Pariisi.
Marie on laittanut pöydän koreaksi. Illallinen perheen kesken on viimeinen, sillä kukaan ei jää henkiin Marien kokkausten jälkeen. Pieni Thomas kuolee tuskitta, mutta Laurent ei koe samaa armollista kuolemaa, vaan kärsii viimeiseen henkäykseen asti.
Inès Bayard: This Little Family
4th Estate, 2020
ranskasta englannintanut Adriana Hunter
s. 264
Miksi Marie surmaa perheensä ja itsensä, kun kaikki näennäisesti on hyvin? Laurent on menestyvä lakimies ja Marie viihtyy työssään pankissa. Kaikki on valmista antaa vauvan tulla. Mutta pieni Thomas ei ehdi varttua edes parivuotiaaksi ennen kohtalokasta myrkkyillallista.
Lienee selvää, ettei kukaan listi perhettään ilman jonkinlaista syytä ja sellainen kyllä löytyy. Marie joutuu brutaalin ”hyökkäyksen” kohteeksi, joka alkaa värittää hänen elämäänsä mustaksi. Epätoivoisesti Marie yrittää pitää kulissia yllä, mutta sisältä hän on rikki eivätkä kammottavat ajatukset jätä rauhaan.
Bayard kuvaa taiten traumatisoituneen Marien mieltä. Sitä miten traumaattinen kokemus kuljettaa Marien yhä syvemmälle mustiin virtauksiin, jotka toisinaan ovat hiljaisempia, toisinaan rajumpia mutta alati liikkuvia. Sitä, miten henkilön ajatusmaailma muuttuu ja murenee trauman seurauksena. Ajatusten pakkomielteisyys ja asioiden peilaaminen trauman kautta sekoittaa lopulta koko pään.
Lukija tietenkin ymmärtää Marien tarvitsevan apua ja on raastavaa seurata hänen tempoiluaan. Yksin. Salaa. Traumaa on suojeltava. Jos valoa näkyykin, se ei riitä valaisemaan kuin hetken.
Marien suhde vauvaansa on vaikea eikä hän mielellään edes koske Thomakseen. Kirjassa esiintyy lapsen heitteillejättöä, joten jos sellainen aihe tuntuu vaikealta tai ei halua sellaisesta lukea, en suosittele tätä kirjaa.
Vaikuttava ja hyvin häiritsevä teos, jossa käsitellään myös sitä, miten vääristyneitä tulkinnat voivat olla, jos ei asioista puhuta vaan haudotaan ja vatvotaan niitä yksin. Laurentilla ei ole mitään hajua siitä, mitä hänen vaimonsa käy läpi ja kun hän saa virheellisen vainun, tulkintakin on tietenkin virheellinen.
Myös, on vaikea auttaa jos autettava ei halua apua. Mitä silloin voi tehdä? Uhkailu ei ainakaan auta. Eikä selän kääntäminen. Tai ignoraaminen. Tässä kohden olisin halunnut kuiskata Marien äidille: How could you? Sen jälkeen kysyisin saman Marien siskolta.
Samaa voisi tietenkin kysyä muutamilta muiltakin kirjan henkilöiltä, mutta en mainitse heitä koska spoilaisin liikaa.
*
Kirjassa ajetaan polkupyörällä ja fillarilla on muutenkin keskeinen osuus kirjassa. Aika hyytävä. Siksi sijoitankin The Little Familyn Helmet-lukuhaasteessa kohtaan 22. kirjassa ajetaan polkupyörällä.
Kuulostaa todella hyytävältä, mutta myös kiinnostavalta. Melkoisen aiheen on kirjailija valinnut!
VastaaPoistaTämä oli kyllä todella koukuttava ja samalla raastava romaani. Olisi kauheasti tehnyt mieli neuvoa taustalta, mutta eipä auttanut kuin katsoa kuinka Marie luisui aina vain syvemmälle.
PoistaOnpas tosiaan aihe... :/ Mutta mielenkiintoisen kuulonen kyllä.
VastaaPoistaTämä on ajatusten ja muutamien tekojen tasolla melko brutaali, mutta sellaisia traumaattiset kokemukset usein on. Huomaan palaavani tähän kirjaan usein ja miettiväni miten toisin asiat olisivat voineet mennä, jos ja jos ja jos.
PoistaHyvin esittelit kirjan, kiitos siitä. Aikamoinen aihe, mutta vaikuttaa kyllä kiinnostavalta. Kyllä se niin on, että kaikista traumoista ei vaan selviä. - Hyvää kevättä sinulle!
VastaaPoistaNiinhän se on ja sekin vaikuttaa saako apua ja millaista apua saa. Vai jääkö yksin. Avun pyytäminenkään ei välttämättä ole helppoa.
PoistaAurinkoista kevättä sinullekin!
Huh, kuulostaa todella rankalta, mutta tosiaan minustakin kiinnostavalta. Tämän voisi lukea, mutta silloin ei ehkä itse kannata olla kovin huonossa hapessa. Juuri nyt ei ehkä olisi voimia lukea tällaisesta, mutta joskus myöhemmin varmasti!
VastaaPoistaElegia25. huhtikuuta 2021 klo 8.33
PoistaTämä on melko häiritsevä ja kauttaaltaan varsin synkkä, joten ei ehkä tosiaan kannata lukea, jos oma olo on kovin “huonohappinen”. Itse tosin luen synkkiä kirjoja, jos yleisvireeni on erityisen alakuloinen, koska en silloin jaksa käsitellä huumoria tai hauskuutta. Poikkeuksia toki on.
Ties vaikka tämä joskus suomennettaisiin! On varmaan tarpeeksi brutaali suomimarkkinoille :D :D
Näitä sattuu aina silloin tällöin ja jälkeenpäin mietitään, miksi ei osattu puuttua. Usein umpikujaan ajautuva on ollut vakava ja luokseen päästämätön ja juuri ennen onnetonta tekoaan, ratkaisun löydettyään, ikään kuin rentoutuneempi, mitä on pidetty virheellisesti hyvänä merkkinä.
VastaaPoistaMarkku Pääskynen käsittelee romaanissaan Vihan päivä osittain samaa aihetta. Se on hyytävä kirja.
Kyllä, jälkiviisaus on viisauden muodoista, eeh, tietyssä mielessä turhin, koska siitä harvemmin voi enää oppia. Joskus tietty voi ottaa opikseen, mutta esim. tällaisissa tapauksissa se on aika myöhäistä.
PoistaMarie tosiaan sulkeutui melko totaalisesti ja vaikka merkkejä siitä, ettei kaikki ole kunnossa, oli havaittavissa, niihin ei rohjettu puuttua. Ja kun puututtiin, niin sitäkin olisi kyllä voinut miettiä, että miten lähestyä. En viitsi tässä paljastella enempiä, mutta tuli todella surullinen olo Marien puolesta. Ja kun hän oli ratkaisunsa tehnyt, niin hän tosiaan saavutti eräänlaisen rauhan ja toimi määrätietoisesti lopettaakseen piinan.
Onpa rankka aihe eikä lukijaa selvästikään silkkihansikkain pidellä, mutta samalla kiinnostus heräsi ja voin kuvitella että on koukuttava!
VastaaPoistaOn kyllä melko häiritsevä romaani, teki mieli ihan hiuksia repiä lukiessa. Ihmeen koukuttava tosiaan, vaikka paljon ei oikeastaan tapahtunut.
Poista