Israelilainen katoamistemppu

Nyt sinne Israeliin, josta höpisin aiemmin.

D.A. Mishani: The Missing File
alkuper. תיק נעדר
Quercus 2013
hepreasta englannintanut ?
s. 308

Avraham Avraham, kavereiden kesken Avi, saa tutkittavakseen kadonneen 16-vuotiaan pojan tapauksen. Avi ei aluksi ota katoamistapausta kovin vakavasti, sillä yleensä katoilevat nuoret palaavat kotiinsa hetkisen seikkailtuaan. Niin Avi olettaa nytkin käyvän eikä ole halukas tekemään katoamisilmoitusta, vaikka pojan äiti on huolissaan.

Poika kuitenkin pysyy kateissa ja ilmoitus tehdään ja tutkinnat aloitetaan. Avi uskoo edelleen vahvasti, että poika on elossa ja omilla teillään. Että jokin tavanomainen selitys katoamiselle löytyy ja poika saadaan kotiin. Mutta aikaa kuluu eikä pojasta näy jälkeäkään. Silminnäkijähavainnotkin ovat niukkoja. Avi alkaa olla epätoivoinen, ymmällään ja pelätä pahinta.

Riesaksi muodostuu myös yli-innokas opettaja, joka haluaa kertoa suhteestaan kadonneeseen poikaan: hän nimittäin antoi pojalle taannoin englannin kielen yksityistunteja ja kokee tuntevansa kadonneen pojan hyvin. Opettaja ei kuitenkaan halua puhua muille kuin Aville.

Avi on kiireinen, koska hänellä on omat epämääräiset teoriansa tapauksesta. Tuntuu, että Avi on jäänyt jumiin omiin ennakkoasenteisiinsa ja -käsityksiinsä. Hän tuntuu tallovan paikallaan kykenemättä vaihtamaan ajatustensa raiteita. Onneksi tutkijaryhmässä on muita, jotka näkevät asiat toisin.

Minulla oli läpi kirjan ambivalenttiset tuntemukset Avia kohtaan. Hän on sympaattinen, mutta samalla hänen jääräpäisyytensä ja yksisilmäisyytensä otti päähän. Olisi tehnyt mieli potkia häntä hieman pepulle – hellästi toki.

Kirjassa on useitakin kiinnostavia henkilöitä ja pohdintaa. Mikään toimintadekkari ei siis ole kyseessä, joten raakaa äksöniä kaipaavat voivat tämän skipata. Sen sijaan ihmiskohtaloista ja kulttuureista kiinnostuneille tätä voisin suositella. Itse pidin kovasti kirjan maltillisesti etenevästä tyylistä: koko ajan oli jotain tapahtumaa siellä taustalla, vaikka missään luotijunassa ei matkustettukaan.

Ja se miljöö, aah. Kirjan tapahtumat sijoittuvat Israeliin, pääasiassa Holoniin ja Tel Aviviin.

En ole Holonissa käynyt, mutta Tel Avivissa kyllä. Ja Jerusalemissa. Seuraan Israelissa asuvan suomalaisen Jaelin pitämää blogia Appelsiinipuun alla. Suosittelen, jos Israel kiinnostaa! Minulla oli taannoin ilo saada ystäväni Jael seurakseni ja oppaakseni Tel Aviviin siellä ollessani. Muistelen edelleen lämmöllä tuota viikkoa – terkut vaan Jael!

Brutaalisuusmittari: 0/3 Nyt rohkenen laittaa pyöreän nollan, sillä tässä väkivaltaa on ihan nimeksi.

Mielipide selkokielellä: Pidin tästä kirjasta valtavasti, minulle merkittävät tekijät osuivat kohdilleen: tunnelma, henkilöhahmot jotka herättivät ristiriitaisia tuntemuksia (se on hyvä asia!), itse tarina, tyyli, miljöö. Nämä kaikki yhdessä tekivät kirjasta omaperäisen ja kiinnostavan. Jatkoon!


Avi Avraham -sarja:

1. The Missing File
2. A Possibilty of Violence
3. The Man Who Wanted to Know Everything

Kirjoja ei ole suomennettu ainakaan toistaiseksi. Olen onnekas, sillä nämä kaikki kirjat saa meidän kirjastostamme. Pistin juuri toisen osan varaukseen.

