Hae tästä blogista

maanantai 4. huhtikuuta 2016

Koukuttava ja koskettava Murtumispiste

Arttu Tuominen: Murtumispiste
Myllylahti, 2016
S. 490
Arvostelukappale

Tätä kirjaa olen odottanut siitä lähtien, kun luin Tuomisen Muistilabyrintin ja sain kuulla, että jatkoa on luvassa.

Nyt on sitten Murtumispiste luettu ja olen sulatellut sitä tovin. Mahtava lukukokemus - kuin olisi vuoristoradassa ollut. Sellaisessa, joka kulkee maiden ja mantereiden halki eikä vain pyöri pienessä rajatussa karsinassaan.


Poria piinaa tällä kertaa Veljeskunta-niminen rikosllisjärjestö. Poliisilla on kädet täynnä työtä Veljeskunnan takia ja lisää käsiä tarvittaisiin, kun paikkakuntaa alkaa lisäksi riepotella raiskaukset, joiden tekijästä ei tunnu jäävän mitään jälkiä. Huono onni ei pääty tähän, vaan vielä sairaampi rikos tapahtuu. Tilanne alkaa olla epätoivoinen.

Tapaamme jälleen Muistilabyrintistä tutut henkilöt. Vanhempi konstaapeli Liisa Sarasoja on saanut uudeksi parikseen Ilari Strandin, jonka menneisyydestä paljastuu kaikenlaista jännää. Ilari Strand on mielenkiintoinen ja varsin pidettävä henkilö, vaikka vaikuttaakin salaperäiseltä.

Salaperäisyys ei kuitenkaan ole sellaista hämäräperäistä laatua niin kuin esimerkiksi erään toisen henkilöhahmon kohdalla. En voi paljastaa tuota henkilöä, koska saattaisin mahdollisesti spoilata tai ainakin johdattaa lukijaa johonkin suuntaan ja ehkä jopa harhaan tai sitten en. Erittäin mielenkiintoista kuitenkin, sanoisin. Ja hieman jäi hampaankoloon asioita - jopa siinä määrin, että jatkoa voisi olla luvassa tällä(kin) saralla. Kovasti ainakin toivon jatkoa.

Työkyvyttömyyseläkkeelle mielenterveysongelmien takia jääneen rikosylikonstaapeli Janne Rautakorven täyttämää aukkoa on kuitenkin vaikea paikata. Erityisesti Liisa Sarasoja (ja minä!) ikävöi entistä työtoveriaan ja -pariaan. Poliisi kaipaa kuitenkin kipeästi lisää apuvoimia, ja Rautakorpi päätyy melko vastahakoisesti avustamaan poliisia.

Kerronta kulkee kahdessa tasossa. Mennyt taustoittaa erään keskeisen henkilön vaiheita aina teiniajoista tähän päivään. Tämän henkilön siivellä lukija pääsee matkustamaan aina Afrikan mantereelle asti. Ratkaisu toimii ja tuo syvyyttä kyseiseen henkilöhahmoon ja koko romaaniin. Tämä henkilö on jälleen kerran todella kiinnostava ja ristiriitainenkin.

Pakko antaakin Tuomiselle kunniamaininta kiinnostavien henkilöiden luomisessa. Henkilöt ovat periaatteessa tavallisia, mutta kuitenkin persoonallisia. Meillä jokaisella on menneisyys, kullakin omat ominaisuutemme ja omituisuutemme. Tuomisen luomat henkilöt ovat todentuntuisia, aitoja.

Murtumispiste päihittää jopa Muistilabyrintin. Tuominen on selkeästi löytänyt oman tyylinsä ja vakavista teemoista huolimatta Murtumispisteessä on mukana huumoriakin. Ei tämä mikään vitsikirja kuitenkaan ole: huumoria on siellä täällä, sopivissa väleissä heittoina, ja se on ajoittain ironisen, ajoittain sarkastisen kuivakkaa - siis juuri sellaista, mikä minuun uppoaa.

