 |
| Kansi: Nic Oxby |
Bazar, 2006
S. 223
Olen lukenut kaksi melko samantyyppistä ja kuitenkin erilaista kirjaa aivan peräkanaa. Toinen on tämä Harakkapoika, toinen Anu Juvosen Lähiöoksennus.
Yhteistä näille kirjoille on suunnilleen sama aikajakso - se aika, jolloin minäkin olin lapsi ja nuori. Tyyliltään kirjat ovat kuitenkin yhtä kaukana toisistaan kuin puun latva ja sen juuret.
...äiti, haluan olla Dick Ronkainen, Dick, niin kuin Viisikossa, en enää Karri, voisitteko kutsua minua Dickiksi, pyydän teitä - niinhän Viisikkokin aina sanoi - minä pyydän teitä, olkaa niin hyvät.
Karri saa räkäisen naurun äidiltään ivallisin sanankääntein höystettynä. Karrin äiti vaikuttaa kylmältä ja tunteettomalta heti kirjan alussa eikä tuo tunne siitä mihinkään muutu. Karrin äiti on katkera Karrille syystä, jota on vaikea käsittää. Mistä kumpuaa äidin inho ja hänen toteuttamansa henkinen väkivalta vain yhtä lastaan kohtaan, kun kaksi muuta sisarusta saavat olla rauhassa? (tähän löytyy kyllä vastaus kirjasta)
Perheen isä on ihan jees - mitä nyt liitelee omissa taivaissaan ja suurissa luuloissaan. Eletään aikaa, jolloin pankista saa lainaa yhtä helposti kuin lapsi saa pedofiililta karkkia. Ja isä ottaa lainaa, jolla rahoittaa unelmansa ikiomasta ravintolasta, joka onkin hotelli. Rahaa rahaa rahaa tursuaa joka lävestä. Muutetaan uuteen asuntoon hienolle alueelle!
Karrille nousee raha - ja kusi - päähän, vaikka hän on vasta nuori. Mutta status on tärkeä - ja se, että on rahaa ja asutaan ja pukeudutaan hienosti. Rahalla hän sitten leveilee koulussakin ja sepittelee tarinoita, jotka hän varmaan itsekin uskoo todeksi. Kyseessä on Karrin hotelli: isä ja äiti näyttäytyvät hänelle lähinnä palveluskuntana. Mutta hän, Karri, omistaa kaiken.
Salaa Karri lukee naistenlehtiä, joissa keikkuu hienoja ihmisiä, aatelisia ja kaikkea. Hän löytää uuden itsensä lehtien sivuilta.
...sinä poika, joka aiemmin tottelit nimiä Karri ja Dick. Olin pyörtyä löytämisen riemusta! Huimasi ja tärisin, niin riemuissani olin.
Haluan olla Robert.
Robert von Bonsdorff.
Dick kuulostaa naurettavalta. Se ei ole nimi. Ei oikea nimeni.
Robert sen pitää olla.
Robert von Bonsdorff.
Kaikki kirjan keskeiset henkilöt - eniten Karri itse - ovat liioiteltuja ja kärjistettyjä. Tai no, Karrin sisar ja veli lienevät tolkun ihmisiä, mutta he eivät pahemmin ole kirjassa esillä. Samoin koulun oppilaat vaikuttavat normaaleilta Karrin rinnalla.
Mutta esim. myöhemmin mukaan tulevat punkkarit (ja homot) on kuvattu melko tyhjäpäisinä idiootteina nojaten stereotypioihin ns. kettutytöistä. Tai ehkä kyseessä on vain muotipunkkarit. Anyway, koska kärjistäminen on kirjalle ominaista, en jaksa miettiä asiaa sen enempää. Ja lukijallehan maailma suodattuu nimenomaan Karrin silmien ja hänen vinoutuneen mielensä kautta.
Vaikka Harakkapoika on näennäisen kepeä ja jopa naurettava romaani, sen alta löytyy kyllä syvempääkin sisältöä esim. koulukiusaaminen. Jos harakalta vie sen varastamat esineet ja kimalluksen, jäljelle jää vain surullinen ja yksinäinen rätti, jolla ei ole arvoa edes hänen omissa - saati sitten toisten - silmissään.
Kaiken kaikkiaan melko merkillinen - hyvällä tavalla - lukukokemus. Välillä nauratti, sitten ärsytti, suretti. Melkoisen ennalta-arvaamaton kirja ainakin minulle. Kiitos jälleen kerran ystille (tunnistanet itsesi) kirjasta!
Varmaan kuitenkin jotenkin todellinen lukukokemus. Tunnen noita harakkapoikia, jotka nyt rellestävät isovanhempiensa rahoilla ja eräs yksi, teki jopa miljoonansa itse, mutta ansio oli timingissä ja ideassa, joten maailmankuuluisuus hälle suotakoon. Jännää tuntea näitä ihan livesti, mutta läheisiä en heistä halua . ja tuskin hekään minusta;) Olenkin miettinyt, mitä heistä jäisi, jos tuo kaikki olisi heiltä pois. Yksinäisiä reppanoita, joiden vanhemmilla ei aikanaan ollut yrityselämän takia aikaa ja keveritkin ovat rahalla saatuja. Ei kivaa heille.
