Hae tästä blogista

perjantai 11. joulukuuta 2020

Lihanhimo

Söisitkö ihmislihaa, jos ei muuta lihaa voisi syödä? Jos virus olisi saastuttanut eläimet syömäkelvottomiksi ja tehnyt niistä muutenkin vaarallisia ihmiselle.

Augustina Bazterrican dystopiassa Tender Is the Flesh (suom. Rotukarja) kasvatetaan ihmisiä syötäväksi, koska eläimiä viruksen takia ei voi syödä.



Kirjan keskushenkilö on Marcos, joka työskentelee lihabisneksessä ja sitä kautta lukijalle kuvaillaan melko yksityiskohtaisesti ihmislihan tuotantobisnes. Marcosin yksityiselämän kautta valottuu yleinen maailman tilanne eli miten ihmissyönnistä tuli ”uusi normaali” ja mikä se uusi normaali oikeastaan on.

Uudessa normaalissa ei ole eläimiä. Tai jos on, ne ovat pelättäviä. Saastaisia. Viruksenkantajia. Marcos ikävöi eläimiä, omia koiriaan. Uusi normaali on sen verran tuore, että entinen normaali on muistissa. Marcosilla on tapana käydä autioituneessa eläintarhassa fiilistelemässä lapsuuttaan. Katsomassa entisen elämän raunioita.

Marcos on hyvä työssään, vaikka se herättää hänessä ymmärrettävästi ristiriitaisia tuntemuksia. Kotona on yksinäistä, koska vaimo on erään traagisen tapahtuman takia muuttanut ainakin tilapäisesti äitinsä luokse asumaan.

Sitten Marcos saa lahjan. Oikein laatulihan, FGP:n eli First Generation Pure. Ihminen, joka on kasvanut vankeudessa. Marcos ei osaa päättää, mitä sille tekisi, joten hän telkeää sen vajaan siksi aikaa kun pohtii asiaa. Ja kyllähän ratkaisu löytyy.

Nyt ei enempää juonesta, joka on aika ohut. Olisin kaivannut monipuolisempaa tai -mutkaisempaa juonta, mutta ehkä kirjan tarkoitus onkin vain kuvailla erilaista maailmaa. Kuvailuun nimittäin kuluukin suuri osa kirjasta, kun taas juoni jää oikeastaan sivuosaan.

Kirja on brutaali, joten en suosittele herkemmille. Minua ei tosin juuri heikottanut lukiessani. Lähinnä mietin, miksi lihan syöminen on niin pakkomielteistä, että syödään vaikka ihmisiä kunhan saadaan lihaa. Näin siis, vaikka käsittääkseni kasvispohjaisesta ruuasta ei kirjan maailmassa ole pulaa. Kyse ei siis sinänsä ole siitä, että ihmislihaa syödään hengissäsäilymiseksi.

Proteiinia täytyy saada ja sekin kirjassa mainitaan. Mutta kyllähän proteiinia saa muustakin kuin lihasta. Nimim. vegenä jo yli 25 vuotta. Tunnustan siis suoraan, etten tajua lihanhimoa. Siis sellaista, että pitää sitten vaikka ihmislihaa syödä jos ei muuta lihaa saa.

Vain yksi kirjan kohtaus sai sydämeni tykyttämään nopeammin, suutahtamaan. Se liittyi eläinrääkkäykseen.

Kaiken kaikkiaan mielenkiintoinen romaani, mutta olisin tosiaan kaivannut siihen hieman enemmän muutakin kuin tuotantoprosessin kuvausta. Keskeinen sanoma lienee, että viime kädessä ihminen on ihmiselle ihminen eli ihminen on brutaali – ei vain eläimiä kohtaan, vaan tarvittaessa kaikkea elollista.

Ja niinhän se kyllä on. Sad but true.

Kirjasta on blogannut ainakin Yöpöydän kirjat, josta taisin taannoin kirjan bongatakin.

