Viime vuoden viimeiseksi luetuksi kirjaksi jäi Nguyễn Phan Quế Main historiallinen sukuromaani The Mountains Sing (Oneworld 2020, s. 342). Kirja toi mieleeni Min Jin Leen Pachinkon, johon sitä verrattiinkin. Tuo vertaus oli yksi syy, miksi päädyin kirjan lukemaan: pidin Pachinkosta kovasti ja lähihistoria kiinnostaa.
Tietysti myös Vietnam kiinnostaa ja koska maasta en pahemmin ole kirjallisuutta lukenut, uteliaana tartuin Nguyễn Phan Quế Main romaaniin. The Mountais Sing on Quế Main ensimmäinen englanniksi kirjoittama teos: hän on kirjoittanut useamman kirjan kyllä vietnamiksi.
The Mountains Singissa kuljetaan kahdessa ajassa, joissa molemmissa sota jylisee taustalla ja kohdallakin.
Hà Nội (Hanoi), 1972-
Hương asuu isoäitinsä kanssa Hanoissa. Hươngin isä on sodassa, kuten niin monet muutkin miehet. Lääkäri-äitikin on lähtenyt sotatantereille hoitamaan haavoittuneita ja etsimään miestään. Kukaan ei palaa – jos yleensä palaa – sodasta samanlaisena kuin sinne lähti.
Nghệ An Province 1930-
Palataan ajassa taaksepäin. Hươngin isoäiti kertoo lapsenlapselleen omaa tarinaansa. Sitä, miten sota on ollut lapsuusaikoja lukuun ottamatta tavalla tai toisella läsnä hänen elämässään.
Aikataso vaihtelee jouhevasti, joten menneisyys valottaa sopivalla tavalla kirjan nykyisyyttä antaen lukijalle ahaa-elämyksiä ja tarinoille molemmissa ajoissa jännitteen. Taiten ja koukuttavasti rakennettu draaman kaari, joka ainakin minut sai lukemaan ”vielä yhden luvun”.
Lisäksi koin kirjan lukemisen sivistävänä kuvauksena maan historiasta ja myös kulttuurista. Taikauskoisuutta, sananlaskuja, elämisen muotoja ja tapoja.
Pidin kovasti, mutta en nyt jaksa tämän enempää kirjaa käsitellä. Näissä useita sukupolvia käsittelevissä romaaneissa jokin saa minut usein haikeaksi. Tulee mieleen omat isovanhempani (jotka kaikki ovat nyt kuolleet) ja vanhempani. Vaikeat suhteet ja ikävä, nostalgia, kaipaus. Syyllisyys.
Suosittelen lukemaan kirjailijan itsensä kirjoittaman ”arvion” kirjastaan Goodreadsista. Siinä hän kertoo kirjan synnystä ja myös vietnamin kielestä. Ei sisällä spoilereita eli sen voi huoletta lukea.
Tutkaillesani Nguyễn Phan Quế Main nettisivua havaitsin että kirjan käännösoikeuksia on myyty aika laajalti. Sivuston mukaan tästä olisi suomennos tulossa. Jos näin tosiaan on, olen hirvittävän iloinen ja suosittelen kirjan lukemaan!
Taustamusiikiksi:
Ngọc Lan: Còn Tuổi Nào Cho Em
Muu kuuluminen
Vuoden ensimmäinen päivä alkoi osaltani kivasti. Pyöräilin Box Hillille ja ensimmäisen kerran poljin The Zig Zag Roadin ylös asti ilman taukoa. Muille kerroilla olen pysähtynyt eräälle tietylle parkkipaikalle pariksi minuutiksi joko puskapissalle tai oikomaan jalkoja.
Nyt poljin ylös asti kertalaakista ja tuntuu mahtavalta, hieno alku vuodelle! Hyvä minä. Kyseessä ei ole kokonaispituudellisesti mikään pitkä lenkki (noin 65 kilsaa), mutta se on runsaiden ja pitkien mäkien takia kauttaaltaan melko raskas.
Tämänhän voisi lukea, jos se kerran suomeksikin saadaan. Ei ole tullut luettua Vietnamista juuri mitään.
VastaaPoistaJuu, ei tosin ole mitään hajua, mikä kustantamo tämän mahdollisesti julkaisee ja milloin. Mutta toivottavasti kirjailijan sivulla oleva tieto pitää paikkansa ja suomennos tosiaan on joskus tulossa.
Poistatykkäsin paljon Nguyễn Phan Quế Main kirjasta
VastaaPoistaRuotsiksi tämä tosiaan onkin jo käännetty.
PoistaEn ole koskaan tainnut lukea mitään vietnamilaisen kirjoittamaa kirjaa, ja tuosta varmaankin pitäisin. Hyvää alkanutta vuotta:)
VastaaPoistaSuosittelen tätä kyllä, jos historiallinen draama kiinnostaa.
