Klassikkohaaste VIII: Masentunut historoitsija

Olen halunnut lukea Nausean jo pitkään, mutta aina on ollut jokin syy, miksen sitä voi lukea. Suurin syy on unohdus. Toiseksi suurin syy on nyt ollut se, että kirjaston Nausea on niin järkyttävässä kunnossa, etten voinut sitä lukea. Vihdoin ostin kirjan omaksi.

Ajatukseni Nauseasta olen kirjoittanut osissa, ensimmäinen osa on kirjoitettu keskiviikkona 23.1. Oli pakko ottaa tällainen systeemi käyttöön, koska

a) toivon sen motivoivan kirjan lukemisessa (tätä kirjoittaessani olen siis jo aloittanut kirjan ja lukeminen takkuaa).
b) olen lähdössä reissuun ensi viikolla enkä tiedä ehdinkö kirjan lukemisen lisäksi kirjoittaa siitä, ellen toimi näin.

Mikä ihmeen klassikkohaaste? Lue lisää Tarukirjan blogista ja innostu itsekin osallistumaan ensi kerralla!

Jean-Paul Sartre: Nausea
alkuper. La Nausée 1938
Penguin Books 1965 (ensimmäinen englanninkielinen painos vuodelta 1949 on nimeltään The Diary of Antoine Roquentin)
englannistanut Robert Baldick
s. 253


Nausea on päiväkirjaromaani. Kertojamme, historoitsija Antoine Roquentin, alkoi kirjoittaa sitä kolmisen vuoden jälkeen palattuaan pitkältä (useita vuosia kestäneeltä) matkalta. Parhaillaan Antoine viimeistelee historiallista tutkimustaan Markiisi de Rollebonista.

”You must be very good at arguing,” said the Curé, ”to beat our own people”! ”I didn’t argue,” replied Monsier de Rollebon, ”I made him frightened of Hell.”

Kirjan alku on kiinnostava, suorastaan lupaava. Siinä Antoine pohtii (ihmettelee) muuttumistaan, alienoitumistaan. Pohtii, mitä hänelle on mahdollisesti tapahtunut, tapahtuu parhaillaan. Sitä miten muut hänet kokevat ja miten se eroaa siitä, miten hän itse itsensä kokee. Nausea (kuvotus) alkaa muotoutua, se on kaikkialla – ei lähtöisin Antoinesta itsestään. Nämä ovat mielenkiintoisia pohdintoja, samoin Markiisi de Rolleboniin liittyvät pohdinnat kiinnostavat.

Mutta niin, en millään jaksaisi kiinnostua kanssaihmisten tarkkailemisesta ja kuuntelemisesta (etenkin kun nuo kanssaihmiset ovat kohtuullisen tylsiä), vaikka teen sitä kyllä itsekin. Aikakausi ja miljöö kiinnostavat, mutta haluaisin mieluummin lukea päiväkirjan kirjoittajan AJATUKSIA.

Ja toki ymmärrän, että Nauseassa on useita tasoja ja rivienvälejä, joissa on tulkittavaa ja nimenomaan niitä pitäisikin tulkita ajallisessa kontekstissaan. Mutta minua taitaa vaivata henkinen laiskuus. Alan epäillä, että kenties nyt ei olekaan otollinen aika tälle kirjalle.

Olen tällä hetkellä sivulla 76, Antoine on juuri lähdössä Brasserie Vételizestä, jossa yritti lukea, mutta lähinnä kuunteli vieruspöydän ihmisten keskusteluja.


Torstai 24.1.

Kuka on kirjoittanut yllä olevan tekstin? En tunnusta. Jotakin tapahtui eilen jatkaessani kirjan lukemista. Tajusin, että sunnuntai on suuri teeskentelyn päivä. Tietenkin koko elämä on teeskentelyä, mutta sunnuntaisin on aikaa tajuta se.

Myös Antoine on alkanut taas kyseenalaistaa olemassaoloaan ja kirjaamaan ajatuksiaan sen sijaan että kuvaa päiväkirjassaan toisten tekemisiä. Ovelaa sinänsä, sillä oikeastaan juuri tarkkailun ja kuvailun kautta voimme nähdä, miten huvittavaa (tai säälittävää) koko elämä on.

Antoine paljastaa päiväkirjassaan, että de Rollebon on ainoa oikeutus hänen olemassaololleen. Toisin sanoen: työ on ainoa määre, jonka Antoine näkee oikeuttavan olemassolonsa.


