torstai 5. toukokuuta 2016

Voihan Syyria

Olen ollut jo pidemmän aikaa turhautunut. Suomesta kantautuvat uutiset turhauttavat: niissä harvemmin on mitään hyvää. Pelkkää vastakkainasettelua ja suoranaista lietsontaa, ohjeita miten pyyhkiä hanuri oikein.

Siihen päälle kun vielä lukee laatulehtien kommenttipalstoja, niin turhuus on maksimoitu tuhatkertaiseksi. En enää jaksa seurata Suomen uutisia.


Turhautumista on viime viikkoina lisännyt lukemani kirja. Kirja on syyrialaisen toimittajan Samar Yazbekin kirjoittama kirja The Crossing (Rider 2015, englannistanut Nashwa Gowanlock ja Ruth Ahmedzai Kemp).

Yazbek kuvailee Syyrian tilannetta sisältäpäin, siviilien sekä myös sotilaiden näkökulmasta. Yazbek asuu nykyisin Ranskassa, koska hänet on karkoitettu Syyriasta, mutta hän palasi maahansa salaa kolme kertaa saadakseen aineistoa käsikirjoitustaan varten. 

Kaikki vähänkin uutisia seuranneet tietänevät, mikä on tilanne Syyriassa. The Crossing menee vielä syvemmälle: ihan kuin olisi itse mukana Syyriassa, kulkisi Yazbekin sandaaleissa haastattelemassa ihmisiä, juoksemassa pakoon pommeja. Masentavaa, loputonta. Pommituksia ja kuolemaa. Ennen niin kauniit kaupungit raunioiona. Uskonnon nimissä voi tehdä mitä tahansa. Tekee mieli huutaa WHAT'S THE FUCKING POINT!!!!

We're dying slowly here, like animals that have been tied to a tree and left to starve to death.

Harvemmin kirja saa näin pahaa oloa minussa aikaiseksi, mutta nyt on käynyt näin. Niin turhauttavaa, niin turhaa turhaa TURHAA. Asiaa ei helpota kirjan raskas tyyli:lukuja on vain kolme, rajanylitysten määrän mukaan. Muuten teksti on lähes yhteen pötköön kirjoitettu, vain muutamia hengähdystaukoja siunaantuu sinne tänne isompien kappalevälien muodossa. Muuten ei mitään.

Olen The Crossingin ohessa lukenut muitakin kirjoja, koska en pysty lukemaan sitä (The Crossingia) kuin pienissä pätkissä. Vielä pitäisi jaksaa loput kolmisenkymmentä sivua. Ei ole paljon, mutta tuntuu loputtomalta  - ihan kuin Syyrian sota. Miksi pitää väkisin lukea loppuun? Koska haluan, tarvitsen vain aikaa.

Entä miksi kirjoitan kirjasta, jota en ole vielä edes kokonaan lukenut? Koska muuten en ehkä kirjoittaisi siitä ollenkaan. Minulla on nyt tunne, että haluan ryöpsäyttää tämän kirjan ulos, ja tässäpä se tulikin. Ei itse asiassa ollut edes tarkoitus blogata tästä kirjasta nyt, vaan ainoastaan postata kukkakuvat, mutta sitten alkoikin tulla tavaraa uunista ulos.


Kävin eilen lempipaikassani eli Kew Gardensissa. Ihailin Waterlilyja. Kasvihuone oli hiostavan kuuma, mikä oli hyvä asia, sillä lapset (koululaisryhmiä paljon liikkeellä) eivät viihtyneet siellä. Sain melko rauhassa pällistellä rehuja ja kuvata niitä. Tässä pieni otanta luonnon taideteoksia.


Luonto rauhoittaa minua. Juuri nyt tarvitsen rauhaa, haluan eroon ajatuksistani.


Kukkaterapiaa teillekin!


Mukavaa viikon jatkoa!


Ps. Vastaan edellisen postauksen kommentteihin illalla, nyt pitää rientää muihin puuhiin!

12 kommenttia:

  1. Ymmärrän hyvin, että sinun piti ryöpsäyttää tämä ulos. Luin keväällä Lotta Nuotion kirjan Yksi miljoonista - Modin pako Syyriasta. Sekin oli kamalaa luettavaa. Al-Assadille pitäisi tehdä - tiedät kyllä mitä! On se kumma kun yhtä äijää ei saada aisoihin.

    Mielettömän upeat lummekuvat!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen kuullut tuosta Nuotion kirjasta, mutta en ole lukenut. Ehkä sen voisi joskus lukaista, mutta ihan heti ei pysty. Minulla on kaiken lisäksi eräs toinen raskas kirja luettavana (kertoo maailman suurimmasta pakolaisleiristä).

      Kiitokset kuvakehuista ja kommentista! <3

      Poista
  2. Syyrian tilanne on kamala,ja kun se on näin lähellä sitä ajattelee useinkin,olenhan ollut ihan rajallakin joskus. Tänne ,rajalle rakennettuun kenttäsairaalaan ,on tuotu sieltä haavoittuneita. Tilanne on kamala,ja voin kuvitella että siitä lukeminen ahdistaa,.Assad on tehnyt pahaa kansalleen,mutta toisaalta hän piti eri ryhmiä kontrollissa ennenkuin tuo kaikki alkoi...
    Ihanat lumpeenkukat,niitä samoja näkee täällä ekologisissa lammikoissa,ovat kyllä tosiaankin rauhoittavia kaikessa kauneudessaan:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jael, olenkin miettinyt miten Syyrian tilanne vaikuttaa elämään Israelissa ja muissakin rajamaissa. Yazbek ylitti rajan Turkin kautta ja melko ankeat on olot Turkin rajakaupungeissakin. Nekin ovat saaneet osansa pommituksista.

