Ihastuttava kirjakauppa ja muutama kirjaostos

Viime aikoina ostamiani kirjoja.

Lukeminen on pääasia, mutta sitä pääasiaa en ole viime aikoina harmikseni jaksanut paljon harjoittaa. Syynä hyperaktiivisuus eli toisin sanoen niin paljon liikkumista, että aivotoiminta katoaa ja iltaisin uni maistuu melko aikaisin.

Mutta ainahan ne on mielessä – nimittän lukeminen ja kirjat. Eilen käväisin Penrithissä, joka sijaitsee Lake Districtin laitamalla noin tunnin dösämatkan päässä Keswickistä itään.

Haluankin esitellä aivan ihastuttavan kirjakaupan nimeltä The Hedgehog Bookshop. Se on itsenäinen kirjakauppa eikä mikään ketju.

Liiketila on persoonallinen ja suloinen, mutta aika ahdas. Alakerrassa on yksi keskikokoinen tila plus kassa ja yläkerrassa kaksi huonetta.

Yläkerran huoneista toisessa voi istahtaa vaikka sohvalle lepuuttamaan jalkoja. En istahtanut, koska en tarvinnut lepuutusta ja olin liian tohkeissani malttaakseni lojua. On aina elämys vierailla itselle ennestään tuntemattomassa kirjakaupassa.

Yhden saalistuslistallani olevan kirjan sieltä löysinkin - sellaisen, jota ei saa kirjastostamme eikä myöskään lähikirjakaupastani paitsi tietty tilaamalla. Tykkään kuitenkin etsiskellä ja saalistella kirjoja, joten oli kiva ylläri kun se löytyi "Siilistä". Tykkään myös tukea kivijalkakauppoja, jos suinkin mahdollista.

Ja se kirja on ensimmäisen kuvan kirjapinossakin näkyvä Mieko Kawakamin All the Lovers in the Night. Muut pinon kirjat olen ostellut chariteista eri päivinä paitsi The Devil You Know tarttui eilen Oxfamista (Charity shop) mukaan.

Kirjakaupassa kirjat olivat aika väljästi esillä, joten niiden tutkailu oli helppoa. Toisaalta valikoima ei ollut järin kummoinen minun makuuni, mutta minun makuni ei edustakaan täkäläistä makua. Valikoima ei myöskään ollut uutuuksilla pilattu.

Tajusin muuten juuri, etten ole lukenut vielä yhtäkään tänä vuonna julkaistua kirjaa. Niitä on kyllä lukulistalla, mutta en saanut käsiini (koska en ole halunnut tilata niitä toistaiseksi mistään: tarkoitus olisi joku päivä tehdä kirjallinen kulttuurimatka Carlisleen).

 Toinen yläkerran huoneista: kotoisaa ja väljää.

Tatuointeja ja murhia sotienjälkeisessä Japanissa

Jokunen kasari- ja ysäriaikana elellyt saattaa muistaa televisiosarjan nimeltä Murhasta tuli totta (Murder She Wrote). Itse katselin sarjaa satunnaisesti, jos ei ollut muuta tekemistä. En edes lapsena ollut television suurkuluttaja, vaan mieluummin tein omia juttujani ja elin pääni sisällä.

Murhasta tuli totta pompsahti spontaanisti mieleeni lukiessani Akimitsu Takagin dekkaria The Tattoo Murder. Sarjalla ja tällä kirjalla ei ole mitään tekemistä toistensa kanssa eivätkä ne edes varsinaisesti ole samanlaiset.

Silti sarja tuli mieleeni ja pohdiskelin miksi. Ehkä näiden tyylissä on jotain samansuuntaista. Murhia tapahtuu ja ne ovat varsin arvoituksellisia, mysteereitä jopa. Erityisen jännittävää ei missään vaiheessa ole. Nämä huomiot pätevät sekä sarjaan (jos satun muistamaan oikein: voi olla, että en satu) että tähän Akimitsu Takagin kirjaan.

