Kolibri

Kati Hiekkapelto: Kolibri
Otava 2013
S. 380
Kirja on pyytämäni arvostelukappale


Anna Fekete on tuore rikostutkija, joka palaa nuoruuden kotikonnuilleen pohjoissuomalaiseen kaupunkiin aloittaakseen uudessa työssä.

Anna on syntyjään unkarilainen, mutta Jugoslavian hajotessa hän pakeni perheensä kanssa Suomeen.

Annan asettumista takaisin "toisille" juurilleen ei helpota tuore murha saati hänen työparinsa Esko, joka on avoimen vihamielinen maahanmuuttajia kohtaan. Sen saa Annakin tuta, vaikka onkin asunut suurimman osan elämäänsä Suomessa ja puhuu kieltä täydellisesti.

- Ainahan ne saatanan musulmaanit valehtelee. Sehän on ihan kiero uskonto, terroristeja ja valehtelijoita kaikki. Mitä uskoa sinä muuten olet?

- Jumalauta, Esko. Mikä sua vaivaa? Mitä pahaa kukaan niistä, kukaan meistä, on sinulle tehnyt? Anna korotti ääntään.

- Etkö muka tiedä, Esko sanoi ja imi tupakkaansa, katsoi Annaa vaarallinen kiilto silmissään.
- Te saatanan mutakuonot tulette tänne ja elelette leveästi sossun rahoilla, meidän veromarkoilla perkele, Esko sanoi ja nakkasi palavan savukkeen maahan... - Tai sitten te viette jonkun suomalaisen työpaikan, niin kuin sinä siinä.

Eskon ajatuksissa ei ole sinänsä mitään uutta. Näihin samoihin selityksiin ja perusteluihin törmää lähes aina esim. sanomalehtien keskustelupalstoilla, kun kyse on maahanmuutosta. Siinä mielessä Hiekkapelto on luonut Eskosta varsin stereotypisen rasistin kirjaansa.

On kuitenkin hienoa, ettei Hiekkapelto sorru äärimmäiseen tyypittelyyn: Vaikka Eskolla monenlaisia ongelmia onkin (alkoholikin maistuu), hän ei ole läpeensä kuvottava typerys saati idiootti. Myöskään Anna ei ole mikään täydellinen superpoliisi jaloine ominaisuuksineen. Ei, Annalla on myös vikansa ja paheensa.

Brutaalien murhien ohella Annaa kaivelee kurdityttö Dijarin kohtalo. Dijar otti yhteyttä poliisiin väkivallan pelossa, mutta pyörsi myöhemmin sanansa. Anna ei millään pääse eroon tunteesta, että asiassa on jotain pahasti pielessä. Niinpä hän jatkaa omia salaisia "tutkimuksiaan".

Hiekkapellon kieli on kaunista, hän maalailee maisemat ja ajatukset ajoittain runollisella tavalla lukijan eteen.

Parhaina päivinä saattoi jokin oranssi hehku loimottaa hetkisen kerrostalojen takana, mutta enimmäkseen päivät vaelsivat muuttumattomina läpi värittömän maiseman.

Kirjan tunnelma on samaan aikaan sekä melankolinen että toiveikas, mutta myös hauska. Etenkin Annan ääneen lausumattomat heitot herättivät minussa hilpeyttä, samoin dialogit Eskon kanssa.

Mitenkään erityisen jännittävänä en kirjaa pitäisi, mutta mielenkiinto pysyy kyllä yllä ilman sitäkin - jopa siinä määrin, että tuli ahmaistua tämä kirja muutamassa illassa tyyliin vielä yksi luku.

Luin kirjan kansiliepeestä, että tämä esikoisromaani on uuden dekkarisarjan avaus. Jatkoa on siis luvassa ja odottelen sitä jo nyt hieman malttamattomin mielin.

Kannen kuva: Maskot/Skoy
Kannen suunnittelu: Timo Tervoja

Kansi on kaunis ja se kuvaa oivallisesti sekä kirjaa että sen tunnelmaa.

Lisäkseni tämän kirjan on lukenut ainakin Kuutar ja Kirsi.