Hae tästä blogista

perjantai 18. huhtikuuta 2014

Elämää (ja kuolemaa) keskitysleirillä


Tadeusz Borowski: Kotimme Auschwitz
Like 2005
S. 192
Toimittanut ja Puolan kielestä suomentanut Martti Puukko


Harvemmin kirja etoo minua niin paljon kuin tämä. Se ei tietenkään ole kirjailijan syy enkä tarkoita etomisella sitä, ettei kirjaa olisi saanut kirjoittaa tmv. Tarkoitan sitä, että nyt löytyi kirja, joka oli jopa minulle liikaa - ainakin tässä elämäntilanteessa.

Kirjan nimestä, Kotimme Auschwitz, voi päätellä mistä se kertoo; elämästä (ja kuolemasta) keskitysleirillä. Se kertoo siitä, miten ihminen muuttuu sopeutuakseen vallitsevaan ympäristöön; kestääkseen ympäröivää todellisuutta. Epänormaalista tulee normaalia, kuoleman läsnäolosta arkea. Miltä tuntuu elää, kun voi olla itse seuraava?

Kirja koostuu novelleista, joista osa on varsin lyhyitä; vain muutaman sivun pituisia. Turha silti kuvitella, että lyhyiden(kään) novellien kohdalla lukija voi hengähtää. Ei voi. Minua kirjassa ahdisti (kyllä, nyt löytyi kirja joka sai minut ahdistumaan!) sen arkisuus, tunteettomuus, lakonisuus.

Mutta mitenpä muuten keskitysleirillä kestäisi kuin kuolettamalla syvimmät tunteensa ja keskittymällä elossa pysymiseen? Moraali kieroutuu ja sen myötä ihminen rapistuu. Lopulta. En ihmettele, miksi Borowski teki itsemurhan vapauduttuaan.

Haluan painottaa, että en moralisoi (olisin kaiketi toiminut itse samoin samassa tilanteessa). Usein kun pahin on ohi, on aikaa ajatella. On aikaa tutkiskella, sitä mitä oli. On aikaa - ja pakko - kohdata lopulta itsensä. Se voi olla liian kova pala.

"Ja ankarasti ponnistellen yritän hartaasti löytää jonkin todellisen merkityksen ja tarkoituksen näkemistäni asioista, tapahtumista ja ihmisistä."

