Hae tästä blogista

perjantai 14. marraskuuta 2008

Pappi saa kyytiä


Helena von Zweigbergk: Kun Jumala sulki silmänsä

”Gun Johanssonin kohtalo järkyttää vankilapappina toimivaa Ingrid Carlbergia sitä enemmän mitä selkeämmin tapahtumien todellinen laita alkaa paljastua hänelle.”

Tässä on oikeastaan kiteytetty kirjan pääjuoni. Se pyörii Gunin kohtalon ympärillä, josta Ingrid yrittää saada selkoa löytääkseen totuuden.

Totuutta etsiessään hän tapaa Ingridin sukulaisia ja pääseekin vihille Gunin traumaattisista lapsuusvaiheista. Myös Gun avautuu Ingridille ja näistä palasista alkaa hahmottua Gunin salattu lapsuus.

Luulen, että kirjailijan tarkoitus on ravistella niitä ennakkoasenteita ja –luuloja, joita monilla on pappeja kohtaan. Useinhan pappeihin liitetään mitä erilaisempia jaloja ja ylhäisiä ajatuksia, toiveita ja vaatimuksia.

Kenties kirjailijan tarkoitus on muistuttaa, että myös papit ovat ihmisiä ja tuoda Ingridin roolissa esille erityisesti niitä inhimillisiä ja maallisia piirteitä, jotka kaikille ihmisille – ammatista riippumatta – ovat ominaisia.

Valitettavasti kirjailijalta on lähtenyt mopo käsistä. Sen sijaan, että lukijalle esiteltäisiin inhimillinen pappi heikkouksineen, paljastuukin papinkaavun alta uskostaan epävarma, naiivi, kiero, juoruileva ja vaitiolovelvollisuutensa rikkova ihminen.

En usko tämän olleen tarkoituksellista, mutta varmahan en voi olla. Itse koen kuitenkin kirjailijan epäonnistuneen siinä, mitä halusi pappeihin liittyvistä ennakkoluuloista kertoa. Tai sitten hän on kärjistänyt tarkoituksella.

Myös Ingridin motiivit ovat hakusessa: Haluaako hän auttaa itsensä, toisten vai Jumalan tähden? Minulle tuli turhan usein tunne, että Ingridin omat henkilökohtaiset motiivit ja luulot ohittivat kaiken muun. Sitä tukee myös se seikka, että Ingrid erehtyy dramaattisesti halussaan uskoa valitsemastaan ihmisestä vain hyvää.

En koe kirjaa kovin uskottavana. Mistä lähtien selkeästi mieleltään sairaat ihmiset on pistetty vankilaan? Minun käsitykseni mukaan heidät pistetään vankisairaalaan tjmv.

Majoittaisitko muuten kotiisi narkkarin, jonka olet tavannut pari kertaa? Ja jättäisit hänet vielä kotiisi koko päiväksi, kun itse menet töihin?

Entä sitten papiksi vihkiminen? Käsittääkseni (voin olla väärässäkin) ennen vihkimistä uskoa koetellaan aika tavoin. Minusta Ingrid on uskossaan vasta ”alussa”. En osaa selittää tarkemmin, mutta jotenkin koen, että hän vasta käy sitä vuoropuhelua Jumalan kanssa ennen lopullista valmiutta ottaa vastaan papin virka.

Mielenkiintoista on myös se, että ainakin omasta näkökulmastani tarkastellen, Ingrid on keskimääräistä negatiivisempi ja ajatuksiltaan jopa ilkeämielisempi kuin esim. tuntemani ihmiset. Hän tarvitsee kovasti Jumalan apua hyväksyäkseen ihmisten erilaisuuden ja ollakseen ystävällinen.

Tulipas muuten paljon tekstiä tästä kirjasta ottaen huomioon, että lähes yksinomaan puhun siitä negatiiviseen sävyyn. Jollain perverssillä tavalla tämä oli silti ihan luettava kirja. En nyt kuitenkaan yhtyisi niihin ylistäviin arvioihin, joita mm. kirjan sivuliepeessä lukee, mutta mutta…

Otsikkoon liittyen: Saahan se pappi vähän seksiäkin, mutta siitä ei sen enempää. Lue ja ylläty.

Ps. Havaitsin, että tämä kirja on saanut jatkoa. Kehittyyköhän Ingrid jatkossa? Voi olla, että on pakko hankkia tuo toinenkin osa.


4 kommenttia:

  1. Hmmm... Minulla lienee pappeihin hieman nyrjähtänyt suhtautuminen. ;) Tuo kirja voisi sikäli kiinnostaa.

    VastaaPoista
  2. Mymskä, eihän sitä tiedä vaikka sinä saisit siitä jotain erilaista irti kuin minä. :)

    VastaaPoista
  3. Olet hyvin eritellyt Ingridin persoonaa. Minusta kuitenkin oli jotenkin piristävää, kun dekkarissa on tällainen päähenkilö. Hänen uskonpähkäilynsäkin koin aika uskottavina. Mutta hän ei tosiaan ole mitenkään kovin sympaattinen hahmo. Jostain syystä minusta oli kuitenkin hauskaa juuri se, ettei päähenkilö ole ihailtava ja hauska, vaan sellainen että välillä tekisi mieli potkaista perseelle.

    VastaaPoista
  4. Kirsti, minun täytyy tunnustaa etten enää paljon tuosta kirjasta muista. Pitäisi varmaan lukea se uudelleen ennen toista osaa ja katsoa olenko edelleen samaa mieltä :D

    VastaaPoista

Kiitos paljon kommentistasi! Vastaan kaikkiin kommentteihin (paitsi mahdollisiin epäasiattomuuksiin en välttämättä jaksa), vaikka joskus vastaaminen voi vähän kestää.