Suosittelen lukemaan Muistilabyrintin ennen Murtumispistettä, sillä siten tästä (Murtumispisteestä) saa enemmän irti. Periaatteessa tämän voi kyllä lukea itsenäisenäkin teoksena, mutta näiden kahden romaanin taustalla kulkee selkeästi ns. kestojuoni, jonka ymmärtää paremmin, jos lukee järjestyksessä.

Harmikseni joudun nipottamaan kirjan kielestä. Vaikka Tuominen on löytänyt oman tyylinsä, on kirjaan jäänyt valitettavan paljon kielellisiä kömpelyyksiä, jopa suoranaisia virheitä. Ne olisi voinut helposti viilata pois oikolukemalla käsikirjoitus vielä kerran. Muun muassa teitittelyssä on selkeitä virheitä. Sellaistakin näki, että osa virkkeestä oli sinuttelua, osa teitittelyä.

Lisäksi runsas ja aivan tarpeeton "tulla-futuurin" käyttäminen ärsytti. Suomen kielessähän ei ole futuuria. Tosin "tulla-futuurin" käyttäminen on ihan asiallista, jos se on perusteltu eli sekaantumisvaara on ilmeinen. Suurin osa Muistilabyrintissä esiintyvistä futuurimuodoista oli aivan turhia enkä näe niille mitään perustetta. Kirjasin joitakin kohtia ylös, mutten jaksa niitä tänne toistaa. Pyydettäessä kyllä kerron enemmän ja perustelen lisää.

Luen muuten tällä hetkellä Suomessakin paljon kohuttua Samuel Bjorkin dekkaria Minä matkustan yksin. Olen noin puolivälissä ja kirja on hyvä ja koukuttava. Mutta arvatkaas mitä: tähän mennessä Murtumispiste pesee senkin kuus-nolla.

Toivottavasti kuulemme vielä Arttu Tuomisesta! Murtumispiste lentää heittämällä suosikkeihini.

Murtumispisteestä haluan vielä huomioida kannet. Ne kuvaavat täydellisesti romaania ja ovat tyyliltään hyvä jatkumo Muistilabyrintin kansille. Mainitsisin tekijän, jos tietäisin.

Tunnelma suljettuani kirjan kannet: Voi hitsi.

7 kommenttia:

  1. On jännä miten löysit noin paljon virheitä: minusta Murtumispiste oli kokonaisuudessaan kielellisesti sujuva ja taitava. Luulenkin että juoni vei minut niin mukanaan, etten ihan jokaiseen pikkuseikkaan kiinnittänyt huomiota. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Krista, olen melko perusteellinen lukija eli luen maistellen ja nautiskellen, en siis kovin nopeasti. Haluan nähdä ja tuntea tilanteet lukiessani. En etsi virheitä, mutta kyllä ne huomaa, jos niitä on.

      Minulle suomen kieli on erityisen tärkeä senkin takia, koska luen nykyään niin vähän suomeksi. Minulle suomenkielinen kirjallisuus on osa kielenhuoltoa. :)

      Mutta kielestä motkottaminen oli vain osa mielipidettäni. Kokonaisuushan tässä ratkaisee ja siitä pidin kovasti. <3

      Poista
  2. Muistilabyrinttia lukiessa kiemurtelin myötähäpeästä. Olin varma ettei huonommaksi voi mennä, mutta ylipitkä loppurytinä vei luulot.
    En ymmärrä tällaista mainostamista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Anonyymi, toisen aarre voi olla toisen roska ja päinvastoin. Onneksi maailmassa on paljon kirjallisuutta: eiköhän sinullekin löydy jotain hyvää luettavaa. :)

      Poista
    2. Anonyymi ei ole ymmärtänyt satiiria. Minäkään en ymmärrä kyseisen kaltaista hyökkäystä. Vielä tuon viipalepääkannen kehuminenkin kuin sekin olisi kirjoittajan vika!

      Poista

Kiitos paljon kommentistasi! Vastaan kaikkiin kommentteihin, vaikka joskus vastaaminen voi vähän kestää.