When things fall apart

Chinua Achebe: Things fall apart


Eräs lempipuuhani on seikkailla Amazonissa ja tutkia kirjoja. Sitä kautta löysin tämän Afrikka-aiheisen kirjan. Pidän kovasti Afrikka-kirjoista, joten pakkohan se oli tilata.

En aio kirjoittaa monta sanaa tästä kirjasta, koska oikeastaan sen tajuaminen vaatii, että lukee kirjan itse. Toisaalta kirjasta kertominen pilaa myös sen yllätyksellisyyden.

Sen verran tästä kirjasta voi kuitenkin mainita, että sen eräs teema käsittelee Okonkwoa (joka on suuri soturi) ja hänen pelostaan leimautua samankaltaiseksi kuin isänsä.

Okonkwon mielestä isänsä oli laiska pelkuri eikä oikeastaan mies ollenkaan. Niin kovasti taistelee Okonkwo elämässään ollaakseen jotain suurta (mitä hän onkin, mutta se, jos mikään, ei riitä hänelle), että inhimillisyys piiloutuu kovan kuoren alle.

Lisään tämän kirjahaasteen kuudenneksi valinnaksi: Kirja, joka tekee sinut surulliseksi.

Tämä kirja teki minut surulliseksi monella tapaa. Vaikka Okonkwo ei henkilönä ole ehkä maailman miellyttävin, on hänessä nähtävissä myös inhimillistä ainesta pinnan alla.

Okonkwo on myös loppuun asti lojaali klaanilleen. Valkoisen miehen tuleminen ja asettuminen kyläyhteisöön levittämään kristinuskoa sai karvani nousemaan pystyyn: mikä oikeus näillä on tunkeutua afrikkalaisiin kyliin ja repiä kaikki kappaleiksi. Sillä kirjan nimen mukaisesti siitä siinä on kyse.

Oli mielenkiintoista lukea vaihteeksi kirja tästä näkökulmasta. Näitä kirjoja on tullut luettua yleensä länsimaisen eli ”valkoisen miehen” näkökulmasta.

5. Kirja, joka tekee minut iloiseksi

Kirjahaasteen viides kohta: kirja, joka tekee minut iloiseksi.

Tämä tuntui aluksi vaikealta ja aloin ihan pohtia luenko mitään iloisia kirjoja, jos tätä täytyy näin kovasti miettiä.

Sitten mieleeni tuli Alexandre Dumasin Kolme muskettisoturia. Vanhasta kirjablogistani lunttasin, että olen lukenut tämän kolme kertaa.

Eli periaatteessa löytyi samalla se kirja, joka olisi sopinut kakkoskohdan haasteeseen (A book that you’ve read more than 3 times).


Näin kirjoitin kirjasta vanhassa kirjablogissani:

Suuri osa lienee kuullut kolmesta muskettisoturista. Alexandre Dumasin kirjoittamasta kirjasta on tehty lukuisia eri filmatisointeja. Itsekin olen nähnyt niistä muutaman. Ei kuitenkaan ole tässä(kään) tapauksessa kirjan voittanutta.

Vaikka ainakin joku elokuvista muistaakseni oli ihan ok, niin niiden juonta on kyllä lyhennetty ihan reilulla kädellä. Myöskään kirjan omintakeista kielellistä ilottelua ja tunnelmaa on liki mahdotonta siirtää valkokankaalle. Mielestäni näet eräs kirjan suolasta – juonen lisäksi – on ehdottomasti sen kirjoitustyyli ja noiden muskettisoturien luonnekuvaukset, jotka eivät elokuvissa oikein pääse oikeuksiinsa.

Myös dialogit ovat herkullisia ja humoristisia. Kirja kokonaisuudessaan on hyvin humoristinen ja sen lukeminen on kaikin tavoin nautinto. Voisi sanoa, että se tarjoilee palan historiaa maukkaassa muodossa.


Olisin halunnut tähän kuvaksi Kariston kannen, koska se kirja minulla on. Muutenkin Karsiton kansi on mielestäni kauniimpi kuin tämä Otavan kansi.

***

Edit: Hupsista, jäi kohta 4 välistä eli "Favourite book of your favourite series". No ei nyt tule mieleeni mitään - voi olla, ettei sellaista edes ole. Lisään sen tähän loppuun, jos sellainen joskus tulee mieleeni.

Kirjahaasteen 2. ja 3. osa

2. Kirja, jonka olen lukenut yli kolme kertaa.

Jäin heti jumittamaan tähän toiseen kohtaan: en nimittäin muista olenko lukenut mitään kirjaa (jos laskee koulukirjat pois) kolme saati yli kolme kertaa.

