Hae tästä blogista

maanantai 20. lokakuuta 2025

Viime aikoina katsottuja sarjoja

Olen sattuneesta syystä katsellut viime aikoina melkoisen runsaasti telkkaria eli Netflixiä. Netflix onkin ollut päivieni pelastus ja ilo silloin, kun en ole oikein muuta voinut tehdä kuin lojua. Jostain syystä sarjojen katseluun on ollut helppo keskittyä, vaikka yleensä minulle lukeminen on helpompaa. Mutta tässä nyt on kaikki muutenkin mennyt päälaelleen, joten miksipä ei tämäkin.

Välihuomio: nämä esitellyt sarjat ovat tältä vuodelta, eivät siis kaikki parilta viime kuulta jolloin palasin kotiin eri ihmisenä.

Ohjelman nimeä klikkaamalla pääset lukemaan sarjan kuvauksen MyDramalististä. Kaikki nämä ohjelmat olen katsonut (britti)Netflixistä.

 

BRUTAALIA HIRVIÖKAUHUA (Etelä-Korea)

Sweet Home (kaudet 1-3, yhteensä 26 jaksoa)

Cha Hyun Soon perhe kuolee onnettomuudessa ja erkkoluonteinen nuorukainen joutuu muuttamaan. Uudessa asuintalossa (joka on melko rupuinen kerrostalo) tapahtuu outoja samoin kuin muuallakin maassa.: ihmiset alkavat muuttua hirviöiksi.

Tässä sarjassa on useampi keskushenkilö, joiden asioita seurataan. Kaikki henkilöt asuvat samassa kerrostalossa ja ovat siellä jumissa. Yhtä köyttä pitäisi vetää, niin selviytymisen mahdollisuus olisi suurempi. Samalla tietysti selvitellään, mistä on kyse – jotkut selkeästi tietävät enemmän kuin toiset.

Hitaasti avautuva sarja, josta pidin kovasti. Tai no, erityisesti ensimmäisestä kaudesta – se on ehein ja toimivin kokonaisuus. Loput kaksi kautta olivat makuuni vähän liikaa levällään, mutta ihan katsottavia kyllä.

Kyseessä on kauhu ja meno sen mukaista eli ruumiinosia irtoaa ja repeää ymv. eikä brutaaleja kohtia kaunistella.

 

TIETÄISPÄ KENELLE KOSTAA (Etelä-Korea)

My Name (8 jaksoa)

Mainittakoon heti, että olen kostoteemojen ylin ystävä. Jokin niissä puhuttelee ja viehättää, kunhan ovat taiten tehty – mikä tahansa hutiloiden väännetty potaska ei kiinnosta. Pitää olla syvyyttä.

Yoon Ji Woon isä kuolee salamyhkäisissä olosuhteissa ja tytär vannoo kostavansa murhaajalle. Kosto mielessään Ji Woon liittyy tunnettuun huumejengiin, johon hänen isällään oli yhteyksiä, ja sitten värväytyy poliisiksi tavoitteenaan jengin tuella löytää isänsä murhaaja, joka oletettavasti on poliisi.

Tästä toimintatrilleristä ei käänteitä, ylläreitä ja äsköniä puutu, mutta kaikesta toiminnasta huolimatta tämä on syvällinen ja menee niin sanotusti tunteisiin moniltakin osin. Loistavat näyttelijät istuvat rooleihinsa kuin heroiini suoneen. Ajoittain meno on hyvinkin raakaa, joten en suosittele herkimmille. Sen sijaan kostoteemoista pitäville tämä on must see.

Erityismaininta musiikista, etenkin sarjan nimikkobiisi (kuuntele YuoTubesta) kolahtaa.


HISTORIALLINEN MYSTEERI (Etelä-Korea)

Dear Hongrang (11 jaksoa)

In the late Joseon Dynasty, a family rises to wealth through the art trade. However, a mysterious event unfolds when the son, Hong Rang, returns after a decade-long disappearance with no memory of his childhood. His half-sister, Jae I, who has been close to him since childhood, now seeks the truth behind his sudden disappearance.

Sarjassa selvitellään onko comebackin tehnyt Hongrang really Hongrang vai joku muu. Ei olisi nimittäin ensimmäinen kerta kun joku yrittää esiintyä Hongrangina milloin mistäkin syystä – yleensä hyötyäkseen siitä jotenkin rahan ja vallan muodossa.

Ihan katsottava sarja, mutta odotin enemmän koska sarjassa Hongrangia näyttelee Alchemy of Souls -sarjasta tuttu Lee Jae Wook, joka teki taidokkaan roolisuorituksen kys. sarjassa. Nyt ei samaan päästy, mikä ei johdu näyttelijästä vaan minulle tämä sarja ei vain kokonaisuudessaan toiminut niin hyvin, vaikka helposti sen katsoikin eikä kaduta, että katsoin.

