tiistai 13. tammikuuta 2015

47 Ronin

Mike Richardson, Stan Sakai: 47 Ronin
The Tale of the Loyal Retainers
Editorial consultant: Kazuo Koike
Dark Horse, 2012-2013
S. 152

"To know this story is to know Japan."

Tämä japanilainen legenda isännättömiksi jääneistä samuraista (eli ronineista) on minulle ennestään tuttu. Se lienee kaikille vähänkin Japanista kiinnostuneille tuttua kauraa.

On joitakin teemoja ja tarinoita, joista voisin lukea ja joita katsoa kerta toisensa jälkeen. Eräs tällainen on kosto ja koston käsittely nimenomaan japanilaisessa kulttuurissa. Muissa (kulttuureissa) aihe ei minua välttämättä niin kiinnosta. Tai no, riippuu miten sitä käsitellään.

Koska 47 roninin tarina on tuttu ja luettavissa lähes mistä tahansa (kas tässä vaikkapa Wikipedia), en jaksa käydä sitä referoimaan enkä edes ruotimaan.


Tämä lukemani 47 Ronin kerrotaan sarjakuvamuodossa. Kirja huusi nimeäni kirjastossa. Mainittakoon, että kirja on päällystetty jollain kangasmaisella materiaalilla, joka tuntuu käteen mukavalta. Veriroiskeet erottuvat sileinä nauhoina kosketuksen alla.


Kuvitus on ilokseni värillistä. Jotkin mustavalkoiset sarjakuvat ovat ihan ok, mutta toisinaan minulle vaikeita. Minun on nimittäin vaikea erottaa henkilöitä toisistaan, ellei niiden eroavaisuuksia ole suorastaan alleviivattu. 47 Roninissa ei ollut tätä ongelmaa, koska saatoin tunnistaa henkilöitä myös värien perusteella. Toisaalta kirjan henkilöiden vaatteissa on myös tunnistamista helpottavia yksityiskohtia, joten olisin pärjännyt ilman värejäkin.


Olen valitellut tunnistamisongelmistani aiemminkin, muun muassa täällä. Erityisesti kommenteissa sivuan sitä, miksei esim. elokuvien katseleminen aina innosta. Sehän johtuu siitä, että kaikki ne (ihmiset) näyttävät samalta.

Tuli vähän tynkä miete, mutta sallin sen itselleni. Ei kaikkien mietteiden tarvitse olla kilometrin mittaisia jaarituksia. Joskus voi vain esitellä. Minusta tämä sarjakuva on lukemisen ja katsomisen arvoinen. Voisin tätä legendaa nauttia missä tahansa muodossa vaikka joka päivä.

4 kommenttia:

  1. Tuo kasvomuisti on ihan oma lajinsa. Tunnen ihmisiä, joilla on siinä elämää haittaava häiriö. Miten on, tunnistatko tuttavia vai tuleeko siinä tunnistus viiveellä?

    On Hollyvwood-elokuvia, joissa kaikki naiset ovat kaunottaria. Niissä minulla on joskus erottamisvaikeuksia, mitä ei tule sellaisissa, joissa on oikeita luonnenäyttelijöitä. Ajattele, jos kasvoleikkaukset yleistyvät ja yhä suurempi osa naisia on toistensa klooneja, korkeaposkisia ja mutruhuulisia ufoja!

    Mielenkiintoinen sarjakuva sinulla luettavana. Minulla on nyt kaksi sarjakuvakirjaa, jotka vanhin poika lainasi ja kehotti lukemaan: Catel & Bocquet, Kiki Montparnassen kuningatar (luen parhaillaan, vaikuttaa hyvältä) ja Hanneriina Moisseinen, Isä

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä minä tutut tunnistan, koska heidän kasvonsa ja esim. kävelytyylinsä ja muut eleet ovat painuneet mieleeni. Mutta kun vaikka tapaan uuden ihmisen, joka pitäisi tunnistaa jatkossakin, minun pitäisi saada tuijotella häntä kunnolla ja painaa mieleeni hänen piirteensä. Silloin kyllä tunnistan. Mutta harvemminhan sitä kehtaa toista tuijotella niin intensiivisesti. :D

      Tässä meidän lähellä asuu eräs brittinäyttelijä, Helen Baxendale. Näen häntä silloin tällöin kaupassa tai hän kävelee vastaan tmv. En tunnista häntä vieläkään tuolla kadulla, koska en ole päässyt pällistelemään häntä kunnolla. Mies sen sijaan tunnistaa hänet aina.

      Minä muuten kutsun salaa noita lukuisia kasvoleikkauksia (en edes sano kauneusleikkaus, koska minusta lopputulos ei ole kovin kaunis) läpikäyneitä naisia maahisiksi. Leikkaustrendi iäkkäämmillä naisilla on tosiaan niin samanlainen, että he alkavat muistuttaa toisiaan. Sydämeni murtui taannoin nähdessäni Kauniiden ja Rohkeiden Hunter Tylon muuttuneen maahiseksi.

      En järin paljon lue sarjakuvia, mutta joskus on kiva irrotella. Kovin paljon tehdään sarjakuvia nykyään kirjojen pohjalta. Dostojevskin Rikoksesta ja rangaistuksestakin on olemassa sarjakuva. Olisin lainannut sen kirjastosta, mutta en tykännyt piirrosjäljestä. En enää muista, mikä siinä tökki. Pitää varmaan käydä tarkistamassa.

      Poista
  2. Unohdin päivällä kommentoida tätä, kun tuli niin kiire siirtyä kirjaston sivuille tekemään varaus tästä kirjasta. :)
    Minä tunnen Japania huonosti, mutta pikkusiskot kyllä minunkin edestä. Kiehtova maa ja kulttuuri. (Nenäliinatkin niin isoja, että kun sisko sai sellaisen kirjekaveriltaan niin ehti käyttää kauan huivina ennen kuin tajusi oikean käyttötarkoituksen.)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi, onpa kiva että kiinnostuit! Itsehän olen pienestä pitäen ollut Aasia-fani ja etenkin Japaniin kallellaan. Olen pari kertaa käynyt Tokiossa ja haaveeni olisi päästä kiertelemään muutakin Japania joskus. :)

      Poista

Kiitos paljon kommentistasi! Vastaan kaikkiin kommentteihin, vaikka joskus vastaaminen voi vähän kestää.