Monia kirjoja olen kyllä lukenut kaksi kertaa, mutta että kolme (ehkä jotain Merja Jalon kirjoja olen pentuna lukenut useita kertoja: etenkin Nummelan ponitalli-sarjaa). Ei rehellisesti sanottuna tule yhtään mieleeni.

3. Suosikkisarjani

Tykkään kirjasarjoista, mutta jostain syystä en loppujen lopuksi ole niitä kovin paljon lukenut. Tai tiedä sitten, mikä on paljon.

Kirkkaana ylitse muiden nousee kuitenkin Henning Mankellin Kurt Wallander-sarja. Päätösteosta lukiessani pääsi jopa itku. Pidän Mankellin kirjojen tunnelmasta, sellaisesta hieman alakuloisesta. Myös muut lukemani Mankellin kirjat (kuin Wallander-sarja) ovat tehneet minuun vaikutuksen.

Mankellin kanssa kilpailee Karin Fossumin kirjoittama Konrad Sejer-sarja. Harmi vain, että Konradin rooli kutistuu aika pieneksi sarjan edetessä.Enkä nyt muista olenko edes lukenut koko sarjaa, mutta käsittääkseni ainakin suurimman osan.

Seikkailu Lontoon alapuolella

Neil Gaiman: Neverwhere


En ole kovin suuri fantasian ystävä. Ehkä se johtuu siitä, etten pahemmin sitten teinivuosien ole lukenut fantasiaa.

Jostain syystä, vaikka kuvataiteessa pidän hyvinkin paljon fantasiasta, en ole jaksanut ihmeemmin kiinnostua sen lukemisesta.

Ystäväni suosituksesta luin tämän Neil Gaimanin kirjan Neverwhere. Siinä seikkailaan Lontoon kaduilla ja tubeasemilla: ei tosin maan päällä, vaan lähinnä maan alla. Kirjassa Lontoo on jakautunut alueisiin: London above ja London below. Yläpuolisessa Lontoossa ei juurikaan olla tietoisia, mitä sen alla tapahtuu.

Kirjan päähenkilöllä, Richard Mayhewlla, ei näin ollen myöskään ollut mitään tietoa maanalaisesta Lontoosta ennen kuin sinne itse päätyi. Viattoman ystävällinen teko syöksee hänet sinne ja ajoittain hän taiteilee jopa hulluuden rajalla: on vaikea niellä tuota erilaista maailmaa, jossa rottienkin kanssa kommunikoidaan.

Richard haluaakin kiihkeästi takaisin entiseen elämäänsä ja päätyy taittamaan matkaa pelastamansa tytön, Door, kanssa. Tytön nimi ei ole sattuma, sillä hänellä on taito avata ovia ja muita lukittuja esineitä. Hänellä on myös kyky tehdä ovi sinnekin, missä sitä ei ole.

Doorin missio on selvittää vanhempiensa kohtalo: kuka heidät tappoi ja miksi. Ja miksi pahamaineiset tappajat ovat nyt hänen perässään? Entä kuka heidän pienestä saattuestaan on petturi?

Eräs kiinnostava elementti minulle oli tietenkin nuo Lontoon tubeasemat. Käyn usein Hammersmithissä ja sekin sai nyt hieman uuden merkityksen kirjan myötä. Oli muutenkin aika erikoinen tunne lukea paikoista, joissa on käynyt ja jotka tietää ja tarkastella nyt niitä fantasian valossa.

Kirjan keskeiset henkilöhahmot olivat pääasiassa mielenkiintoisia. Joskin tässäkin kirjassa esiintyi sitä tyypillistä ”pahikset haisevat ja ovat rumia ja vähän tyhmiä” ja ”hyvikset ovat sivistyneitä eivätkä syö mm. puluja”.

Richard Mayhew on nössö, mutta toisaalta kukapa ei olisi tuollaisessa tilanteessa, kun ei oikeastaan tajua mistään mitään ja sekin, mitä näkee, on vaikea ottaa todesta. Minusta onkin hienoa, että Richard on ns. tavallinen ihminen inhimillisine piirteineen. Onhan noita virheettömiä superihmisiä ihan tarpeeksi muussa kirjallisuudessa.

Matka alamaailman Lontoossa on Richardille myös kasvattava kokemus, joka muuttaa häntä aika perusteellisesti. Mitään totaalista takinkääntöä ei kuitenkaan tapahdu, vaan Richard säilyy hahmona uskottavana mielestäni kirjan loppuun saakka.

