Musiikilla tripille

Musiikilla on aina ollut tärkeä paikka elämässäni. En vain kuuntele vaan käytän musiikkia myös mielialojen säätelyyn ja tietynlaisten mielentilojen saavuttamiseen. Hakemani mielentilat eivät suinkaan aina – jos koskaan – ole mitään iloisia, vaan kaivan musiikin avulla itsestäni ulos yleensä nimenomaan melankoliaan liittyviä tunteita.

Toki kuuntelen musiikkia myös ihan silkasta ilosta ilman sen kummempia taka-ajatuksia ja fiilistellen. Musiikkimakuni on erittäin laaja: lähes kaikista genreistä löytyy ainakin yksi bändi, josta pidän.

Se alustuksesta ja aiheeseen: pöllin Kirjaimia-blogista tämän musiikkihaasteen.

Ensi alkuun sanon, että meni niin vaikeaksi biisien ja bändien valinta, että lätkin tämän hetken fiilisten mukaan vastaukset. Jos jään liian pitkäksi aikaa miettimään, en saa tätä ikinä tehtyä ja tekee mieli tunkea jokaiseen kohtaan noin 73 biisiä.

1. Nimeä biisi, joka tekee sinut aina onnelliseksi

Kanon Wakeshiman Kajitsu no Keikoku on mukavan vetävä.

 

 

2. Nimeä biisi, joka sopii hyvin, kun mielialasi on alakuloinen

Uaralin Depression on ihanaa melodista örinää ja itse asiassa melkein kaikki muutkin Uaralin biisit.

 

 

3. Nimeä biisi, joka muutti musiikkimakuasi 

Human Targetin Rausch johdatti minut muinoin trance-teknon pariin.

 

  

 

4. Nimeä viimeisin biisi, jonka olet löytänyt ja jota rakastat

Tuorein löydös taitaa olla Reman ja Selena Gomezin Calm Down.

 

 

 

5. Nimeä 3 bändiä tai artistia, joita rakastat

Tiamat, Rammstein ja Enigma (ja Pink Floyd, Faith No More, Meiko Kaji, Saturnus, Inner Circle jne.).

 

6. Mitä instrumenttia haluaisit osata soittaa?

Viulua.

 

7. Nimeä fiktiivinen kirja, jossa musiikilla on keskeinen rooli

Natsu Miyashitan The Forest of Wool and Steel, josta olen blogannut - kas tässä linkki postaukseen.

Operaatio Ave Maria

Katsoin joskus vuosia sitten Andy Weirin scifi-romaanin The Martian (suom. Yksin Marsissa) pohjalta tehdyn samannimisen elokuvan (kirjaa en ole lukenut). The Martian kertoo Mark Watney -nimisestä astronautista, joka jää jumiin Marsiin muun miehistön luullessa hänen kuolleen. Elokuvassa seurataan Watneyn selviytymistä.

Joitakin samoja piirteitä on Weirin romaanissa Project Hail Mary (suom. Operaatio Ave Maria), jossa niinikään ollaan yksin avaruudessa. Tällä kertaa ei tosin millään planeetalla, vaan lähinnä avaruusaluksessa.

Maapallolla on ongelma: aurinko on alkanut sammua, mikä vaikuttaa luonnollisesti ilmastoon. Syyt auringon hiipumiseen pitäisi selvittää pikimmiten tai maapallo muuttuu elinkelvottomaksi.

Ryland Grace herää Hail Mary -nimisestä avaruusaluksesta sekavassa mieletilassa ja muistinsa menettäneenä. Edes oma nimi ei muistu mieleen. Tilanteen karmeuden kruunaa se, että aluksen kaksi muuta miehistön jäsentöä on kuollut. Grace on yksin eikä hänellä ole hajuakaan, miksi hän on  aluksessa ja mitä hänen pitäisi siellä tehdä.

Project Hail Mary koukuttaa mukaansa heti alkusivuilta. Asetelma on todella herkullinen ja vaikka minua usein tympäisee nämä mahtipontisent pelastetaan koko maailma -asetelmat, niin Project Hail Maryn kohdalla annan sen anteeksi, koska kirja nyt vaan on niin kiinnostava ja kahden aikatason kerronta toimii hyvin.