Joku muu päivä kuin torstai

Tunnen nyt alemmuutta, kun en jaksa innostua joidenkin museomaalausten ja patsaiden kyttäämisestä, kuviteltujen elämien pikakelauksesta (mitäs muuta muuten fiktiivinen kirjallisuus on, haha, mutta ehkä tajuatte mitä tarkoitan tai sitten ette). Liikaa elämiä, liikaa elämää. Haluaisin ajatella kuolemista. Tai edes sitä olemassaoloa.

Innostun aina kun Antoine alkaa pohtia oman olemassaolonsa oikeutusta ja oikeudettomuutta, syytä. Tai tuntee mahdollisesti alemmuutta: muilla on selkeämmät suunnat, ovat (muka) tärkeämpiä. Tekee mieli huutaa, että ihan yhtä turhia ne muutkin ovat, että huoli pois. On ihastuttavan vapauttavaa tajuta, miten turhaa kaikki on ja erityisesti hyväksyä, ettei elämällä ole sen kummempaa tarkoitusta kuin elää.

Siis todellakin: ELÄÄ mieluummin kuin vain olla elossa. Mutta makuasia tietenkin sekin. Ja toisaalta voihan elämänsä käyttää etsimällä elämän tarkoitusta. Olen sitä itsekin tehnyt vuositolkulla – melkein siitä lähtien kuin itsenäistä aivotoimintaa alkoi esiintyä -  ja löytänyt vastauksen. Amen.

Kirjoitan tätä muuten illalla. Nyt menen jatkamaan kirjan lukemista ja jos kirjoitan siitä aamuaikaan, niin teksti ja tyyli saattavat olla ihan toisenlaisia. Olen eri ihminen eri kellonaikoina. On olemassa minäAM ja minäPM. Sitten on vielä MinäAA, mutta sitä ei nyt ole luvassa, koska en käytä alkoholia tammikuussa (onpa nolo "tunnustus", en ole alkoholisti eikä persoonani muutu humalassa vaikka ajatukseni saattavatkin muuttua, ja vältän itseni juomista kaatokänniin). Ai niin, sitten on vielä MinäSP, mutta en kerro mistä se on lyhenne.


En muista päivää, mutta nyt on tänään

Olen lukenut niin kiihkeästi, että kirja on hajonnut. Lisäksi sen päälle kaatui vettä.

Kirja on aikoinaan maksanut 35 penceä, hurjaa!

Eräänä aamuna

Olen merkinnyt sitaatteja, jotka haluan ikuistaa blogiini. Yhdestä tein sitaattitaulun. Lukeminen ei ole edennyt toivotulla tavalla, koska aloinkin lukea erästä toista kirjaa samalla ja se vei liiaksi mukanaan.

Lisäksi koen, että tämä Nausea on kirja jota voi lukea vain tietyssä vireessä eikä ollenkaan iltaisin (jolloin yleensä luen), koska iltainen aivotoimintani on erilaista kuin vaikkapa päiväinen aamusta nyt puhumattakaan.

This is what I have been thinking: for the most commonplace event to become an adventure, you must – and this is all that is necessary – start recounting it. This is what fools people: a man is always a teller of tales, he lives surrounded by his stories and the stories of others, he sees everything that happens to him through them; and he tries to live his life as if he were recounting it. 
 

Only one day. They could feel the minutes flowing between their fingers; would they have time to stock up enough youth to start afresh on Monday morning?  


This Sunday which is drawing to a close has left them with a taste of ashes and already their thoughts are turning towards Monday. But for me there is neither Monday nor Sunday: there are days which push one another along in disorder... - - - -  Nothing has changed and yet everything exists in a different way. Ican’t describe it; it’s like the Nausea and yet it’s just the opposite… - - - -  


I had always realized that: I hadn’t any right to exist.  


Monsieur de Rollebon was my Partner: he needed me in order to be and I needed him in order not to feel my being. 


En tiedä pidänkö tästä kirjasta; ajoittain se rasittaa minua, mutta toisaalta aiheuttaa melkoisia ajatusmyrskyjä, jotka liittyvät vain löyhästi jos ollenkaan itse kirjaan, ja suorastaan hurmioidun. Kirjan ehdottomaksi ansioksi nämä myrskyt koen, sillä ilman kirjan lukemista ei myrskyäisi aivoissani. Jännää.

Jännää on myös se, että iso osa näistä postauksen lätinöistäni ei periaatteessa liity Nauseaan mitenkään. Mutta käytännössä kuitenkin liittyy. Olen onnekas lukija ja iloinen bloggaaja, sillä saan räpeltää tähän mitä vain.

Ai niin, postauksen alussa mainitsemani reissu peruuntui sairastapauksen takia. Tai ei oikeastaan peruuntunut, vaan siirtyi kolmella viikolla, mikä on toisaalta ihan kivakin juttu koska a) se kuitenkin toteutuu ja b) minä ehdinkin lukea toisten klassikkopostauksia ihan rauhassa ja antaumuksella.


