Hae tästä blogista

tiistai 27. huhtikuuta 2021

Tunteet ja niiden tunnistamattomuus

 

I have almonds inside me.
So do you.
So do those you love and those you hate.
No one can feel them.
You just know they are there.
This story is, in short, about a monster meeting another
monster. One of the monsters is me.



Won-pyung Sohn: Almond
alkuper. 아몬드, 2017
HarperVia, 2020
koreasta englannintanut Sandy Joosun Lee
s. 259

Mantelilla viitataan amygdalaan, joita ihmisellä on aivoissaan kaksi. Yunjaen mantelit ovat tavanomaista pienemmät eivätkä toimi niin kuin niiden pitäisi. Yunjaen diagnoosi on alexithymia eli hänen on vaikea tunnistaa ja ilmaista tunteita.

Itse asiassa Yunjae ei tunnista tunteita lainkaan: sen lisäksi, että hänen on opeteltava ne tunnistamaan tulee hänen myös opetella, miten niihin ”kuuluu” reagoida. Yunjaen äiti opastaa ja ”kouluttaa” poikaansa väsymättä. Äiti pelkää, että Yunjae joutuu silmätikuksi (niin kuin joutuukin) erilaisuutensa takia.

Yunjae ei luonnollisesti kauheasti välitä, koska kiusanteko ei varsinaisesti tunnu missään. Ellei se ole fyysistä - kipua Yunjae toki tuntee vaikka ei osaakaan pelätä. Äidille ”normaalius” ja massaan sulautuminen on tärkeämpää kuin Yunjaelle itselleen, mikä on selvää koska Yunjae ei välitä.

Äiti uskoo, että ”manteleita” stimuloimalla vaikka sitten feikaten voi Yunjae lopulta oppia tunnistamaan ja ilmaisemaan tunteitaan (on olemassa tutkimuksia, joiden mukaan amygdaloja voi aktivoida harjoittelemalla. Huom. kirja on kuitenkin fiktiivinen ja sisältää kirjailijan vapauksia ts. tämä ei ole mikään tietokirja).

Tarina alkaa Yunjaen 16-vuotispäivästä, jolloin hänen äitinsä ja isoäitinsä joutuvat mielivaltaisen puukotuksen uhreiksi. Yunjae jää yksin, mutta saa onneksi apua yläkerran leipurilta, joka tukee Yunjaeta käytännön asioissa.

Almond on kasvutarina, joka kuvaa Yunjaen lapsuutta ja varttumista nuorukaiseksi. Almond on myös tarina ystävyydestä, sillä yllättäen Yunjae kiinnostuu raggarimaisesta Gonista, jonka silmätikuksi hän tosin aluksi päätyy.

Yunjaeta ja Gonia voisi pitää toistensa vastakohtina: siinä missä Yunjae on tyyni ja eleetön ja siksi vaikeaselkoinen, on Gon pirskahteleva ja avoin. Yunjae näkee Gonissa ihmisen, jonka tunteita hänen on helppo lukea. Vastakohtaisuus synnyttää uteliaisuutta ja vetää kumpaistakin puoleensa.

”Between you and me, who do you think is more miserable? You, who had and lost a mom, or me, who suddenly met a mom I didn’t even remember, only to have her die righ after?”
I didn’t know the answer. Gon lowered his head for a while before he said, ”Do you know why I kept coming to see you?”
”No.”
”Two reasons. For me, you didn’t judge me the way other kids do, thanks to your special brain. Though, it’s also thanks to that special brain, I killed a butterfly for nothing.” ---


Pidin kovasti tästä kirjasta, vaikka minulla oli ennakkoluuloja osin siksi, koska kirja on luokiteltu YA:ksi (young adult). ”Nuorisosuuntautuneisuus” näkyy mielestäni erityisesti kirjan loppupuolella ja lopussa. Nuorempi minä olisi varmaan suhtautunut eri tavoin, mutta nykyinen minä on vähän tämmöinen ”ei kyllä ole uskottavaa”.

Vaan kaikesta huolimatta:
jäi herkkä jälkimaku suuhun. Jopa siinä määrin, että lisään kirjan myös suosikkini-tunnisteen alle.

*

 

Samaa aihetta (eli kyvyttömyyttä erottaa ja ilmaista tunteita) esiintyy myös korealaisessa Netflix-sarjassa Strangers (joka tunnetaan myös nimillä Secret Forest ja Forest of Secrets: en tiedä näkyykö Suomen Netflixissä).

Stranger on poliisi/lakimiessarja, jossa tutkitaan murhaa ja lopulta myös korruptiota. Keskeisiksi henkilöiksi nousevat syyttäjä Hwang Shi-mok ja rikosetsivä Han Yeo-jin. Shi-mokille on tehty nuorena aivoihin operaatio, jonka seurauksena hän on menettänyt kykynsä tuntea/ilmaista tunteitaan.

Sarjaa on kuvattu kaksi kautta (16 jaksoa per kausi), joista olen katsonut vasta ensimmäisen kauden. Pidin todella paljon (en ole muuten katsonut yhtäkään korealaista sarjaa, josta en olisi pitänyt) Mikään ei ole koskaan sitä, miltä näyttää ja juoni on herkullisen kiero ja näyttelijät ovat rooleissaan kuin kotonaan. Aika ”slow burn”, mikä puhuttelee minua.

4 kommenttia:

  1. Onpas tosi mielenkiintoinen aihe tässä kirjassa! Olen kuullut kyseisestä ilmiöstä, mutta en ole koskaan törmännyt aihetta käsittelevään kirjaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On kyllä kiinnostava aihe ja sitä on käsitelty myös hyvin kiinnostavasti tässä kirjassa.

      Poista
  2. Olen toistaiseksi tykännyt kaikista lukemistani koralaisista kirjoista, joten miksi ei menisi YA-kirjallisuuskin. Aiheen käsittely kiinnostaa kulttuurierojen näkökulmasta. Kiitti myös TV-vinkistä:yritän vältellä liikoja suoratoistopalveluja, mutta tätä voi joskus katsoa vaikka kavereiden kanssa, joilla on Netflix.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sama juttu, ei ole osunut eteen ainakaan toistaiseksi huonoa (subjektiivinen kokemus) eteläkorealaista kirjaa.

      Itse katselen harvakseltaan sarjoja. Tv-kanavia ei meillä edes ole.

      Poista

Kiitos paljon kommentistasi! Vastaan kaikkiin kommentteihin (paitsi mahdollisiin epäasiattomuuksiin en välttämättä jaksa), vaikka joskus vastaaminen voi vähän kestää.