sunnuntai 31. heinäkuuta 2016

Klassikkohaaste III, Huojuva talo


Mikä ihmeen klassikkohaaste?

"Kaihertaako lukematon klassikko? Kaikki ovat SEN lukeneet paitsi minä? Kalvavan sivistysaukon pääset täyttämään vertaistuen voimin." Lue lisää täältä.

Olen osallistunut kahteen aiempaankin klassikkohaasteeseen, mutta kauhukseni huomasin, että molemmilla kerroilla mieskirjailijalla. Nyt valitsin tasapuolisuuden nimissä naisen. Alun perin piti lukemani Helvi Hämäläisen Säädyllinen murhenäytelmä, mutta vaihdoin Jotuniin, koska Huojuva talo osui käteeni kuin sattumalta kirjastossa. Lisäksi olen halunnut jo pitkään sen lukea.


Maria Jotuni: Huojuva talo
Otava 1963 (1991)
S. 577

Huojuva talo on avioliittoromaani ja Lean kasvutarina. Ennen kuin Lea saa Eeronsa, jota ei oikeastaan ajatellut alun alkaen tai lainkaan naivansa, käydään läpi Lean lapsuus.

Lealla riittää sympatiaa (minullakin muuten riitti) veltolle isälleen, mutta ei niinkään tomeralle äidilleen. Ehkä Lea myöhemmin näkee Eerossa isäänsä ja on siksi pitkämielinen. Tai sitten Lea on varsin joustava persoona, joka uskoo ihmisen pohjimmaiseen hyvyyteen. Itse en voi sietää sanontaa "hän on pohjimmiltaan hyvä ihminen". Se ikään kuin oikeuttaa ilkeän ihmisen tekemään ja olemaan, mitä tahansa. Minä en siten usko ihmisen puhtaaseen hyvyyteen, kuten ei Eerokaan.

Mutta palatkaamme Eeroon myöhemmin. Haluan ensin kirjoittaa Leasta. Haluan nostaa Lean etusijalle. Lean, joka ei koskaan asettanut ensimmäiseksi itseään, vaan eli elämänsä Eeron tunteita luodaten ja niitä peläten. Jopa siinä määrin, että lapsetkin kärsivät.

Huojuvaa taloa onkin ajoittain raastavaa lukea, sillä olisi tehnyt mieli huutaa ääneen. Huutaa ensin Lealle jätä se saatanan sika ja sen jälkeen huutaa Eerolle aaaarrrggghhhh (loput sensuroitu) ja ehkä jopa antaa korvatillikka tahi isän kädestä.

Onko Lea heikko? Mielestäni Lean suurin heikkous on se, että hän yrittää (yli)ymmärtää Eeroa ja luulee voivansa muuttaa ihmisiä, siis Eeron. Mutta kun ei ihmistä voi muuttaa, sitä ei Lea ymmärrä tai ehkä ymmärtääkin sisimmässään, mutta ei halua uskoa. Hän vain jatkaa sekopään miehensä analysointia, yrittää ennakoida hänen tekojansa ja sovittaa oman käytöksensä Eeroa miellyttäväksi. Mutta ei Eeroa voi miellyttää, ei ainakaan Lea. Tai ehkä voisikin, jos Lea itse muuttuisi toiseksi sen sijaan että yrittää muuttaa Eeroa.

Onko Lea hyvä? Niin, riippuu kenen silmin katsotaan. Varmaan kaikkien mielestä Lea on hyvä ja jalo ja onhan hän suurimmaksi osaksi johdonmukainen hyvyydessään ja suopeudessaan. Mutta mitä on sellainen hyvyys tai jalous, joka kohdistuu vain yhteen ja jättää toiset tuon yhden armoille? En epäile ollenkaan, etteikö Lea rakasta lapsiansa, mutta hän tuntuu hukkuneen omaan missioonsa pelastaa Eero - ja avioliittonsa. Kyllä se tapahtuu osin lasten kustannuksella. Miksi ihminen puolustaa ilkeää ja pahaa, mutta ei samalla tarmolla viattomia ja puhtaita?

