7. luukku: Eräs lempikirjailijani

Jo seitsemäs päivä enkä ole vielä(kään) luovuttanut. Tämän päivän aihe on UNDER eli ALLA.

Aikeeni oli (on yhä) listata kaikki kirjani, joissa esiintyy sana UNDER tai ALLA. No ei löytynyt kuin yksi (hutiloiden etsin eli pidätän oikeuden joskus löytää lisää). Mieli pahoittui ja aloin mietiskellä ihania kirjojani, joista melkein kaikista luovuin tänne böndelle muuttaessani.

Mikään pakko ei olisi ollut kirjoista luopua, mutta jostain syystä halusin hankkiutua niistä eroon. Nyt ehkä vähän kaduttaa, mutta ei niin paljon että alkaisin asialla itseäni kiusata. Turha vinkua kaatuneen maidon perään.

Se yksi löytynyt Under-kirja on Keigo Higashinon Journey Under the Midnight Sun. On muuten mahtava teos ja vaikka ankaralla kädellä heivasin mäkeen kirjoja, Higashinolta sai jäädä muutama romaani.

Higashinolta on tulossa perinteiseen joulukuiseen tapaan uusi enkkukäännös. Se on nimeltään The Final Curtain ja se julkaistaan Briteissä tänään.

6. luukku: Olen suomalainen

Borrowdale Valley

 

Joulukuu ja siten myös kalenteri on edennyt peräti kuudenteen luukkuun. Aiheena on tänään MAIL.

Etanapostia tulee aika harvoin. Viimeksi tuli tilaamani kirjeäänestysmateriaali Suomesta. Sähköpostiin tulee “uutiskirjeitä” eli mainoksia. Kaikkein pahin on Boots (kemppariliike), josta voi tulla useita maileja per päivä. En ole avannut niitä enää aikoihin, vaan deletoin avaamatta.

Muistelisin, että joskus sata vuotta sitten kun olen kyseisen puljun uutiskirjeen tilannut (kun puoliksi pakotettuna taivuin ottamaan kanta-asiakaskortin), siinä on ollut maininta että tulee max. KAKSI sähköpostia viikossa. Nyt tulee vähintään KAKSI päivässä. Pitäisikin jaksaa perua koko paska. En ole toistaiseksi perunut, koska näen kätevästi bonustilanteeni noista kirjeistä.

Ne olisi tosin helppo tarkistaa myös kirjautumalla Bootsin sivuille, mutta kirjautumisesta tuli rasittavaa, kun vahingossa muutin kirjautumisen kaksivaiheiseksi eli ei riitä normikirjautuminen, vaan pitää vielä tekstarilla saatu koodi syöttää erikseen. Liian rankkaa, ei jaksa.

Suomen itsenäisyyspäivän kunniaksi linkitän 6.12.2016 kirjoittamaani postaukseen, jossa kerron lyhyesti suomalaisuuden kokemisesta (koen edelleen samoin, joten miksipä keksiä pyörä uudelleen kun voi lainata vanhaa).

Samaisessa postauksessa muuten kirjoitan, etten pystyisi asumaan tuppukylässä. No tässä pieni viesti sille nuoremmalle minulle: kyllä pystyt, kun aika on kypsä. Sitten oikein haluat. Toki riippuu tuppukylästä eli missään muualla kuin täällä Järvillä en voisi kuvitella tuppukylässä asuvani.

Mitään persoonanmuutosta tässä ei ole tapahtunut – ainoastaan painopiste on muuttunut eli halutessani niitä kaupungin houkutuksia hyppään dösään ja menen niitä kokemaan.

HYVÄÄ ITSENÄISYYSPÄIVÄÄ!

5. luukku: Ohi on

 

Ohi on juu, mutta ei sentään (ainakaan vielä) tämä joulukalenteri. Viidennen päivän aihe kuitenkin on OVER eli ohi tai yli tai ympäri tai whatever kontekstista riippuen.

Esimerkiksi Roxette luritteli muinoin It Must Have Been Love, but it’s OVER now, jota Chris Rea ei hyväksynyt, vaan intti komealla äänellään Fool if You Think It’s Over. Gary Moore sekoittaa pakan kertomalla vankilaan joutuvasta miehestä, joka kaipaa vapauttaan ja aikoo palata Over The Hills and Far Away.

Ja Ken Keseyn One Flew Over the Cuckoo’s Nest on edelleen lukemattomana hyllyssäni niin kuin se oli seitsemän vuottakin sitten. 

Ohi on myös täkäläinen minitalvi, jota kesti reilun viikon. Yöpakkasia esiintyi ja aamulla kuuraa. Lumi ei jaksanut meidän kylään asti sataa, vaan jäi parinkymmenen kilsan päähän aiheuttaen sinne kaaoksen. Kiinnostuneet voivat katsella kuvia ja lukea aiheesta lisää tästä.

