Hae tästä blogista

maanantai 20. heinäkuuta 2026

Viidakon laki

Tuonelan joutsen Töölössä.

Kolme viikkoa Helsingissä on vierähtänyt kuin siivillä. Pitääkseni (Long Covid)oireet poissa olen pidellyt melko hidasta eloa. Toimeliasta aikaa ei ole liikaa, koska nukkuminen ja herääminen vie niin paljon aikaa. En ole viitsinyt pakottaa itseäni, koska nyt on huono aika romahtaa. Vointi onkin ollut melko vakaa eli ei ole esiintynyt kummoisia pahoinvointeja tai muitakaan oireita. 

Kirjoja on luettu ja palautettu kirjastoon. Vastikään luin Sara al Husainin omakohtaisen romaanin Huono tyttö. Siinä tulee hyvin esille, millaista painetta muslimina oleminen etenkin ei-muslimi-kulttuurissa herättää. Suomessa eletyn lapsuuden jälkeen Irakin ankarat säännöt etenkin tytöille ja naisille ahdistavat. Kirjan kertoja päättää luopua huivista (ja uskosta) ja sen tiimoilta maksaa kovat oppirahat.

Mietin huiviasiaa. Sen väitetään olevan naisille täysin vapaaehtoinen valinta, mutta käytännössä niin ei usein ole. Ei siis edes kulttuurissa/maassa, jossa Islam ei hallitse.

Mieleeni on jäänyt kuva perheestä, joka noin 30 asteen helteessä pyöräili Richmond parkissa. Mies polki shortseissa ja t-paidassa (pienet lapset kärryssä myös hellevaatteissa) , vaimo-oletettu täysin peitettynä mustaan ”kaapuun”. Luulisi olevan vaarallistakin pyöräillä liehuvien helmojen kanssa.

Mietin valitseeko kukaan nainen (tai miksei mies!) oikeasti pukeutua siten, että näkeminen ja liikkuminen hankaloituu potenssiin sata. Vaikea uskoa, jos aidosti saisi valita ilman pelkoa seuraamuksista. Puhumattakaan siitä, ettei voisi liikkua ilman (miespuolista) ”esiliinaa” yhtään missään ja mihinkään. Ihanko totta joku valitsisi sellaisen (kytättävänä olemisen) elämäntavan vapaaehtoisesti? No ehkä jos ei muusta tiedä.

Hurjasti hiuksia Käpylässä

Sitten muihin aiheisiin, nimittäin sähkökaappeihin. Kestoharrastukseni Helsingissä on bongailla sähkökaappitaidetta. Tällä reissulla olen löytänyt jo paljon sellaisia, joita en ole ennen nähnyt. Kuvituksena muutamia tämän reissun aikana bongaamiani ”uutuuksia”.

Peikko Arabianmäen puiston lähimaastossa.
 

Pakko mainita myös eräs huvittava, arkinen ilmiö. Nimittäin viidakon laki näyttää olevan edelleen voimissaan ja miksipä ei olisi, kun kyseessä on kulttuurinen piirre. Tämän olen saanut kokea sekä kirjastossa että kaupassa.

Valokuvataidetta Kruununhaassa.

Kirjastokorttia hakiessani jonottelin pääsyä kirjastovirkailjalle. Paikalla oli vain yksi, jolla jo oli asiakas. Sain odotella aika kauan (asiakas oli ilmeisesti juttuseuraa vaikka eikä meinannut millään lähteä, vaikka asia oli jo hoidettu), kunnes jostain ilmestyi toinen virkailija. Hieman aiemmin infotiskin eteen oli ilmestynyt toinenkin odottelija ja hän ryntäsi tiskille heti ja alkoi asioida virkailijan kanssa. 

Myönnän, että alkoi pienesti vituttaa siitä vaiheessa, koska olin jo odotellut aika kauan. Mutta minkäs teet: nopeat syö hitaat. Itse en edes tajunnut rynnätä tiskille, koska olen tottunut siihen että kauiten odottanutta palvellaan ensin. Lisäksi hyvin harvoin muille odottelijoille tulee mieleen ”etuilla”. Suomessa ei tietenkään ole kyse etuilusta, vaan siitä viidakon laista.

Vuoristo Länsi-Pasilassa.
 

Ja sama siis toimii kaupoissakin. Jos ruuhkan tullen toinen kassa avataan, sinne ei mennä jonosijoituksen perusteella (kuten briteissä), vaan nopein ryntääjä voittaa. Huomaan, ettei minusta ole enää ryntääjäksi. Ei siksi, etten jaksaisi vaan siksi että olen muuttunut. Tiedän, ettei se (ryntääminen) ole huonoa käytöstä Suomessa, mutta itse en vain voi enää toimia niin. Niin se maailma muuttaa ihmistä.

2 kommenttia:

  1. En ole milloinkaan ymmärtänyt tuota ryntäämistä.
    Onneksi on aikaa odottaa.

    Hienoa, että olosi on pysynyt vakaana. Passelisti toimintaa ja lepoa.

    VastaaPoista
  2. Ihanaa että oot saanut kesästä jotain mukavaa irti ❤️ Halauksia!

    VastaaPoista

Kiitos paljon kommentistasi! Vastaan kaikkiin kommentteihin (paitsi mahdollisiin epäasiattomuuksiin en välttämättä jaksa), vaikka joskus vastaaminen voi vähän kestää.