Tietoja kirjasta:

Agustina Bazterrica: Tender Is the Flesh
alkuper. Cadáver Exquisito 2017
Pushkin Press 2020
espanjasta englannintanut Sarah Moses
s. 219
kirja on suomennettu nimellä Rotukarja


12 kommenttia:

  1. Mielenkiintoista! Ensikysymykseesi: kiitos en!
    Spekuloimaan: kuinkakohan kauan sitä ihmislihaa globaalisti nykyistä lihatuotantoa vastaavissa, vähän tai ei lainkaan valvotuissa olosuhteissa tuotettaisiin, jos niikseen tulisi... Ja jalostettaisiinko ja jos niin millä perustein - painonko/lihasmassanko perusteella ihmiskarjaa?

    Hengissäsäilymiseksi erikoisolosuhteissa: tapaus kerrallan arvioitava.

    Oma ruokavalio on luontevasti ajan kulussa muuttunut kasvis- ja vihannespainotteiseksi, mutta hirvenlihaa ja riistaa nautin kyllä mieluustikin.

    Eläinrääkkäys nostaa karvat pystyyn ja pulssin tappiin; ehdoton EI lasten- ja viattomien luontokappaleiden kidutukselle ja hyväksikäytölle!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tässä kirjassa “laatukarjalle” on tiukat kriteerit eli valvontaa on. Voi johtua siitä, että tässä kirjassa ihmislihan makuun vaikuttaa moni tekijä: myös itse teurastustilanne. Pelokkaan ja ahdistuneen ihmisen liha menettää mureuttaan ja makuaan. Alkoi hymyilyttää, koska olen lukenut vastaavaa joskus sata vuotta sitten. Siis että ihmisen ahdistus ja mielenterveysongemat voivat johtua lihan syömisestä, koska teurastettavan eläimen ahdistus ikään kuin siirtyy ihmiseen, joka sitä syö. Lienee selvää, että on epämääräiset uskomukset kyseessä, mutta koen että tuo hihulimainen perusajatus on lainattu tähän kirjaan. :D

      Tässä kirjassa on tehotuotannon lisäksi periaatteessa myös “riistaa”.

      Lihan syöminen hengissäsäilymiseksi on tosiaan tapaus erikseen. Sellaisesta ei tässä kirjassa ole kyse. Sen sijaan esim. Piers Paul Readin kirjassa Alive (suom. Elossa) käsitellään juuri tätä asiaa: pitää valita syökö ihmislihaa vai kuoleeko nälkään.

      Eläinrääkkäys (vaikka ei ollut pitkä kohtaus) kolahti pahasti minuun tässä kirjassa. Ehkä osin siksi, että sellainen valitettavasti on totta. Sen sijaan ihmisten “kasvattaminen” syötäväksi ei ainakaan toistaiseksi ole. Siitä on siis helppo itsensä etäännyttää.

      Tämä oli kyllä kiintoisa kirja, vaikka olisin kaivannut enemmän muutakin sisältöä kuin tuota "lihalla rypemistä".

      Poista
  2. En söisi. Suurimman osan elämästäni olen elänyt kasvisruoalla. Sekään ei ole ideaali ruokavalio ihmisille, varsinkaan naisille, jotka menettävät arvokkaita punasoluja ja siten keholle arvokasta rautaa joka kuukausi. Nykyisin syön kerran viikossa vähän maksaa.
    Ahdistava kirjanaihe.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minusta tämä on varsin kiintoisa kirjan aihe ja voisin lukea lisääkin, mutta haluaisin enemmän sisältöä ja vähemmän prosessien kuvausta.

      Kasvisruokavalio on aivan yhtä ideaali ruokavalio ihmiselle kuin mikä tahansa lihaa sisällään pitävä. Rautaa saa riittävästi kasvikunnan tuotteista, jos osaa koostaa ateriansa. Eri asia, jos on imeytymishäiriöitä tmv. mutta nämä ovat aina sitten asia erikseen. Jos ei kasvisruokavaliolla saa riittävästi rautaa, pääsääntöisesti kyseessä on huonosti suunnitellut ruokailutavat.

      Poista
  3. Kiva, että tämä on viimein ilmestynyt englanniksikin. Juonivetoiseksi ei tätä tosiaan voi kutsua, mutta olisi kyllä ollut kiinnostavaa tietää maailmasta enemmänkin, nyt jäi aika paljon kysymyksiä. Oli yksi viime vuoden vaikuttavimpia lukukokemuksia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä oli kyllä kiintoisa ja koukuttavakin luettava, mutta minun makuuni keskittyi tosiaan liikaa siihen ihmislihan prosessointiin ja muihin käytäntöihin. Kaikki muu jää oikeastaan niiden varjoon. Tällaisesta maailmasta olisi kyllä kiinnostavaa lukea lisää jostain muusta näkökulmasta!