VastaaPoistaMistä ihmeestä tämänkin kirjan keksit lukea...
<3
Kyllä oli melko aito lukukokemus, vaikka hommat olikin vedetty överiksi. Karri Dick Robert päätyy lopulta ihan Pariisiin asti elämään homoglitterielämää - lainarahalla toki sinnekin.
PoistaÖveriksi vetämisen takia kirja jaksaakin naurattaa, vaikka siellä rivien väleissä ja alla tosiaan on tummempiakin sävyjä. Livenä en tietääkseni ole koskaan tuntenut näitä "kroisoksia", mutta toisaalta elelin jo pentuna melko lailla omissa maailmoissani, että siinä mielessä on voinut mennä ohikin. Mutta puheenaiheita muistan: sitä, kuinka huolettomasti otettiin pankista lainaa ja elettiin herroiksi ennen kuin iski totuus vasten naamaa. Paljon muutakin aikaan liittyvää tuttua on kirjassa: siksi se oli tavallaan jopa nostalginen kokemus.
Tuskin olisin tätä kirjaa keksinyt, ellei ystäväni olisi sitä taannoin maininnut, kun tuli puhe kirjoista noin yleensä. Sitten hän vieläpä lähetti Harakkapojan minulle ja nyt sitten vihdoin sen luin. Eli ystävääni saan tästä kokemuksesta kiittää - kannatti lukea!
Ihanaa tuoretta viikkoa <3
Vaikuttaa varsin mielenkiintoiselta. Joskus kirjan luettuani minun on pakko googletella kirjoittajaa ja nyt googlettelin Jera Hännistä, vaikka en ole kirjaa vielä lukenutkaan. Pitääpä tutustua tähän kirjaan, siitä välittyy jonkinlainen pelottava sisäinen tyhjyys, jota peitellään.
VastaaPoistaJera Hänninen saattaa olla monelle tuttu eräästä hänen toisesta kirjastaan (Haluatko todella kirjailijaksi tai jotain sinnepäin), jota en ole lukenut ja tuskin luenkaan.
PoistaTätä voin kyllä suositella, vaikka kirja päällepäin vaikuttaakin pinnalliselta. Kyllä sieltä sisimmästä tosiaan löytyy melkoinen tyhjyys, turhuus ja köyhyys. Harakkapoika-Karrilla ei muutenkaan mitkään järin hyvät kortit ole käytössään missään vaiheessa elämäänsä. Hän vain selviytyy kenties ainoalla tavalla, jonka osaa. Harakkapojan Karri leimattaisiin tänä päivänä kaiketi narsistiksi (itse en ota siihen kantaa, koska en tykkää jaella diagnooseja edes kuvitteellisille henkilöille).
Raha ei tuo onnea ja raha katoaa yhtä herkästi kuin tuleekin. Itselleni heräsi ajatus uutisista, jossa sanottiin, että Suomessa on nyt maksuhäiriöisiä ihmisiä yhtä paljon kuin laman aikana 90-luvulla. Kirja on siis erittäin ajankohtainen. Oma sähköpostinikin on melkein tukossa rahanlainaajien mainoksia. Rahaa siis lainataan, mutta korot ovat valtavat. Moni on erehtynyt lainaamaan ja joutunut entistä pahempiin vaikeuksiin. Jossakin vaiheessa kupla puhkeaa.
VastaaPoistaKirja alkoi todella kiinnostamaan yhteiskunnallisen aiheensa vuoksi ja siksi, että harakkapoika vaikuttaa jotenkin niin eksyneeltä väärään kotiin.
Raha katoaa, jos ei ole tajua sen arvosta. Minusta raha voi tuoda onnea (minulle on tuonut), mutta ei sillä onnellisuutta voi ostaa. Raha mahdollistaa monia asioita ja siksi se voi oikeasti "rikastaa" elämää. Mutta riippuu toki ihmisestä: jos ei ole onnellinen perusteiltaan, niin eipä se raha siinä paljon auta.
PoistaNykyään on paljon erilaisia keinoja saada nopeasti ja helposti rahaa ilman vakuuksia. Ensin tulee mieleeni pikavipit, joita ei onneksi vielä ollut kun olin nuori. Tosin en usko, että olisin niihin rahapulassani langennut opiskeluaikoina, koska en vain ole sellainen. Pankista otin kerran joustoluoton paikatakseni raha-aukkoja, mutta sitäkin kyllä harkitsin sen verran, että tiesin sen pystyväni kaikella todennäköisyydellä maksamaan poiskin ajallaan.
Mutta oli minulla tuttuja, jotka tuohon aikaan haalivat rahaa vähän sieltä sun täältä. Otettiin Ellos-lainaa, joustoluottoa ja ties mitä olin silloin tarjolla helposti. Sitten ihmeteltiin, kun niitä ei saatu maksettua.
Harakkapojasta tuli kotinsa tuote. Sen sijaan, että olisit oppinut vanhempiensa virheistä (heille ei mitenkään ruusuisesti käynyt - varsinkaan isälle), hän toisti samaa kaavaa eli ryhtyi itsekin aikuisena elelemään lainarahalla ja jätti laskut maksamatta.
Suosittelen kyllä tätä kirjaa, jos ei näennäisesti pinnallinen ja liioiteltu tyyli häiritse.