-->Veijo Baltzar: Verikihlat
Tämä on ensimmäinen kirja, jonka olen Veijolta lukenut. Hyllyssä odottaa myös Phuro, mutta sen aika ei ole vielä.
Verikihlojen juoni keskittyy romanikulttuurista tuttuun ja kohuttuun verikostoon. Samalla kirja valottaa monia romanikulttuuriin liittyviä ilmiöitä menemättä kuitenkaan kovin syvälle niihin. Ne mainitaan lähinnä ilmoitusluontoisena asiana. Minusta ne ovat hyvin mielenkiintoisia ja olisin voinut lukea niistä enemmänkin.
Toisaalta Verikihlat ei ole mikään kulttuuritutkielma, vaan fiktiivinen romaani, joten tapojen syvällisen avaamisen puutteen ja käsittelyn voi ymmärtää.
Kaikki alkaa siitä, kun Emmanuelin ja Adelen perheen asuinpiiriin muuttaa perhe, jonka kanssa heillä on verikosto. Tällä toisella perheellä olisi väistämisvelvollisuus, jonka he nyt ovat siis rikkoneet.
Hevosmarkkinoilla tilanne kulminoituu, kun molemmista perheistä osuu väkeä samoille markkinoille. Tapahtuu taas verityö, jonka seurauksena verikoston kierre jatkuu ja muuttuu ikään kuin molemminpuoliseksi.
Kirja on kirjoitettu minämuodossa. Kirjan minässä puhkeaa valtava viha verikoston nimissä tapahtuneiden selkkausten tiimoilta ja hänen ainoa motiivinsa elää on kostaminen.
Kirjan tyyli on mielestäni naivistinen. En tiedä onko se vahinko vai kirjailija yleinen tyyli, sillä en ole lukenut muita Veijon kirjoja. Naiivi tyyli ikään kuin keventää sinänsä vakavaa ja tulenarkaakin aihetta, vaikka minua se toisinaan ärsytti.
Kirja tuo esille myös romanien (kirjassa käytetään sanaa mustalainen) ja valkolaisten välillä esiintyviä ennakkoluuloja ja –asenteita. Nämä lienevät monin paikoin totta vielä tänä päivänäkin.
Kirjan parasta antia on romanikulttuurin kuvaus. Muuta hyvää siinä ei oikeastaan olekaan. Teksti töksähtelee, henkilöt ovat epäuskottavia ja jäävät etäisiksi sekä etenkin loppuratkaisu on varsin kliseinen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiitos paljon kommentistasi! Vastaan kaikkiin kommentteihin (paitsi mahdollisiin epäasiattomuuksiin en välttämättä jaksa), vaikka joskus vastaaminen voi vähän kestää.