Luin tämän kirjan jo viikko sitten, mutten saanut aikaiseksi kirjoittaa siitä mitään. Perhonen lasikuvussa lienee monelle ennestään tuttu – jos ei kirjana, niin elokuvana. Itse en ole kirjasta tehtyä elokuvaa nähnyt.
”Bauby (s. 1952) oli ranskalaisen muotilehti Ellen päätoimittaja, joka halvaantui yllättäen vuonna 1995. Kyseessä oli vaikea aivohalvaus, niin kutsuttu locked-in – syndrooma. Bauby pystyi liikuttamaan ainoastaan vasenta silmäluomeaan, mutta hänen aivonsa toimivat samalla tavoin kuin ennen halvausta.”
Tässä onkin kuvattu kirjan sydän lyhyesti ja varmaan myös monen ihmisen painajainen – joutua vangiksi omaan ruumiiseensa. En kokenut itse kirjaa ahdistavana, johtuen varmaan Baubyn ajoittain kepeästäkin tyylistä sekä mustasta huumorista.
Sen sijaan, kun kuvittelin itseni hänen tilalleen, minua alkoi ahdistaa. Avuttomuus ja täysin toisten armoilla oleminen olisi ehkä pahempaa kuin kuolema. Tietenkään en voi olla varma, sillä en tiedä, miten raivokkaasti ihminen lopulta elämästään taistelee, jos joutuu kosketuksiin kuoleman kanssa.
Minulla on joskus unihalvauksia. Silloin saattaa nähdä unta, mutta kuitenkin tietää olevansa hereillä. Silloin näen usein myös hallusinaatioita ja kuulen omiani. En voi liikkua, koska keho on ikään kuin halvaantunut (siitä juontunee nimi unihalvaus), edes silmiä ei saa avattua.
Unihalvauksen tullessa sitä alkaa taistella elämästään. Päässäni hakkaa ajatus, että jos en tästä nyt nouse, niin en nouse enää ikinä. Yritän liikuttaa jalkaa, kättä, avata silmiä. Silmät tuntuvat pyörivän kuopissaan ja yrittävät lerpahtaa takaisin kiinni, jos niitä saakin raotettua.
Tätä ei tietenkään voi verrata locked-in –syndroomaan, mutta jotenkin se kauhu, mikä ihmisen (ainakin minut) valtaa, jos ei voi liikkua, on jotain aivan äärettömän suurta.
”Bauby kuoli maaliskuun 9. päivänä 1997, vain muutama päivä kirjansa ilmestymisen jälkeen.”
Kursiivit on lainattu täältä.
Minä olen lukenut tämän kirjan joskus vuosia sitten, kun se ilmestyi. Se oli hirmuisen mielenkiintoinen ja hyvin kirjoitettu, kosketavakin. Ahdistavana en sitä kokenut, vaikka ajatus tuohon tilaan onkin kammottava.
VastaaPoistaOlin itse maannut sairaalassa liikuntakyvyttömänä (vain pää liikkui ja toimi), ja osasin jollain tasolla samaistuia locked in-syndroomaan, vaikka minun tilanteeni ei todellakaan ollut sellaista lähelläkään. Minähän pystyin kommunikoimaan normaalisti ja jopa huutamaan, mikäli sana ei muuten mennyt perille ;) En vain pystynyt tekemään yhtään mitään ilman apua. Se avuttomuus jo riitti, ja olen sitä mieltä, että jos joudun siihen tilaan uudelleen joskus (pysyvästi) niin toivon, että minulla on joku niin hyvä ystävä tai läheinen, että hän päästää minut pois. Toisaalta "normaalia" elämää arvostaa ehkä hiukan enemmän tuon jälkeen vaikka sitä ei ehkä minusta uskoisi...
Elokuvaa en aio katsoa. Jotenkin en usko, että siinä on onnistuttu.
Unihalvaus on useiden alien-kokemusten takana oleva fyysinen tila.
VastaaPoistaHenry Fuselin maalaus "Painajainen" (oikeastaan kaksi eri taulua pienin eroin) kuaa tätä tilaa melkoisen intensiivisesti.
http://en.wikipedia.org/wiki/Nightmare
Mymskä, ollaan varmaan koettu tuo kirjan tunnelma aika samalla tavalla. Itse odotin kirjan olevan raskas ja ahdistava, mutta sitä se ei siis tyyliltään ollut.
VastaaPoistaKauhea tuo sinun kokemuksesi, ei käy kateeksi. Varmasti tuollaisen kokemuksen jälkeen arvostaa liikkuvuuttaan ihan eri tavalla. Oikeastaan tuo kirja teki minulle hyvää siinä mielessä, että se muistutti siitä, että omaa ruumistaan kannattaisi arvostaa – mieluummin nyt, kun se vielä toimii.
Mette, upe kuva tuossa laittamassasi linkissä. Itse en alien-kokemuksiin usko – ainakaan siis omalla kohdallani ;)
Kirja on todella mahtava! Itse hämmästyin sitä, kuinka positiiviseen sävyyn se oli kirjoitettu (saneltu).
VastaaPoistaTuo tauti vaikuttaa vähintäänkin painajaismaiselta...
Anilo, Bauby ei tosiaankaan mässäillyt pahalla olollaan. En tiedä olisinko itse pystynyt samaan (siis vaikuttamaan jotenkin noin kepeätyyliseltä).
VastaaPoista