 

KUOLLEEN NAISEN KOSTO (Kiina)

The Double (40 jaksoa)

Xue Fang Fei on äveriään tuomarin tytär, joka äkillisesti menettää kaiken – jopa elämänsä. Paitsi että Fang Fei ei kuolekaan, vaan hänet pelastaa sattumalta muuan Jiang Li, jonka identiteetin Fang Fei ottaa ja palaa kotikaupunkiinsa kosto mielessään. Hän ei halua kostaa vain omaa “kuolemaansa”, vaan myös puhdistaa isänsä nimen, joka taannoisessa masinoidussa selkkauksessa tahrattiin.

Fang Fei alkaa saada apua yllättävältä taholta, eräältä Duke Xiao Hengiltä, jolla tietysti on myös omat lehmät ojassa. Fang Fein ja Xiao Hengin tutustumista ja ystävystymistä on viihdyttävää seurata. Kaksikko naljailee toisilleen, ja kuten arvattavissa on, tunteet syvenevät sarjan edetessä. Mitään imelää lässyä ei hierota katsojan naamaan, vaan suhteen kehittyminen kuvataan taiten ja hienovireisesti, mistä pidän ja mikä on melko yleistä katsomissani kiinalaisissa period-draamoissa (tai ns. “ancient costume drama”).

Fang Fein missiota (kosto) ei mikään tai kukaan estä, vaan neiti juonittelee ja kieroilee yhtä taiten kuin vastapuolikin. Sarjassa on genrelle tyypillisiä piirteitä (joita rakastan) eli armottoman juonittelun lisäksi myrkyttämisiä ja laajempaa poliittista vehkeilyä (joidenkin mielestä ovat varmaan tylsiä, mutta itse pidän niistä). Pidän myös hidden identity -asetelmasta, jollaista esiintyy usein tässä genressä.

Kiinalaisissa historiallisissa draamoissa, fantasiassa ja Wuxia/Xianxia-sarjoissa minua miellyttää erityisesti myös miljööt ja yleinen esteettisyys eli pukeutuminen ymv. Näiden pitkien sarjojen jälkeen minulla on vaikeuksia palata todellisuuteen, joka tuntuu aivan paskalta nyt. Tästäkin sarjasta toipuminen kesti päiviä, koska en olisi halunnut palata tähän maailmaan. Onneksi voi aloittaa uuden sarjan ja sen lisäksi kadota kirjojen maailmaan.

 

VALEKIRJAILIJAN OMATUNTOA KOLKUTTAA (Etelä-Korea)

Miraculous Brorhers (16 jaksoa)

Yook Dong Jun intohimona on kirjoittaminen. Ongelma on, ettei hän varsinaisesti saa aikaiseksi mitään kelvollista, mutta toivossa on hyvä elää. Dong Junin elämä muuttaa dramaattisesti suuntaa kun hän (kirjaimellisesti) törmää erääseen Kang Saniin ja päätyy vahingossa pöllimään tämän repun. Repussa on mainio käsikirjoitus, jonka Dong Ju omii nimiinsä ja julkaisee.

Tässä sarjassa on yliluonnollisia ilmiöitä, mutta ne ovat niin luonnollisia sarjan todellisuudessa että ne tuntuvat katsojastakin ihan normaaleilta. Tai ainakin itse koin niin: fiktiossa normaaliuden rajat ovat toiset ja niitä voi venyttää supernaturaalin puolelle uskottavasti.

Kesti pari jaksoa päästä sarjaan sisään, mutta sitten se olikin menoa. Todella maukas ja kiero sarja, joka koskettelee melko lailla tunteita.

 *

Tulipas paljon lätinää näistä sarjoista. Lisääkin on tarjolla, mutta jätän seuraavaan kertaan, ettei tämä postaus veny liian pitkäksi.

Kauniiksi lopuksi syksyinen maisema viime viikolta. 

1 kommentti:

  1. Kiitos vinkeistä. Minäkin nautin kostosarjoista!
    Minulle on käynyt päinvastoin kuin sinulla eli kun se pari vuosikymmentä kestänyt lukujumi vihdoin rävähti auki, olen katsonut vähemmän telkkaria ja lukenut enemmän. Aika hurjaa ajatella näin jälkikäteen, että miten kauan se keskittymiskyvyn puute haittasikaan lukemista.
    Toivottavasti pääset pian kunnolla kirjojen pariin, mutta sillä välin: onneksi on Netflix.

    Ai niin, oletko löytänyt sen Keswickiin sijoittuvan Innocent-sarjan mistään?

    VastaaPoista

Kiitos paljon kommentistasi! Vastaan kaikkiin kommentteihin (paitsi mahdollisiin epäasiattomuuksiin en välttämättä jaksa), vaikka joskus vastaaminen voi vähän kestää.