Sananen vielä kirjan nimestä eli The Missing File: en ymmärrä, mihin kirjan nimi viittaa. Kirjassa eivät ole kansiot kateissa eikä niillä muutenkaan ole kummoisempaa merkitystä. En edes symbolisella tasolla keksi, mihin nimi voisi viitata (tai no, jos nyt ihan villiksi heittäytyy niin kyllähän kaiken voi aina jotenkin selittää). Itse nimeäisin kirjan mystisesti vaikkapa The Unwritten Silence (joka tietysti viittaisi termiin unwritten rule). Ai miksi, no lue niin ehkä tajuat tai sitten et.

Down on memory lane, Tel Aviv.

Katsaus Helmet-lukuhaasteeseen

 

Marraskuussa on hyvä kurkistaa, mitä Helmet-lukuhaasteelle kuuluu. Ei kovin hyvää, periaatteessa. Onnekseni en jaksa stressailla saanko (en saa) luettua jokaisen kohdan, joten haaste pysyy mielekkäänä.

Tilanne nyt on se, että (laskujeni mukaan, voi heittää parilla suuntaan tai toiseen) 20 kohtaa on lukematta. Ne ovat

2. Iloinen kirja

Tähän minulla on kirja katsottuna ja luen sitä parhaillaan. Valinnassa on mukana luovuutta, mutta iloisuus onkin osin makuasia. Kirjoitin tämän postauksen jo jokin aika sitten ja mieleni on muuttunut tässä välissä eli kirja ei tunnu enää yhtä iloiselta kuin alkusanojen jälkeen, joten...

Mitä opimme tästä? Että ei kannattaisi kirjoittaa postauksia varastoon, vaan äkkiä vaan vaikka keskeneräiset horinat ulos, ettei mieli ehdi muuttua.

5. Saamelaisen kirjailijan kirjoittama kirja

Jäänee avoimeksi, koska vaikka keksisinkin kirjan, tuskin saan sitä käsiini.

8. Kirja, jonka joku toinen valitsee puolestasi

Kukapa valitsisi minulle kirjan? Mieheltä en viitsi edes pyytää, koska tiedän mitä hän ehdottaisi enkä halua lukea sitä. Haluaako joku ehdottaa minulle jotain, joka on saatavilla englanniksi? Saa laittaa niin monta ehdotusta kuin haluaa, niin varmaan löytyy joku jonka saan käsiini ja viitsin peräti lukea. Ei mielellään mitään tiiliskiveä.

10. Kirja sijoittuu maahan, jossa on vähemmän asukkaita kuin Suomessa.

Mikäs olisi sellainen maa, hmm. Irlanti, Islanti… Muita? Tietty voisi lukea Ragnar Jónassonia, kun sitä on omassa hyllyssä.

11. Vaihtoehtohistoria

Ei tule mitään mieleen! Ehdotuksia?

12. Kirjasta on tehty näytelmä tai ooppera

Hankala. Olisi helppo löytää kirja, jonka pohjalta on tehty elokuva mutta että näytelmä tai ooppera.  Pää lyö tyhjää.

13. Kirjassa eksytään

Tähän minulla on kirja eli ei tuota ongelmaa. En tosin enää muita mikä se kirja on. Olisi pitänyt merkitä se ylös.

14. Urheiluun liittyvä kirja

Tarkoitukseni on lukea Haruki Murakamin juoksukirja, joka on minulla enkuksi hyllyssä. Saas nähdä miten käy.

17. Tutkijan kirjoittama kirja

Kesken on Kate Foxin kirja, jonka haaveilen saavani tänä vuonna luettua loppuun. Kirja on ollut minulla pari vuotta kesken.

19. Kirja, jota luet yhdessä jonkun kanssa

Hankalaa, kun en ikinä lue kenenkään kanssa mitään. Pitäisi varmaan joku kimppaluku järkätä, anyone?

21. Pidän kirjan ensimmäisestä lauseesta

Taitaapi olla juuri kesken, mikäli aloitan laskennan ensimmäisestä luvusta enkä prologista.