Laulu soi talven
kylmän ja jään
Peittelee huurre
kalpean pään

Laskeutuu kulmille
kuura harmaa
Ennen kevään nousua
kuolen, se on varmaa

Yllä oleva runo on joku vanha tekeleeni ja kuvat ovat näiltä meidän himahuudeilta minitalven aikana otettuja. Nyt sateleekin sitten vettä ja on harmaata.

4. luukku: Kirjablogi 17 vuotta!

Neljännen luukun aihe on Time eli aika. Aikaa on vierähtänyt 17 vuotta kirjablogia pitäessä. Tuntuu  uskomattoman pitkältä ajalta, vaikka toki tähän aikaan mahtuu muutama useiden kuukausien pituinen tauko. Pisin tauko lienee puolisen vuotta joskus aikoja sitten.

Minulla on ollut useita blogeja tässä vuosien varrella, mutta kirjablogi on ainoa, jota en ole koskaan harkinnut kuoppaavani. Minulle tämän blogin pitäminen on niin rakas harrastus, etten oikeastaan voisi edes kuvitella elämää ilman tätä. Mitään paineita en ota, jos tulee bloggaustaukoa, koska ei se lukeminenkaan aina suju. En myöskään kyttää tilastoja, koska sillä ei ole mitään merkitystä mihinkään. Bloggaan joka tapauksessa.

 

 

Aloitin kirjablogini vuonna 2006 Vuodatuksessa nimellä Mainoskatko. Perusideani (joka on säilynyt samana) oli yksinkertaisesti kertoa lukemistani kirjoista, koska olen aina rakastanut kirjallisuutta. Tuolloin sanalla “mainos” ei ollut sellaista katkua kuin nykyään. En ole koskaan mieltänyt kirjablogiani miksikään mainoskanavaksi (alkuperäisestä nimestään huolimatta ja siksi muuten blogin osoitekin on mainoskatko), vaan ihan vain oodiksi kirjoille ja lukemiselle yleensä.

Blogini nimishistoriasta kiinnostuneet voivat lukea aiheesta lisää tästä linkistä.

Muinoin oli tavanomaista, että blogattiin anonyyminä (pois lukien julkisuuden henkilöt) ja sillä tiellä olen edelleen (eli nimimerkillä Elegia: se on säilynyt samana alusta asti). En näe mitään lisäarvoa sillä, että bloggaisin omalla nimelläni, vaikka se monien tiedossa onkin (ja on se ollut esillä täällä blogissakin). Muistelin, että olen avannut ajatuksiani nimimerkkiasiasta aiemmin, mutta en löytänyt aiheeseen liittyvää postausta. Jos sinua kuitenkin kiinnostaa, miksen käytä omaa nimeäni, kysy niin avaan asiaa enemmän.

Aloittaessani kirjablogin pitämisen en ollut kuullutkaan mistään arvostelukappaleista – eikä ollut muutkaan aikalaiseni. Ne tulivat myöhemmin ja tuolloin jossain vaiheessa pyysin plus sain itsekin kustantamoilta arvostelukappaleita. Näin ulkosuomalaisena oli mukavaa saada suomenkielistä kirjallisuutta suoraan kotiin ilmaiseksi, joten miksipä ei. Sitä intoa kesti parisen vuotta, mutta sitten se (into) lopahti monestakin syystä.

Minulla ei ole koskaan ollut toiveissa, että jonkun pitäisi maksaa minulle kirjablogin pitämisestä tai että minun pitäisi hyötyä tästä aineellisesti tai rahallisesti. Hyödyksi riittää, että tykkään pitää kirjablogia. Blogin pitämisen lopetan sitten, kun se ei enää ole minusta kivaa tai tuntuu taakalta. Simppeliä.

Finanssipuolesta kiinnostuneet voivat lukea aiheesta lisää tästä linkistä (neljä viimeistä kappaletta sivuavat rahaa, muu teksti mm. samastumista ja lukemista yleesä).

Olen iloinen jokaisesta kommentista miinus selkeät vittuilijat ja roskapostit. Vittumaisia kommentteja on tullut tosi vähän ja olen pääsääntöisesti jättänyt ne esille ihan vain muistutukseksi siitä, että kun avointa blogia pitää, voi sinne tulla mitä tahansa kommentteja.

Vittumaisina pidän kommentteja, jotka liittyvät joko minun tai esim. kirjailijan oletettuun persoonaan. Tällaisten kommenttien perimmäinen ideahan on latistaa, vaan ikävä nyt tuottaa pettymys, ettei sellainen ole kohdallani onnistunut. En jaksa latistua anonillien kommenteista (negatiiviset ja ilkeät kommentit ovat – kas kummaa – aina jätetty nimenomaan anonyymisti).