Rakastaako Lea Eeroa? Minusta ei, hän haluaa uskoa ja muuttaa, on riippuvainen vaikka luulen, että Lea pärjäisi ilman Eeroakin. Ja niinhän hän pärjääkin.

Wikipediassa lukee:

"Teosta (Huojuva talo) on pidetty myös hyvän ja pahan vertauskuvana: narsistisen itsekeskeinen Eero Markku edustaa pahaa, Lea ja hänen vanha ihastuksensa puolestaan edustavat hyvää."

En usko, että on olemassa totaalipahaa tai totaalihyvää: kaikissa ihmisissä on molempia. Voimme pohtia, miksi Lea on teoiltaan (huom. ei aina ajatuksiltaan) lojaali Eerolle, mutta sivuuttaa lastensa hyvinvoinnin. Onko se puhdasta hyvyyttä muka?

Entä Eero? Onko Eero paha? Jollakin tasolla Eero tajuaa tekevänsä väärin ja olevansa dorka (hups, sallinette modernin ilmaisun), mutta ei voi muuttaa itseään. Eero on mielestään viettiensä vanki eikä voi itselleen mitään. Ei sellaista voi parantaa, joka haluaa pitää särönsä. Eero mahtaa olla misantrooppi, sellaista pahinta laatua oleva, sillä misantroopeissakin on eroja eivätkä kaikki ole niin äärimmäisiä.

Eero on lisäksi itara ja julma, käyttää rahaa vallan välineenä. Ei vaateta vaimoaan kunnollisesti, ja alkuun joutui Lea eri ruokaakin syömään. Kuitenkin Eero oli se, joka halusi ettei Lea käy töissä.

"Eero puhui rauhasta puukko taskussansa ja sivistyksestä palvelustyttö polvillansa."

Kirjan muuhun juoneen ja henkilöihin en puutu (muuten tämä postaus ei lopu ikinä), suosittelen itse lukemaan. Huojuva talo tarjoilee valtaisan määrän tunnetta ja tuntemuksia. Minun olisi tehnyt mieli paiskata kirja noin sata kertaa seinään ja huutaa, raapia itseni verille turhautuneena Lean alistumisesta ja nöyristelystä.

Kannet suljettuani tuli itku. Itketti turha kituminen ja suru, oman onnensa estäminen. Sillä lopulta Lea itse seisoi onnensa edessä, ei päästänyt sitä liki. Samaan aikaan ihailen Lean tyyneyttä ja vakautta ja itken sitäkin. Lea sai lopulta elämänsä, mutta miten ja voi kuinka myöhään.

Yhteenveto: en lainkaan ihmettele Huojuvan talon klassikkoasemaa. Romaani kuvaa aikaansa, mutta pienin muutoksin sen voisi hyvin sijoittaa tähänkin päivään. Ja se on pelottavaa.