23. Kirja on julkaistu myös selkokielellä

Jaa, ei mitään hajua. Jäänee tyhjäksi tämä kohta.

27. Runomuotoinen kertomus, runoelma tai säeromaani

Tähän on mielessä yksi kirja, joka ei tosin kiinnosta minua kovin paljon eli ei oikeastaan ollenkaan.

36. Tunnetun henkilön suosittelema kirja

Jaa-a, enpä juuri seuraa tunnettuja henkilöitä.

40. 2010-luvulla kuolleen kirjailijan kirjoittama kirja

Ajattelin tähän kohtaan Andrea Levyn Small Islandia. Vielä kun saisi sen luettua.

43. Kustantamon kirjasarjassa julkaistu kirja

Hmmmmmmmmmmmmmmmm, joo.

46. Kirjassa on sauna 

Ei ole vielä ollut.

47. - 48. Kaksi kirjaa, joilla on hyvin samankaltaiset nimet

Ööööööh.

50. Kirjaston henkilökunnan suosittelema kirja

Jääpi nyt väliin, koska ei ole asiaa kirjastoon tonkimaan enkä usko, että on koko loppuvuonna.

Eli tänä vuonna lukuhaastekin menee penkin alle niin kuin moni muukin asia meni. Sopii siis vuoden teemaan enkä jaksa repiä verkkareitani. Ensi vuonna uusi yritys ja tokihan vielä yritän tänäkin vuonna.

Yökävelijä

Minuun on iskenyt dekkari- ja trillerikärpänen, joten olen nyt lueskellut vaihteeksi enemmän sen lajin kirjallisuutta. Minulla nämä lukuintressit menevät sykleissä ja koska luen ilokseni, voin vapaasti valita luettavaksi mitä milloinkin lystään.

Olen toki tarkka siitä, mitä lukuun otan. Nyt olen varsin kokeilunhaluisella tuulella, joten haluan lukea kirjallisuutta maista/kulttuureista, jotka ovat paitsiossa lukemistossani tai vaikuttavat muuten vain erilaisilta suhteessa siihen, mitä yleensä luen. Tosin minulla ei taida varsinaista linjaa lukemisissani olla muutenkaan: luen sitä, mikä kiinnostaa. Linjahan sekin tietysti.

Saksalaisen Sebastian Fitzekin trilleri The Nightwalker vaikutti hyvin herkulliselta ja tämän hetkisiin fiiliksiin sopivalta. Aiheessa kiinnosti erityisesti unissakävely. 

Leon herää varhain aamulla ja huomaa Natalie-vaimonsa puuhastelevan jotain. Näyttää siltä, että Natalie on pakkaamassa laukkua ja niin hän onkin. Kaiken lisäksi Natalien naama on mustelmilla ja hän selkeästi pelkää miestään. Ja hups, sitten Natalie häipyy ja katoaa.

Leon on ymmällään ja karmea ajatus tulee mieleen: onko hän taas alkanut yölliset kulkemisensa. Leonilla nimittäin on taipumusta unissakävelyyn ja hän on siihen saanut hoitoakin ja on ”parantunut”.

Tässä kohden kohottelin hieman kulmiani, sillä ei unissakävely ole sinänsä sairaus, jonka voi ”parantaa”. Jos on taipumusta unissakävelyyn, se voi jatkua kaiken maailman terapioista huolimatta tai sitten ei. Mutta toki kyseessä on fiktio, joten en ihmettele asiaa tämän enempää.

Leon haluaa selvittää mahdolliset yölliset kulkemisensa, joten hän hankkii liikkeestä aktivoituvan kameran ja lämäsee sen otsaansa mennessään nukkumaan. Nyt mietin, miten ihminen voi nukkua jonkun otsapannan, jossa kaiken lisäksi on kamera, kanssa. Luulisi, että tuntuu epämukavalta. Onhan toki olemassa myös kameroita, jotka voi asettaa kuvaamaan huonetta ja ne aktivoituvat liikkeestä. Mutta sellainen ei sopisi kirjan ideaan.