Valikoivan kommentteihin vastaamisen koen tylynä. Itse en mielelläni kommentoi blogeihin, joiden pitäjä ei joko vastaa ollenkaan kommentteihin tai vastaa vain tietyille. Tykkään lukea kirjablogeja ja pyrin kommentoimaankin, mutta joskus on pää niin tyhjä, että vaikka tekisi mieli kommentoida, niin ei oikein tule mitään järkevää ulos. Joskus on ihan ok lukea hiljaisestikin, kun mitään kommentointipakkoahan ei kenelläkään ole.

Paljon on blogirintamalla (ja minussakin) tapahtunut muutoksia vuosien saatossa. Itse olen tietoisesti jättäytynyt monista asioista ulkopuolelle. Johtunee osin sijainnistanikin, etten ole samalla lailla yhteisöllinen kuin moni muu.

Suomessa käydessäni yritän mahdollisuuksien mukaan osallistua kirjabloggaajien tapaamiseen Helsingissä. Ne ovat aina olleet ihania tapaamisia ja tässä lähetänkin terveiset kaikille tutuille, jotka minulla on ollut ilo saada tavata.

Tästä klikkaamalla joulukalenterin avausluukkuun.

3. luukku: Harvinaista herkkua

Onnistuinpa löytämään hankalan pohjan tälle joulukalenterille. Tällä kertaa aiheena on Treat eli “an event or item that is out of the ordinary and gives great pleasure”.

 

Menen sieltä, missä aita on matalin (itse asiassa mitään muuta ei tullut edes mieleeni) eli hehkutan salmiakkia. Se on tätä nykyä harvinaista herkkua, koska sitä ei täältä saa kuin tilaamalla jostain jotain, mutta en ole tilaajaihminen. Tiedän monien ulkosuomalaisten vannovan suomikaupan nimeen, mutta itse en ole sieltä koskaan mitään tilannut enkä varmaan tilaakaan.

Täydennän salmarivarastot Suomessa käydessäni, ja jos ne eivät riitä, niin sitten ne loppuvat ja olen ilman. En kovin usein salmiakkia syö enkä muutenkaan paljon kerralla, joten yleensä riittävät hyvin vuoden tarpeiksi ja joskus ylikin.

Yle julkaisi kesäkuussa 2019 isohkon jutun salmiakista. Samastun monilta kohdin – erityisesti siinä, että salmiakki ei tunnu niin “syntiseltä” herkulta, koska sitä ei voi syödä paljon kerralla. Lisäksi sen maku jää suuhun elämään pitkäksi aikaa.

Jutun lopussa on tärkeä testi: mikä salmiakki sinä olet?

Sain vastaukseksi salmiakkipääkallon, mikä on sinänsä huvittavaa, sillä en pidä kyseisestä makeisesta. Sehän on pehmeä ja kirpeä. Preferoin kovia salmiakkeja enkä pidä sokeripäällysteisistä salmiakeista. Haluan kovaa ja sileää.

 

 

Mikä salmiakki sinä olet ja oletko samaa mieltä testin kanssa? Toki testi tietää paremmin kuin sinä tai minä, vaikka tulos olisi ulkoavaruudesta.

2. luukku: Huithapelista pyhimykseksi

Tervetuloa joulukalenterin toiseen luukkuun, jonka aihe on A good habit eli hyvä tottumus/tapa.

Tämä onkin vaikea. Huonoja tapoja olisi jonoksi asti, mutta että hyviä. Käväisi mielessä, että skippaan tämän luukun kokonaan (aika lupaava alku joulukalenterille), mutta sitten muistin pyykkejä ripustellessani tuppukylämme kirjastovirkailijan ihanan huomion liittyen kirjastonkäyttööni.

Tiistaina (jälleen kerran) noutaessani varaamiani kirjoja kirjastosta tuttu virkailija heti minut nähdessään lähti hakemaan varauksiani. Näin käy aina, koska olemme tässä reilun vuoden aikana tulleet aika tutuiksi. Yleensä vaihdamme muutaman sanasen säästä ja kirjoista, mutta tällä kertaa hän mainitsi, että olen hyvin sisäistänyt kirjaston käyttötavat.

Olin aluksi ymmälläni, koska hän valitteli että tämä meidän (eli paikallinen) kirjasto on pieni eikä ole mahdollista kaikkia kirjoja sinne saada hyllyyn. Siksi on olemassa varausjärjestelmä eli asiakas voi kaikista Cumbrian alueen kirjastoista tilata kirjoja maksutta haluamaansa (Cumbrian alueella olevaan) kirjastoon. Olen kuulemma hienosti ymmärtänyt kirjastolaitoksen periaatteen, kun varailen kirjoja, joita ei “kotikirjastostani” saa.

