Varjelijat

Kristina Ohlsson: Varjelijat
(alkuper. Änglavakter, 2011)
Wsoy, 2013
S. 498
Suomentanut Outi Menna

3. kirja Fredrika Bergman ja Alex Recht -sarjassa.

Mitä yhteistä on iäkkäällä vanhainkodissa asuvalla lastenkirjailija Thea Aldrinilla ja nuorella opiskelijalla Rebecca Trollella?

Entä miksi Fredrikan vauvan isä, Spencer, ei viitsi mainita asiasta, vaikka tuntee molemmat naiset? Miksi hän pitää suunsa kiinni, vaikka olisi aiheellista se kenties avata?

Liemessä muhii muutama muukin henkilö ja kaikilla tuntuu olevan jos jonkin sorttista jauhoa pussissa, mutta mikään jauho ei silti tunnu sopivan soppaan. Tukholman poliisilla on siis jälleen melkoinen verkko setvittävänään. Fredrikan kannalta tilanteen tekee erityisen arkaluontoiseksi myös Spencerin mahdollinen sekaantuminen asiaan: ihan selkeästi Spencer salaa jotain. Mutta mitä?

Sitä paitsi ruumiita putkahtelee pinnalle lisää samaisesta kuopasta, johon Rebecca Trolle oli haudattu. Ei voi mitenkään olla mahdollista, etteivät ne liity toisiinsa. Eihän? Mutta keitä nuo muut ruumiit ovat ja miten ne liittyvät toisiinsa?

Varsinaisen kerronnan rinnalla kulkee kuulustelypöytäkirjat, jotka vihjailevat lukijalle, että jotain karmaisevaa on sattunut tutkimusten aikana. Ja niin onkin.

Rikostutkija Fredrika Bergman ja professori Spencer ovat saaneet vauvan. Harmittelin Tuhatkaunoja lukiessani, että pitipä taas käydä näin: että naisen on "pakko" saada lapsi. Aina se biologinen kello pitää sotkea joka paikkaan.

Olisi kiva joskus lukea dekkarisarjaa, jossa keskeinen henkilö on lapseton nainen: minkälaisia ennakkoluuloja ja haasteita hän kohtaa? Koska tokihan vapaaehtoisesti lapsettoman naisen täytyy olla jotenkin tunneköyhä uraohjus. Tai muuten vain tunteeton ja kykenemätön vastuun ottamiseen.

Toisaalta lapsettomalta voi työelämässä odottaa jatkuvaa joustoa, koska eihän sinun tarvitse ottaa ketään huomioon, kun sinulla ei ole lapsia. Että ihan hyvin voit pitää kesälomasi vaikka syyskuussa, mutta minä en voi, koska laspset ja plaa plaa. Ja mitähän muita noita onkaan. En nyt jaksa edes luetella, mutta kyllähän niistäkin sisältöä romaaniin saisi.

Että mielellään lukisin vaihteeksi sellaisesta (lapsettomasta naisesta) kuin iänikuisesta työn ja lapsen yhteen sovittamisen haastavuudesta. Sitä tulee jo ihan tarpeeksi joka tuutista. Varjelijoille isoksi plussaksi tosin mainittakoon, että kirjassa ei tuossa mahdollisessa haastavuudessa ryvetä eikä siitä jauheta. Tosin Varjelijoissa ei tuota haastavuusongelmaa oikein olekaan, mistä siitäkin oikein über-ISO plussa ja hali kaupan päälle.

Välihuomautus alkaa: Zoë Ferrarisin Saudi-Arabia-trilogiassa keskeinen henkilö on lapseton ja sellaisena ehkä haluaakin pysyä. Tai eihän sitä tiedä. Mutta etenkin Saudi-Arabiassa lapsen ja työn sovittaminen yhteen on lähes mahdottomuus, kun siellä pelkästään naisen meneminen töihin on melkoisen haastavaa. Välihuomautus päättyy.

Jahas, tulipa taas lähdettyä sivuraiteille. Pahoittelut, motkotuksenihan ei liittynyt mitenkään tähän kirjaan, joten en tajua miksi piti edes märistä. Mutta joskus asian pitää tulla ulos ja sitten sen annan tulla. Joskus sensuroin sen ennen postauksen julkaisua, mutta nyt en.

Varjelijathan on oikein mainio dekkari - jännittävä ja koskettavakin! Olen alkanut kiintyä näihin Ohlssonin henkilöihin. Peter Rydh saa erityista sympatiaa minulta varsinkin tämän kirjan jälkeen.  Onneksi on vielä neljäs Ohlsson, Paratiisiuhrit, hyllyssä. Laatuluettavaa siis luvassa! Runsas kiitos jälleen rakkaalle ystävälleni Annikalle kirjasta.

~~~

Oikein rattoisaa joulua tai mitä ikinä kukin viettää tai on viettämättä. Itse vain olen ja hengitän enkä juhli mitään, joten saatanpa bloggailla tässä pyhien aikana ja kenties muutenkin roikkua netissä, jos sattuu huvittamaan.