Olen tänä vuonna lukenut epätavallisen paljon sotaan liittyviä romaaneja. Nyt muutaman kuukauden välirauhan jälkeen olen jälleen ajautunut sotien pariin. Tällä kertaa fiktio on muuttunut faktaksi, sillä otin vihdoin lukuun pitkähköön lukulistallani roikkuneen Iris Changin tietokirjan The Rape of Nanking (Penguin 1997, s. 290), joka on suomennettu nimellä Nankingin verilöyly.
The Rape of Nanking (josta käytän jatkossa nykysin yleisesti lännessä käytettävää nimeä Nanjing) ponnahti esiin kesäkuussa lukemassani Geling Yanin romaanissa The Flowers of War ja jäi häiritsemään mieltäni.
Nanjingin tapaus oli minulla jo tuolloin pääpiirteittäin tiedossa, mutta halusin tietää enemmän. Lähinnä ehkä yrittää ymmärtää, miksi japanilaiset sotilaat käyttäytyivät kuin raivotautiset julmurit. Tähän yrittää vastausta hakea Iris Chang tietokirjassaan, jonka tarkoitus ei siis ole dissata japanilaisia kansakuntana, vaan tutkia mitä tapahtui Nanjingissa joulukuussa 1937 ja miksi ja entä sen jälkeen.
Raiskaus pitää ymmärtää laajasti, symbolisella(kin) tasolla: Nanjingin tapauksessa kyse ei ole vain naisten raiskaamisesta (mitä siis tapahtui järkyttävän paljon, johdonmukaisesti ja julmasti – usein johtaen uhrin kuolemaan), vaan sen voi ajatella tarkoittavan kaikenlaisten sotaetikettien ignoraamista, raiskaamista. Japanilaiset sotilaat surmasivat sotilaiden lisäksi siviilejä. Sotavankeja kohdeltiin brutaalisti ja lopulta heidät massamurhattiin – pistettiin jopa itse kaivamaan hautansa.
Lisäksi japanilaiset huvittelivat kiduttamalla kiinalaisia sotilaita (jotka olivat antautuneet japanilaisten luvattua heidän saavan asiallista kohtelua ja ruokaa) mitä erilaisimmin keinoin, joita en aio tässä esitellä. Kirjassa yleisimmät ja todennetut metodit kuvataan (huom: tietokirjamaisesti, ei tarkoitushakuista repostelua) ja täytyy todeta, ettei japanilaisilla ole mielikuvituksesta ollut pulaa eri kidutus- ja tappotapoja toteuttaessaan.
Nanjing oli tuohon aikaan Kiinan pääkaupunki ja siksi merkittävä hyökkäyskohde. Japanilaiset sotilaat aloittivat invaasionsa Kiinaan heinäkuussa 1937 ja kun Shanghai oli valloitettu, jatkui matka Nanjingiin.
Teos on jaettu kolmeen osaan, joista ensimmäisessä käsitellään (sino-japanilaisen) sodan kulku pääpiirteittäin siihen asti, kunnes päästään Nanjingiin, johon huonio sen jälkeen keskittyy.
Vaikka toisen maailmansodan mielletään alkaneen vasta 1939, ovat konfliktit Kiinan ja Japanin välillä alkaneet huomattavasti aiemmin. On tärkeää tietää aiempia tapahtumia voidakseen jollain tasolla ymmärtää tulevia. Ymmärtää ei tarkoita samaa kuin hyväksyä.
Chang nostaa esille niin sanotut Safety Zonet, joita useat länsimaiset Nanjingissa asuvat henkilöt perustivat ja joiden tarkoitus oli suojella siviilejä. Japanilaiset eivät pääasiassa turva-alueita tunnustaneet, vaan pyrkivät niistäkin hakemaan muun muassa naisia raiskattaviksi ja miehiä muuten vain tapettavaksi. Siviilien suojeleminen vaati länsimaisen henkilön läsnäolon, koska heitä japanilaiset sotilaat eivät rohjenneet (diplomaattisista syistä) listiä.
Teoksen toisessa osassa pohditaan Nanjingin tapausta globaalista näkökulmasta: mitä muu maailma tiesi ja miten asiaan suhtauduttiin ja miten siitä kirjoitettiin lehdissä. Miten Japani itse suhtautui tuolloin (ja nykyään) omien sotilaidensa perseilyyn (kiistivät tai vähättelivät). Lisäksi piipahdeteaan kansainvälisessä sotaoikeudessa, jossa vain kourallinen japanilaisia saa tuomion. Toinen märkä rätti vasten kiinalaisten naamaa, toinen raiskaus.