Melkoisia asioita nimittäin paljastuu nauhalta Leonin ollessa unessa. Tilanne muuttuu yhä hurjemmaksi ja Leonin lailla aloin itsekin epäillä hänen (Leonin) mielenterveyttä. Mikä on lopulta totta ja mikä unta?

Kirjan tunnelma on pahaenteinen ja klaustrofobinen, suorastaan hyytävä. Mainio osoitus, ettei karmaisevan tunnelman luomiseen tarvita litrakaupalla verta ja suonenpätkiä, vaikka ruhjeita esiintyykiin.

Mielenkiintoinen tuttavuus tämä Sebastian Fitzek. Kirjastossamme näyttää olevan muitakin hänen kirjojaan ja koska The Nightwalker oli niin yllättävä ja vetävä lukuelämus, aion lukea Fitzekiltä jotain muutakin.

Pakko kauniiksi lopuksi lisätä tähän eräs hauska sitaatti kirjasta, kun "ystävykset" tapaavat pitkästä aikaa.

"It's been a hell of a long time, hasn't in? Almost entire beach must have passed through the hourglass since we last saw each other."

 

Tietoja kirjasta:

Sebastian Fitzek: The Nightwalker
alkuper. Der Nachtwandler 2013
Sphere 2016
saksasta englannistanut Jamie Lee Searle
s. 341
ei ole ainakaan toistaiseksi suomennettu


Suomennosuutisia

Fitzekiltä on julkaistu äänikirjana teos nimeltä Paketti (Das Paket).
Bazar julkaisee tammikuussa Fitzekin trillerin nimeltä Potilas (Der Insasse).
Bazar julkaisee toukokuussa Fitzekin trillerin nimeltä Matkustaja 23 (Passagier 23)

*

Tällä hetkellä luen israelilaisen kirjailijan dekkaria ja olen aika ihastunut. Pelkästään kirjan miljöö kiehtoo (olen käynyt Tel Avivissa) ja toki muukin asetelma. Kirja on rauhallinen, mutta pohtiva. Lisää kirjasta, kun olen sen lukenut. Ja kirja on muuten hepreasta käännetty, taitaa olla toinen alkujaan hepreankielinen kirja, jota minulla on ilo lukea. Ensimmäinen oli Yossi Ghinsbergin Jungle (postaukseen tästä).

Sitten taidankin siirtyä hieman toisenlaisiin kirjoihin hetkeksi. Minulla on nyt myös sellainen kausi, että pakahdun näiden ihastuttavien kirjojen keskellä. Olen innostunut varailemaan kirjoja oikein urakalla (täällä ei tosin voi urakalla varata, koska varausraja on ilmeisesti viisi) kirjastosta. Joutunen tekemään tässä pian kirjarakastajan hehkutuspostauksen, koska olen pakahtua tähän euforiseen kirjarakkauteen.

Sinun elämäsi ei ole sinun käsissäsi

Luin muutama vuosi sitten Sayaka Muratan Convenience Store Womanin (suom. Lähikaupan nainen), josta pidin kovasti. En tosin pitänyt kirjaa hauskana ja humorillisena, kuten moni muu tuntui pitäneen. Mielenkiinnolla tartuin Muratan toiseen vastikään englannistettuun romaaniin Earthlings. Earthlings viittaa maan asukkaisiin.

Natsuki ja serkkunsa Yuu kokevat olevansa ulkopuolisia, ulkopuolisuuden tunne on niin voimakas että erityisesti Yuu kokee olevansa alien. Natsukilla on ”tiedonantaja” (katso kirjan kansikuvaa), joka kertoo hänelle muun muassa että on olemassa toinen planeetta.

Lapsuus vaihtuu aikuisuudeksi, mutta lapsuuden kokemukset eivät ole unohtuneet. Natsuki ja Yuu elävät tahoillaan. He eivät ole tavanneet toisiaan vuosikausiin. Erään lapsuudessa tapahtuneen selkkauksen takia perinteiset sukukokoontumiset kuvitteellisen Akishina-vuoriston kupeessa Naganossa muuttuivat toisenlaisiksi.