The Tattoo Murder on klassinen suljetun huoneen mysteeri, mutta onneksi se (”suljettu huone”) on lopulta melko pieni osa kirjaa. Sanoisin, että se on merkittävä yksityiskohta, mutta kirjassa on paljon muutakin.

Tokyo 1947, käsillä on ensimmäinen sodanjälkeinen tatuointitapahtuma. Tapahtumassa Kinue Nomura paljastaa vaikuttavan, koko vartalon peittävän tatuointinsa. Muutaman päivän päästä hänet löydetään murhattuna. Poliisi on ymmällään, koska tapaus vaikuttaa niin absurdilta.

Sitten kuollaan lisää.

Keskeiseksi henkilöksi tarinassa nousee lääketiedettä opiskellut Kenzo Matsuhita, jonka veli, Daiyu Matsuhita, on Detective Chief Inspector* Tokion metropolin hallintoalueella. Lisäksi Kenzo tuntee jollakin tasolla uhrin, mutta yrittää tuntemisen todellista luonnetta piilotella.

Kirjaa saa lukea lähes sata sivua ennen kuin mitään murhia tapahtuu. Henkilöihin paneudutaan ja oleellisia asioita taustoitetaan. Minua viehätti kovasti viipyä sotienjälkeisessä Tokiossa, jossa kukin yrittää jälleenrakentaa elämäänsä.

Tarina ei ole mikään luotijuna, jossa viima lennättää peruukin pois päästä. Etenemistä kuitenkin tapahtuu ja koko ajan on (minun mielestäni) jotain kiinnostavaa vireillä. Pitäisin tätä ylistyksenä älylle ja sitä kirjan henkilötkin arvostavat. Ja tietysti esiin nousee se yksi älykäs yli muiden, mutta silti ei dissata toistenkaan älyä.

Tunnelmallinen dekkari, joka ei mielestäni ole raaka, vaikka murhat ovat raakoja.

Mielipide selkokielellä: Pidin ”Tatuointimurhasta” todella paljon. Aika, miljöö ja henkilöt ovat kiinnostavia ja vaikka itse en (omassa ihossani) tatuoinnesta välitä, kiehtovat tatuoinnit minua taiteena. Tämä kirja on enemmän kuin dekkari.

 

*En jaksa edes yrittää kääntää näitä nimikkeitä, koska en jaksa etsiä vastaavia tarkkoja suomennoksia ja todennäköisesti ne menisi kuitenkin väärin. Itse ymmärrän hierarkiat englanniksi ja varmasti muutkin englantia osaavat ymmärtävät, että kyseessä on esimiestason henkilö.

Akimitsu Takagi: The Tattoo Murder
alkuper. Shisei Satsujin Jiken, 1948
Pushkin Vertigo, 2022 (ensimmäinen enkkukäännös on vuodelta 1998)
japanista englannintanut Deborah Boehm
s. 374


Helmet-lukuhaasteessa sijoitan kirjan kohtaan 38. Kirjan tarina perustuu myyttiin, taruun tai legendaan.

Sadan vuoden lukuhaasteessa kirja sujahtaa 1940-luvulle.

Minimiete: Hän ja hänen kissansa

Makoto Shinkain ja Naruki Nagakawan romaani She and Her Cat on suloisen pörröinen romaani, jossa vaikeudet selätetään ja elämään astuu toiveikkuutta ja iloa. Miellän tämän olevan jonkin sortin feel good -kirjallisuutta.

 

She and Her Cat kuvaa neljän eri elämänvaiheessa olevan naisen ja heidän kissojensa elämää. Yhtä tärkeitä – elleivät tärkeämpiä – kuin naiset ovat kirjan kissat, jotka myös saavan oman äänen.

Chobi on valkoinen kissa, jonka Miyu eräänä sateisena ja kylmänä päivänä huomaa kadulla ja vie kotiinsa lämpimään. Chobin ja Miyun välille syntyy kaunis suhde – molemmat tuovat iloa, lämpöä ja turvaakin toisilleen.

