Hae tästä blogista

maanantai 5. tammikuuta 2015

Tarinat, jotka eivät suostu loppumaan

Yoko Ogawa: Revenge
(Kamoku na shigai, Midara na tomurai, 1998)
Harvill Secker, 2013
Japanista kääntänyt Stephen Snyder
S. 162

Tälle kirjalle voisi antaa kunniamaininnan yöunien menettämisestä. Sain kirjan päätökseen iltamyöhällä, ja viimeisellä sivulla suustani pääsi hämmentynyt öööö. Sitten palasin kirjan alkuun, keskelle, sinne tänne. Etsin vihjeitä.

Harkitsin kirjan lukemista uudelleen siten, että piirrän siitä kaaviota samalla vetäen kytkökset henkilöiden ja tapahtumien välille. Kaavion keskelle sijoittaisin jääkaapin, jonne tuntui olevan tunkua.

First, I turned off our refrigerator and emptied it: last night's potato salad, ham, eggs, cabbage, cucumbers, wilted spinach, yogurt, some cans of beer, pork - I pulled everything out and threw it aside. The ketchup spilled, eggs broke, ice cream melted. But the refrigerator was empty now, so I took a deep breath, curled myself into a ball, and slowly worked my way inside.

Nainen menee konditorioon ostaakseen mansikkaleivoksia. Hän tekee niin aina poikansa syntymäpäivänä. Mitä väliä, vaikka poika on kuollut. Konditoriossa hän tapaa naisen, jonka kanssa käy juttusille. Siinä samalla hän muistelee hiljaa mielessään omaa menneisyyttään.

Tarina saa uuden näkökulman ja henkilöt seuraavassa luvussa. Ja sitä seuraavassa. Ja sitä seuraavassa. Kukin tarina on kytköksissä toiseen: kirja on kuin helminauha, johon tekijä pujottaa hiomansa ja valmistamansa helmen. Helmet ovat oma kokonaisuutensa, jotka koskettelevat toisiaan, mutta pysyvät silti erillisinä - osa enemmän, osa vähemmän.

Mitä pidemmälle kirja etenee, sitä mystisemmäksi se muuttuu. Se kutittelee lukijan mieltä ripotellessaan vihjeitä, jotka ovat riittävän selkeitä ymmärrettäväksi mutta jättävät silti tulkinnanvaraa - paljon tulkinnanvaraa.

Aamulla herättyäni ja kirjaa yölläkin mietittyäni avaan sen kannen uudelleen etsiäkseni lisää vihjeitä. Törmään teksiin kirjan nimen alla: Eleven dark tales.

Jaahas, onko kyseessä kuitenkin novellikokoelma?! Minun tulkintani on, että on ja ei ole. Kyllä, kullakin tarinalla on oma nimensä ja omat henkilönsä. Tarinoissa törmätään kuitenkin jo tavattuihin henkilöihin, tapahtumiin, kohtauksiin - tosin erilaisesta näkökulmasta, eri ihmisen näkökulmasta.

Suurin osa ihmisistä on nimettömiä, kertoja on aina yksikön ensimmäinen. Mutta lukija kyllä tietää, kuka on kuka. Tiettyyn pisteeseen asti. Riittävästi tietää. Ihan mieletöntä. Mitä enemmän kirjaa mietin, sitä enemmän alan rakastua siihen. Revenge on päättymätön tarina: kun sen on lukenut, voi aloittaa alusta. Itse asiassa minun oli pakko aloittaa alusta.


Kirjasta on blogannut myös Hdcanis. Olen hänen kirjoituksensa lukenut jo aiemmin, mutta enpä muistanutkaan tuota mainintaa novellimaisuudesta, vaan luin tosiaan tätä kirjaa romaanina ja vasta lopussa heräsin tajuamaan muuta. Vaan ei haittaa - ei se lukukokemusta pilannut, vaikka yhden yön unet osittain menivätkin.

6 kommenttia:

  1. Hmm, mielenkiintoista! Pitäisi kyllä lukea lisää Ogawaa, The Housekeeper and the Professorista pidin tosi paljon. Tämä vaikuttaa ihan erilaiselta, niin kuin muutkin hänen kirjansa joista olen bloggauksia lukenut.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä oli kyllä todellinen yllättäjä tämä kirja! Oikeastaan olen iloinen, etten muistanut tai tajunnut alkuun että kyseessä on periaatteessa novellit, koska olisi muuten voinut jäädä tämä helmi lukematta. Minulla on siis asenneongelma novelleja kohtaan, jonka tosin toivon paranevan joskus. :D

      Tuo mainitsemasi The Housekeeper and the Professor kiinnostaa kovasti. Kävin eilen kirjastossa, mutta ei löytynyt kirjaa hyllystä. Itse asiassa se ei kuulu ollenkaan kirjaston valikoimiin, joten täytynee metsästää se muualta.

      Poista
  2. Ogawa ilmeisesti vaihtaa tyylilajia kirjasta toiseen, aiemmin lukemani Hotel Iris oli myös erilainen...

    Ja mukava että luit ja lukukokemuksessa kuulosti olevan tuttua vaikka luinkin tämän enemmän linkittyneenä novellikokoelmana, silti jäi harhailemaan tarinoiden verkkoon, palailemaan alkuun ja keskelle (jotain mentaalisia kaavioita pyörittelin ja taisin todeta että jos kaiken hyväksyy sellaisenaan tapahtuneeksi niin tapahtumat eivät sovi yhteen, jossain kohdassa tapahtuma A ei voi seurata tapahtumaa B, mutta mutta mutta...)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Luinkin postauksesi tuosta Hotel Iriksestä myös ja senkin kirjan haluan lukea. Pidin kovasti Ogawan tyylistä ja oikein nautin siitä, etten tajunnut kaikkea (melkoisia ajatuksia nimittäin tuli kehiteltyä päässä). Etenkin kun tajusin kirjan luettuani, että siihen on muu syy tällä kertaa kuin esim. oma tyhmyys. :D

      Poista
  3. Kuulostaapa kiehtovalta! Täytyy ottaa tämäkin lukulistalle...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Todella kiehtova tämä kirja onkin. Ehdottomasti aion lukea muutakin Ogawalta. :)

      Poista

Kiitos paljon kommentistasi! Vastaan kaikkiin kommentteihin (paitsi mahdollisiin epäasiattomuuksiin en välttämättä jaksa), vaikka joskus vastaaminen voi vähän kestää.