Niin sanottua scifijargonia on aika paljon, mutta ei minun sietorajaani ylittävää määrää toisin kuin vaikkapa Cixin Liun Ball Lightningissa, jota lukiessani olin tympiintyä kuoliaaksi.

Weirin teos on omituisella tavalla hidas, mutta silti varsin etenevä. Siinä esiintyy myös joitakin yksittäisiä havaintoja ja ajatuksia, joita jäin pyörittelemään mieleeni. En viitsi niitä tähän kirjoittaa, koska ne spoilaisivat juonta. Tässä kirjassa on yllättäviä käänteitä ja niistä on paras olla tietämättä mitään etukäteen.

Mainio ja viihdyttävä teos, mutta minun scifikiintiöni on nyt toistaiseksi täynnä. Samoin alkaa dekkarit tulla ulos korvista, kun jostain syystä niitäkin on nyt päätynyt jatkuvasti lukuun.

Tälläkin hetkellä luen muun muassa Keigo Higashinon tuoreinta enkkukäännöstä Death in Tokio. Yleensä luen Higashinon kirjat tuoreeltaan, mutta tämän sain vasta nyt käsiini. Mutta hyvää kannattaa odottaa, kuten sanonta kuuluu.


Andy Weir: Project Hail Mary
Del Rey, 2021
s. 476

 

Helmet-lukuhaasteessa sijoitan kirjan kohtaan 27. Kirjassa joku etsii ratkaisua ilmastokriisiin.

Kulttuurivallankumous kummittelee

 

Qiu Xiaolongin dekkari Red Mandarin Dress (suom. punapukuiset naiset) on viides kirja ns. Inspector Chen Cao -sarjassa. Pidän tästä sarjasta, jonka koen syvenevän mitä enemmän sitä lukee. Erityisesti henkilöhahmot tulevat liki, samoin heidän elämäntilanteensa.

Red Mandarin Dressin tapahtumat sijoittuvat 90-luvun Shanghaihin. Vaikka Maon kulttuurivallankumouksesta on aikaa, sen vaikutukset sukupolviin ja yksittäisiin ihmisiin eivät ole ohi.

Kun lenkkeilijä löytää naisen ruumiin puettuna revenneeseen Cheongsamiin, hälytetään Chen tutkimaan tapausta. Hermoromahduksen partaalla kärvistelevällä Chenillä olisi muutakin puuhaa muun muassa kirjallisuusopintojensa parissa, mutta kun löytyy toinenkin ruumis, Ei Chen voi täysin sivuuttaa keissiä, vaikka onkin periaatteessa lomalla.

Murhat ovat niin samankaltaisia, että kyseessä on pakko olla sarjamurhaaja. Ja sitten löytyy kolmas ruumis.

Pidän Xiaolongin dekkareista, koska tiedän jo etukäteen saavani lukea tarinan, jossa on rikas kulttuurinen vire. Kommunistisessa Kiinassa yksilönvapaus on melko olematon käsite kun jopa ura määrätään korkeammalta taholta. Omiin asioihin (asumisesta lähtien) vaikuttaminen vaatii suhteita ja yleensä myös rahaa.

Vaikka kirjan tarina tietenkin on fiktiota, ovat miljöö ja muut puitteet varsin aidonoloisia. Otaksun, että Xiaolong nimenomaan haluaa dekkareissaan käsitellä erinäisiä Kiinan kulttuurisia ja poliittisia ilmiöitä, jotka ovat mahdollisesti häneenkin vaikuttaneet tavalla tai toisella.

Vaikka jotkin Chenin kirjalliset tutkimukset ja siteeraukset tuntuvat ajoittain päälleliimatuilta (ts. tuli tunne, että kirjailija on halunnut ne väkisin sinne), ei sekään minua haittaa. Minusta niitäkin on mielenkiintoista lukea.

Myös perspektiivit ovat mielenkiintoisia – niin tässä romaanissa kuin yleisesti.

”Someone, who happens to be sitting in the courtroom, has told me that this is an age of perspectives. Things depend of the perspective, but he forgot to add that whoever is in power gains control of the perspective.” 

 

Brutaalisuusmittari: 1/3. Väkivaltaa on vain nimeksi, lähinnä liittyen ruumiiden löytymisiin. Brutaalisuusmittari voisi olla pyöreä nollakin.


