Hae tästä blogista

maanantai 10. marraskuuta 2008

Keski-ikäisen miehen kohtalokas syrjähyppy



Margaret Mazzantini: Älä liiku


Timoteo on kirurgi, jolla on kulissit kunnossa: kaunis ja älykäs vaimo ja myöhemmin vielä lapsi – joskaan Timoteo ei oikeasti ole aluksi iloinen kuullessaan vaimonsa raskaudesta. Se johtuu siitä, että Timoteon oli tarkoitus jättää vaimonsa, mutta raskaus pilasi suunnitelmat.

Pohtia tosin sopii olisiko Timoteo kyennyt päättämään avioliittoaan, vaikkei mitään raskautta olisi ollutkaan. Kirurgimme näet ramppasi vieraissa, minkä ehti raiskaamansa naisen luona, jonka kanssa hänelle syntyi erikoinen suhde. Kyse ei ollut pelkästä seksistä muuta kuin alussa, suhde syveni rakkaudeksi ajan saatossa.

Kirjassa on kaksi tasoa ja se on kirjoitettu Timoteon näkökulmasta – se on ikään kuin kirje hänen liikenneonnettomuudessa vakavasti loukkaantuneelle tyttärelleen, joka taistelee elämästään leikkauspöydällä.

Odottaessaan uutisia tyttärensä voinnista, Timoteo käy läpi elämänsä suuren ja ainoan rakkauden, jonka siis koki raiskaamansa naisen, Italian, kanssa. Kirja on kuitenkin muutakin kuin tätä suhdetta – minusta se on kertomus keski-ikäisen miehen unelmien (joista hän ei ehkä ollut edes tietoinen) murskautumisesta sekä itsensä ja oman paikkansa etsimisestä.

Kysymys ei lopultakaan ole siitä saavuttaako hän unelmat, vaan siitä että hän tulee tietoiseksi, että olisi ollut olemassa toisenlainen elämä kuin valitsemansa. Oikeastaan tämä huomio on aika julma, mutta toisaalta kun sen tiedostaa, sen kanssa voi kai oppia elämään. Sillä minusta Timoteo on pelkuri – sen sijaan, että olisi yrittänyt muuttaa elämäänsä, hän takertui turvalliseen muuttumattomuuteen.

Mutta ajatelkaas: Vaikka Timoteo on raiskaaja, pettäjä, valehtelija ja jonkun mielestä ehkä jopa sovinisti, niin silti minä pidin hänestä. Näiden lisäksi hän oli myös hyvin yksinäinen, ulkopuolinen. Noh, eihän se tietenkään oikeuta ketään raiskamaan edes huoraa ja pettämään vaimoaan, mutta…

Täytyy sanoa, että Mazzantini on loistava kirjoittaja. Hänen tekstinsä soljuu kuin verkkainen talvipuro, joka ei ihan vielä ole jäätynyt, mutta on jo hieman jähmeä. Kirjan vauhti ei siis päätä huimaa, mutta toisaalta sen tempo ei ole liian hidaskaan – se on viipyilevä. Jokin, mitä en osaa eritellä, piti kirjan otteessaan alusta loppuun, suorastaan pakotti ahmimaan sen.

Ihmettelen muuten suuresti omaa reaktiotani. Tätä kirjaa voisi pitää kaiketi ns. kaipuuviihteenä. Ja minähän en ole romanttisten kirjojen ystävä. Mutta tämä kirja ei ole romanttinen millään muotoa, vaikka se onkin täynnä kaipuuta.

9 kommenttia:

  1. Romantiikka on aika mielenkiintoinen juttu. Tyylisuuntana pidän aika pitkälti sen ajan kirjallisuudesta ja runoudesta, musiikista ja kuvataiteestakin, mutta "romantiikka" viihteen käsittelemänä ihmissuhdevatkulina ei juuri kiinnosta. Tietysti nuo romantiikan ajan teoksetkin enimmäkseen pyörivät naisen ja miehen ja rakkauden ympärillä, mutta niinhän kaikki, oli aikakausi ja tyylisuunta sitten mkikä tahansa. Mistäs muusta taide olisi ammentanut kautta aikojen..?