PoistaHyvää tätä vuotta sinullekin! :)
Ai tämä on tulossa suomeksikin, kiva! Olen tämän bongannut äänikirjana ja on ihan topkympissä kyllä, mutta ehkä jätän suomennokseen 🤔 Siellä kirjaa on verrattu Vaddey Ratnerin In the Shadow of the Banyaniin sekä Yaa Gyasin Kotiinpaluuseen. Ratnerin kirjat näyttää kiinnostavilta myös, vilaisepa jos kaipaat lisää luettavaa samoilta seuduilta 🙂
VastaaPoistaKäännöstietoni on tosiaan peräisin Nguyễn Phan Quế Main kotisivulta eli toivotaan että pitää paikkansa. Mitään viitteitä suomennoksesta en pikaisen googletuksen tuloksena muualta ole löytänyt.
PoistaMinulla tämä kirja on roikkunut julkaisustaan asti kirjastolistallani, mutta vasta nyt tuli sopiva hetki se lukea. Vaddey Ratneria ei meidän kirjastosta saa, tuo mainitsemasi voisi kyllä kiinnostaa. Jos tulee eteen käytettynä esim. charity shopissa, voisin ostaa.
Minäkään en ole lukenut mitään Vietnamista, en edes Kim Thúyn romaaneja, joita on sentään suomennettu, mutta lukusuunnitelmissa ne ovat kyllä olleet. Vai on tämäkin tulossa suomeksi. Ehkäpä Vietnamin kokoista aukkoa sivistyksessään pääsee vielä paikkailemaan.
VastaaPoistaMinusta ihan kunnon lenkki tuo 65 km! Itsekin kyllä nuorena saatoin pyöräillä 30 km:n päähän ja takaisin, mutta se tapahtui lakeuksien tasaisissa maastoissa, eli helppoa oli, no, ainakin jos ei tuullut. Tuuli voi kyllä olla kova lakeudella.
Mä olen lukenut Kim Thúylta Ru’n, mutta en ole jaksanut tarttua muihin hänen romaaneihinsa. Voisi kyllä ehkä joskus jaksaa. :D
PoistaIlmeisesti tästä The Mountains Singistä on tosiaan tulossa joskus suomennos, jos on Quế Main nettisivuja uskominen. Ei ole kyllä mitään hajua milloin.
Onhan 65 kilsaa ihan reipas lenkki, mutta ei periaatteessa raskas, jos polkee “normaalissa” maastossa eli ei ole mitään extreme-mäkiä jne. :D Tuolla polkemallani reitillä niitä on Zig Zagin lisäksi muitakin eli saa tosiaan polkea oikein olan takaa. Ja oli muuten myös melko mehevä vastatuuli osan matkasta.
Minähän fillaroin “lakeuksilla” viime kesänä/syksynä. Vanha fillarini on säilössä mökillä ja se on ajokuntoinen edelleen. Renkaat piti tosin vaihtaa, mutta hyvin se kulkee, vaikka onkin melko raskas fillari. Oli ihanan stressitöntä polkea siellä, kun tiet on suhteellisen hyvässä kunnossa eikä liikennettä saati liikennevaloja juuri ole. Täällä pitää koko ajan olla tarkkana, koska liikennettä on yleensä runsaasti ja täällä fillaroidaan pääasiassa autojen seassa.
Tykkään liikkua, sekoan jos en syystä tai toisesta pääse päivittäin lenkille (joko jalan tai fillarilla). Meillä ei muuten taida paljon olla ikäeroa. En ole itsekään ihan nuorukainen enää, vaan 45 vuotta. Olen kiitollinen siitä, että vaikka päässä on kaikenlaista vikaa niin kroppa on sentään pysynyt kasassa ja toivottavasti pysyy jatkossakin. :D
Joo, ei ole paljon ikäeroa. Minä täytän tänä vuonna 50, kylläkin vasta loppuvuodesta. Harmi kyllä minussa alkaa olla fyysisestikin aika paljon vikaa päästä varpaisiin. Esim. jalassa on nyt sellainen vika, joka on ehkä nivelpsoriasista, ja se meinaa estää kävelyt ja hiihdot, joista eniten tykkään. Kävin kerran hiihtämässä, ja jalkaa särki vielä yöllä ja seuraavana päivänäkin, vaikka hiihdimme vain 3 km. Todella masentavaa! Mutta aion silti hiihtää ainakin silloin tällöin, jos vain mahdollista. En millään haluaisi luopua hiihtämisestä. Ja sitähän sairastuu lopullisesti, jos ei enää liikkuakaan saa...
PoistaTodella ikäviä kaikenlaiset kropan krempat! Eipä auta kuin kuunnella kehoaan ja liikkua niissä puitteissa kuin voi. Jotain liikettä on tosiaan hyvä olla ihan jo mielenterveyttäkin ajatellen <3
Poista