Qiu Xiaolong: Red Mandarin Dress
Sceptre, 2008 (Yhdysvalloissa julkaistu 2007)
s. 310

 

Helmet-lukuhaasteessa sijoitan kirjan kohtaan 6. Kirjan kansikuvassa on vaate tai kirjan nimessä on jokin vaate EDIT 3.11. 2023 ENKÄ SIJOITA, eihän kansikuvassa ole vaatetta. Tai siis minun painokseni kansikuvassa ei ole, jossain muussa on. Eli siirrän kirjan kohtaan 47.-48. Kaksi kirjaa, joiden tarinat sijoittuvat samaan kaupunkiin tai ympäristöön. EDIT PÄÄTTYY

Kaikki sarjan kirjat (suluissa suomennosnimi, jos kirjasta on suomennos):

1. Death of a Red Heroine (Punaisen sankarittaren kuolema)
2. A Loyal Character Dancer (Punaisen merkin tanssija)
3. When Red Is Black (Musta sydän)
4. A Case of Two Cities (Kahden kaupungin tarina)
5. Red Mandarin Dress (Punapukuiset naiset)
6. The Mao Case (Tapaus Mao)
7. Don’t Cry, Tai Lake (Kuolemanjärvi)
8. Enigma of China
9. Shanghai Redemption
10. Becoming Inspector Chen
11. Hold Your Breath, China
12. Inspector Chen and the Private Kitchen Murder
13. Love and Murder in the Time of Covid (Julkaistaan ilmeisesti heinäkuussa 2023)

Aneemiset lukukuulumiset plus kirjapornoa Carlislesta

Mitä on luettu viime aikoina? Ei juuri mitään edelleenkään.

Julkisesti minulla on kesken edelleen kolme kirjaa:

Andy Weir: Project Hail Mary
Martin Wainwright: The Man Who Loved the Lakes
Lukupiirikirjana Qiu Xiaolongin Red Mandarin Dress

Lukuhaaveissa on muun muassa päästä vihdoin aloittamaan Keigo Higashinon tuorein enkkukäännös A Death in Tokyo, joka julkaistiin jo viime vuonna. Yleensä luen Higashinon kirjat tuoreeltaan, mutta tätä odottelin kirjastoon. Nyt olen sitä hillonnut himassa jo jokusen aikaa - toivottavasti kukaan ei tee varausta.

Muutakin houkuttelevaa on listalla, mutta ei niistä enempiä.

Siirrytään Carlisleen, jonne toteutin haaveilemani kirjakulttuurimatkan eilen, ja koska eräs tietty kirjakauppa teki minuun niin suuren vaikutuksen, haluan jakaa sen täällä blogissanikin.

Kyseessä on ns. yhdistelmäkirjakauppa, jossa on tarjolla sekä uusia että käytettyjä kirjoja ja keräilyharvinaisuuksia jne. Bookcase on itsenäinen kirjakauppa ja samoissa tiloissa toimii myös Bookends (niinikään itsenäinen kirjakauppa) jolla on toinen liike Keswickissä.

 Bookcase sijaitsee georgiaanisessa talossa, joka itsessään on sisältä nähtävyys.

 

 

Bookcasen sivulla sanotaan, että kirjoja on yli 30 huoneessa. En laskenut huoneita, mutta kyllähän niitä piisasi!

 

 

 

Kuvat eivät todellakaan tee oikeutta miljöölle ja tunnelmalle. Kirjojen lisäksi seinillä on maalauksia ja tauluja.

 

Ehdottomasti kirjafriikin taivas ja märkä uni!

Ihastuttava kirjakauppa ja muutama kirjaostos

Viime aikoina ostamiani kirjoja.

Lukeminen on pääasia, mutta sitä pääasiaa en ole viime aikoina harmikseni jaksanut paljon harjoittaa. Syynä hyperaktiivisuus eli toisin sanoen niin paljon liikkumista, että aivotoiminta katoaa ja iltaisin uni maistuu melko aikaisin.

Mutta ainahan ne on mielessä – nimittän lukeminen ja kirjat. Eilen käväisin Penrithissä, joka sijaitsee Lake Districtin laitamalla noin tunnin dösämatkan päässä Keswickistä itään.

