Hae tästä blogista

perjantai 16. tammikuuta 2015

Jos Jumala suo

Alys Einion: Inshallah
Honno, 2014
S. 308

Today, I will marry the man who raped me.

Sellainen on kirjan ensimmäinen virke. Laitettiin heti mato koukkuun, koska minua ainakin kiinnostaa, miksi länsimainen ihminen nai raiskaajansa. Vieläpä vapaasta tahdostaan, kuten heti käy ilmi.

A free woman never plans an escape route. I made this choice freely, the sun and the stars and the adolescent dreams of a girl grown up before her time notwithstanding.

Kerron heti tähän väliin, että kyllähän se syy (avioliittoon) lopulta selkenee siellä kirjan lopussa. Tai no, selkenee ja selkenee. Annettiin periaatteessa vastaus, mutta minua vastaus ei tyydytä: jopa ihmettelen sitä. En tajua, en ymmärrä.

Amanda nai muslimimiehen, Muhammedin. Muhammed on saudiarabialainen mies, jonka Amanda tapaa Walesissa, missä asuu. Amandan perhe on melko köyhä. Toimeen kyllä tullaan, mutta jokaisen lapsen panos on tärkeä semminkin, kun eräs lapsista on sairas.

Kouluttautumista ei kannateta saati arvosteta, vaan Amandaa painostetaan menemään suoraan töihin "peruskoulun" jälkeen. Amandalla on kuitenkin oma tahto ja hän onnistuu järjestämään itsensä opiskelemaan.

Noh, opiskelut keskeytyvät kun Amanda pamahtaa paksuksi ja yhdeksän kuukauden odottelun päätteeksi pukkaa kaksoset maailmaan. Muhammed on palannut tällä välin Saudi-Arabiaan, mutta on luvannut tulla hakemaan vaimonsa ja lapset myöhemmin mukaansa. Sillä tokihan Amanda muuttaa Saudi-Arabiaan.

Kerronta kulkee kahdessa tasossa: reaaliajassa ollaan Saudi-Arabiassa, mutta Amandan (eli kirjan minä-kertojan) muisteloiden myötä vajotaan silloin tällöin menneisyyteen. Noiden muisteloiden kautta lukijalle alkaa hiljalleen paljastua ne syyt, jotka kenties ajoivat Amandan muuttamaan toiseen maahan. (Tässä kohdin tekee mieli repiä hiuksia päästä ja huutaa niin, että ikkunalasit halkeavat.)


Kirjan herättämiä kysymyksiä:

Amanda on lukenut tietoutta Islamista ja Saudi-Arabiasta ennen muuttoaan. Miksi hän ei kuitenkaan tajua juuri mistään mitään?!

Miksi Muhammed inhoaa (?) vaimoaan? Olisi ollut kiva saada asialle selvyys (muuta kuin joku yleinen naisviha?). Muhammedin motiivit jäävät täysin pimentoon niin kuin oikeastaan koko Muhammedin persoona. Päällimmäiseksi hänestä jäi mieleeni vaimonsa jatkuva paneminen. Sitä onkin kirjassa niin paljon, ettei vaan unohdu millainen panokone Muhammed on. Seksiä seksiä seksiä hän haluaa ja alistaa vaimoaan ja läpsii hakkaa ja panee kuivana menemään säkit Amandan ahteria hakaten.

Miksi Muhammed juo? Muhammedille maistuu myös alkoholi, mikä ei ihan sovi muslimi-elämään. Muhammedin perhe vaikuttaa tasapainoiselta ja turvalliselta, mukavalta (paitsi ei tietenkään Amandalle). Ehkä Muhammed juopottelee muuten vain: eihän alkoholismiin aina syytä tarvita.

Miksi Muhammed antaa ystävänsä panna Amandaa, kun hän (Muhammed) tuntuu kuitenkin olevan varsin mustasukkainen vaimostaan? Lisäksi Amandalla on taipumusta pamahtaa paksuksi ns. kertalaakista. Niin käy kirjassa ainakin kaksi kertaa, ehkä jopa kolme. Amanda onkin puolet (tai enemmän) kirjasta raskaana.

Varsinaisen hirviön on kirjailija luonut Muhammedista ja itse asiassa koko uskonnosta ja elämästä Saudi-Arabiassa (en väitäkään, että se on mitään herkkua varsinkaan naisille, mutta kyllä nyt on revitelty ja kauhisteltu ihan olan takaa), vaikka toisinaan yrittääkin muistuttaa lukijaa, että Muhammed on poikkeus.

Kirjailija on ihan ottanut tehtäväkseen alleviivata eroavaisuuksia. Ne onkin helppo tehdä tyhmän Amandan kautta. Sitten jonkun toisen henkilön suulla pääsee kirjailija ns. opponoimaan Amandan kokemuksia - tosin nekin jäävät hyvin pinnallisiksi. Alla eräs esimerkki kuvana, en jaksa kirjoittaa koko rimpsua tänne.


Kirjan teemat: perheväkivalta, uskonto, kulttuurierot, naisen asema, kasvatus, raiskaus, ulkopuolisuus, ystävyys (saattoi olla bi-juttuja mukana), synnytys (joo, niitäkin kuvattiin aika tarkasti) jne. Ehkä snadisti liikaa?

Olisin saattanut sääliä Amandaa (ehkä ajoittain hieman säälinkin: hänen elämänsä oli suoraan sanottuna p:stä lähes alusta loppuun), ellei hän olisi jäänyt minulle melko merkityksettömäksi hahmoksi. Kirjan kieli on kaunista, tosin se teki siitä (kirjasta) ja kirjan kertojasta teennäisen kuuloisen.