Chobi tutustuu alueen muihin kissoihin, joilla niinikään on omat tarinansa kerrottavana. Vaikka näkökulma vaihtelee kussakin luvussa kissan ja sen omistajan välillä, painopiste on usein kissassa. Kissoilla on oma maailmansa ja omat alueensa, joita ne valvovat omistajiensa ollessa muualla.

Kerronta on sujuvaa ja liukuu saumattomasti ja hallitusti eteenpäin muodostaen ehyen kokonaisuuden. Kaikki kissat ja jopa niiden omistajat ovat omalla tavallaan kiinnostavia, joten kirjaa luki mielellään.

Mitenkään erityisen syvällisenä en tätä romaania pidä, mutta erittäin viihdyttävä se on ja sopii luettavaksi, kun haluaa lämpimän peiton johon kääriytyä ja luottaa siihen, ettei mitään superpahaa tapahdu.

Makoto Shinkai ja Naruki Nagakawa: She and Her Cat
alkuper. Kanojo To Kanojo No Neko, 2013
Doubleday, 2022
japanista englannintanut Ginny Tapley Takemori
s. 154

 

Helmet-lukuhaasteessa sijoitan kirjan kohtaan 15. Kirjan nimessä on ja-sana.

Pallosalama sota-aseena

Cixin Liun romaani Ball Lightning on toinen scifiteos, jonka tänä vuonna olen lukenut. Luen ylipäätään harvakseltaan fantasiaa, joten tätä voi kohdallani melkein jo pitää trendinä.

On nimittäin useampikin kiinnostava scifi/fantasiateos pompannut kärkeen mentaaliselle, kolmen mailin pituiselle lukulistalleni.

Tässä niistä muutama:

Andy Weir: Project Hail Mary (varasin juuri kirjastosta)
Blake Crouch: Recursion
Liu Cixin: The Three-Body Problem (tuskin luen ihan heti)
Tom Rob Smith: Cold People
N.K. Jemisin: The Fifth Season

 

 

Vaan palataan Cixin Liun Pallosalamaan, joka oli minun ja LauraKatarooman lukupiirikirja. Laura luki suomeksi, minä englanniksi. Järin paljon ei kirja keskustelua herättänyt ja itse olisin kaiketi sen jättänyt kesken, ellemme olisi sitä kimpassa lukeneet.

Asetelma on kiinnostava: Chenin vanhemmat palavat tuhkaksi Chenin silmien edessä, kun pallosalama ilmestyy heidän kotiinsa. Tapaus järkyttää Cheniä niin paljon, että hän haluaa selvittää pallosalaman mekanismin salaisuuden ja tuo intohimo ohjaa hänen opintojaan. Lopulta hän päätyy tutkimaan aihetta erilaisiin projekteihin.

Minulle tässä kirjassa ongelmaksi muodostui henkilöiden pinnallisuus. Tuntuu, että henkilöt ovat vain rekvisiittaa, pakollinen paha, ja tieteellisen jargonin jauhaminen pääasia. Näin ollen joka ikinen henkilö kirjassa jää persoonattomaksi ja tyhjäksi.

Edes Chenin suru vanhempiensa kuoleman takia ei varsinaisesti tule esille kirjassa muuta kuin muutamissa sivulauseissa. Väkisinkin muodostuu kuva, että Chenille pallosalaman näkeminen itsessään on koskettavampi kokemus kuin vanhempiensa kuolema.

Pallosalamassa olisi potentiaalia, sillä siinä voisi olla kiinnostavia henkilöitä. Harmi, että niiden rakentaminen on jätetty puolitiehen, koska on niin suuri tarve (?) kirjoittaa siitä kaikesta muusta.

Vasta aivan kirjan lopussa alkaa erään keskeisen henkilön persoona hieman valottua, mutta se on jo liian myöhäistä. Minulle oli jo aivan samantekevää, mitä kenellekin käy. Vähän kuin leikin päätteeksi heittäisi käpylehmät nuotioon, koska ainahan voi kerätä uudet.