Muu huomio: Eero ei muutu, mutta ei muutu Leakaan. Mitä me tästä opimme... Tekee mieli todeta turhaan yrität toista muuttaa, kun et itsekään muutu. Tietyssä määrin ihminen muuttuu läpi elämän, mutta persoonan perustukset harvemmin.

~~~

Täällä ovat linkit muiden klassikkohaasteeseen osallistuvien blogeihin. Kiitos Marilelle emännöinnistä! Tämä on tosiaan jo kolmas järjestetty haaste ja lisää on tulossa. Jos et siis nyt ehtinyt mukaan, niin ei tämä tähän pääty.

31 kommenttia:

  1. Huojuvaa taloa en ole muistaakseni (!) koskaan lukenut kokonaan. Minulla on sellainen muistikuva, että olen kyllä aloitellut. Kirja olisi hyllyssäni valmiina ja nyt sinun tekstisi jälkeen tuntuu, että kyllä tämä pitää kokonaan lukea.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Katja, olisin melkein voinut lyönä pääni pantiksi (onneksi en lyönyt), että juuri sinä olet tämän lukenut. Alun reilut sata sivua taustoittaa Lean lapsuutta ja varhaisnuoruutta/teiniyttä. Vasta sen jälkeen alkaa ns. rytistä kunnolla. Minä koukutuin kirjaan kyllä ihan alusta alkaen ja koin Lean lapsuuden kiinnostavana. Alun kepeys synkistyy melko pian. Oikeastaan yllätyin, kuinka paljon tässä on psykologista ja filosofistakin tulkintaa.

      Poista
  2. Tää kirja vaikuttaa siltä, että parempi jättää lukematta, ettei tuu hulluksi ton Lean ja Eeron kanssa. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Katarooma, järjenlähtö tätä lukiessa oli kyllä lähellä :D Oikeastaan tämä vaikutti voimakkaammin kuin olisi uskonut, joten ainakin kannattaa valita lukuajankohta tarkasti. Tai olla lukematta: ehkä ihan herkimmille en edes suosittelisi tätä.

      Poista
  3. Hyvä me! Sama kirja tuli luettua, oikea kauhuklassikko ja todella tuore aihe, eli ikuinen aihe. Toiset lähtevät ensimmäisestä iskusta, toiset jatkavat loppuun asti. Jotuni itse ei eronnut.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Todellakin, Mai, hyvä me! :) Osasin odottaa jotain melko raakaa, mutta tämä yllätti silti. Ei ehkä niinkään tekojen raakuus (vaikka raakoja nekin), vaan sanojen ja henkisen paineen. Pelkästään siihen ilmapiiriin olin tukehtua.

      Jätin tarkoituksella mainitsematta viittaukset Jotunin omaan avioliittoon, vaikka näin tarkkasilmäistä ja analysoivaa tekstiä kirjoittava kaiketi on joutunut tällaisia asioita ihan oikeastikin käsittelemään.

      Poista
  4. Nostan sinulle hattua, kun olet jaksanut lukea tämän (ja Maille myös)! Minulta tämä jäänee lukematta. Aihe on aivan liian ahdistava ja raskas. Ihmisluonto ei paljon aikojen saatossa ole muuttunut, valitettavasti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Marika, tämä oli itse asiassa kaikesta huolimatta melko nopealukuinen. Eniten aikaa minulta vei tätä lukiessani pohtimaan jääminen. Osallistuin mielessäni itsekin moneen keskusteluun ja väittelyyn.

      Ihmisluonto on tosiaan monivivahteinen ja valitettavasti mikään sivistys ja teknologia ei voi pahuutta ja kieroutta kitkeä.

      Poista
  5. Tästä on myös hyvä elokuva, josta on otettu kuva tuohon kirjan kanteen. Sara Paavolaien on loistava Lea, vapiseva ja kärsivä ja Kari Heiskanen on Eeron roolissaan kylmän julma, itse piru.
    Paavolainen ja Heiskanen olivat silloin vielä myös tosielämässä aviopari.

