perjantai 31. heinäkuuta 2020

Klassikkohaaste XI: The Waiting Years

Vuorossaan jo yhdestoista klassikkohaaste päättää heinäkuun ja johdattelee meidät elokuulle. Jos et tiedä, mistä haasteessa on kyse, lue haasteen kuvaus ja ohjeet tämänkertaisen haaste-emännän eli Janen Kirjan jos toisenkin -blogista.

Tästä pääset haasteen koontipostaukseen, jossa on linkit muiden osallistuneiden klassikkopostauksiin.


Luin tällä kertaa haasteeseen japanilaisen Fumiko Enchin romaanin The Waiting Years (tietojeni mukaan ei ole suomennettu). Kirja on nuokkunut pitkään hyllyssäni ja tämän haasteen ansiosta se vihdoin tuli luetuksi. Oikein ihmettelen, miksen ole siihen aiemmin tullut tarttuneeksi, koska kirja kuitenkin on aina kiinnostanut kovasti. Mutta nyt ovat kirjan ”odotusvuodet” päättyneet.

The Waiting Yearsin keskus on ehdottomasti Tomo Shirakawa, äveriään miehen puoliso. Kirjan alussa vielä nuori, mutta liian vanha valtion virkamiehenä työskentelevälle miehelleen Yukitomolle, joka ei kykene pitämään himojaan kurissa.

Yukitomo Shirakawaa kiinnostaa lähinnä nuoret naiset, mitä nuorempi sen parempi. Yukitomo kenties kuvittelee olevansa jalo ja armelias, kun antaa vaimolleen tehtäväksi hankkia hänelle jalkavaimon palvelustytön.

”To call the girl a concubine would be making too much of it,” he (Yukitomo) had said to Tomo. ”She’ll be a maid for you, too… It’s a good idea, surely, to have a young woman with a pleasant disposition about the house so that you can train her to look after things for you when you’re out calling. That’s why I don’t want to lower the tone of the household by bringing in a geisha or some other woman of that type...”

Yukitomo jatkaa lätinää kertomalla luottavansa vaimonsa arviointikykyyn ennen kuin jättää homman hänen haltuun. Mikäpäs sen kätevämpää kuin pistää oma vaimo hommaamaan rakastaja itselleen. Jalous piilee siinä, että vaimo saa sentään valita. Sarkastinen kumarrus tähän.

Yukitomon ajatuksiin emme varsinaisesti koskaan pääse sisälle, koska Enchi tarkkailee asioita lähinnä naisten näkökulmasta. Kirjan alussa etenkin Tomon, mutta myöhemmin näemme välähdyksiä myös muiden naisten (lähinnä niiden jalkavaimojen) ajatuksista.

Ja mitäpä Yukitomosta olisi edes sanottavaa: hänelle elämä on yksinkertaista. On työ, jonka hän handlaa ja kotona liuta naisia ja lisää saa, kunhan vain vaimolta pyytää eli käskee. Tomo kyllä etsii uudet vahvistukset taloon, koska ei hänellä varsinaisesti ole vaihtoehtoja.

Eikä Yukitomon röyhkeydellä ole rajaa: jopa oman pojan vaimo on vapaata riistaa. Shirakawojen pojasta olisikin ihan oma tarina kerrottavana, mutta senpä voitte ihan itse lukea kirjasta. Karsea ja toisaalta säälittäväkin tapaus.

Oli aika kun Tomo rakasti miestään ja yllättävän pitkälle hän jaksaa rakastaa ja toivoa. Vuosien edetessä alkaa toivo hiipua ja rakkauskin lakastuu, vaihtuu vihaksi. Mutta viimeiseen asti Tomo pitää yllä hillittyä kulissia, yrittää toimia arvokkaasti.