Mielipide selkokielellä: Persoonaton ja tunteeton romaani, jossa on minun makuuni liikaa turhaa tiedespekulaatiota. Suurin osa kirjasta pelkkää tyhjäkäyntiä.

Koska en tykkää jättää näin negatiivisia mietteitä ilman toisenlaisia lukukokemuksia, Goodreadsista voi hakea itselleen ns. second opinionin. Sieltä löytyy monia, jotka kirjasta ovat pitäneet.

Cixin Liu: Ball Lightning
alkuper. 球状闪电, 2005
Head of Zeus, 2018
kiinasta englannintanut Joel Martinsen
s. 384
Suomennettu nimellä Pallosalama



Sadan vuoden lukuhaaste: 2000-luku
Helmet-lukuhaaste: 44. Kirja kuuluu genreen eli kirjallisuuden lajiin, jota et lue yleensä

Elämää ja kuolemaa Ville Rosessa

“No one will ever love you more than you love your pain.” (s. 154)

Edwidge Danticat: Claire of the Sea Light
Quercus, 2013
s. 240

 

Kirjan sivuliepeestä:

Ville Rose clings to the Haitian shore, held between the arms of mountain and sea. It is a town of poor fishermen, rising business classes and a fringe of gangland slums – where the ocean is both giver of life and most feared abductor.

Claire Limyè Lamnè is born the night her mother dies. Named for the light of the sea, she is brought up by her father, who longs to give her a better life. At last, on the night of her seventh birthday, an affluent shop-owner agrees to adopt her.

Then Claire goes missing.

 *

Claire of the Sea Light ei ole tarina vain Clairesta, vaan enemmänkin Ville Rose -nimisestä kylästä Haitilla. Claire, joka kirjan nykyajassa on 7-vuotias, pilkahtelee tarinassa ajoittain vain vaimeana sivupolkuna, jolle silloin tällöin poiketaan.

Sillä vaikka tarina alkaa ja päättyy Claireen, sen väliin mahtuu liuta muita kylän ihmisiä. Kerronta liukuu luontevasti henkilöstä toiseen, laiskasti ja viipyillen. Osalla henkilöistä ei ole varsinaista suhdetta Claireen muuta kuin välillisesti jonkun toisen henkilön kautta. Joku tunsi Clairen äidin, joka kuoli synnyttäessään Clairea. Joku tietää Clairen isän jne.

Piirit ovat pienet ja lähes kaikki henkilöt ovat jollakin tavalla linkittyneet toisiinsa: osa läheisemmin, osa vain etäisesti.

Kirjan luvut on nimetty ja muutamaa poikkeusta lukuun ottamatta kussakin luvussa tarkastellaan jotakin tapahtumaa tai aikajanaa eri henkilöiden kautta. Tapahtumat ja ajankohdat vaihtelevat, mutta kaikki liittyy lopulta jollakin tavalla toisiinsa. Perspektiivin vaihtaminen valottaa asioita sieltä täältä – joskus yllättävästikin.

Danticat taitaa tarinankerronnan: asioita ei usein sanota suoraan, vaan kuvaillaan siten, että lukija saa itse päätellä ja havaita. Tyyli on tehokas ja muutamissa kohdin pysäyttäväkin – etenkin, kun lukija jää lopulta yksin oivalluksensa kanssa janoamaan jatkoa, jota ei tule.

Claire of the Sea Light on pullollaan kiinnostavia ihmisiä ja kohtaloita miljöötä unohtamatta. Maltillisesta sivumäärästä huolimatta kirja tuntuu huomattavasti runsaammalta, mikä ei ole lainkaan huono asia. Yleisvire on melankolinen ja jotenkin utuinen, mutta silti kaunis: oikeastaan vähän niin kuin minulla kirjastosta lainassa olevan painoksen kansi.

Mielipide selkokielellä: Erittäin taiten rakennettu ja kauniisti kirjoitettu romaani, josta pidin todella todella paljon.

 

Kirjalla kuittaan Sadan vuoden lukuhaasteessa 2010-luvun.