    Jos tästä tehtäisiin uusi elokuvasovitus, niin Laura Birn olisi itseoikeutettu Lean rooliin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Marjatta, tiesin että kansi on tv-sarjasta, sillä kävin Ylen sivulla lukemassa kys. sarjasta (ja ajattelin muuten katsoa ne videoklipit, joita siellä on). Kirjassa ei tosin mainittu, mistä kansi on. En usko, että koko sarjaa viitsin katsoa: luulen, että kirjassa on minulle tarpeeksi. Pahin tunnevyöry minulle muuten tuli vasta kirjan luettuani: jopa ahdistuin, mitä harvoin tapahtuu minulle minkään kirjan kohdalla.

      Poista
    2. Sama vaikutus minulle. Kirja ja muu taide-elämys on hyvä, jos se jättää jälkijäristyksiä.
      En minäkään kyllä viitsisi lukea ja katsoa samaa peräkkäin. Olen lukenut kirjan kauan sitten ja elokuvan silloin, kun se valmistui. Se sai hyvät arviot. Sarjaa en enää halunnut katsoa. Se tuli kai aika pian elokuvan jälkeen, jos oikein muistan. Liian paljon tuskaa on liikaa.

      Poista
    3. Marjatta, todellakin kyseessä on vaikuttava teos, kun se herättelee tuntemuksia ja jättää jälkimaun. Jos olisin katsonut elokuvan ensin, olisin ehkä saattanut lukea kirjankin vielä. Mutta monesti jos olen lukenut kirjan ensin, niin sen pohjalta elokuva ei välttis enää edes kiinnosta.

      Poista
  6. Kiva kun olit mukana klassikkohaasteessa! Huojuva talo vaikuttaa teokselta, joka ehdottomasti pitäisi joskus lukea. Ja se on myös yhdellä listoistani, eli joskus vielä ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Marile, suosittelen kyllä Huojuvan talon lukemaan. Kannattaa tosin varautua piinaavaan ja pitkäkestoiseen ilottomuuteen ja synkkyyteen.

      Poista
  7. Ooh, miten upea teksti tästä huikean hienosta klassikosta. <3 Katsoin joskus vuosia sitten kirjan pohjalta tehdyn tv-draamasarjan, jonka pääosissa oli silloinen aviopari Kari Heiskanen ja Sara Paavolainen, ja sarja teki niin lähtemättömän, kurkkua kuristavan vaikutuksen, etten ole kyennyt tarttumaan kirjaan kuin vasta aivan hiljattain. Olen aloitellut Huojuvaa taloa joskus viime vuoden puolella (?), ja kirja on yhä kesken. Voisinkin ottaa hienosta tekstistäsi inspiroituneena itseäni niskasta kiinni ja lukea kirjan loppuun.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sara, minä taas luulen että skippaan tuon tv-sarjan suosiolla. Ylen sivulla olevat klipit ehkä katson, mutta sitten jätän Huojuvan talon ainakin toistaiseksi lepoon.

      Lue ihmeessä kirja loppuun, kun olet sen jo aloittanut. Tässä on yllättävän paljon tarkkaa ja syvällistä pohdintaa eli jo pelkästään sen takia kannattaa lukea.

      Poista
  8. Yliymmärtäminen ei tosiaan auta ihmistä, mutta jollakin tavalla tuntuu, että se on ihmisen tapa yrittää saada hallintaan asioita, joita ei voi, uskalla tai halua hallita. Samaan lopputulemaan päädyin minäkin: on pelottavaa, miten ajankohtaiselta romaani tuntuu. Huh.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sirri, ihan totta. Olen itse ollut joissakin asioissa todella pitkämielinen ja yliymmärtävä eikä se muuta kuin tuhonnut minut. Minut tällaiseen puolusteluun ja selittelyyn (yliymmärtämiseen) ajoi syyllisyys, joka ei olisi edes kuulunut minulle. Siksi väkisinkin tulee mietittyä, että Leakin pysyi suhteessa osittain (perusteettomasta) syyllisyydestä - Lea kenties ajatteli jollain tasolla itse olevansa syypää Eeron "paskamaisuuteen".

      Poista