The Rape on Nanjing on todella kattava (lausuntoja saadaan lukea sekä verilöylystä selvinneiltä kiinalaisilta että japanilaisilta sotilailta, myös safety zonessa vaikuttaneiden länsimaisten henkilöiden kohtaloista kerrotaan) ja mielenkiintoinen teos verilöylystä, jonka Japani on yrittänyt lakaista maton alle, vaikka todisteita sotilaiden brutaalista toiminnasta on lukuisia ja kiinalaisia siviilejä ja sotavankeja surmattiin lyhyessä ajassa laskelmista riippuen 300 000 tai jopa enemmän. Japani ei ole edelleenkään tunnustanut tekojaan eikä siten ole pyytänyt anteeksi Kiinalta.
Tarjoaako The Rape of Nanking vastauksen mieltä askarruttavaan kysymykseen: miksi japanilaiset sotilaat toimivat niin julmasti Nanjingissa?
Kyllä tavallaan, vaikka mikään ei silti oikeuta moisia julmuuksia. Japanin armeijassa kuri oli kova ja japanilaisten (rivi)sotilaiden koulutus itsessään oli melko ankaraa ja julmaa. Nöyryyttäminen oli arkipäivää eikä tavallista sotilasta pidetty arvokkaana. He olivat armeijan pohjasakkaa. Mitä tapahtuu, kun pohjasakka saa kokea vallan tunnetta ja ylemmyyttä rintamalla. Kun löytyy ihmisiä (kiinalaiset), jotka ovat vielä alempiarvoisia, eivät oikeastaan edes ihmisiä vaan sikoja. Lienee selvää, että sotilaiden käytökseen on vaikuttanut voimakas aivopesu ja tekojen oikeuttaminen milloin milläkin tekosyyllä. Kun olosuhteet on otolliset, ihminen voi muuttua äärimmäiseksi pedoksi.
Iris Chang teki itsemurhan marraskuussa 2004.

Nanjingin tapaus ei jostain syystä herätä minussa mitään muistikuvia vaikka kuulostaa siltä, että pitäisi. Tuntuu siltä, että tässä ajassa on erityisen tärkeää muistuttaa historian kauheuksista, jotta emme ajautuisi toisintamaan mennyttä. Hirveän toiveikas olo ei nyt valitettavasti ole, mutta postauksesi viimeisen virkkeen kohdalla mietin, miten tärkeää tuo olisi kaikkien muistaa. Haluammeko luoda olosuhteita, joissa ihminen on parhaimmillaan, vai jotain aivan päinvastaista?
VastaaPoistaEn usko, että minäkään tietäisin tästä ellen olisi lukenut niin paljon japanilaista kirjallisuutta (myös tieto) ja ollut kiinnostunut Japanista jo lapsesta lähtien. Se ei tuolloin ollut mikään muotimaa, kuten nykyään ja minua kiinnosti enemmän historia kuin populaarikulttuuri.
PoistaNanjingin tapaus on tosiaan jäänyt natsien hirmutekojen, joista uutisoitiin paljon, jalkoihin. On tietysti ymmärrettävää, että Euroopassa keskitytään enemmän Euroopan maiden historiaan, vaikka kyllähän maailmansodissa oli muidenkin maanosien valtioita mukana. Japanihan oli Saksan liittolainen toisessa maailmansodassa. Eräs Nanjingiin perustetun safety Zonen ylläpitäjä oli muuten natsi John Rabe.
Todella hyvin kiteytetty: “Haluammeko luoda olosuhteita, joissa ihminen on parhaimmillaan, vai jotain aivan päinvastaista?”
Ei kovin ruusuiselta näytä.
Tiedämme holokaustista, mutta emme paljosta muusta samankaltaisesta, jopa pahemmasta. Hyvä tietää, että muistettaisiin "ei koskaan enää".
VastaaPoistaJep, holokaustista on paljon tietoa ja sitä on pidetty esillä, että muistaisimme kauheudet ja ottaisimme opiksi. Saksalaiset ovat myöntäneet teot ja pystyttäneet muistomerkkejä uhreille. Siis hyvin erilainen lähestymistapa kuin Japanilaisilla liittyen Nanjingiin. Kirjailija mainitsee teoksessaan, että eräs syy, miksi hän halusi tämän kirjan kirjoittaa, oli juuri se että tapauksesta ei saa kunnolla tietoa juuri mistään. Nykyään tietoa saa paremmin, mutta tämähän on lähes kolmekymmentä vuotta vanha teos.
PoistaEn muista lukeneeni Nankingin verilöylystä joten pitää kysyä Googlelta.
VastaaPoistaTämä on kyllä todella häiritsevä tapaus.
PoistaMinä edelleenkin välttelen näköjään kaikenlaista sotakirjallisuutta. Tuosta verilöylystä olen jotain lukenut joskus - ainakin sinun blogistasi tuon edellisen kirjan osalta, mutta on tuosta ollut jossain uutisissa, kun puhuttiin Japanin kieltäytyvän edelleen tunnustavan tapahtuneen, saati pyytävän anteeksi.