En oikeastaan osannut odottaa mitään tältä kirjalta, mikä oikeastaan oli ihan hyvä asia. Tätä kirjaa ei oikeastaan voi selittää, se pitää lukea. Tämä ei ehkä ole ihan puhdasta fantasiaa (vai miten se sitten määritelläänkään?) siinä mielessä, että kirjassa on myös ns. realistinen puoli, London above.

Ilmeisesti tätä kirjaa ei ole suomeksi käännetty. Englanniksi sen saa ainakin AdLibriksestä ja tietty Amazonista (en tosin tiedä paljon postikulut sieltä ovat Suomeen).

Tästä on muuten tehty tv-sarjakin. En ole sitä nähnyt ja nyt mietin haluaisinko nähdä.

1. Paras viime vuonna lukemani kirja

Kirjoja on vaikea laittaa paremmuusjärjestykseen, koska aika moni kirja on omalla tavallaan hyvä. Riippuu vähän, miten asiaa tarkastelee.

En myöskään muista kaikkia viime vuonna lukemiani kirjoja, sillä tämä blogini on ollut tauolla.

Mutta niistä, mitä nyt muistan, nousee esille Chimamanda Ngozi Adichien Puolikas keltaista aurinkoa.

Kiehtova kirja, joka elää vieläkin mielessäni!

Tästä pääset listaan, jonka mukaan näitä kirjoja luettelen.

Kirjahaaste alkaa huomenna

Monissa kirjablogeissa kiertää tällainen 30 päivän kirjahaaste. Nappasin sen itsellenikin, koska se vaikuttaa mielenkiintoiselta.

En kuitenkaan lupaa päivitellä näitä joka päivä, vaan silloin kun huvittaa. Tarkoitus silti olisi saada koko lista käytyä läpi kohtuullisessa ajassa.

Vanha kirjahyllyni Suomessa

Aloitan tämän haasteen (toivottavasti) huomenna.
Alla lista, jonka mukaan mennään:


Day 01 – Best book you read last year
Day 02 – A book that you’ve read more than 3 times
Day 03 – Your favourite series
Day 04 – Favourite book of your favourite series
Day 05 – A book that makes you happy
Day 06 – A book that makes you sad
Day 07 – Most underrated book
Day 08 – Most overrated book
Day 09 – A book you thought you wouldn’t like but ended up loving
Day 10 – Favourite classic book
Day 11 – A book you hated
Day 12 – A book you used to love but don’t anymore
Day 13 – Your favourite writer
Day 14 – Favourite book of your favourite writer
Day 15 – Favourite male character
Day 16 – Favourite female character
Day 17 – Favourite quote from your favourite book
Day 18 – A book that disappointed you
Day 19 – Favourite book turned into a movie
Day 20 – Favourite romance book
Day 21 – Favourite book from your childhood
Day 22 – Favourite book you own
Day 23 – A book you wanted to read for a long time but still haven’t
Day 24 – A book that you wish more people would’ve read
Day 25 – A character who you can relate to the most
Day 26 – A book that changed your opinion about something
Day 27 – The most surprising plot twist or ending
Day 28 – Favourite title
Day 29 – A book everyone hated but you liked
Day 30 – Your favourite book of all time

Kaasunaamarimurhaaja iskee

Peter James: Not Dead Enough


Tämä on kolmas Roy Grace-sarjan kirja. Lukeminen hieman kesti, sillä minulla oli täällä ystävä käymässä enkä pahemmin ehtinyt tuona aikana lueskella.


Tässä kirjassa tutkitaan kolmea murhaa, joissa esiintyy samankaltaisia piirteitä. Epäiltykin löytyy melkoisen pian, mutta painavista todistusaineistoista huolimatta kaikki ei ole ihan sitä, miltä näyttää.

Roy Gracen siviilielämä on myös kriisissä: Tuore suhde Cleon kanssa saa säröjä, kun Royn ystäväpariskunta väittää nähneensä Sandyn (Royn 9 vuotta sitten kadonnut vaimo) Münchenissä.

Mitäpäs tästä sanoisi: en tiedä onko hyvä asia, kun jo ennen kirjaa tietää, mitä saa.

Peter Jamesilla on tietty kaava, jota hän käyttää kaikissa näissä Roy Grace-sarjan kirjoissa. Ihan hyvä kaava, ei siinä mitään, mutta lukijalle aika yllätyksetön ja siksi ajoittain ehkä jopa hieman tylsä.

Täytynee pitää taukoa tästä sarjasta hetken aikaa, sillä vaikka kirja olikin ihan hyvä, niin kuitenkin jollakin tavalla puuduttava.


Roy Grace sarja:

Dead Simple
Looking good dead
Not dead enough (tässä postauksessa)
Dead man’s footsteps (odottaa hyllyssä)
Dead Tomorrow
Dead Like you
Dead Man’s grip