Yllätin itseni jokunen aika sitten lainaamalla hetken mielijohteesta kirjastosta novellikokoelman. Kyseessä on korealaisen Choi Eunyoungin Shoko’s Smile, josta olen lukenut jo peräti kaksi novellia.
Jokunen saattaa muistaa iänikuiset kitinäni siitä, miten minun on vaikea keskittyä novelleihin ja että laajemmat kokonaisuudet ovat minulle helpommin lähestyttäviä. Koska olen kuitenkin onnistunut elämäni aikana lukemaan lähinnä vain hyviä (makuasia) novelleja, ärsyttää tämä oma rajoittuneisuuteni.
Eikä tarvinnut taaskaan pettyä novelleihin.
Kirjan nimikkonovelli eli Shoko’s Smile kertoo korealaisen Soyun ja japanilaisen Shokon hauraasta ystävyydestä. He tutustuvat Shokon tullessa Koreaan vaihtoon: Shoko asettuu tuolloin asumaan Soyun perheeseen.
Shoko tulee hyvin toimeen Soyun perheen, joka käsittää äidin ja isoisän, kanssa. Shoko lähenee erityisesti Soyun isoisän kanssa ja kun vaihto on ohi, jatkavat he yhteyttä kirjoittelemalla. Toki Shoko kirjoittaa myös Soyulle ja muutenkin pitää huolen, että molemmat saavat kirjeen aina samaan aikaan.
Jokin Shokossa sekä kiehtoo että arveluttaa Soyua. Vuodet kuluvat ja yhteyskin katkeaa, ystävyys ei silti unohdu.
Shoko’s Smile on hyvin pienieleinen romaani, joka avautuu kerros kerrokselta lukijalle ja saa lukijankin ajatuksen muuttamaan suuntaa sinne sun tänne. Kun ei tunne toista, on altis tulkinnoille. Oma mieli haluaa täyttää aukot, keksiä motiivit toisen käytökselle.
Tämä on upea novelli, jonka tunnelma on lempeän alakuloinen mutta samalla uhkaava aina viimeiseen sivuun asti. Haluaisin keskustella tämän novellin lopusta jonkun kanssa tietääkseni tulkitseeko kukaan - tai ehkä kaikki - sen samoin kuin minä. Eunyoung ei nimittäin sorru selittelyyn, hän näyttää. Ja lukija näkee Shokon hymyn ja tulkitsee sen tavallaan. Minulle se on itsestäänselvä.
Toinen novelli on nimeltään Xin Chào, Xin Chào ja se on omalla uniikilla tavallaan aivan yhtä hyvä kuin Shoko’s Smile.
Xin Chào, Xin Chào sijoittu Berliiniin, jonne korealainen perhe muuttaa toistaiseksi työkomennukselle. Uudessa naapurustossa asuu vietnamilainen perhe, johon korealainen perhe tutustuu ja aikaa vietetään paljon yhdessä.
Harmoniaan tulee kuitenkin särö eikä mikään voi sitä enää paikata. Tai ehkä aika.
Todella kaunis, koskettava ja kiinnostava novelli, johon mahtuu kokonainen elämä. Lopussa pidättelin hetken aikaa itkua, kunnes annoin itselleni luvan pudottaa pari kyyneltä.
Vaikuttaa siis kovin lupaavalta kokoelmalta ja kynnys tarttua novelleihin on laskenut paljon.
Tietoja kirjasta:
Choi Eunyoung: Shoko's Smile, John Murray 2021, alkuper. Shokoui Miso, koreasta englannintanut Sung Ryu
*
Minulla on muuten nykyään kirjoille omistettu Instagram-tili, @kirjakivaa. Blogia en ole lopettamassa, koska haluan märehtiä enkä Instassa sellaista jaksa. Instaan laittelen lähinnä pienia ajatuksia ja kirjasitaatteja sun muuta sälää, joista ei olisi kokonaisiksi blogipostauksiksi.
Novellit ovat minullekin vähän vaikeita, kun ne tuntuvat usein loppuvan kesken. Kuitenkin jotkin novellikokoelmat ovat hyviä, kuten Helmi Kekkosen Kotiin. Siinä tosin oli pikkuruisia siteitä joidenkin eri novellien henkilöiden välillä, mikä teki lukemisen mielenkiintoisemmaksi ja helpommaksi.
