Klassikkohaaste VI: Snow Country

On jälleen puolivuotuisen klassikkohaasteen aika. Tämä on jo vuorossaan kuudes ja voinkin tässä ylpeillä osallistuneeni kaikkiin aiempiin. Kuudetta haastetta emännöi Heidi P, jonka blogista voit lukea enemmän haasteesta.

Olen mieltynyt lähinnä uudempaan (=jälkeen syntymäni) japanilaiseen kirjallisuuteen joskin vanhempikin kiinnostaa. Klassikkohaasteeseen valikoitui tällä kertaa japanilainen klassikko täysin sattumalta: etsin kirjastosta inspiraariota kys. haasteeseen ja Yasunari Kawabata tuli eteeni.

Olen toki Kawabatasta ja Snow Countrysta (suom. Lumen maa) ollut tietoinen ennestään, mutta klassikkohaasteen ansiosta se päätyi nyt vihdoin lukuun asti.

Kirjan jäljiltä on hieman hämmentynyt olo. Periaatteessa pidin siitä, erityisesti maisemakuvaukset olivat eläviä ja voimakkaita. Samoin jotkin yksittäiset tuokiot. Sen sijaan noin muuten en jaksanut kauheasti innostua, en varsinkaan kirjan juonesta, joka on

tokiolaisella, perintörahoilla rikastuneella Shimamauralla on tapana matkustaa silloin tällöin pohjoiseen vuoristoalueelle Onseniin hemmottelemaan itseään. Vaimo ja lapsi tietenkin jäävät Tokioon. Eräällä tällaisella reissulla Shimamura kohtaa erään tietyn geishan, Komakon, ja heidän välilleen syntyy suhde. Luonnollisesti tällainen suhde ei käy laatuun eikä siitä voi kehittyä koskaan mitään.

Tuli mieleeni Sayo Masudan omaelämäkerta (lue kirjoitukseni siitä täältä) liittyen nimenomaan "onsen geishoihin" ja siihen, miten heihin suhtauduttiin: ns. vuoristogeishat eivät juuri tavallisesta prostituoidusta eroa. Sitä taustaa vasten on helppo ymmärtää Komakon ahdinko ja ahdistus. On suorastaan masentavaa ihastua - saati rakastua - koska se on lopulta kuitenkin vain väliaikaista ja muutenkin turhaa. Ei sellainen rakkaus voi koskaan johtaa minnekään. Mutta minkäs sitä tunteilleen tekee: eivät ne kysele järjeltä kannattaako. Ja jos kyselevätkin, niin ei tunteita oikein voi järjellä ohjailla saati käskyttää.

Shimamura hieman pohtii, miten oikeutettua on hänen hemmotella itseään näin. Pitäisikö pysyä kotosalla Tokiossa ja unohtaa kaiken maailman kylpylät ja tietysti Komako. Mutta on niin vaikeaa kieltää itseltään miehen iloja, oletan. En oikein pääse Shimamuran sisälle, mutta vaikuttaapa hän olevan itsekin hukassa. Ei siis ole kyseessä täysin paatunut ja sydämetön mies. Juu ei, vaikka Shimamura uhraa myös paljon aikaa erään Yukin, jota katseli junassa, ajattelemiseen. Kulttuurinsa tuote, sanoisin.

Luulen, että Snow Country on niitä kirjoja, joille toinen lukukerta voisi olla ansioksi. Kirja on lyhykäinen, mutta silti koin sen varsin runsaana. Voi osittain johtua kauniista ja kuvailevasta, ajoittain lyyrisestäkin, kielestä. Juuri mitäänhän ei kirjassa varsinaisesti tapahdu, mutta ei tarvitsekaan. Kirja on periaatteessa varsin selkeä pinnalta, mutta sieltä pinnan alta voi sitten rouhia vaikka mitä.

Yasunari Kawabata: Snow Country
Penguin 1956
Englannistanut Edward G. Seidensticker
S. 121

Heidin blogissa on koostepostaus, josta pääsee kätevästi katsomaan toisten haasteeseen osallistujien klassikkoja.

Aiemmin haasteeseen lukemani klassikot:

I Joseph Konrad: Pimeyden sydän
II Veikko Huovinen: Havukka-Ahon ajattelija
III Maria Jotuni: Huojuva Talo
IV George Orwell: Animal Farm
V Minna Canth: Kauppa-Lopo

~~~

Koska valitsin kirjan lukuuni melko sattumanvaraisesti, voin sen sijoitaa Helmet-lukuhaasteessa kohtaan 41. Valitse kirja sattumanvaraisesti.