HUOM. lisätty spoilerivaroitus 5.10 klo. 18.38 (Suomen aikaa): Jos et ole lukenut kirjasarjan aiempia kirjoja, mutta olet aikeissa lukea, ei välttämättä kannata jatkaa lukemista tämän pidemmälle.
Arttu Tuominen: Leipuri
Myllylahti 2018
S. 350
Janne Rautakorven lähipiiristä alkaa kuolla ihmisiä. Ensin uuniin päätyy entinen esimies Eero Kataja, mikä järkyttää koko Porin poliisilaitosta. Näyttää siltä, että Leipuri on palannut vuosien hiljaiselon jälkeen.
Eläkkeelle jäänyt Janne Rautakorpi kutsutaan avustamaan poliisia Katajan murhatutkimuksessa. On luultavaa, ettei murha jää viimeiseksi eikä se jääkään. Ei kulu kauan kun seuraava ruumis paistuu uunissa Leipurille ominaisella lorulla allekirjoitettuna.
Kirjasarjan edellinen romaani, Silmitön, jätti jälkeensä uhkaavan tunnelman, joka koski erityisesti konstaapeli Liisa Sarasojaa. Nyt tuo uhka muuttuu todelliseksi. Se repii Sarasojaa, jonka menneisyyden tahra on nostettu lööppeihin.
Kuka on Leipuri? Sitä ei lukija vielä tiedä, mutta kirjan enteilevä nimi lunastaa lupauksensa ja Leipurin muotokuva alkaa hahmottua. Ohessa sukelletaan Janne Rautakorven menneisyyteen – ja sortumispisteessä olevaan muistilabyrinttiin.
Leipuri on Arttu Tuomisen ns. muistilabyrintti-kirjasarjan neljäs ja viimeinen kirja. Aiemmissa kirjoissa (lista kirjoituksen lopussa) on viitattu Leipuriin, mutta se on aina jäänyt taustalle. Se lienee tarkoituksellista, sillä tämä kirjanelikko tuntuu kokonaisuudessaan huolella suunnitellulta – se on palapeli, joka on nyt vihdoin valmis. Tai muistilabyrintti, joka romahti.
Leipurin rakenne on mielenkiintoinen ja vahvasti koukuttava. Jotakin uhkaavaa häälyy taustalla koko ajan, jotakin joka sai ainakin minut peräti vainoharhaiseksi ja epäilemään yhtä sun toista kirjan henkilöä ties mistä, ja samaan aikaan koin valtavaa epäuskoisuutta. Eihän tämä voi näin mennä... Eikä se ehkä mennytkään. Tai sitten meni.
Aivan mahtava päätöskirja tälle sarjalle. Olisin kyllä mielelläni lukenut näiden taiten rakennettujen henkilöhahmojen tutkimuksia jatkossakin, mutta kaikelle on aikansa ja on hienoa, että jotkut osaavat lopettaa ajoissa. Kaiken ei kuuluu kestää ikuisesti. Olen ymmärtänyt, että Tuominen kirjoittaa edelleen, joten mielenkiinnolla odotan hänen tulevia tuotoksiaan!
Brutaalisuusmittari: 2/3 – verta lentää ja osia irtoaa eli ajoittain melko brutaali meininki. Ei siis verta ja suolenpätkiä vieroksuville eikä niille, jotka eivät kestä lapsiin kohdistuvaa väkivaltaa edes ajatustasolla.
Loppuun vielä eräs havainto. Mietin viitsinkö sitä edes mainita, mutta mainitsen nyt, koska tämä ilmiö kiinnostaa minua. Kirjan mieshenkilöistä Tuominen käyttää lähes poikkeuksesta sukunimeä, kun taas naishenkilöiden kohdalla etunimeä. Dialogien kohdalla asian voisi jotenkin ymmärtää, mutta itse kerronnassa se särähtää silmään.
Tässä kaikki sarjan kirjat – kannattaa lukea järjestyksessä!
1. Muistilabyrintti
2. Murtumispiste
3. Silmitön
4. Leipuri (päätösosa)
Kirjasta on blogannut muun muassa Annika ja Mikko.
~~~
Sijoitan kirjan Helmet-lukuhaasteessa kohtaan 36. Runo on kirjassa tärkeässä roolissa. Tulkitsen nyt hieman laveasti tätä kohtaa. Tuomisen kirjassa tärkeässä roolissa on varsinaisesti loru, mutta se saa luvan käydä runosta.