VastaaPoistaMinulla taas novellien vaikeus liittyy aloittamiseen: koen “työläänä” ikään kuin aloittaa koko ajan alusta. En oikein osaa selittää. Ehkä siksi preferoin romaaneja, kun ne eivät ihan heti ole loppumassa. Monet lukemani novellit ovat mielestäni tosi taitavia kokonaisuuksia ja avoimet loput ovat minusta monesti ajatuksia herättäviä.
PoistaHelmi Kekkoselta en olekaan lukenut mitään, vaikka kirjailian nimi on tuttu. Voisi joskus jotain häneltä kokeilla. Yoko Ogawan novellikokoelmassa Revenge on muuten samaa: osa novelleista limittyy toisiin ja se tuo jännän lisämausteen lukemiseen.
Kuulostaapa kiinnostavalta nuo molemmat novellit, joista kerroit. Varsinkin Shoko's Smile herätti todella uteliaisuuteni!
VastaaPoistaSehän se juuri on novellien kanssa, kun aina pitäisi aloittaa alusta aivan uutta asiaa. Novelleja onkin hankala lukea monta kerralla, ei varmaan pitäisi edes yrittää. Pitäisi vain lukea jotain romaania ja sen ohessa novelli per päivä tms.
Itsellänikin oli juuri novellit mielessä, kun luin Johanna Venhon romaanin Tove Janssonista. En ole lukenut Janssonilta kuin yhden novellikokoelman, ja senkin joskus 90-luvulla, joten siitäkään en muista mitään. Ajattelin nyt, että pitäisi lukea se kokoelma uudestaan ja sitten jotain muutakin häneltä. Muutenkin voisi kyllä pitkästä aikaa lukea vähän novellejakin.
Juu, nuo molemmat oli todella hyviä! Yskittäisistä novelleista on hankala kirjoittaa, kun en viitsi liikaa paljastella tai edes ruotia, että mahdolliselle lukijalle jää tilaa oivaltaa itse. Luen nyt kolmatta novellia ja koukutuin siihenkin ihan heti!
PoistaPitäisi tosiaan olla edes yrittämättä lukea kokonaista kokoelmaa putkeen, vaan ripotella novellit muun lukemisen oheen. Yritän sitä nyt ja näyttää toimivan. Tosin piti taas vähän patistaa itseään pois romaanin parista ja tarttumaan novelliin. Kun sai aloitettua, niin alkoi luistaa. Minulla siis selkeästi tosiaan se aloittaminen on aina vaikeinta!
Johanna Venho on jälleen kirjailija, jonka nimi on tuttu mutta en muista että olisin häneltä mitään lukenut. Tove Janssonia en ole minäkään juuri lukenut, pentuna luin joitakin muumisarjakuvia ja katsoin piirrettyjä, mutta niitä varsinaisia kirjoja en muista lukeneeni (paitsi yhden). Ja Kesäkirja jäi minulta taannoin kesken.
Myös minulla on jonkilainen novelliongelma. Taustalla on epämääräinen ajatus siitä, että novellin täytyy olla pituutensa vuoksi väistämättä jotenkin vaillinainen tai jotain, vaikea selittää. Vaikka toisaalta yhden suosikkikirjailijan, Elizabethin Stroutin monessa korjassa jokainen luku, on novellimainen, aivan oma juttunsa vaikka päätarinaan kytkeytyykin. Korealainen kirjallisuus tuntuu kiehtovalta, täytynee tunnustaa että täysin vieras maa minulle kirjallisuusen osalta.
VastaaPoistaMistähän nämä omituiset ennakkoluulot mahtavat kummuta!? Ainakin minun kohdallani ne ovat aika kummallisia, koska olen tosiaan onnistunut lukemaan lähinnä hyviä tai todella hyviä novelleja, jotka ovat lyhyydestään huolimatta kokonaisen tuntuisia. Se aloittamisen vaikeus taitaa minulla on riippakivenä.
PoistaElizabeth Stroutilta olen lukenut Lucy Bartonin, joka ei minua juuri puhutellut. Tuskin luen lisää häneltä. Itse tykkään aasialaisesta kirjallisuudesta, Japani on suosikkini, mutta erityisesti Korea on nostanut asemaansa intressilistallani.