Helmet-lukuhaasteessa sijoitan kirjan kohtaan 39. Kirja, josta sait vinkin mediasta tai sosiaalisesta mediasta. Sovellan hieman tätä kohtaa, sillä vinkkiä en saanut suoraan tästä kirjasta, vaan kirjailijasta.

Edwidge Danticatista kuulin ensimmäisen kerran Kirjarikas elämäni -blogista, jonka innoittamana tähän kirjaan tartuin (koska muita Danticatin kirjoja ei kirjastostamme saa). Kiitos siis mahtavasta vinkistä, sillä Danticat ja kirjansa todella ovat tutustumisen arvoisia!

NETFLIX - Viime aikoina katsottua

 

Minulla on tapana silloin tällöin esitellä joitakin katsomiani sarjoja ja elokuvia. En ole “television” suurkuluttaja. Tästä linkistä voi lukea suhteestani televisioon ja sarjoihin – suhde on säilynyt samana.

Pidemmittä puheitta, tässä muutamat viime ja tämän vuoden aikana Netflixistä katsomani sarjat (käsittääkseni ovat katsottavissa myös Suomen Netflixissä). Eivät ole missään erityisessä järjestyksessä. Sarjan nimeä klikkaamalla pääset MyDramaListin esittelyyn kys. sarjasta (englanninkielinen).

 

FANTASIAA

Love Between Fairy and Devil (Kiina, 36 jaksoa) 

Kaamea nimi, mutta ei kannata antaa nimen hämätä. Minua kiinnosti sarjan asetelma, jonka voit lukea MyDramaLististä (suora linkki yllä)

Olin aluksi jättää sarjan kesken, koska en kestänyt sen naispäänäyttelijän roolihahmoa Orchidia, joka vaikutti turhan höperöltä makuuni. Muutenkin sarjan tyyli, jossa on kosolti komiikkaa, häiritsi aluksi.

Jatkoin kuitenkin katsomista, ja jo muutaman jakson jälkeen olin totaalisen koukussa ja tottunut tyyliin. Kun henkilöhahmot ja tarina syvenevät, sarja vain paranee.

Visuaalisesti upea kokonaisuus, jossa kaikki on mietitty musiikkia myöten. Ilo siis silmien lisäksi myös korville. Sitä romanssiakin on, mutta ei mitään imelää skeidaa.

 

HISTORIALLISTA DRAAMAA

The King’s Affection (Etelä-Korea, 20 jaksoa) 

Palataan ajassa taaksepäin, kun Korea vielä on Joseon. Kruununprinssi ja vaimonsa saavat kaksoset, mutta koska kaksosia pidetään huonona enteenä, tulee käsky tappaa tyttökaksonen.

Tuore äiti keksii keinon pelastaa tyttärensä ja tämä muilutetaan ulos palatsista elämään tavallista elämää kun taas poikakaksonen saa jäädä.

Vuosia myöhemmin kaksoset kohtaavat, mutta eivät tiedä olevansa sisaruksia. Kun poikakaksonen murhataan, asettuu tyttökaksonen äitinsä pyynnöstä hänen paikalleen ja teeskentelee olevansa veljensä.

Superkiinnostava teema ja juoni on kierompi kuin korkkiruuvi. Päänäyttelijä Park Eun Bin tekee todella taitavan roolisuorituksen (feikki)kruununperijänä Lee Hwina.
 

KORRPUTIOTA JA TOIMINTAA

Vagabond (Etelä-Korea, 16 jaksoa)

Cha Dal Geonin veljenpoika kuolee lento-onnettomuudessa. Melko pian selviää, että “onnettomuus” on tarkoin suunniteltu ja laskelmoitu. Cha alkaa selvitellä turman syitä, koska kukaan muu ei tunnu sitä tekevän. Avukseen hän saa houkuteltua aluksi NISin agentin, Go Hae Rin, ja lopulta muitakin.

Juoni on superkiero eikä kenelläkään tunnu olevan puhtaita jauhoja pussissa. Keneen voi luottaa ja miksi lentokone piti tuhota?