En jaksa kirjoittaa tästä kirjasta enempää, koska haluan siitä eroon. Haluan sen pois silmistäni. En jaksa nyt niin paljon kuolemaa, en murjottuja ruumiita. En.

~~~

Tiedän ainakin muutaman bloggaajan, jotka ovat tämän kirjan lukeneet. Googlettelusta ja blogien tonkimisesta huolimatta en löytänyt postauksia tähän kirjaan liittyen. Enpä siis tällä kertaa linkittele.

Lisäys: Aino on myös kirjasta blogannut.

Osallistun tällä kirjalla Hei me lusitaan! -haasteeseen.

18 kommenttia:

  1. tyttäreni käynyt siellä, lukuisaa pitkäperjantaita!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Varmasti pysäyttävä kokemus. Aurinkoista pääsiäistä sinulle! <3

      Poista
  2. Itsekin olen juuri lukemassa tätä kirjaa ja taitaa olla minullekin vähän liikaa tämä kirja, vaikka siitä pidänkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä ei tosiaan mieltä piristä. Ei sillä kirjojen pitäisi niin tehdäkään, ainakaan kaikkien.

      Poista
  3. Hyvää pääsiäistä sinulle ja toivottavasti toivut kirjasta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitokset ja hyvää pääsiäisen jälkeistä elämää sinullekin! :))

      Poista
  4. Muistan kirjasta nimenomaan lakonisuuden. Jos muistan oikein, kirja oli ahdistavaa luettavaa mainitsemiesi syiden takia.

    Lue ihmeessä seuraavaksi jotain mukavaa eli tuskinpa kannattaa tarttua ainakaan evankeliumien ristiinnaulitsemiskuvauksiin, vaikka onkin pääsiäinen :-o Itse en ole koskaan tajunnut, miten pääsiäistä vietetään, mutta luulisi että (ylen)syöminen sopii juhlaan kuin juhlaan :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, tämä oli sellaisesti matter of fact -tyyliin kirjoitettu, että mitäpä muuta saatoin tehdä kuin ohjata isäni kaasukammioon (hän luuli menevänsä täikylpylään).

      Nyt on jo muut kirjat luvun alla ja lukuilokin alkaa palautua. Se (lukuilo) katosi oikeasti aika pitkäksi aikaa ja kaikki kirjat tuntuivat vastenmielisiltä. En tiedä voiko siitä syyttää yksistään tätä kirjaa, mutta syytän silti :D

      Pääsiäinen meni kivasti ulkoilun merkeissä - yhtään munaa en syönyt! ;)

      Poista
  5. Itse luin tämän kirjan aikoinaan ja näin siitä unenkin, joka jätti kylmät väristykset jälkeensä. Oma postaukseni löytyy täältä.
    http://sheferijm.vuodatus.net/lue/2012/09/tadeusz-borowski-kotimme-auschwitz

    Enpä minäkään tätä kirjaa taida toiste lukea. Minulle kuitenkin on tärkeää, että kirja, vaikka päättyisi onnettomasti, ei olisi toivoton. Tästä kirjasta sitä oli hyvin vaikea löytää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva, kun laitoit linkin - lisään sen postaukseeni!

      Tätä kirjaa en tosiaan aio minäkään toiste lukea. Sen verran järisyttävä kokemus se oli ja tuskin poistuu ihan heti mielestä. Tärkeä aihe tämä toki on, mutta sitä toivoa on tästä kirjasta melko turha etsiä.

      Poista
  6. Luin tämän heti kirjan ilmestyttyä, ja siitä jäi hyvin ahdistava ja ikävä lukumuisto. Eihän tämän kaltaisista kirjoista tietysti tavallaan voikaan pitää, mutta olen lukenut tämän lisäksi paljon muitakin holokaustikuvauksia, ja useimmista olen tarinoiden hirvittävästä surullisuudesta huolimatta "pitänyt" paljon, kielen tai kerronnan tai jonkin muun seikan vuoksi. Mutta vaikka sana on tavallaan aivan väärä, sanon silti: tästä kirjasta en pitänyt yhtään. En yhtään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sama juttu minulla! Tämä kirja ahdisti minua jopa niin paljon, ettei ole tehnyt mieli vastata kommentteihin, koska olen halunnut vain lakaista tämän kirjan pois mielestäni. En voi sanoa, että tämä kirja olisi huono, mutta karseaa luettavaa se totisesti on. Tunnustan, että teki mieli pari kertaa jättää se jopa kesken, mutta väkisin luin sen loppuun.

      Poista
  7. Mie olen lukenut tämän kirjan, taitaa olla ajalta juuri ennen blogia. On kyllä todella vaikuttava kirja, voisin sanoa, että järisyttävin kirja, jonka olen lukenut. Todella voimakkaasti mielessä, vaikka lukemisesta on aikaa tosi monta vuotta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämän kirjan myötä taisin itsekin löytää rajani. Eipä tule minullekaan muuta näin voimakkaasti minuun vaikuttavaa kirjaa mieleeni. Että helppo yhtyä kommenttiisi. Muistelinkin, että juuri sinä olet tämän kirjan lukenut, mutten tosiaan löytänyt postausta blogistasi.

      Poista
  8. Luulen, että tämä on jopa kaikista tosin kirja keskitysleireistä ja siitä, kuka ja miten joku selvisi leireistä. Siksi varmaan kirjoittaja teki itsemurhan, koska ei kestänyt totuutta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkin luulen, ettei kirjoittaja kestänyt itseään eikä sitä, millaiseksi hän oli pakotetusti tullut. Ja millaisia kaikki muut ihmiset olivat. Se on raskas taakka kestää.

      Poista
  9. Jännä juttu. Ei tulis mieleenkään lukea mitään tuolta keskitysleiriltä. Tuun sellaisen raivon valtaan, että sitä ei kestä. Kuitenkin kun kävin siellä, niin mua ei oikeestaan koskettanut muut, kun ne pienten lasten tavarat. Ehkä se johtui siitä porukan paljoudesta, mikä siellä oli. En tiedä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllähän se "tunnelma" varmasti kärsii suurista ihmismassoista. Ei silloin pääse samalla tavalla syventymään ja keskittymään. Minua kiinnostaisi käydä tutustumassa johonkin keskitysleirimuseeon. En tosin koe pakkomiellettä sellaiseen mennä; lukemalla pääsee kyllä liki. :)

      Poista

Kiitos paljon kommentistasi! Vastaan kaikkiin kommentteihin, vaikka joskus vastaaminen voi vähän kestää.