      Olen jotenkin loputtoman kyllästynyt uskonnon takia (tekosyyhän se lähinnä on) sotimiseen ja ihmeellisiin ihanteisiin, jotka sortavat aina joitakin ihmisryhmiä - pääasiassa etenkin naisia.

      Kiitokset kommentistasi!

      Poista
  3. Sama fiilis Suomessa! Maailmanmeno tuntuu välillä kovin huolestuttavalta, onneksi fiktioon (positiiviseen sellaiseen) voi aina välillä paeta. Oletko seurannut Vice-sarjaa? Sen katsomisella on saanut omaa maailmantuskaa viime aikoina vain pahennettua :D
    Luonnossa kulkeminen todellakin rauhoittaa

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Enpä ole kuullutkaan Vice-nimisestä sarjasta. En katso juuri lainkaan telkkaria ja minulla on tietyt vakiosarjat, jotka yleensä nauhoitan ja katson sitten, kun jaksan. Pitääpä googletella. Toisaalta en ehkä tarvitse yhtään lisää maailmantuskaa enää :D

      Kirjallisuus on hyvä keino paeta ja antaa aivoille muuta ajateltavaa. <3

      Onpa muuten kiva "nähdä" sinua täällä pitkästä aikaa!

      Poista
    2. Kiitos! Tämä on juurikin "aivoille muuta ajateltavaa", kun saa käynnistellä vanhaa kirjabloggausharrastusta hiljakseen uudelleen. Nyt sairaslomalla onkin urakalla aikaa lukea. Ihanaa pyöriä ja vierailla täällä teidän keskuudessa taas :D

      Poista
    3. Sairasloma ei kuulosta hyvältä muuta kuin siinä mielessä, että on aikaa lukea. :) Kävinkin jo kurkkaamassa blogiasi ja tulen uudelleen paremmalla ajalla!

      Poista
  4. Mikä kontrasti: kirjan välittämä kauheus, joka saa sinut tuohtumaan ja luonnon uskomaton kauneus.

    Monesti olen minäkin ajatellut, että eikö noita perkeleitä diktaattoreita ja terroristeja kukaan saa kuriin.

    Nyt on tullut onneksi myös sellaisia uutisia, että Isisin lumovoima on alkanut haaltua eivätkä he tahdo löytää enää uusia "sotureita".

    Laatulehtemme MV on myös joutunut vaikeuksiin, mm. useita rikossyytteitä. Jo on aikakin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Enpä ole muuten pitkään aikaan lukenutkaan kirjaa, joka saa näin turhautuneen ja vihaisen olon. Uutisia lukiessa toki turhauttaa, mutta ne ovat yleensä melko lyhyitä pyrähdyksiä aiheeseen. Kokonaisen kirjan verran kun lukee, niin on kyllä tosiaan pää hajota. Mutta kannatti silti lukea.

      Pakko sanoa, että minulta on jotenkin toivo mennyt. Voiko noita sotia koskaan saada loppumaan, kun aina on ihmisiä, jotka nähtävästi eivät voi elää, elleivät saa tuputettua omia ihanteitaan ja päähänpinttymiään toisille ja pakottamaan heidätkin elämään niiden mukaan. Uskonnolla on näissä sodissa rooli lähinnä tekosyynä. Voi huokaus.

      Olisi hyvä, jos MV-lehtikin saataisiin noudattamaan journalistisia ohjeita ja etiikkaa ja lakia, mutta enpä jaksa uskoa siihenkään ennen kuin näen. Eihän se ole koko lehden perusidea koskaan ollutkaan.

      Oho, kuulostan kyyniseltä. Oikeasti koen olevani realisti, jolta on tietyiltä osin toivo mennyt.

      Poista
    2. MV masentaa, Odinit masentavat, lumpeet ilahduttavat!

      Kun Odinit marssivat eräässä Helsingin kaupunginosassa iltaillan jälken, naiset kirjoittivat lehteen, että heidän lapsensa eivät uskalla mennä ulos heistä itsestään puhunmattakaan. He kirjoiitivat pelkäävänsä juuri Soldiers of Odin, joista suurella osalla on rikostausta. He pyysivät poliisia positamaan kotikaduiltaan nuo provosoivat ja pelottavat tyypit.

      Poista
    3. Leena, olen lukenut jostain netistä vastaavaa, että monia nuo Odinit pelottavat enemmän kuin mitkään maahanmuuttajat. Enpä ihmettele, rikostausta tosiaan tuntuu löytyvän monelta aggressiivisen asenteen lisäksi. Luin Ylen kirjoittaman haastattelun Odinin perustajasta ja melko kuumakallelta vaikutti. Kova uho oli ainakin päällä. Turhauttavaa.

      Poista

Kiitos paljon kommentistasi! Vastaan kaikkiin kommentteihin, vaikka joskus vastaaminen voi vähän kestää.