  9. Minulla on ollut tämä omassa hyllyssäni jo monta vuotta, mutta en ole lukenut. Ehkä olen pelännyt, että on liian rankka; että en pystyisi lukemaan siitä, miten Lea koko ajan vain taipuu ja taipuu. Samaan aikaan kirja kiinnostaa kyllä kovasti - tekstisi jälkeen vieläkin enemmän. Ehkäpä tammikuun klassikkohaasteeseen? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Maisku, juuri Lean taipuminen ottaa koville, mikä on sinänsä ristiriitaista, kun pitäisi ehkä enemmän järkyttyä Eerosta. Oikeastaan Huojuva talo paljasti minustakin asioita, joita en välttämättä olisi halunnut itsessäni nähdä enkä aio niitä todellakaan täällä blogissani kertoa, vaan ihmettelen itsekseni.

      Tämä on rankka kirja, mutta kyllä sen luettuaan jää henkiin eli suosittelen kyllä vahvasti - ehkä tosiaan seuraavaan klassikkohaasteeseen! :)

      Poista
  10. En ole lukenut, katsonut tv:stä kyllä, ja jo sekin oli ahdistava. Vaikuttava, tärkeä ja ajankohtainen aina vain, siitä varmaan klassikon tunnistaa. Hieno valinta sinulta, ja kiitos tästä jutusta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Arja, minunhan ei edes pitänyt Huojuvaa taloa lukea, mutta se valikoitui ikään kuin sattumalta. Ja hyvä niin, olipahan melkoista kyytiä. Monen kirjan kohdalla ei näin ole, mutta nyt tuntuu että haluan Huojuvasta talosta äkkiä eroon. Onneksi kirja ei ole omani, vaan voin palauttaa sen kirjastoon!

      Poista
  11. Katsoin joskus kirjan pohjalta tehdyn elokuvan ja se oli niin ahdistava, että kirjaan en ole rohjennut tarttua. Ehkä joskus kuitenkin luen Huojuvan talon, on se niin vahva klassikko.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jonna, pakkohan tätä suositella, vaikak raju onkin. Osannet kuitenkin odottaa, kun olet sen pohjalta tehdyn elokuvan nähnyt. Itse en noita elokuvia halua nähdä, tämä kirja riitti.

      Poista
  12. Mulla on luetun version päälle liimautunut elokuvaversioa, jonka myötä aloin vihata Kari Heiskasta. No, tuo nyt oli vähän vahvasti sanottu. Kamalinta vielä kun tietää tämän kertovan osin Jotunin omasta avioliitosta. Mahtava teos, josta kirjoitat hienosti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Omppu, en ole tosiaan tuota elokuvaa nähnyt, mutta sama inho voisi hyvinkin vallata minutkin. Sehän kertoo sinänsä taitavasta roolisuorituksesta, että nostattaa voimakkaita tunteita. Kiitokset kauniista sanoistasi.

      Poista
  13. Luin tämän teoksen lukion ekalla kirjallisuusdiplomia varten. Teos jäi niin vahvasti mieleen, että minun ei varmasti tarvitse tätä lukea ikinä uudelleen enkä kyllä haluaisikaan - niin ahdistava tämä minusta oli.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mainittakoon vielä, että teos on todella vaikuttava eli en ajattele pelkästään negatiivisessa mielessä, että en halua tätä enää lukea ikinä.

      Poista
    2. Jonna, ymmärrän mitä tarkoitat. Minullakaan ei ole tarvetta tätä lukea uudelleen - eikä edes haluja, vaikka ehdottomasti olikin lukemisen arvoinen ja ravisteleva kokemus.

      Poista
  14. Kirjoituksesi vahvistaa kuvaa, joka minulla on ollut Huojuvasta talosta. En ole kirjaa lukenut. Epäröin juuri tuon ahdistavuuden vuoksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Margit, tämä on vielä jotenkin sillä tavalla ahdistava, että pitkin kirjaa suututti ja minulle vasta kirjan suljettuani ryöppysi se ahdistus valtavana rintamana. Se siis yllätti itsenikin: minä kun yleensä siedän melko hyvin kaikenlaista kirjallisuudessa.

      Poista

Kiitos paljon kommentistasi! Vastaan kaikkiin kommentteihin, vaikka joskus vastaaminen voi vähän kestää.