Haluankin esitellä aivan ihastuttavan kirjakaupan nimeltä The Hedgehog Bookshop. Se on itsenäinen kirjakauppa eikä mikään ketju.

Liiketila on persoonallinen ja suloinen, mutta aika ahdas. Alakerrassa on yksi keskikokoinen tila plus kassa ja yläkerrassa kaksi huonetta.

Yläkerran huoneista toisessa voi istahtaa vaikka sohvalle lepuuttamaan jalkoja. En istahtanut, koska en tarvinnut lepuutusta ja olin liian tohkeissani malttaakseni lojua. On aina elämys vierailla itselle ennestään tuntemattomassa kirjakaupassa.

Yhden saalistuslistallani olevan kirjan sieltä löysinkin - sellaisen, jota ei saa kirjastostamme eikä myöskään lähikirjakaupastani paitsi tietty tilaamalla. Tykkään kuitenkin etsiskellä ja saalistella kirjoja, joten oli kiva ylläri kun se löytyi "Siilistä". Tykkään myös tukea kivijalkakauppoja, jos suinkin mahdollista.

Ja se kirja on ensimmäisen kuvan kirjapinossakin näkyvä Mieko Kawakamin All the Lovers in the Night. Muut pinon kirjat olen ostellut chariteista eri päivinä paitsi The Devil You Know tarttui eilen Oxfamista (Charity shop) mukaan.

Kirjakaupassa kirjat olivat aika väljästi esillä, joten niiden tutkailu oli helppoa. Toisaalta valikoima ei ollut järin kummoinen minun makuuni, mutta minun makuni ei edustakaan täkäläistä makua. Valikoima ei myöskään ollut uutuuksilla pilattu.

Tajusin muuten juuri, etten ole lukenut vielä yhtäkään tänä vuonna julkaistua kirjaa. Niitä on kyllä lukulistalla, mutta en saanut käsiini (koska en ole halunnut tilata niitä toistaiseksi mistään: tarkoitus olisi joku päivä tehdä kirjallinen kulttuurimatka Carlisleen).

 Toinen yläkerran huoneista: kotoisaa ja väljää.

Tatuointeja ja murhia sotienjälkeisessä Japanissa

Jokunen kasari- ja ysäriaikana elellyt saattaa muistaa televisiosarjan nimeltä Murhasta tuli totta (Murder She Wrote). Itse katselin sarjaa satunnaisesti, jos ei ollut muuta tekemistä. En edes lapsena ollut television suurkuluttaja, vaan mieluummin tein omia juttujani ja elin pääni sisällä.

Murhasta tuli totta pompsahti spontaanisti mieleeni lukiessani Akimitsu Takagin dekkaria The Tattoo Murder. Sarjalla ja tällä kirjalla ei ole mitään tekemistä toistensa kanssa eivätkä ne edes varsinaisesti ole samanlaiset.

Silti sarja tuli mieleeni ja pohdiskelin miksi. Ehkä näiden tyylissä on jotain samansuuntaista. Murhia tapahtuu ja ne ovat varsin arvoituksellisia, mysteereitä jopa. Erityisen jännittävää ei missään vaiheessa ole. Nämä huomiot pätevät sekä sarjaan (jos satun muistamaan oikein: voi olla, että en satu) että tähän Akimitsu Takagin kirjaan.

The Tattoo Murder on klassinen suljetun huoneen mysteeri, mutta onneksi se (”suljettu huone”) on lopulta melko pieni osa kirjaa. Sanoisin, että se on merkittävä yksityiskohta, mutta kirjassa on paljon muutakin.

Tokyo 1947, käsillä on ensimmäinen sodanjälkeinen tatuointitapahtuma. Tapahtumassa Kinue Nomura paljastaa vaikuttavan, koko vartalon peittävän tatuointinsa. Muutaman päivän päästä hänet löydetään murhattuna. Poliisi on ymmällään, koska tapaus vaikuttaa niin absurdilta.

Sitten kuollaan lisää.

Keskeiseksi henkilöksi tarinassa nousee lääketiedettä opiskellut Kenzo Matsuhita, jonka veli, Daiyu Matsuhita, on Detective Chief Inspector* Tokion metropolin hallintoalueella. Lisäksi Kenzo tuntee jollakin tasolla uhrin, mutta yrittää tuntemisen todellista luonnetta piilotella.

