Iäkäs Tokue on viettänyt lähes koko elämänsä eristyksessä lapsena sairastamansa lepran takia. Vaikka hänen lepransa saatiin aikanaan hoidettua kokonaan, sairauden stigma pysyi eikä lepraan sairastuneita haluttu ns. terveiden joukkoon.
Toisaalla elämän murjoma ex-vankilakundi Sentarŏ pyörittää huonosti menestyvää dorayaki-leivonnaiskauppaa. Piti googlettaa kyseinen leivos (sivuhuomio: ovat kiinnostavan näköisiä), koska en varsinaisesti ole minkäänmaalaisten ruokien ystävä ja siitä johtuen tunnen huonosti eri suuhunpantavia.
Toki yleisesti tunnetuista ”maailmanruuista” olen tietoinen (yleissivistyksellisistä syistä), mutta ei ole koskaan ollut kiinnostusta perehtyä syvemmin minkään maan ruokalajeihin eivätkä oikein mitkään ruokaan liittyvät asiat kiinnosta (kaikkein vähiten kokkaaminen).
Erään kerran Lontoossa mies osti (en tiedä miksi eikä hän tiedä itsekään; oli kai utelias) Japani-kaupasta jotain paputahnaa säilykkeenä. Purkki lojui kaapissa niin kauan, kunnes parasta ennen -päivä lähestyi uhkaavasti. Avasimme purkin ja maistoimme tahnaa; roskakori sai suurimman annoksen. Mielestäni tahna maistui todella makealta eikä ollut hyvää. Todennäköisesti makuasia ja tottumiskysymys, kuten ruuat yleensä.
Tokuen ja Sentarŏn tiet tietysti kohtaavat ja Tokue päätyy työskentelemään Sentarŏlle. Sentarŏ ei ole aluksi uudesta työntekijästään erityisen innoissaan, mutta ajan myötä hänen asenteensa kuin huomaamatta muuttuu eikä vain Tokueta vaan myös dorayakeja – ja kenties koko elämää – kohtaan.
Ihmeellisen koukuttava romaani, vaikkei mitään oikeastaan tapahdu. Kirjaan tarttui aina mielellään, mutta mutta… Lopulta lukukokemus jäi kuitenkin aika valjuksi eikä se herättänyt sen kummoisempia ajatuksia. Enemmän sanottavaa kirjasta ovat löytäneet muun muassa Oksan hyllyltä, Kirjaluotsi ja Hemulin kirjahylly.
Durian Sukegawa: Tokuen resepti
alkuper. あん 2013
Sammakko, 2020
japanista suomentanut Raisa Porrasmaa
s. 196
*
Surullinen uutinen osui silmiini: Keigo Higashino on kuollut. Higashino oli yksi japanilaisista lempparikirjailijoistani ja olen lukenut häneltä kaikki englanniksi käännetyt teokset paitsi kaksi uusinta (The Guilt ja The Keeper of the Camphor Tree), jotka on julkaistu tänä vuonna enkä ole vielä saanut niitä käsiini.
Higashino ei kirjoittanut vain dekkareita, vaan hänen tuotannostaan löytyy myös maagista realismia sisältäviä teoksia kuten Naoko ja The Miracles of the Namiya General Store. Kaikki lukemani Higashinon romaanit alla.
Itsenäiset romaanit:
The Miracles of the Namiya General Store (suom. Namiyan puodin ihmeet)
The Name of the Game is a Kidnapping
Naoko
Journey Under the Midnight Sun
Galileo-sarja:
The Devotion of Suspect X (suom. Uskollinen naapuri)
Salvation of A Saint (suom. Myrkyllinen liitto)
A Midsummer’s Equation
Silent Parade
Invisible Helix
Kyoichiro Kaga -sarja:
Malice (suom. Pahan asialla)
Newcomer
A Death in Tokyo
The Final Curtain
Herkkusuu kun olen, niin on aina mielenkiintoista maistaa eri maiden ruokia. Japanilainen punapaputahna ei tosin kuulu suosikkeihin, valitettavasti monet japanilaiset jälkiruoat sisältävät sitä (oiskohan sitä ollut purkissanne?)
VastaaPoistaTäältä ei löydy kirjastosta tuota Naokoa, eikä Finnan mukaan ole muuallakaan Suomessa kirjastoissa. Nuo muut mainitsemasi olen lukenut. Guiltin sain juuri päätökseen ja olen varauslistalla tuon The Keeper of the Camphor Treen osalta.
Higashino oli kyllä mestari punomaan juonia, ihmissuhteita, kohtaloita ja loppuratkaisuja. Sääli, että elämänsä päättyi jo nyt, eipä tulee enää lukemista häneltä.
Todennäköisesti se oli juuri punapaputahnaa. Minulla on hämärä muistikuva, että purkkiin oli liimattu enkunkielinen tarra, jossa luki red bean paste. Varmaan sitä ei myöskään ollut tarkoitus syödä sellaisenaan, vaan käyttää täytteenä tmv. :D
PoistaHelmetistä ei löydy myöskään kidnappaus-kirjaa. Noin muuten pakko taas todeta, että suomalainen kirjasto on kyllä melkoinen aarreaitta, kun sieltä saa niin paljon enkunkielisiä teoksia ja just sellaisia, joita ei edes meidän enkkukirjastosta saa. On kyllä nurinkurista! Esim. noita Higashinon uusimpia (eikä suurinta osaa vanhemmistakaan, minulla on ne omana) ei ainakaan vielä saa mistään Cumbrian kirjastosta enkä usko, että niitä koskaan saakaan.