Natsuki on avioitunut, mutta avioliitto on lähinnä kulissi joka palvelee molempien osapuolten tarpeita. Teemassa on paljon samaa kuin Muratan Lähikaupan naisessa eli täytyy rakentaa kulissit, jotta ympäristö olisi tyytyväinen. Erilaisuutta ei hyvällä katsota ja ”elämän tie” on ennalta määritelty eikä sooloilua sallita. Miten ympäröivä kulttuuri ja muut ihmiset hankaloittavat elämää, jos ei sitä suostu elämään kuten kuuluu. Jos ei ole sellainen kuin pitää.

Ikääntyminen ei helpota Natsukin ulkopuolisuuden tunnetta, vaan hän kokee ympäröivän maailman niin vieraaksi itselleen, että kokee olevansa kokonaan toiselta planeetalta. Elämä ei tunnu olevan elämistä varten, vaan se tulee suorittaa tehtaan omaisuutena, työkaluna.

My womb was a factory component and would couple with someone’s testes, which were also a factory component, in order to produce babies. Males and females crawled around their nests with these factory components hidden within their bodies.

Etenkin ulkopuolisuus ja alienimaisuus kiehtovat minua ja niitä Murata kuvaa taiten. Earthlings ei silti ole toisinto Lähikaupan naisesta vaan vaikka teemat ovat samoja, on niiden käsittely erilaista. Earthlings menee alienimaisuudessaan vielä pidemmälle kuin Lähikapuan nainen ja loppua kohden muuttuu jopa koomiseksi, menee överiksi.

Itse näen överiksi vetämisen tehokeinona. Murata haluaa alleviivata kirjassaan, että omaa tietänsä kulkevan ihmisen täytyy tehdä melkoiset temput voidakseen elää haluamallaan tavalla. Tässä kohden muistutan, että Muratan henkilöhahmot eivät ole mitään rikollisia eli oman tien kulkemisen ei pitäisi olla uhka yhtään kenellekään. Harmi vain, että erilaiset valinnat monesti nähdään uhkana ja jopa loukkaksena omia arvoja kohtaan.

Siinä missä jotkut kenties nauroivat Lähikapuan naisessa Keikon outoudelle (minusta siinä ei ollut mitään hauskaa), tässä kirjassa kyseenalaistetaan massojen valinnat.

Everyone believed in the factory. Everyone was brainwashed by the factory and did as they were told. They all used their reproductive organs fot the factory and did their jobs for the sake of the factory. My husbans and I were people they’d failed to brainwash, and anyone who remained unbrainwashed had to keep up an act in order to avoid being eliminated by the factory.

Kiitos Sayaka Murata jälleen mahtavasta lukunautinnosta! Pidin tästä jopa enemmän kuin Lähikaupan naisesta. Earthlings on tragedia, joka sisältää mustaa komediaa ja surullisia, jopa järkyttäviä tapahtumia. Se näyttää, muttei selitä. Esimerkiksi Natsukin äiti kohtelee Natsukia hyvin kylmästi ja epäreilusti kun taas nuorempi sisarensa saa osakseen lämmintä huomiota. Omien piirteiden näkeminen toisessa voi saada aikaan suurta ärtymystä eikä edes äitiys tee ihmisestä pyhää empatian esikuvaa.

”Yuu, have you ever thought that your life doesn’t belong to you?”
For a moment he (Yuu) couldn’t get his words out, but then he said in a small voice, ”Children’s lives never belong to them. The grown-ups own us. If your mom abandones you, you won’t be able to eat, and you can’t go anywhere without help from a grown-up. It’s the same for all children.”

En yleensä kopsaa kirjan takakansia postauksiini, mutta nyt teen poikkeuksen. kas tässä:

Natsuki isn't like the other girls. Together with her cousin Yuu, she spends her summers in the wild Nagano mountains, hoping a spaceship will take her home. When a terrible sequence of events threatens to part the cousins for ever, they make a promise: survive, no matter what.

Now, Natsuki is grown. She lives quietly in an asexual marriage, pretending to be normal, and hiding the horrors of her childhood from her family and friends. But dark shadows from Natsuki's past are pursuing her. Fleeing the suburbs for the mountains of Nagano, Natsuki prepares herself for a reunion with Yuu. Will he still remember their promise? And will he help her keep it?