    Romantiikan suuntaus on niin laaja käsite, että siihen mahtuu vaikka mitä. Nykyromantiikkaa (joka tässä olisi siis se viihdemössö) en juuri jaksa minäkään, vaikka minussa se sisäinen romantikko elääkin ;)
    Käsitän siis romantiikan muunakin kuin vain rakkausromaaneina.

    VastaaPoista
  2. Mymskä, onhan se toki noinkin. Itse kirjoja käsitellessäni pysyn näissä "nykyajan" yleisissä luokitteluissa ilman mitään sen syvällisempää ideologiaa. Eli tämän kirjan yhteydessä en näe romantiikkaa sellaisessa muodossa kuin se yleensä ymmäretään kaipuu- tai viihdekirjallisuudessa.

    VastaaPoista
  3. Anteeksi, ei ollut tarkoitus olla mikään viisas(televa). Minulla vaan on niin päällä nuo kirjallisuudenhistoriat ;)

    Sinänsä on hauska paradoksi, että romantiikka olisi ideologia :D

    VastaaPoista
  4. Mymskä, se (ideologia) nyt oli heitto, jonka tarkoitus oli selventää sitä että käsittelen/arvostelen lähinnä yksittäisiä kirjoja (kuten ehkä otsikoista voi päätellä). Sitä vasten kommenttisi vaikutti näsäviisaalta saarnaalta hieman yksinkertaiselle ihmiselle. Ei varmaan ollut tarkoituksesi, mutta sellainen olo tuli.

    VastaaPoista
  5. Ok, en kommentoi näihin arvosteluihisi jatkossa.

    VastaaPoista
  6. Ei tarvitse esittää marttyyriä. Ihan kuin tämä keskustelu muuten olisi toisinto eräästä toisesta käymästämme - nyt vaan toisin päin.

    VastaaPoista
  7. Niin, vastaavanlaisia keskusteluita on taidettu käydä useammankin kerran. Kahdessa viimeisessä olen esittänyt anteeksipyynnön, joka ei ole kelvannut.

    Olen ihan oikeasti pahoillani siitä, että en osaa asetella sanojani oikein. Siksi ajattelin pysytellä jatkossa hiljaa, mutta kirja-arviosi kyllä kiinnostavat.

    VastaaPoista
  8. Minulle tulee kyllä mieleeni vain yksi aiempi, joka koski arkaa asiaa (pääjuttuja) ja sain kommenttiini sinulta vittumaisen vastauksen. Jos siinä ei ollut piikkiä, niin ei missään ja sen taisit myöntää itsekin ja anteeksipyynnön otin vastaan ja olen sen jälkeen kommentoinut blogiasi. Eli minun puoleltani asia on jo käsitelty.

    Itse olen sellainen, että sanon suoraan, miltä tuntuu niin kuin nytkin. Pyysit anteeksi ja anteeksipyyntö on otettu vastaan. En minä kaunoja täällä kanna, pahoittelen etten sanonut sitä selkeämmin.

    Tietenkään tänne ei ole mitään koemmntointipakkoa, vaikka pidänkin sinun kommenteistasi.

    Toivoisin, että jos sinulla kaivelee jokin tietty asia tai kirjoitus jossain blossasi/blogissani (niin kuin annat ed. kommentissasi ymmärtää), joka on jäänyt vaivaamaan, niin sano se - en minäkään aina tajua, että saatan loukata, jos ei minulle sitä sanota. Tietenkin olisi fiksumpaa jatkaa tätä maileissa.

    VastaaPoista
  9. Tiedote: Jos nyt joku muu tätä lukee ja ihmettelee Mymskän ja minun kummallista sanailua, niin tiedoksi: Valtakunnassa on kaikki hyvin eli ei tässä mitään suurtaa draamaa ole, vaikka se ehkä siltä näyttääkin.

    VastaaPoista

Kiitos paljon kommentistasi! Vastaan kaikkiin kommentteihin, vaikka joskus vastaaminen voi vähän kestää.