Jokunen kasari- ja ysäriaikana elellyt saattaa muistaa televisiosarjan nimeltä Murhasta tuli totta (Murder She Wrote). Itse katselin sarjaa satunnaisesti, jos ei ollut muuta tekemistä. En edes lapsena ollut television suurkuluttaja, vaan mieluummin tein omia juttujani ja elin pääni sisällä.
Murhasta tuli totta pompsahti spontaanisti mieleeni lukiessani Akimitsu Takagin dekkaria The Tattoo Murder. Sarjalla ja tällä kirjalla ei ole mitään tekemistä toistensa kanssa eivätkä ne edes varsinaisesti ole samanlaiset.
Silti sarja tuli mieleeni ja pohdiskelin miksi. Ehkä näiden tyylissä on jotain samansuuntaista. Murhia tapahtuu ja ne ovat varsin arvoituksellisia, mysteereitä jopa. Erityisen jännittävää ei missään vaiheessa ole. Nämä huomiot pätevät sekä sarjaan (jos satun muistamaan oikein: voi olla, että en satu) että tähän Akimitsu Takagin kirjaan.
The Tattoo Murder on klassinen suljetun huoneen mysteeri, mutta onneksi se (”suljettu huone”) on lopulta melko pieni osa kirjaa. Sanoisin, että se on merkittävä yksityiskohta, mutta kirjassa on paljon muutakin.
Tokyo 1947, käsillä on ensimmäinen sodanjälkeinen tatuointitapahtuma. Tapahtumassa Kinue Nomura paljastaa vaikuttavan, koko vartalon peittävän tatuointinsa. Muutaman päivän päästä hänet löydetään murhattuna. Poliisi on ymmällään, koska tapaus vaikuttaa niin absurdilta.
Sitten kuollaan lisää.
Keskeiseksi henkilöksi tarinassa nousee lääketiedettä opiskellut Kenzo Matsuhita, jonka veli, Daiyu Matsuhita, on Detective Chief Inspector* Tokion metropolin hallintoalueella. Lisäksi Kenzo tuntee jollakin tasolla uhrin, mutta yrittää tuntemisen todellista luonnetta piilotella.
Kirjaa saa lukea lähes sata sivua ennen kuin mitään murhia tapahtuu. Henkilöihin paneudutaan ja oleellisia asioita taustoitetaan. Minua viehätti kovasti viipyä sotienjälkeisessä Tokiossa, jossa kukin yrittää jälleenrakentaa elämäänsä.
Tarina ei ole mikään luotijuna, jossa viima lennättää peruukin pois päästä. Etenemistä kuitenkin tapahtuu ja koko ajan on (minun mielestäni) jotain kiinnostavaa vireillä. Pitäisin tätä ylistyksenä älylle ja sitä kirjan henkilötkin arvostavat. Ja tietysti esiin nousee se yksi älykäs yli muiden, mutta silti ei dissata toistenkaan älyä.
Tunnelmallinen dekkari, joka ei mielestäni ole raaka, vaikka murhat ovat raakoja.
Mielipide selkokielellä: Pidin ”Tatuointimurhasta” todella paljon. Aika, miljöö ja henkilöt ovat kiinnostavia ja vaikka itse en (omassa ihossani) tatuoinnesta välitä, kiehtovat tatuoinnit minua taiteena. Tämä kirja on enemmän kuin dekkari.
*En jaksa edes yrittää kääntää näitä nimikkeitä, koska en jaksa etsiä vastaavia tarkkoja suomennoksia ja todennäköisesti ne menisi kuitenkin väärin. Itse ymmärrän hierarkiat englanniksi ja varmasti muutkin englantia osaavat ymmärtävät, että kyseessä on esimiestason henkilö.
Akimitsu Takagi: The Tattoo Murder
alkuper. Shisei Satsujin Jiken, 1948
Pushkin Vertigo, 2022 (ensimmäinen enkkukäännös on vuodelta 1998)
japanista englannintanut Deborah Boehm
s. 374
Helmet-lukuhaasteessa sijoitan kirjan kohtaan 38. Kirjan tarina perustuu myyttiin, taruun tai legendaan.
Sadan vuoden lukuhaasteessa kirja sujahtaa 1940-luvulle.
Oho. Meijän kirjastosta löytyy yks kirja tältä kirjailijalta.
VastaaPoistaOlisko The Informer (suom. ilmiantaja)? Takagilta on vissiin ainoastaan tuo yksi kirja suomennettu. Enkuksi löytyy muutama enemmän.
PoistaKiinnostavan oloinen teos: "Tunnelmallinen dekkari, joka ei ole raaka, vaikka murhat ovatkin" on vakuuttava toteamus.. Pidetäänpä nimi mielessä.
VastaaPoistaTatunoinnit taiteena ok, mutta omalla iholla: kiitos, mutta ei kiitos.
Tämä oli kyllä positiivinen ylläri siinä mielessä, että vaikka murhien selvittely oli keskeistä, oli tarinassa silti muutakin. Pelkona oli, että tarina junnaa liikaa sen ”suljetun huoneen” ympärillä, mikä ei oikein minua jaksa liikaa kiinnostaa koska tiedän kaavan.
PoistaMinullakaan ei ole mielenkiintoa tatuointeihin omalla iholla. Jos olisi, varmaan sellaisen ottaisin. Mutta kun ei kiinnosta, niin en tosiaan näe syytä sellaiseen. :D
Mutta siis jos yhtäkkiä syntyisi halu ottaa tatska, niin sitten ottaisin. Minulla ei siis ole mitään periaatteita tai ehdottomuutta aiheen suhteen :D
PoistaSamoin eli vannomatta paras ja elämähän on tunnetusti täynnä yllätyksiä:)
VastaaPoistaEnsi vuonna esittelemme blogeissamme kirjojen lisäksi uusia tatuointejamme :D :D
PoistaTuo älyllisyys kuvauksessasi toi mieleen yhteisen suosikkimme Keigo Higashinon. Nykypäivän hektisyydessä ns. tavallinenkin tahti koetaan helposti hitaaksi. Olen huomannut, että monissa 1800-luvun kirjoissa on myös varsin verkkainen tempo.
VastaaPoistaJep, Higashinollakaan ei ole kirjoissaan kiire, vaan henkilöihin, ilmapiiriin ja miljööseen keskitytään kiinnostavalla tavalla. Jos murha tai muu rikos dekkarissa tapahtuu vasta sivulla sata, niin lukija kokee itsensä petetyksi (tällaisia näkemyksiä olen lukenut). Minua ei haittaa, koska preferoin muutenkin dekkareissa/trillereissä muutakin kuin niitä murhia ja siksipä harvemmin luen hypetettyjä kirjoja.
Poista