A dark and magical reckoning with what it might take to survive a shattered life, Earthlings is an exhilarating cosmic flight that will leave you reeling.


Sayaka Murata: Earthlings
alkuper. Chikyu seijin 2018
Granta 2020
japanista englannistanut Ginny Tapley Takemori
s. 247

Sydänverellä maalattu

Tein tammikuussa jännittävän kirjalöydön nimeltä Flowers Over The Inferno. Kyseinen kirja aloitti Pohjois-Iltaliaan sijoittuvan dekkaritrilogian, jonka keskiössä on kiehtova poliisipäällikkö Teresa Battaglia. Nyt sarjan toinen kirja on julkaistu englanniksi ja innoissani sen lainasin kirjastosta.

Mitä muuten kirjasto(i)lle kuuluu?

Kirjasto on täällä toiminut varaa ja hae -periaatteella siitä lähtien kun se ensimmäisen lockdownin jälkeen saatiin avata. Kirjastossa on myös saanut tutkia hyllyjä vartin kerrallaan ja lainata haluamansa (plus tietokoneaikoja on voinut varata). Itse en tuota mahdollisuutta käyttänyt, koska ei vartissa mitään ehdi ja pläräysaikaa olisi kenties saanut jonotella kirjaston ulkopuolella.

En ole ihminen, joka jaksaa jonottaa mitään. Sain tarpeekseni jonottelusta ensimmäisen lockdownin aikana, kun piti ruokakauppaan jonottaa. Eilen täällä sitten alkoikin toinen lockdown, mutta onneksi kirjasto saa jatkaa varaa ja hae -palvelua (muut palvelut lakkautettiin taas ainakin 2.12. asti).

Jospa nyt siihen kirjaan, joka on

Ilaria Tuti: Painted in Blood
alkuper. Ninfa Dormiente 2019
Weidenfeld&Nicolson 2020
italiasta englannistanut Ekin Oklap
s. 436

Tällä kertaa Teresa Battaglia saa tutkittavakseen maalauksen, jota ei ole ihan perinteisellä tyylillä maalattu: sen tekemiseen on nimittäin käytetty verta eikä mitä tahansa verta. Voisi puhua sydänverestä ja nyt ihan kirjaimellisesti.

Keissistä hieman pulmallisen tekee se, että taulu on maalattu huhtikuussa 1945 eli ihan tuore maalaus ei ole kyseessä. Taiteilija itse on edelleen elossa, mutta hän on pitänyt suunsa supussa jo vuosikausia.

Kirjan tapahtumat sijoittuvat Pohjois-Italiaan, merkittävin osin Resiaan. Tunnen Italiaa maana huonosti, joten minulle tämä kirja oli varsin sivistäväkin elämys. Kirjailija itse asuu Friulissa, joka niinikään sijaitsee Pohjois-Italiassa ja kirjaa varten hän haastatteli useita resianilaisia.

Mikään tietokirja tämä ei tietenkään ole, vaikka sijainnilla on monestakin syystä hyvin merkittävä rooli tässä kirjassa, joka on fiktiivinen dekkari. Niitä syitä en paljasta, koska en halua spoilata.

Juoni on mutkikas, mutta helposti seurattava. Asioita paljastuu, mutta aika paljon pysyy piilossa kirjan loppumetreille asti. Tai ehkä joku muu arvaa maalauksen sisältämän salaisuuden aiemmin, mutta minä en vaikka toki lukiessani spekuloin.

Painted in Blood on edeltäjänsä lailla kiehtova myös henkilöhahmojensa takia. Teresa Battaglian tiimi on sama kuin ensimmäisessäkin kirjassa ja sieltä tuttu Massimo Marini saa nyt enemmän lihaa luidensa päälle ja tällä kertaa tarkoitan symbolisella tasolla, en kirjaimellisesti.

Ja itse Teresa Battaglia sitten… Jo ensimmäisessä kirjassa vihjailtiin kammottavasta salaisuudesta. Jos olet lukenut ensimmäisen kirjan, tiedät mikä se on. Jos et halua tietää, älä maalaa alla olevaa tekstiä, koska se mahdollisesti spoilaa ensimmäistä kirjaa.