Eilen

Life has a meaning if you choose to give it one.

Exactly! But why would you? You’re allowed to exist without a reason, too. It is your choice and you can be even happy with it. It is liberating (to know) after all.


Keskiviikko 30.1.

Kirja taputeltu kunnialla loppuun. Alkupuoli oli melko kuivakka ja joutava, piti ihan pakottaa itsensä sen pariin ja lukea väkisin. Mutta loppua kohden meno parani, kun päästiin oikeasti niihin ajatuksiin eli olemassaoloon ja sen pohtimiseen.

Kyllä, myönnän että suorastaan rakastan eksistentiaalista rypemistä ja olemassaololla – ja sen mahdollisella oikeutuksella tai oikeudettomuudella – pallottelua. Ihan sama olenko samaa mieltä kirjassa esitettyjen ajatusten kanssa. Monesti osittain olen ja osittain en ole. Mutta eihän lukijan olekaan mikään pakko olla samaa mieltä mistään lukemastaan – toisaalta ei ole pakko olla eri mieltäkään. En minä lue siksi, että voisin olla samaa mieltä kaikesta; että saisin tukea jo olemassa oleville ajatuksilleni, harhoilleni tai ennakkoluuloilleni.

Niin että pidinkö Nauseasta? Kyllä pidin enkä pitänyt. Ja taputan itseäni olalle, että sain sen vihdoin luettua. Ei ollut ihan kivuton luku-urakka, vaikka paksuhan kirja ei ole, vaikka siltä tuntuikin.

~~~

Muut osallistujat ja linkit heidän klassikkokirjoituksiinsa näet Tarukirjan blogista, kas tässä suora linkki.

Lisään vielä tähän loppuun aiemmat klassikot, jotka olen haasteen tiimoilta lukenut. Olen osallistunut kaikkiin muihin paitsi seitsemäs jäi välistä.


I Joseph Konrad: Pimeyden sydän
II Veikko Huovinen: Havukka-Ahon ajattelija
III Maria Jotuni: Huojuva talo
IV George Orwell: Animal Farm
V Minna Canth: Kauppa-Lopo
VI Yasunari Kawabata: Snow Country

Elämä, kerta kaikkiaan! - lukuhaaste

Olin päättänyt tämän vuoden lukuhaastekiintiöni olevan täynnä, mutta ei se olekaan eli nyt tapahtuu klassinen takinkääntö. Sillä en todellakaan voi ohittaa Elämä, kerta kaikkiaan! -lukuhaastetta siihen osallistumatta semminkin kun ojassani makaa iso lehmä, jota voi tämän haasteen tiimoilta yrittää hieman siirtää.

Haasteen säännöt pähkinänkuoressa:

1. Elämä, kerta kaikkiaan! -lukuhaaste kestää vuoden. Haasteeseen voi lukea tai kuunnella äänikirjoina elämäkertoja, omaelämäkertoja, muistelmia tai vaikka omaelämäkerrallisia romaaneja, runoja, esseitä tai tietokirjoja.

2.  Haasteen lopuksi tarkoituksena on nimittäin luoda kuvitteellisen henkilön tiivis elämäntarina, joka on kollaasi kaikista haasteen aikana lukemistasi elämäkerroista. Poimi siis jokaisesta lukemastasi elämäkerrasta yksi kiinnostava asia kyseisen henkilön elämästä ja yritä yhdistää ne yhden fiktiivisen henkilön elämäntarinaksi. Saat vapaasti lisäillä tarinaan omiasi, kunhan siitä käy ilmi mitkä kohdat tarinassa ovat lukemistasi kirjoista.

Lue tarkempi kuvaus haasteesta ja sen säännöistä Kirjaluotsi-blogista. Aivan mahtava idea tuo, että luetuista teoksista ikään kuin luodaan uusi henkilö ja elämä. Alkoi ideamylly heti pyöriä ja haastekirjat kiinnostaa ihan eri tavalla!

Pengoin hyllyjäni ja jo pelkästään oman kodin kirjoilla saisi haasteen suoritettua, mutta lukulistallani on kyllä paljon muitakin kirjoja, jotka sopivat haasteeseen ja lisää julkaistaan koko ajan.

Innostuin niin kovasti, että raastoin kahdesta hyllystä löytämäni haasteeseen sopivat kirjat ja kuvasin ne. Yksi hylly, muutamat “kasat” ja portaikon kirjat ovat vielä käymättä läpi eli tässä vain pieni otanta kotiherkuistani.