The Waiting Years on ajoittain hyvinkin yksityiskohtainen ja perusteellinen pohdinnoiltaan. Erityisesti Tomo kasvaa pohtimaan myös omaa moraaliaan: onko hän pilannut jalkavaimoiksi päätyvien tyttösten elämän? Luonnollisesti nimittän tytöillä ei ollut asiaan paljon sanomista, vaan heidät vietiin uuteen talouteen ja siellä he sitten varttuivat tietynlaiseen elämään, josta ei poistumiestietä ollut näköpiirissä.

Erityisesti Suga, jonka Tomo tuo miehelleen Sugan ollessa vain 16-vuotias, kasvaa lopulta katkeraksi Tomoa kohtaan. Omat tunteeni ovat ristiriitaiset, mutta lämpenen silti vahvasti Tomolle. Tomo päätyi itse suunnilleen samanikäisenä Yukitomon vaimoksi. Kuinka paljon näillä naisilla on lopuksi ollut valinnanvaraa? Tietysti Tomo olisi voinut valita jonkun muun kuin Sugan, mutta… niin, kun joku pitää valita niin jonkun elämä siinä aina menee ”pilalle”.

Muut saavat Tomosta viileän vaikutelman, mutta lukija tietää mikä myllerrys hänen sisällään käy. Tunteensa Tomo pitää itsellään ja kantaa häpeänsä hiljaa. Kirjan naiset ovat muutenkin pääasiassa järki-ihmisiä, miehet sen sijaan tunteittensa ja himojensa orjia. Aika ilahduttava piirre sikäli, kun ennen muinoin naiset usein tupattiin kuvaamaan hysteerisinä tunteittensa orjina.

Tomo odottaa, hänellä on tavoite. Hän ei saavuta tavoitettaan (jota en aio paljastaa, sori), mutta saa tietyssä mielessä iskettyä tikarin miehensä sydämeen. Siitäs sait, itserakas mulkku.

The Waiting Years tuntuu sivumääräänsä pidemmältä, mutta en mainitse tätä missään tapauksessa negatiivisessa mielessä. Kirja on ajatuksiltaan runsas eikä sanoja muutenkaan säästellä. Lisäksi kansien väliin mahtuu useampi sukupolvi. Kieli on ajoittain koukeroista ja virkkeet pitkiä, hyvin kauniisti muotoiltuja ja tarkasti mietittyjä. Fumiko Enchi kirjoitti tätä kirjaa kahdeksan vuotta ja minun silmissäni tämä lähentelee täydellisyyttä (käännös ainakin on siis varsin onnistunut).

Fumiko Enchi: The Waiting Years
alkuper. Onna Zaka 1949-1957
Kodansha 2002
japanista englannistanut John Bester
s. 203


Aiemmin haasteeseen lukemani klassikot:

I Joseph Konrad: Pimeyden sydän
II Veikko Huovinen: Havukka-Ahon ajattelija
III Maria Jotuni: Huojuva talo
IV George Orwell: Animal Farm
V Minna Canth: Kauppa-Lopo
VI Yasunari Kawabata: Snow Country
VII (jäi välistä)
VIII Jean-Paul Sartre: Nausea
IX Märta Tikkanen: Vuosisadan rakkaustarina
X Shirley Jackson: We Have Always Lived in the Castle
XI Fumiko Enchi: The Waiting Years

13 kommenttia:

  1. Kirja ja kirjailija olivat minulle täysin tuntemattomia. On harmillista, miten vähän suomeksi käännetään japanilaista kirjallisuutta. Vieraskielisinä japanilaisia kirjoja ei tule edes etsityksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Englanniksi käännettynä tosiaan löytyy melko lailla japanilaista kirjallisuutta, mikä ilhaduttaa minua. Tuskin tulisi minullakaan näin paljon enkuksi luettua, ellen täällä asuisi. Suomeksi lukeminen tässä kyllä kärsii, mikä harmittaa: en ole tänä vuonna lukenut kuin pari kirjaa suomeksi. Määrä tuntuu laskevan vuosi vuodelta.