Battaglialla on todettu Alzheimerin tauti, joka alkaa oireilla yhä enemmän. Luonnollisesti muistisairaus vaikuttaa Battaglian työskentelyyn ja hän joutuu punnitsemaan vakavissaan, miten kauan hän voi sairautta salailla ja milloin on aika siirtyä syrjään.

Koen vaikeaksi kirjoittaa dekkareista, koska monesti juuri dekkarit ovat sellaisia, joista on parempi olla tietämättä kovin paljon etukäteen. Siksi en nytkään viitsi juonta sen kummemmin tässä riepotella.

Teen listan, vaikka yleisesti ottaen en siedä listoja (kirjallisuudessa siis, mutta tämäpä onkin blogi):

Painted in Blood on

-nopeatempoinen, mutta silti rauhallinen. Tarkoittaa, että asioita tapahtuu ja paljastuu, mutta mitään äksöpläjäyksiä ei juuri ole. Onneksi.
- superkoukuttava ja -kiinnostava.
- henkilöhahmojen osalta taiten kuvattu. Lisäksi kiinnostavia henkilöitä on useita, ei silti liikaa että menisi pää sekaisin.
- ajoittain hauska dialogeiltaan. Hörähtelin ääneen muutamassa kohdassa.
- aavistuksen kliseinen eräältä kohdin, joka liittyy Massimo Marinin traumaan. Ymmärtänet, mitä tarkoitan luettuasi kirjan. Jos et jaksa lukea kirjaa, mutta haluat tietää, maalaa alla oleva teksti. Minun on pakko laittaa se tähän ihan itsellekin muistiin.

Massimo Marinin vaikea lapsuus paljastuu tässä kirjassa. Eräs tietty tapaus on traumatisoinut Marinin tosi vaikeasti, mutta onneksi hän Battaglian avulla lopulta tajuaa tilanteen ja sitten tapahtuu kliseinen ”ihmeparantuminen”.

Minulla on vaikeuksia suhtautua tällaisiin mielen ”ihmeparantumisiin” etenkin jos ovat dominoineet henkilön koko elämää. Ei asioiden tiedostaminen tarkoita, että niiden ikeestä yhtäkkiä hupsistakeikkaa vaan vapaudutaan. Mutta fiktiossa kaikki on tietenkin sallittua eikä tämä yksittäinen ”vika” kirjasta huonoa tee.

-saatanan hyvä.

Brutaalisuusmittari: 1/3, veret lähinnä siinä maalauksessa. Ehkä olisi voinut nollaksikin määritellä, mutta annetaan nyt varmuuden vuoksi yksi.

Kuin maljakossa seisova vesi

Yu Mirin romaani Tokyo Ueno Station on kantensa näköinen.

Paljon tavaraa tungettuna melko pieneen pakettiin. On ripaus sitä ja tätä, keskusteluja ja tuokioita jotka eivät ala mistään eivätkä pääty mihinkään. Ne on kuultu kaduilla ohimennen. Jäävät siksi irrallisksi ja merkityksettömiksi kohtauksiksi ainakin lukijalle. Kirjan jo kuolleelle kertojalle, Kazulle, ne lienevät merkityksellisiä tai sitten eivät.

Tarina kietoutuu vahvasti Ueno Parkiin (jossa olen itsekin käynyt) ja sen kupeeseen ja erityisesti siellä majaileviin asunnottomiin, jollainen Kazu ehtii itsekin olla ennen kuolemaansa. Mutta kukaan ei synny asunnottomaksi. Joskus oli koti, joskus oli perhe. Asunnottomuus on lopulta Kazun oma valinta, mutta olisiko hän voinut tehdä toisenlaista valintaa ottaen huomioon, ettei hän halunnut olla riesa?

Kirjassa on paljon mielenkiintoista, se avaa myös Ueno Parkin taustoja, historiaa. Silti erityisesti kirjan henkilöt jäävät minulle vieraiksi ja sieluttomiksi niin kuin Kazu jää omalle perheelleen. Edes Kazun sielua en tavoita, en löydä persoonaa. Hän on yhdentekevä, valitettavasti. Minuun ei kolahtanut tämä ajassa ja paikassa pompsahteleva tarina, joka tuntui lähinnä rikkinäiseltä hämähäkinseitiltä. Kun liian monta haituvaa repsottaa, ei jaksa enää piitata. 

