Sotatutkielmat ne vain jatkuvat. Maanosa on edelleen Aasia, mutta nyt olen siirtynyt Vietnamiin Nguyễn Phan Quế Main romaanin Dust Child kanssa. Olen aiemmin lukenut kirjailijalta historiallisen romaanin The Mountains Sing, josta pidin kovasti.
Sodilla on pitkät kädet, jotka vielä päätyttyäänkin läpsivät poskille, jopa vuosikymmenten jälkeen. Arpeutuneet haavat repeävät. Haavat, jotka eivät ole koskaan parantuneet, vuotavat herkeämättä. Yritä siinä elää.
Ho Chi Minh City (Saigon), 2016. Nelikymppisellä Phongilla on elämänpituinen pakkomielle päästä Yhdysvaltoihin, jota hän pitää unelmien maana. Yhdysvalloissa elämä olisi helppoa ja vaurasta – toisin kuin Vietnamissa, jossa “sekarotuista” Phongia syrjitään kuten muitakin amerasianeita.
Äiti hylkäsi Phongin orpokotiin tämän ollessa vasta pieni vauva. Isä on yhdysvaltalainen sotilas, jonka piirteitä Phong kantaa kasvoissaan ja kehossaan. Jos Phong vain voisi todistaa olevansa yhdysvaltalaisen sotilaan jälkeläinen, olisi visa Yhdysvaltoihin taattu.
Dan on kuusikymppinen yhdysvaltalainen sotaveteraani, johon Vietnam on jättänyt kipeät arvet. Vaikka sodasta on aikaa vuosikymmeniä ja Dan elänyt näennäisen mukavaa elämää vaimonsa kanssa, eivät sodan tapahtumat – saati hänen itsensä tekemät teot – jätä rauhaan. Entä mitä tapahtui Kimille, jonka Dan saattoi raskaaksi ennen kuin häippäsi maasta?
Kun Danin vaimo ehdottaa matkaa Vietnamiin, Dan suostuu vastahakoisesti. Voisi kuitenkin tehdä hyvää kohdata verinen menneisyys silmästä silmään ja sitten ehkä vihdoin unohtaa se, päästää irti. Saigonissa unohtamisen sijasta Dan huomaakin etsivänsä Kimiä, jonka olemassaolon hän on salannut vaimoltaan.
Rinnan vuoden 2016 kanssa keritään auki sodan aikaisia tapahtumia Saigonissa vuonna 1969. Tässä ajassa seurataan sisarusten Trangin ja Quynhin elämää sodan jaloissa. Siskosten perhe on köyhä ja heidän isänsä haavoittunut sodassa sekä fyysisesti että psyykkisesti. Rahaa ei juuri ole ja velkojat vaativat saataviaan.
Trang ja Quynh päättävät lähteä Saigoniin työn ja tienestien toivossa. Amerikkalaisten sotilaiden suosimissa baareissa tarvitaan baarityttöjä, jotka viihdyttävät miehiä. Naiivisti siskokset uskovat, että kyseessä on vain jutustelu ja teen litkiminen sotilaiden kanssa.
On tietysti selvää, että yllä mainittujen henkilöiden tiet risteävät. Tarina etenee jouhevasti kahdessa aikatasossaan, kunnes menneisyys sulautuu nykyisyyteen.
Mietin valheita. Sitä, miten ihmisellä periaatteessa pitäisi olla oikeus tietää totuus. Ja sitten mietin, kuinka tärkeä totuus (tai sen tietäminen) lopulta on.
Koskettava ja taiten kirjoitettu romaani, joka ei aiheestaan huolimatta ole pelkkää itkua ja tuskaa. Maailmassa on paljon hyvää ja kaunista kaikesta huolimatta.
Nguyễn Phan Quế Mai: Dust Child
Oneworld 2023
s. 332
suom. Missä tuhka kukkii
*
Loppuun hyvää ja kaunista. Kuvissa tämän viikon lenkkimaisemiani.






Luulin lukeneeni Missä tuhka kukkii -romaanin, mutta en löydä siitä jälkiä. Ehkä se on vain ollut lukulistallani ja tipahtanut laidan ylitse. Kiinnostavalta kuitenkin kuulostaa varsinkin, jos ei tarvitse pelätä pelkkää itkua ja tuskaa. Hmm. Harkintaan.
VastaaPoistaJospa olet lukenut tämän kirjailijan aimman romaanin, joka on myös suomennettu (Vuorten laulu)?
PoistaTämä Dust Child on kyllä ajoittain hyvin surullinen, mutta vastapainoksi on tosiaan myös toiveikkuutta ja iloa.
Tämä on ihan minun kirjani. Asuin neljä vuotta Saigonissa ja kaikki nostamasi kirjan tapahtumat tuntuvat todella tutuilta. Ehkä voisin palata näin hetkeksi maahan, jossa asumisesta on vahvoja muistoja.
VastaaPoistaSittenhän sinun kannattaa tämä lukea ja myös kirjailijan aiempi teos Vuorten laulu, ellet jo ole sitä lukenut.
PoistaMinä jäin katselemaan noita lenkkimaisemiasi. Upean näköistä.
VastaaPoistaMinä edelleenkin vähän vierastan sotaan liittyviä kirjoja, mutta tämä kuulostaa siltä, että voisin vaikka jossain kohtaa lukea.
Täällä on kyllä niin monipuoliset maastot lenkkeilyyn, ettei ehdi kyllästyä. Keholle ja silmille ruokaa.
PoistaTässä kirjassa sota on enempikin taustalla, vaikka lähes kaikki asiat sen ympärillä pyörivätkin. Varsinaista rintamakuvausta ei ole juuri lainkaan.
Miksiköhän tuo edellinen kommenttini on tullut anonyyminä ? Minä siis kuitenkin sen kirjoitin.
PoistaLenkillä /kävelyllä on tärkeää, että on kaunista katseltavaa.
Ehkä tuohon voisi tarttua, kun taas tulee sopiva hetki...
Arvelinkin, että anonyymi olet sinä, Minna, ja oikein arvelin. :) Bloggerilla varmaan ollut oikukas päivä.
PoistaOlen jonkin verran lukenut tästä kirjailijasta ja hän vaikuttaa itse olevan ihastuttavan kupliva ja käsittääkseni haluaa kirjoihinsa sisällyttää aina myös toivoa ja kauneutta.
Kuulostaa todella vaikuttavalta. Jotenkin en vain ainakaan nyt jaksa enkä kestä sodan arpeutumattomia haavoja.
VastaaPoistaJep, ei kannata väkisin lukea jos ei siltä tunnu. Ehkä jonakin toisena aikana kirja eksyy lukupinoon.
PoistaAivan ihania kuvia!
VastaaPoistaVietnamin sota on aina kiinnostanut minua, johtuu ehkä sellaisista loistavista elokuvista kuin esimerkiksi Full Metal Jacket. Tallensin tämän itselleni BookBeatiin, sopivassa hetkessä voisin ottaa kuunteluun.
Kiitos, kauniista maisemista on helppo saada ihania kuvia.
PoistaFull Metal Jacket on nimenä tuttu elokuva, mutta en ole varma olenko nähnyt sitä. Ehkä en, koska sota-aiheet ovat minulle aika nou nou (ei uskoisi viime aikojen lukemisten perusteella, heh) sekä kirjallisuudessa että muutenkin. En ole tainnut katsoa yhtäkään versiota Tuntemattomasta sotilaastakaan.