En voi olla vertaamatta tätä kirjaa vastikään lukemiini Zoë Ferrarisin Saudi-Arabiaan sijoittuviin trillereihin. Ferrarisin kirjat eivät osoittele sormella, eivät alleviivaa, eivät ole mustavalkoisia. Ne ovat kaikkea muuta kuin tämä kirja, joka kauhistelee ja mässäilee milloin milläkin. Ja siinä sivussa maalaa melko yksipuolisen kuvan sekä Saudi-Arabiasta että Islamista.

Miksi luin kirjan loppuun? Uteliaisuudesta.


Kootut selitykset

Viime aikoina sananvapaus on puhuttanut monia. On mietitty muun muassa tarkoituksellista loukkaamista jne. Tiedän tämän mielipiteeni - kyllä, tämä kirjamiete on minun mielipiteeni kys. kirjasta - olevan melko negatiivinen. Se johtuu siitä, että tämä kirja ärsytti minua. Olisi tekopyhää kirjoittaa muunlainen mielipide.

Entä oliko pakko kirjoittaa ollenkaan? Kyllä oli. Tässä on kyse kirjasta - ei kenenkään persoonasta (paitsi fiktiivisten henkilöiden). Joku muu voi kokea kirjan toisin. Joku muu voi myös olla kirjoittamatta - minä en voi. Olen huomannut, että joskus ne negatiivisuuden puolelle kääntyvät kirjamietteet voivat herättää jonkun kiinnostuksen lukemaan kyseisen kirjan. Sehän on hieno asia: makuja on monia.

8 kommenttia:

  1. joskus jotkut tälläset kirjat on kuin tarkoituksella kertoa negatiivisesti tämän uskoisita, että uskottais ett kaikki tollasii höppöjä...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin, en kyllä oikein tajua, mikä tässä kirjassa oli pointti. Perheväkivaltaa olisi kaiketi voinut käsitellä tutussakin kulttuurissa. Nyt oli kyllä tehty melkoisen ankea ja osoitteleva kulttuurikuvaus kaikin puolin.

      Poista
  2. Saudi Arabia on hyvä esimerkki tekopyhyydestä. Ensin siellä kauhistellaan maailman mukana Charlie Hebdon-iskua ja seuraavana päivänä raahataan mielipidevanki sellistä saamaan seuraavat 20 raipaniskua tuomituista 1000:sta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tekopyhyyttä ja kaksinaismoralismia löytyy maasta kuin maasta - tyylilaji vain vaihtelee. Olin lukemassa tätä kirjaa jo ennen tuota Hedbo-iskua, joten lukuvalintani ei liity siihen mitenkään enkä aio ottaa kantaa siihen muuta kuin sen verran, että en tietenkään hyväksy sitä.

      Minusta tämä Nasima Razmyarin kommentti pitää sisällään melko paljon olennaista:

      http://www.hameenkaiku.fi/viikko-hame/blogit/nasima-razmyar/26986-nasima-razmyar-rasistien-aaniharava-on-jo-selvilla

      Poista
    2. tuo Nasiman kirjoitus olikin mennyt ihan ohi, aivan erinomainen. Tuosta kirjasta vielä, eli se taitaa olla fiktiota kuitenkin eikä mikään true story? Kuullostaa kyllä aika ankealta ja tarkoitushakuiselta huomionmetsästykseltä. Aiheesta varmasti saisi mielenkiintoisen ihan muutenkin.

      Poista
    3. Juu, silkkaa fiktiota on. Tarkoitushakuisuus tuli minullekin voimakkaasti mieleeni. Kirja on käsittelevinään myös Amandan kääntymistä muslimiksi, mutta sitä sivuttiin parilla virkkeellä siellä täällä. Mieleeni jäi lähinnä valitus siitä, miten vaikeaa on nähdä eteensä hunnutettuna.

      Poista
  3. Ylilyönneillä saadaan vain epäuskoa aikaan eli ei toimi kuten on tarkoitettu, ilmeisestikään.

    Ei olisi kyllä mukavaa olla nyt maltillinen muslimi tai tapamuslimi (onhan kai heitäkin, kuten tapakristittyjä?), kun nämä terroristit tekevät urheat rynnäkkönsä "islamin nimissä" ja kaikkein tiukimmat ja vanhoillisimmat hautaavat pikkutyttöjä hiekkaan kivitettäväksi, jos nämä onnistuvat viettelemään suloisuudellaan miehen - ja tämäkin islamin nimissä.

    Minusta on aika outoa, että imaamit eivät kokoonnu yhteen ja tuomitse näkyvästi ja maailmanlaajuisesti oman uskontonsa sisällä tapahtuvia kammottavia tekoja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei tosiaan toimi, ärsyttää pikemminkin. Epäkohtia voi esittää ja näyttää, mutta ei niitä tarvitse naamaan hieroa.

      Kyllähän noita "tapamuslimejakin" on. He rukoilevat, jos muistavat ja elävät suunnilleen uskon mukaan - eli henkilöiden välisiä eroja toteuttaa uskoa on paljon. Esim. Iranissa oli melko rento meininki ennen vuoden 1979 vallankumousta. Ihminen sai vapaammin valita, miten uskoaan toteuttaa. Ääriryhmät ja -aatteet pilaavat monta hienoakin asiaa.

      Itse näen johonkin uskontoon kuulumisen valintana. Tuo valinta pitäisi saada tehdä omasta vapaasta tahdosta. En usko, että mikään uskonto on sinällään paha tai läpimata: ainoastaan ihmisten tulkinnat niistä. Olen ymmärtänyt, että eri maiden johtavat imaamit ovat kyllä tuominneet Pariisin terrori-iskun. Tosin voisihan sitä näkyvämminkin tuomita.

      Poista

Kiitos paljon kommentistasi! Vastaan kaikkiin kommentteihin, vaikka joskus vastaaminen voi vähän kestää.