Hae tästä blogista

sunnuntai 16. tammikuuta 2022

Seinäjoen kirjaston lukuhaaste 2022

 

Olin ajatellut skipata kaikenlaiset lukuhaasteet tänä vuonna lukuun ottamatta tietysti klassikkohaastetta, jota emännöin tällä kierroksella. Vielä ehtii mukaan, katso haasteen säännöt ja ohjeet tästä.

Viime vuonna minua vaivasi totaalinen haasteväsymys, enkä jaksanut edes Helmet-lukuhaasteeseen päivittää siihen soveltuvia lukemiani kirjoja. En siis varsinaisesti tiedä, miten pahasti se meni penkin alle (enkä jaksa selvittää), mutta kyllä se meni.

Jokin aika sitten törmäsin Oksan hyllyltä -blogissa Seinäjoen kirjaston lukuhaasteeseen ja innostuin. Kyseisessä haasteessa on vain 30 kohtaa ja niitä yhdistää teema. Tänä vuonna teemana on lukea kirjoja, joissa ollaan jossain tietyssä paikassa.

Niin mainio ja inspiroiva idea, että on pakko lähteä liikkumaan eri paikoissa kirjallisuuden siivin! Alla haastelista. Lisään kunkin kohdan perään lukemani kirjan sitä mukaa, kun niitä kertyy. Mukaan lähden rennolla otteella ja nautiskellen.

Olen tänä vuonan ehtinytkin jo lukea muutaman sopivan kirjan haasteeseen ja ne olen lisännyt heti listaan. Lisäksi parhaillaan luen kirjaa (Nimsdai Purja: Beyond Possible), joka sopii useampaankin kohtaan, mutta aion sijoittaa sen kohtaan 5 eli ollaan tunturissa tai vuorilla.

Seinäjoen kirjaston lukuhaaste 2022


Lukuhaasteen kohdat:

Lue kirja, jossa ollaan…

1. kulkuvälineessä
2. kylmissä oloissa - James Ramsay Ullman: Tenzing, Man of Everest
3. perhejuhlissa
4. metsässä
5. tunturissa tai vuorilla - Nimsdai Purja: Beyond Possible
6. konsertissa
7. isovanhempien luona
8. tropiikissa
9. rikospaikalla - Gu-Byeong-Mo: The Old Woman with the Knife
10. ravintolassa tai baarissa - Shiori Ito: Black Box
11. puistossa tai puutarhassa
12. teollisuusympäristössä
13. saarella
14. mökillä tai huvilalla
15. turistikohteessa
16. kartanossa tai linnassa - Mizuki Tsujimura: Lonely Castle in the Mirror
17. rannalla tai rannikolla
18. kisoissa ja treeneissä
19. vankilassa - David Berridge: Inside Parkhurst
20. maaseudulla
21. eteläisellä pallonpuoliskolla
22. avaruudessa
23. työpaikalla - Natsuko Imamura: The Woman in the Purple Skirt
24. kaukana kotoa - Walter Tevis: The Man Who Fell to Earth
25. kotona
26. leirillä
27. mielikuvitusmaailmassa - Nagabe: The Girl from the Other Side 1-6
28. aavikolla ja autiomaassa - Kobo Abe: The Woman in the Dunes
29. oikeussalissa
30. kaupungissa - Keigo Higashino: Silent Parade

12 kommenttia:

  1. Onpas kiva haaste! Nyt en kyllä enää tähän lähde mukaan, kun haastetta pukkaa jo joka tuutista. :D Mutta ehkäpä ensi vuonna..?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On, tämä jotenkin kolahti! Tykkään, kun haasteella on kokoava teema. Minunkaan ei pitänyt mitään haasteita haalia tälle vuodelle, mutta nyt kävi näin :D

      Poista
  2. Mukavaa, että innostuit tähän mukaan! Minustakin tässä on tosi innostava teema. Alkuun aika helpon kuuloinen, mutta kun katsoin haastekohtia tarkemmin, on niissä kyllä haastettakin. Esim. just tuo tunturissa tai vuorilla - lukemissani kirjoissa harvoin liikutaan noissa paikoissa. Ja oikeussalikin saattaa olla hankala kohta. Rennosti minäkin tähän osallistun, eikä minulla edes ole mitään lukumäärällistä tavoitta. Kivaa, että postasit tästä - tajusin nimittäin juuri, etten ole vielä lisännyt haastelistaa blogiini.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kokoava teema on tosi kiehtova tässä ja tekee haasteesta mielestäni kiinnostavamman niin kuin sinäkin postauksessa totesit. Helmet-lukuhaaste alkoi tuntua jotenkin liian hajanaiselta. Että opinpa tässä, että ilmeisesti pidän teemoista haasteissakin :D

      Minulla tuo vuorihomma on helppo, koska minulla on jonkin sortin pakkomielle Everestiin ja itse asiassa nykyään muihinkin yli 8000 metriä korkeisiin vuoriin ja death zoneen. :D Jos et ole lukenut Jon Krakauerin kirjaa Jäätäviin korkeuksiin (käsittelee vuoden 1996 katastrofia Everestillä), niin sitä voin suositella erityisesti jos kiinnostaa high altitude -vuorikiipeilyn käytännöt.

      Teollisuusympäristö kuulostaa minusta ainakin äkkiseltään hankalalta. Riippuu tietysti, miten sitä tulkitsee.

      Minullakaan ei ole mitään pakkomiellettä (ainakaan vielä, heh) saada kaikkia haastekohtia täytettyä, vaikka ainakin nyt on tunne että haluan löytää jokaiseen jonkin luettavan.

      Poista
  3. No onpa kiinnostava haaste. Pitää tutustua paremmin, jos vaikka osallistuisin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Osallistu ihmeessä! Voihan haasteen vaivihkaa ”unohtaa”, jos inspiraatio romahtaa kesken vuoden :D

      Poista
  4. Eikö tuo Aben kirja ois pikemminkin kohtaan rannalla/rannikolla? Mää en mieltäny sitä, että ne ois aavikolla tai autiomaassa. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aben kirja ei tosiaan teknisesti ottaen sijoitu aavikolle eikä Japanissa (jos oletetaan, että kirjan tapahtumat sijoittuvat sinne) edes ole aavikoita. Aavikot eivät myöskään sijaitse merien rannoilla, mutta kuten tuossa postauksessani mainitsin: osallistun haasteeseen rennolla otteella. En tulkitse haastekohtia pilkuntarkasti.

      Itse koin kirjan kyllä enemmän ”hiekka-aavikkomaisena” kuin ”rannallisena” siitä huolimatta, että se meri siellä jossain oli. Ja aavikkomaisten vibojen takia sijoitan kirjan röyhkeästi haluamaani kohtaan (koska muuten en varmaan saa siihen tungettua mitään kirjaa). :D

      Poista
  5. Kiva haaste , ja paljon hyviä aiheita:)

    VastaaPoista
  6. Tätä on tullut nyt muutamaan kerran blogeissa nähtyä, joten lähdenpä itsekin mukaan 😊

    VastaaPoista

Kiitos paljon kommentistasi! Vastaan kaikkiin kommentteihin (paitsi mahdollisiin epäasiattomuuksiin en välttämättä jaksa), vaikka joskus vastaaminen voi vähän kestää.