Olin tietysti iloinen ja sanoin, että mahtavaa että hän ajattelee niin, koska itse olen tässä mietiskellyt että olen rasittava ihminen, kun jatkuvasti tilailen kirjoja eri kirjastoista (koska havittelemiani kirjoja ei tosiaan tässä meidän kirjastossa usein ole). Ei tarvitse kuulemma olla siitä huolissaan eli hyvä vaan, että varailen.

Kirjoja saa tosin odotella aikansa, koska täällä (muun muassa pitkien/haastavien välimatkojen takia) kirjan saapuminen sinne omaan kirjastoon voi kestää useita viikkoja (kirjat lähtevät matkaan kerran viikossa tiettynä päivänä ja kulkevat kirjastojen välillä tiettyä ympyrää, joka on minulle toistaiseksi epäselvä). Vaan eipä minulla niin kiire ole, etten voisi odottaa.

Että eikös tämä ole aika hyvä tapa, kun kirjastovirkailijakin sitä ylistää?

Tässä yhteydessä en voi olla mainitsematta 24.10. julkaistua Ylen juttua, jossa valitellaan runsaasta kirjojen varailusta Suomessa. Seurasin jonkin verran aiheesta kirjoittelua ja monenlaista näkökulmaa tuli esille sen tiimoilta.

Bonuksena hassu huomio: Suomessa asuessani lopetin jossain vaiheessa kirjaston käyttämisen, koska en ikinä saanut palautettua kirjoja ajoissa. Niistä sitten kertyi sellaisia summia, että harmitti (ja otti se myös erityisesti luonnon päälle). Päätin etten käytä kirjastoa, koska en osaa palauttaa kirjoja ajoissa. 

Hankin kirjastokortin seuraavan kerran, kun olin jo muuttanut pois Suomesta. Sitäkin harkitsin vuosia ennen kuin vihdoin 2013 sen tein. Siitä lähtien minulla on aina ollut kirjastokortti ja minusta on tullut vastuullinen lainaaja. Olen palauttanut kirjan myöhässä vain kerran ja sekin oli tietoinen valinta (ehtiäkseni blogata kirjasta, heh). Sain sakkoa 20 penceä yhden päivän myöhässä palauttamisesta ja maksoin sen heti pois.

Eikös sekin muuten ola hyvä tapa: palauttaa lainaamansa asiat ajallaan? Menenpä tästä kiillottamaan sädekehääni.


Kuvitus yhteistyössä tekoälyn kanssa.

1. Joulukalenterin avausluukku

Pidin blogissani joulukalenteria vuonna 2016. Siitä tosin taisi jäädä muutama päivä välistä. Nyt olen vihdoin toipunut tuosta urakasta ja ajattelin toistaa homman.  

Kaava on sama eli joulukalenterin raamina toimii alla oleva kuva päivässä -meemi, jonka valitsin umpimähkään googletus-tuloksistani. Kuva on sentään eri kuin vuonna 2016 käyttämäni. Luonnollisesti lopetan kalenterin päivään 24, vaikka kuvassa päiviä on 31. 

Tulkitsen ohjeita mielivaltaisesti ja niiden pohjalta (toivottavasti) syntyy kerran päivässä postaus.

Ei muuta ready, steady, GO!


1. I stood here eli seisoin tässä tai täällä

 Tässä seisoin 25.11. 2023.

Tässä (alla oleva kuva) seisoskelen vielä tuoreemmin eli eilen eli marraskuun viimeisenä päivänä.

 

 

Olen käynyt seisoskelemassa monissa paikoissa.

Olen myös maannut. En makaa yksin, vaan kolmen kirjan kanssa ja ne ovat

Riku Ondan Fish Swimming in Dappled Sunlight. Olen aiemmin lukenut Ondalta dekkarin The Aosawa Murders.

Peace Adzo Medien Nightbloom. Pidin kovasti Medien esikoisromaanista His Only Wife, joten innolla odotin tämän kirjan julkaisua. Hyvältä vaikuttaa 74 luetun sivun perusteella.

Sun Tzun Art of War on ollut lukulistallani noin sata vuotta. Nyt oli pakko ottaa se lukuun, koska sitä siteerattiin niin kovasti vastikään Netflixistä katsomassani korealaisessa sarjassa nimeltä Empress Ki. Olipahan muuten komea ja superkiero sarja. Se on poikkeuksellisen pitkä eli jaksoja on peräti 51.

Minun ei ehkä pitäisi näitä pitkiä sarjoja katsoa, koska ne menevät niin voimakkaasti tunteisiin, että sarjan loputtua jää tyhjä olo ja on vaikea elää tässä todellisuudessa.


Mukavaa viikonloppua! Taidanpa tästä lähteä taas seisomaan jonnekin, kun seisoskelu on niin mukavaa.