Pan Macmillan 2012
S. 296
A little girl's incredible story of survival in the Japanese POW (prisoner-of-war) camps of Java.
Yllä oleva oikeastaan kertookin sen, mistä kirjassa on kyse, joten mitäpä tästä sen enempää kirjoittelemaan. No ei vaan, kunhan vitsailen. Vaikka jostain syystä en oikein tiedä, mitä sanoa tästä kirjasta.
Hitlerin keskitysleirit ovat kaikille tuttuja. Vähemmän näkyvyyttä ovat saaneet japanilaisten sotilaiden ylläpitämät ja johtamat sotavankileirit. Näillä leireillä ei sentään ihmisiä suljettu kaasukammioihin, mutta eivät ne mitään lepolomiakaan olleet.
Ruuasta oli alituista puutetta - paitsi japanilaisille itselleen tietenkin. Elintilat olivat saastaiset ja taudit jylläsivät. Japanilaiset olivat säälimättömiä ja sadistisia "leiri-isäntiä".
1942, Indonesia, Javan saari. Lise asuu vanhempiensa ja sisarustensa kanssa Surabayassa. Lisen vanhemmat ovat kotoisin Norjasta. Saarella asuu paljon euroopasta tulleita siirtolaisia Lisen perheen lisäksi.
Eräänä päivänä alkaa naapureita kadota. Japanilaiset ovat vieneet heidät leireilleen. Koittaa myös päivä, jolloin Lisen perhe erotetaan: ensin viedään isä, myöhemmin äiti ja lapset. 10-vuotias Lise on lapsista vanhin ja hänen silmin ja sanoin on tapahtumat nähty ja kerrottu.
Kirja avaa uskottovasti elämää sotavankileireillä Javassa. Mikään tiedollinen pläjäys tämä ei ole, vaan puhtaasti kokemuspohjainen kertomus. En kokenut kirjaa mitenkään erityisen rankkana, vaikka varmasti nuo parisen vuotta, jotka Lise perheineen vietti leireillä, olivat kamalaa kituuttamista ja alituista nälkää ja pelkoa.
Näistä tosipohjaisista kirjoista on toisinaan hankala kirjoittaa, koska tuntuu ettei ole oikeutta kritisoida kirjaa mitenkään. Ei, koska kokemukset ovat niin karmaisevia.
Silti minua ajoittain häiritsi Lisen nostaminen itsensä "korokkeelle". Hän on ottanut roolin perheenpäänä ja kirjasta välittyy kuva, että vain hänen ansiostaan he pysyivät hengissä koko tuon vankileiriajan. Muut perheenjäsenet vaikuttavat lähinnä sivustakatsojilta ja äitikin on vain heikko sairastelija.
Kaikesta huolimatta tämä kirja kannatti lukea. Se on sujuvasti kirjoitettu ja ihan avartavaa luettavaa.
Yllätyksellisyyttäkin kirjassa on, esimerkiksi minne vietiin Lisen isä (miehet ja riittävän vanhat pojat vietiin eri leireille) ja säilyikö hän hengissä koettelemusten ajan. Entä mitä vapautumisen jälkeen?
~~~
Tätä kirjaa ei pikaisen googlettelun perusteella ole suomeksi käännetty. Englanniksi sen saa esim. AdLibriksestä.
Harmi ettei ole suomennettu, koska herätit - jälleen- mielenkiintoni :)
VastaaPoistaTositarinoita on kyllä vaikea "arvostella" ja olen huomannut saman muissakin vastaavissa kirjoissa; päähenkilön (enemmän tai vähemmän) verhottu kehu omasta reippaudesta. Toisaalta, saahan sitä vähän kehuakin, jos moisista olosuhteista hengissä selviää ;)
Kirjassa on muuten hienot kannet!
Annika, eihän sitä tiedä, jos tämä joskus vielä suomennetaan :)
VastaaPoistaTulee itselle tosiaan kauhea olo arvostella näitä tositarinoita, koska niissä on koettu kamalia asioita. Tulee mieleen, että ei saa sanoa poikkipuolista sanaa sen takia.
Mutta toisaalta haluan kertoa rehellisesti lukuajatuksiani ja kirjan herättämiä tunteita. Sehän ei ole sama asia kuin mitätöidä toisen kokemuksia. Tätä yritän aina itselleni toistaa, kun näistä kirjoista kirjoitan. :)
Olet kyllä ihan oikeassa, että jos kirjan olosuhteista selviää, niin kyllä saakin olla ylpeä - ja vähän kehua. Mut silti se vähän häiritsi, aaargh :D :D
Ehdottomasti saa olla rehellinen ja pitääkin olla! Mulle oli vaikeaa kirjoittaa postausta Synnintekijästä kun kirjailija on suomalainen (voi siis eksyä blogiini :)ja inhottavaa muutenkin toisen esikoista "dissata"... Mutta ei voi mitään, minuun Kaunisto ei tehnyt vaikutusta enkä viitsi huonoa kehua.
VastaaPoistaAnnika, ymmärrän ristiriitaisen olon, mutta eihän omien lukukokemusten kertominen ole onneksi dissaamista. Ellei siis kirjoita tosi rumasti ja perustelematta. Mutta niinhän sinä et ole tehnyt, vaan mielestäsi arviosi oli mielenkiintoinen ja asiallinen. :-)
VastaaPoistaKaikki kirjat eivät tosiaan vain kolahda ja sille ei voi mitään. :)