Tässä on jonkin verran actionia, mutta minun makuuni ei liikaa eivätkä toimintakohtaukset ole liian pitkiä. Lisäksi ne ovat perusteltuja ja istuvat juoneen: kyseessä ei siis ole toiminta vain toiminnan takia.

Minähän en pääasiassa jaksa “liikaa” toimintaa, erityisesti en jaksa pitkitettyjä toimintakohtauksia, jotka eivät tunnu loppuvan ikinä. Tässä ei onneksi sellaisia ole. Todella hyytävän hyvä sarja!

 

KOSTAJA PALVELUKSESSANNE

Taxi Driver (Etelä-Korea, 16 jaksoa – toinen kausi tulossa) 

Sarjamurhaaja tappaa Kim Do-Gin äidin eikä Do-Gin elämä ota palatakseen raiteille. Do-Gin pelastus on Jang Sung-chul, joka värvää tämän taksifirmaansa. Taksifirma on peitetoiminta, joka alle kätkeytyy kostofirma.

Jälleen taattua laatua. Minulta kesti pari jaksoa päästä sisään sarjaan, koska alussa juoni tuntui hajanaiselta ja vähän joka paikkaan leviävältä, mutta taitavasti se punainen lanka alkaa muodostua kun muutaman jakson katsoo.

 

 

KUIHDUTAAN YHDESSÄ KUOLIAAKSI - KOSTOTEEMA

The Glory (Etelä-Korea, 16 jaksoa)

Moon Dong-eunia kiusataan erittäin brutaalisti koulussa. Kiusaajina on pieni tiivis ystävärinki, jonka pahin kiusaaja on tyttö nimeltä Park Yeon-jin. Dong-eunin elämänhalu katoaa, mutta hän päättää elää kostaakseen kiusaajilleen.

Tässä on ajoittain aika karmeita kiusaamiskohtauksia, joten jos sellaiselle on herkkä, niin en tätä suosittele.

Minulla on sarjasta vielä jokunen jakso katsomatta, mutta olen totaalisen koukuttunut ja tämä on todella hyvä. Koen kostoteemat hyvin tyydyttäviksi ja jollakin tapaa vapauttaviksi.

Talvi kevään keskellä

Kevät eteni mukavasti lumikellojen inspiroimana. Jopa krookukset ja narsissit jo kukkivat ja osa kirsikkapuista.

Sitten yllätti talvi. Tai ei se varsinaisesti yllättänyt ainakaan sääennusteita seuraavaa ihmistä. Tiesin siis mitä on tulossa ja vaikka en lumesta piittaa varsinkaan enää tässä vaiheessa kevättä, niin toki sitä piti lähteä ihmettelemään.

Vaihteeksi siis kirjajuttujen sijaan paikallisia lumikuvia. Ei varmasti mitään ihmeellistä suomalaisille eikä siten periaatteessa minullekaan, mutta koska harvemmin tarvitsee lunta nähdä, niin oli se vähän jännää.

Huipuilla toki lunta on yleensä talvisaikaan useinkin, mutta harvemmin täällä alhaalla.

Tungin kilokaupalla vaatetta päälle, koska suomineito asuu minussa edelleen. On vaikea sisäistää kaikkien näiden vuosien jälkeenkään, että aurinko täällä lämmittää ympäri vuoden melko voimakkaasti, joten ylipukeuduin. Piti aloittaa riisuminen jo ensimmäisen sadan metrin aikana.

 

 

 Tein lenkin läheiselle fellsille, joka ei ole järin korkea. 

Osa rinteestä oli täysin sulaa.

 

 

Toisella puolella oli lumisempaa.

 

 

Alhaalta lumet ovat jo melko lailla sulaneet, mutta ylhäällä ne kestävät hieman kauemmin. Sunnuntaille on luvattu lämpimämpää ja kaatosadetta eli eiköhän ne sieltäkin siihen mennessä sula.

 

Mukavaa viikonloppua! Ensi kerralla sitten kirjajuttuja taas.