Camphor Treeniin on olemassa jatko-osa, joten on mahdollista että se käännetään enkuksi postuumisti. Higashinolla on niin mittava tuotanto, että sieltä kyllä löytyy käännettävää, vaikka uutta ei enää tule. Eli toivottavasti kääntämistä jatketaan silti. <3
Jos muuten kaipaat päräyttävää luettavaa, niin Kanae Minaton Confessions voisi sopia sinulle. Aivan mieletön kostoteemainen romaani, ei ole raaka. Olen kirjoittanut kirjasta, tässä suora linkki jos kiinnostaa:
https://mainoskatko.blogspot.com/2016/09/koston-kosketus.html
Kirjan saa Helmetistä.
Kiitos Minato-vinkistä, laitoin sen heti varaukseen.
PoistaMinulla sama juttu, ruuat ja ruuanlaitto ei ole juttuni. Olen laittanut paljon ruokaa, mutta yleensä aina samoja hyväksi havaitsemiani arkiruokia. Pidän ruokamakuani lapsentyylisenä. Oudoksun uusia makuja ja esim. mereneläviä ihan pelkään.
VastaaPoistaKun menemme aasialaisiin ruokapaikkoihin toiset seurueesta syövät sushia (siellä missä sitä on), mustekalaa ja kaikkea eksoottista, minä nuudeleita.
Keigo Hikashino - vasta 68v.
Tarkistin, etten ole kirjoittanut yhdestäkään hänen kirjastaan, mutta olen lukenut ainakin Uskollisen naapurin ja Myrkyllisen liiton.
Japanin söpöilykulttuuri näyttää nyt muuten olevan kovasti suosittua suomalaisten alakouluikäisten tyttöjen keskuudessa. Poikkesin pojantytön 9v. kanssa Helsingissä pieneen kauppaan, joka oli kuin vaaleanpunainen leivos, täynnä kaikkea pientä ja söpöä. Hän halusi dumpling-stressinpoistolelun, joita kuulemma nyt kaveriporukassa kerätään. Jopa arkisessa Tokmanni-kaupassa on pastellinen Miny-osasto.
Ruuanlaittoa ei oikein voi välttää, ellei halua elää eineksillä. Itse olen erikoistunut mikrokokkailuun, kypsennän jopa rehut mikrossa. :D Olen niin tottunut mikrokokki, että tiedän missä järjestyksessä esim. rehut pitää lisätä että kypsyvät samaan aikaan. Tai kun kypsennän erikseen, tiedän melko tarkasti miten kauan vaativat nukettamista. Kukaan muu ei tuotoksiani syö. :D
PoistaMinäkään en ole innokas kokeilemaan uusia ruokia. Ajatus itse asiassa ahdistaa enkä enää tykkää syödä ravintolassa, ellei ole ihan pakko. Haluan tietää tarkasti, mitä ruokani sisältää ja sehän ei ravintolassa ole mahdollista. Moni ei ymmärrä tätä kammoa, vaan pitää sitä oikutteluna tai vastaavana. Mutta ravintolasyöminen on minulle valtava ponnistus, josta en nauti ja se vie kaikki henkiset voimavarani. Onneksi ei useinkaan ole pakko syödä ravintoloissa. Tällä reissulla olen kerran joutunut.
Japani taitaa olla ollut IN Suomessa jo jokusen aikaa. Tullut kaiketi mangan myötä. Ainakin muutamien kavereitteni lapset ovat hurahtaneet söpöilyyn jo vuosia sitten.
En ole lukenut Tokuen reseptiä, mutta olen nähnyt siihen pohjautuvan elokuvan. Siihenkin sopii adjektiivi lämminhenkinen.
VastaaPoistaJos kirjoissa on ruokakohtauksia jossa kerrotaan ruuanvalmistuksesta tai jostakin osasesta niin minähän ahmin kirjaa. Ja tarkistan miten ruoka valmistetaan ja mitkä raaka-aineet.
VastaaPoistaNyt kun reissaamme mieheni kanssa kahden on upeaa kun on kumppani joka syö kaikkea eikä ronklaa ruuasta. Neljän lapsen äitini nirsoilu on tullut tutuksi.
Itse olen ollut kasvisyöjä 30 vuotta mutta maistan aina uusia makuja esim Vietnamissa krokotiiliä. Enkä siis saa sairaskohtausta jos ei löydy kasvisruokaa tai kielitaito estää tilaamasta kasvisruokaa.
Pidän ruuanlaitosta ja perheellisenä sitä on joutunukin tekemään paljon. Ja aina useimmiten kaksi ruokaa vege ja lihaversio. Nykyisin harvemmin enää lihaa koska lapset kasvaneet ja useimmat heistä kasvissyöjiä.
Saatan lukea jopa keittokirjaa illalla sängyssä.
Minun supervoimani on tehdä ruokaa tyhjästä jääkaapista 20 minuutissa koko perheelle.
Kasvatan itse paljon ruokaa omassa isossa puutarhassa. ja kasvihuoneessa Aamuisin käymme keräämässä marjat jugurttiin (kaupasta emme maustettuja jugurtteja osta) ja päivällä vihannekset lounaaseen tai päivälliseen. Talvella sitten omasta pakastimesta.
Juuri kun kiersimme lomalla Suomea niin paha mieli tuli ravintoloiden tarjonnasta pizzaa ja hampurilaista. Molempia syön vain pakkotilanteessa.
Minun yksi lapsistani on kuin sinä. Hänelle tuoka on energiia ja ei nauti syömisestä. Hän voi syödä aamupalaksi, lounaaksi ja illalliseksi samaa ruokaa ja vaikka viikon putkeen.
Keigo Higashino tuotannosta olen kai lukenut kaikki suomennetut.