Kirjaa saa lukea lähes sata sivua ennen kuin mitään murhia tapahtuu. Henkilöihin paneudutaan ja oleellisia asioita taustoitetaan. Minua viehätti kovasti viipyä sotienjälkeisessä Tokiossa, jossa kukin yrittää jälleenrakentaa elämäänsä.

Tarina ei ole mikään luotijuna, jossa viima lennättää peruukin pois päästä. Etenemistä kuitenkin tapahtuu ja koko ajan on (minun mielestäni) jotain kiinnostavaa vireillä. Pitäisin tätä ylistyksenä älylle ja sitä kirjan henkilötkin arvostavat. Ja tietysti esiin nousee se yksi älykäs yli muiden, mutta silti ei dissata toistenkaan älyä.

Tunnelmallinen dekkari, joka ei mielestäni ole raaka, vaikka murhat ovat raakoja.

Mielipide selkokielellä: Pidin ”Tatuointimurhasta” todella paljon. Aika, miljöö ja henkilöt ovat kiinnostavia ja vaikka itse en (omassa ihossani) tatuoinnesta välitä, kiehtovat tatuoinnit minua taiteena. Tämä kirja on enemmän kuin dekkari.

 

*En jaksa edes yrittää kääntää näitä nimikkeitä, koska en jaksa etsiä vastaavia tarkkoja suomennoksia ja todennäköisesti ne menisi kuitenkin väärin. Itse ymmärrän hierarkiat englanniksi ja varmasti muutkin englantia osaavat ymmärtävät, että kyseessä on esimiestason henkilö.

Akimitsu Takagi: The Tattoo Murder
alkuper. Shisei Satsujin Jiken, 1948
Pushkin Vertigo, 2022 (ensimmäinen enkkukäännös on vuodelta 1998)
japanista englannintanut Deborah Boehm
s. 374


Helmet-lukuhaasteessa sijoitan kirjan kohtaan 38. Kirjan tarina perustuu myyttiin, taruun tai legendaan.

Sadan vuoden lukuhaasteessa kirja sujahtaa 1940-luvulle.

Minimiete: Hän ja hänen kissansa

Makoto Shinkain ja Naruki Nagakawan romaani She and Her Cat on suloisen pörröinen romaani, jossa vaikeudet selätetään ja elämään astuu toiveikkuutta ja iloa. Miellän tämän olevan jonkin sortin feel good -kirjallisuutta.

 

She and Her Cat kuvaa neljän eri elämänvaiheessa olevan naisen ja heidän kissojensa elämää. Yhtä tärkeitä – elleivät tärkeämpiä – kuin naiset ovat kirjan kissat, jotka myös saavan oman äänen.

Chobi on valkoinen kissa, jonka Miyu eräänä sateisena ja kylmänä päivänä huomaa kadulla ja vie kotiinsa lämpimään. Chobin ja Miyun välille syntyy kaunis suhde – molemmat tuovat iloa, lämpöä ja turvaakin toisilleen.

Chobi tutustuu alueen muihin kissoihin, joilla niinikään on omat tarinansa kerrottavana. Vaikka näkökulma vaihtelee kussakin luvussa kissan ja sen omistajan välillä, painopiste on usein kissassa. Kissoilla on oma maailmansa ja omat alueensa, joita ne valvovat omistajiensa ollessa muualla.

Kerronta on sujuvaa ja liukuu saumattomasti ja hallitusti eteenpäin muodostaen ehyen kokonaisuuden. Kaikki kissat ja jopa niiden omistajat ovat omalla tavallaan kiinnostavia, joten kirjaa luki mielellään.

Mitenkään erityisen syvällisenä en tätä romaania pidä, mutta erittäin viihdyttävä se on ja sopii luettavaksi, kun haluaa lämpimän peiton johon kääriytyä ja luottaa siihen, ettei mitään superpahaa tapahdu.

Makoto Shinkai ja Naruki Nagakawa: She and Her Cat
alkuper. Kanojo To Kanojo No Neko, 2013
Doubleday, 2022
japanista englannintanut Ginny Tapley Takemori
s. 154

 

Helmet-lukuhaasteessa sijoitan kirjan kohtaan 15. Kirjan nimessä on ja-sana.