VastaaPoistaIhmisen julmuus on ihan käsittämätöntä, mutta teki hyvää lukea Rutger Bregmanin Hyvän historia. Siinä haettiin positiivisuutta ja vaikka se jotenkin tuntui naiivilta, teki näkökulma hyvää.
Onneksi hyvyyttä on ollut ja on yhä edelleen maailmassa, myös sotien keskellä. Tässä Nankingin verilöylyssä se tulee ilmi noiden safety zone -perustajien tiimoilta: he välittävät Kiinasta ja kiinalaisista kuin omasta maastaan ja kansastaan, tuomitsevat japanilaisten teot ja auttavat minkä voivat – oman elämänsä kustannuksella (sota traumatisoi osan auttaijsta jälkeenpäin todella pahasti, he myös joutuvat poistumaan Kiinasta, jossa ovat asuneet vuoskikausia). Eräs merkittävä suojelija oli natsi John Rabe, mikä tuntuu ristiriitaiselta, sillä samaan aikaanhan natsit kansanmurhasivat Euroopassa juutalaisia. Mutta oletettavasti Rabe ei kannattanut Hitlerin toimia, vaikka natsi olikin. Ilman hippustakaan hyvyyttä, tämä teos olisi ollut todella raskasta lukea.
PoistaMinullekin voisi tehdä hyvää lukea tuo Rutger Bregmanin teos Hyvän historia, josta en ollutkaan aiemmin kuullut. Se on käännetty enkuksikin, joten laittelen kirjastolistalle (kirjaa on saatavilla kirjastoalueellamme vain yksi kappale, joka on parhaillaan lainassa, joten odottelen sopivaa ajankohtaa. En viitsi varata kirjoja, jos niitä ei ole hyllyssä).
Joudun myöntämään tietämättömyyteni. Nankingin verilöyly ei herättänyt minkäänlaisia muistikuvia. Ei kaukaisilta koulun historain tunneilta, ei lukemastani kirjallisuudesta eikä näkemistäni tv-ohjelmista tai elokuvista. Nyt tiedän siitä sen verran, etten halua lukea tätä kirjaa, vaikka se on tärkeä ja on hyvä, että se on kirjoitettu, julkaistu ja suomennettu.
VastaaPoistaEn minäkään muista, että tätä Nanjingin tapausta olisi Suomessa missään koulun historiantunneilla käsitelty. Toisen maailmansodan tiimoilta keskityttiin Yhdysvaltoihin, Eurooppaan ja natseihin ja Aasiaa käsiteltiin enemmänkin siitä näkökulmasta, minkä (Eurooppalaisten) maiden liittolaisia olivat. Plus tietysti Japanin hyökkäys Pearl Harbouriin ja sen jälkeen atomipommit Hiroshimaan ja Nagasakiin, jotka vihdoin saivat japanilaiset antautumaan.
PoistaEn tajua itsekään, miksi näitä sotajuttuja luen. Ilmeisesti jokin alitajunnassani halii nyt tällaisia aiheita, sillä taas on kirja kesken, jossa sotaa sivutaan. Ehkä historiallisista sodista lukeminen on turvallisempaa kuin näiden nykyisten sotimisten seuraaminen (joita en seuraa aktiivisesti).
Japanilaisten sotilaiden äärimmäinen julmuus on tiedossa, mutta juuri tämä verilöyly ei ollut muistissa. Uskoakseni lopussa esittämäsi analyysi syistä äärimmäiseen väkivaltaisuuteen on varsin osuva. Ja toistuu sodissa aina uudestaan. Tärkeä kirja ja aihe, mutta kuulostaa vähän turhan rankalta minulle tähän hetkeen.
VastaaPoistaJep, valitettavasti menneistä sodista ei ole paljon opittu. Jos olisi, niin tuskin tarvitsisi sotia, sillä ei sodissa ole lopulta voittajia ja siviilit yleensä kärsivät eniten. Sotiminen tuhoaa usein lopulta sotilaatkin (ne jotka eloon jäävät), vaikka olisivat kuinka aivopestyjä ja turtuneita väkivaltaisuuksiin.
PoistaNanjingin verilöyly meni ihon alle, kun luimme lukupiirissä J. Pekka Mäkelän Finlandia-ehdokkaanakin olleen Hunan-kirjan. Valitettavan huonosti tunnemme Aasian historiaa. Ei sodan julmuudet ole sielläkään unohtuneet, japanilaisia pidetään melkoisina julmureina.
VastaaPoistaOlen lukenut jonkin verran (ainakin jostain blogista muistaakseni) tuosta Mäkelän kirjasta ja se kiinnostaa. Ehkä luen sen itsekin jossain vaiheessa.
Poista