Tosin, repaleisuus lienee tarkoituksellista. Sillä

I used to think life was like a book: you turn the first page, and there's the next, and as you go on turning page after page, eventually you reach the last one. But life is nothing like a story in a book. There may be words, and the pages may be numbered, but there is no plot. There may be an ending, but there is no end.

Left behind- ---

Like the water in a vase after wilted flowers have been removed.

Yu Miri: Tokyo Ueno Station
Tilted Axis Press 2019
japanista englannistanut Morgan Giles
s. 168

Myyttinen ja lumoava Circe

Kreikkalainen mytologia eli antiikin Kreikan aikainen tarusto on minulle tuttu lähinnä jumalten nimien sekä joidenkin yksittäisten kohtausten kautta. Järin syvällistä ei tietouteni ole saati että muistaisin kaikki taruston henkilöt ja heidän keskinäiset suhteensa. Tosin olen tässä viime aikoina tutustunut aiheeseen hieman enemmän, koska uteliaisuuteni heräsi lukiessani Madeline Millerin tenhoavaa romaania Circe.

Madeline Miller: Circe
Bloomsbury 2018
s. 333
kirjasta on tulossa suomennos maaliskuussa 2021 nimellä Kirke

Circe pohjautuu samannimisen jumalattaren ja noidan elämään. Circe on Helioksen ja Persen hyljeksitty tytär (sekä mytologiassa että tässä kirjassa).

Mainittakoon, että kirjoitan nyt, miten asiat ovat Millerin kirjassa: en siitä miten ne mahdollisesti mytologiassa ovat. Luonnollisesti Miller käyttää kirjailijan vapauksiaan luodessaan oman tarinansa Circestä ja hänen elämästään. Ja juuri Millerin romaania – kuinkas muuten - tämä kirjotus käsittelee.

Circen elämä saa uuden suunnan, kun Helios lähettää hänet syrjäiselle saarelle maanpakoon. Kyseessä on rangaistus eikä rangaistukselle ole loppua niin kuin ei kuolemattomien elämälläkään ole loppua. Mutta vaikka Circe ei saa saarelta poistua, ei mikään estä muita saarelle menemästä. Ja vierailijoita riittää.

Tämä kirja on Circen kasvu- ja elämäntarina. Naiivista ja monen mielestä lahjattomasta ja mitättömästä Circestä kasvaa voimakas ja laskelmointiin kykenevä noita, joka ei jumalten edessä nöyristele.

The worst of my cowardice had been sweated out. In its place was a giddy spark. I will not be like a bird bred in a cage, I thought, too dull to fly even when the door stands open.

Minulle lukukokemus oli melko yllätyksellinen ja lumoava, suorastaan taianomainen sillä en tiennyt Circestä suunnilleen mitään ennen kirjan lukemista. Tutustuin Circeen ja muihin kirjassa mainittuihin henkilöhahmoihin paremmin vasta luettuani kirjan kokonaan, koska en halunnut ”häiritä” lukuelämystäni enkä sekoittaa päätäni. Mytologian tunteminen ei siis todellakaan ole välttämätöntä voidakseen nauttia tästä kirjasta.

Jos taas kreikkalainen mytologia (ja erityisesti Circen tarina) on ennestään hyvin tuttu, voi olla ettei samanlaista lumoutumista ja yllättymistä pääse tapahtumaan kuin minun kohdallani. Tai mistäs minä tiedän, kun sain lukea kirjan melko ”tietämättömänä”. Suosittelenkin kokeilmaan itse Circeä, joka herätti minussa kaiken lisäksi kiinnostuksen kreikkalaiseen mytologiaan. Kirjan lukeminen oli minulle todella värikäs, vahvatunnelmainen, visuaalinen ja inspiroiva elämys.

Madeline Miller on aiemmin julkaissut romaanin The Song of Achilles (suom. Akhilleen laulu), joka niinikään pohjautuu kreikkalaisen mytologian hahmoihin. En ole sitä lukenut, mutta kunhan saan Circen sulateltua, luen senkin.