Salainen puhe

Tom Rob Smith: The Secret Speech
Simon & Schuster, 2009
S. 450
Suomennettu nimellä Salainen puhe

Kannattaa lukea Lapsi 44 ennen kuin tarttuu tähän. The Secret Speech nimittäin jatkuu ajallisesti melko suoraan siitä, mihin edellinen jäi.

Lisäksi viittauksia (ei kuitenkaan ärsyttävää toistoa) edeltävään on paljon ja tämän kirjan ymmärtäminen kunnolla vaatinee, että tietää mitä on aiemmin tapahtunut.

Leo (suomenkielisessä laitoksessa Lev) ja Raisa ovat saavuttaneet jonkinasteisen keskinäisen luottamuksen ja perustaneet perheen. Lapset - siskokset - on adoptoitu (Leo oli paikalla, kun heidän vanhemmat raa'asti tapettiin) ja siten pelastettu joutumasta orpokotiin. Vanhemmalla tyttärellä, Zoyalla, on suuria sopeutumisvaikeuksia, mikä ei ole ihme. Hän vihaa Leoa, jota pitää vastuullisena vanhempiensa kuolemaan. Osittain (vai kokonaan?) Leo onkin, vaikka ei painanutkaan itse liipasinta.

Stalinin kuoltua 1953 ja Nikita Hruštšovin astuttua Neuvostoliiton johtoon alkaa puhallella erilaiset tuulet. The Secret Speech sijoittuu tähän murrosaikaan, vuoteen 1956. Hallintojärjestelmä natisee liitoksissaan ja valtasuhteet muuttuvat. Jos politiikka ja Neuvostoliiton historia ei kiinnosta, kannattaa harkita pari kertaa tämän kirjan lukemista.

Entisenä MGB:n (myöhemmin KGB) poliisina Leo on onnistunut haalimaan joukon vihollisia. On monia, jotka kantavat hänelle kaunaa ja haaveilevat kostosta. Menneisyydestä nousee eräs, joka ei vain haaveile, vaan järjestelmällisesti toimii romuttaakseen Leon elämän. Leolla, joka ei enää työskentele MGB:llä, ei ole muuta vaihtoehtoa kuin ryhtyä selvittämään, kuka kaunan takana on.

Siinä missä Lapsi 44 nosti vahvasti esille luottamuksen ja sen puutteen, The Secret Speech korostaa syyllisyydentuntoa ja kostoa. Kuka lopulta on syyllinen ja mihin? Onko täysin viattomia ja syyttömiä edes olemassa? Vastaan itse, on totta kai - ja he kärsivät eniten. Pääsääntöisesti (tässä kirjassa) ihmiset toimivat ankaran ryhmäkurin ja -paineen alla ja tekevät mitä tahansa oman perseensä pelastamiseksi: vaikka sitten käräyttävät ystävänsä, sukulaisensa tai kenet tahansa.

Minä pidin tästä kirjasta kovasti, vaikka jossain vaiheessa joukkosurmat alkoivat tympäistä. Ja kuollaanhan tässä muutenkin melko paljon, siis suorastaan urakalla. Ei nyt heti tule mieleeni kirjaa, jossa kuoltaisiin näin paljon. Ei ole minun juttuni ja siinä varmaan syy, miksen jaksa sotakirjoja (ainakaan aktiivivaiheisia rintamakuvauksia) lukea.

Kun pääsee kuolemista yli, kirja on varsin häiritsevää (hyvällä tavalla, jos nyt noin voi edes tämän kirjan kohdalla sanoa) luettavaa. Kirjan punainen lanka on verestä punainen, perustunnelma on synkkä ja melko toivotonkin. Muutaman kerran musta huumorinkukka oikoo terälehtiään, mutta kokonaistunnelma on iloton.

The Secret Speech  haastoi ainakin minut pohtimaan ihmisluontoa. Itse asiassa tuli mieleeni The Lucifer Effectissä käsiteltävät asiat. Ovatko ihmiset niin sanotusti pahoja vai tuleeko heistä pahoja? Miten olosuhteet vaikuttavat ihmisen moraaliin ja "hyvyyteen"/"pahuuteen".

Kirjan juoni on sen verran polveileva ja kiero (ihan ymmärrettävä silti eli ei sekava), etten aio sitä avata. Lukekaa itse ja yllättykää: mitä tahansa voi tapahtua.

Tähän Neuvostoliitto-kirjasarjaan on olemassa vielä yksi osa, Agent 6. Sitä ei käsittääkseni ole suomennettu. Minua se odottaa hyllyssä, mutta täytynee hetki sulatella tätä ennen kuin tartun siihen.

~~~

BLOGINI NIMENMUUTOSILMOITUS

Blogini nimi on vaihtunut, koska en kokenut edellistä enää omakseni. KirjaValas oli väännös Markus Zusakin romaanista Kirjavaras.

En ole kuitenkaan edes lukenut Kirjavarasta enkä välttämättä koskaan luekaan, sillä intuitioni varoittelee, ettei ehkä ole minun juttuni. Ja minähän en lue mitään kirjaa, jos ei kerta kaikkiaan innosta.

Maailmassa on niin paljon kirjoja, että jostain on pakko karsia ja sisäisen äänen kuunteleminen toimii hyvänä esikarsijana. Tämän takia en koe mielekkääksi, että blogini nimi on väännös kirjasta, joka ei minua kiinnosta.

Uusi nimi olkoon Kartanon kruunaamaton lukija. Osoite säilyy samana eli periaatteessa mikään ei muutu - paitsi se nimi. Tervetuloa blogiini eli kartanooni!