      The Waiting Years on muuten käsittääkseni käännetty ruotsiksi - tämä vinkkinä ruotsiksi lukeville.

      Poista
  2. Kuulostaa aivan kamalalta. Pedofiilejä löytyy meidänkin aikakaudelta.

    Kiitos kuitenkin esittelystä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mai :D :D "Lapsivaimoja" tosiaan löytyy nykyajassakin ja tietysti muutakin hyväksikäyttöä.

      Valitettavasti tämä kirja kuvannee aikaansa Japanissa, onneksi sitä mennyttä aikaa. Tässä ei "paneskella", vaan keskiössä ovat ajatukset, tavat, suhtautuminen jne. Mutta tietty jos pelkkä ajatus etoo, niin sitten en tätä voi suositella. :)

      Poista
    2. Tai siis paneskellaan toki, mutta sitä ei kuvailla eli lukija saa itse mielikuvitella ne halutessaan. :D

      Poista
  3. Kuulostaa mielenkiintoiselle teokselle, vaikka naisen asema on karsea ja miehelle noin alisteinen. Varasin kirjan ruotsiksi kirjastosta, enkuksi ei ollut. Ehkä saan luetuksi, vaikka ruotsi ruosteessa hiukan onkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Japanissa on yhä edelleen paljon tehtävää sukupuolten välisen tasa-arvon saavuttamiseksi. Mutta sentään jalkavaimot kuuluvat historiaan.

      Toivottavasti saat luetuksi, olisi kiinnostavaa kuulla sinun mietteitäsi tästä kirjasta!

      Poista
  4. Eihän tuollaisen häntäheikin ja hyväksikäyttäjän tekemisistä lukeminen välttämättä miellyttävää ole, mutta näkisin tässä ehkä oleellisempana sen naisten roolien ja omien näkemysten puolen ja just heidän keskinäisten väliensä tutkailun. Eihän he kuitenkaan ole olleet vain homogeeninen huusholli naisia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep, naiset ovat keskenään hyvinkin erilaisia, vaikka toki tietyt käytöskoodit heidän olemistaan säätelevät. Tämä ei silti tosiaan ole mikään pedofiilikuvaus, vaan varmasti aikansa tuote, johon kirjailija on panostanut paljon aikaa ja voittanut kirjalla palkintojakin. Tomon aviomies ei ole ns. läpipaska eli periaatteessa kohteli kuitenkin naisia kohtuullisesti (eli ei hakannut tmv.).

      Poista
  5. Tästä kirjasta en ole aiemmin kuullut, mutta vaikuttaa erittäin väkevältä naiskuvalta. Näitä alistettujen naisten tarinoita löytynee joka maan kirjallisuudesta, ja on kyllä mielenkiintoista ja silmiä avaavaa perehtyä muidenkin kulttuurien "antiin" tällä saralla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mielestäni tämä on todella ansiokkaasti kirjoitettu enkä missään mielessä löytänyt kirjasta mitään sensaationhakuisuutta, mikä toisinaan on tälle päivälle hyvinkin ominaista. Hyvin analysoivaa ja pohtivaa tekstiä. Nykyajan lukijana tietenkin teki hieman mieli repiä hiuksia päästä turhautuneena: on masentavaa, miten lujasti naisen elämä on kaikkien muiden paitsi omissa käsissä.

      Poista
  6. Elegia, en takuulla olisi kestänyt lukea:)

    Olet lukenut Huojuvan talon♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minusta tämä on upea romaani, vaikka aihe onkin mitä on. Silti se on ennen kaikkea mielen tutkielma <3

      Huojuva talo oli mielestäni muuten rankempi kuin tämä!

      Poista

Kiitos paljon kommentistasi! Vastaan kaikkiin kommentteihin (paitsi mahdollisiin epäasiattomuuksiin en välttämättä jaksa), vaikka joskus vastaaminen voi vähän kestää.