      Poista
  4. Vastauksena ingressin kysymykseen: En. Enkä aio lukea tätä kirjaa. Syön aika vähän muuta lihaa kuin kalaa ja mereneläviä. Ainoa, mikä tässä kiinnostaisi, olisi tietää, ovatko nekin saastuneita vai tarkoittaako liha tässä nisäkkäitä ja lintuja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä kysymys, siis tuo olivatko kalatkin saastuneita. En muista mainittiinko asiaa kirjassa, mutta ilmeisesti ei kalaakaan voinut syödä. Saastuneita lintuja lenteli taivaalla ja niiltä suojauduttiin sateenvarjoin eli ilmeisesti pelkkä linnunkakan saaminen päähän saattoi olla kohtalokasta.

      En tätä kirjaa kyllä suosittelekaan, ellei lihanjalostus kiinnosta. Sille tässä kirjassa annetaan niin paljon tilaa, että kaikki muu jää sen alle. Se oli minullekin aika iso turn off, vaikka kirja sinänsä nopealukuinen olikin ja erikoisen aiheesa takia piti otteessaan.

      Poista
  5. Tämä kirja on suomenkielisenä osunut muutamaan otteeseen silmiini eri blogeista ja olen ajatellut, että sen lukisin, mutta en sitten kuitenkaan ole lukenut. Varsinaisesti viime aikoina en ole arkeen kaivannut enää ankeutta tai inhokerrointa lisää.
    Sinänsä ingressin kysymyksesi on kiinnostava pohdittava. Vastaus on luonnollisesti ei, mutta olisi ”hienoa” jos tämä kirja laittaisi epämukavasti epäilemään sitä. Silloinhan oltaisiin mielenkiintoisten asioiden ja loistavan romaanin äärellä. Mutta jos juoni on vähän ohuehko ja tasot vähissä, kuten kuvaat, näin tuskin on.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Harmillisesti on todettava, että minun makuuni (no pun in.) tässä kirjassa ratsastettiin liikaa lihakarjalla. Prosessit kuvattiin niin yksityiskohtaisesti, että syntyi tunne mässäilynhalusta. Se ei olisi häirinnyt, jos sitä muuta sisältöä olisi tosiaan ollut enempi. Nyt mentiin inhorealismi edellä ja keskityttiin siihen.

      Moraaliset kysymykset eivät nouse kovin keskeisiksi tässä kirjassa. Ja kun tosiaan käsittääkseni muutakin ruokaa kuin vain ihmislihaa oli tarjolla, niin en oikein ymmärrä valtaisaa lihanhimoa.

      Poista
  6. Minulla on jäänyt tämä kirja lukematta, on idealtaan hieman liian häijy minulle. Vaikka sinänsä kirjan perusajatus on omalla tavallaan kiinnostava ja kovasti ajatuksia herättävä (erityisesti just nyt, kun on nämä virusasiat muutenkin pinnalla...). Syömiseen liittyvät arvovalinnat ovat nykyään sellainen hot topic, että aihepiiri alkaa itsellä tulla korvista ulos jo aivan lehtiä seuraamalla, fiktiossa en enää jaksa tätä aihepiiriä. Mutta raflaavan, ajan henkeen sopivan aiheen kirjailijan on kieltämättä onnistunut kehittämään kirjaansa. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, ruuasta tosiaan jauhetaan melko paljon medioissa ihan muutenkin ja joka toinen päivä muuttuu suositukset ja joka toinen päivä moralisoidaan milloin mitäkin. Itsekin välttelen noita aiheita, koska en vain jaksa niitä.

      Tähän kirjaan olisin kaivannut enemmänkin jotain moraalista aspektia, mutta aika ohutta oli sillä saralla. Et varmaankaan missaa mitään uniikkia, jos jätät tämän lukematta :D

      Poista

Kiitos paljon kommentistasi! Vastaan kaikkiin kommentteihin (paitsi mahdollisiin epäasiattomuuksiin en välttämättä jaksa), vaikka joskus vastaaminen voi vähän kestää.