Kirjaan haasteeseen lukemani kirjat tähän ja lisään sivun oikeaan reunaan haastelogon.

1. Kate Snell: Diana - prinsessan viimeinen rakkaus
2. Olivia Rayne: My Mother, the Psychopath
3. Abby Norman: Ask Me About My Uterus
4. Michael Fuller: "Kill The Black One First"
5. Naja Marie Aidt: When Death Takes Something From You Give It Back
6. Lori Schiller ja Amanda Bennett: The Quiet Room
7. Märta Tikkanen: Vuosisadan rakkaustarina
8. Henrik Tikkanen: Kulosaarentie 8 (ei ole vielä postausta)
9. George Takei: They Called Us Enemy
10. Jim McCarthy & Benito Gallego: The Life of Bob Marley – Wake Up And Live!
11. Paul Kalanithi: When Breath Becomes Air

Identiteetit kateissa

Nyt on niin kamala kansi kirjalla, että se sopii Perkeet-haasteeseen. Tuskin olisin kirjaa edes käteeni ottanut (nimikin on melko mitäänsanomaton ennen kuin ymmärtää sillä viitattavan biisiin nimeltä Crimson and Clovers, jolla on merkitystä kirjassa), ellei kirjailijan nimi olisi houkutellut. Mistä mahtaa hän olla kotoisin, mietin. Greenlandista (eli Tanskan autonomiselta alueelta), wow. Pakko lukea.

Niviaq Korneliussen: Crimson
alkuper. HOMO sapienne 2014
Virago 2018
englannistanut Anna Halager
S. 175

Kirjan sivuliepeessä kerrotaan, että Korneliussen on kirjoittanut kirjan greenlandiciksi ja kääntänyt siitä sitten itse tanskan kielelle. Otaksun, että tämä englanninkielinen käännös on tehty tanskan kielestä (koska Anna Halager kääntää tietojen mukaan tanskan- ja norjankielistä kirjallisuutta).

Kirjassa on viisi kertojaa, jotka jollakin tavalla ovat kosketuksissa toistensa kanssa: toiset enemmän, toiset vähemmän keskenään. Kunkin kerrontatyyli on erilainen, mikä tekee kirjasta mielenkiintoisen ja sopivan “mystisen”.

Kirjan aloittaa Fia, jonka kerronta on suorastaan räjähtävää, suoraa, turhautunutta. Fia on lopen uupunut parisuhteeseensa Peterin (iggu iggu iggu mikä hätänä iggu tule syömään iggu voi nyt perkeleen saatana työnnä se iggu sinne minne päivä ei paista) kanssa ja jättää tämän muuttaakseen veljensä Inukin parhaan ystävän, Arnaqin, nurkkiin. Parisuhde on syössyt Fian identiteettikriisin pyörteisiin.

Seuraava kertoja on Inuk, joka räpistelee tahollaan ahtaissa Greenlandin raameissa. Greenland ja sen ihmiset ovat vankila, joka tukahduttaa Inukin. Inukin kerronta sisältää päiväkirjamerkintöjä ja kirjeitä.

Kaikki kirjan kertojat on esitelty lyhyesti kirjan alussa: ne ovat samalla vihjeitä ja ohjaavat lukijaa tulkitsemaan/ymmärtämään lukemaansa. Muut kertoja ovat Arnaq, Ivik ja Sara. Kerronnat lomittuvat osittain toisiinsa ja lukija tunnistaa yhteydet. Paljastuu, että kukin henkilö kipuilee tahollaan ja nimenomaan siihen omaan identiteettiin liittyen.

En osaa eritellä, mikä tässä kirjassa minuun vetosi. Kirjassa ryypätään ja juhlitaan paljon eikä minua yleensä innosta örveltäminen ja ylenpalttinen sekoilu kirjallisuudessa. Mutta tässä kirjassa kiinnostaa eikä sekoilu sinänsä ole pääosassa: se on ennemminkin oire. Tuli jopa jossain määrin omat parikymppisajat mieleeni.

Kirjan rakenteen erilaisuus ja yllätyksellisyys myös kiehtoi. Ehkä heikoinpana koin kirjan viimeisen eli Saran osuuden, joka tosin kokosi tyylikkäästi tarinan keskeneräiset osat kasaan. Räväkkä esikoisromaani, joka jättää hyvän jälkimaun ja menee heittäen suosikkeihini. Niviaq Korneliussenin sijoitan seurantalistalleni: hän työstää sivuliepeen mukaan toista romaaniaan. Toivottavasti siitäkin saadaan enkkukäännös sitten joskus!

~~~

Kirja sopii Helmet-lukuhaasteessa muun muassa kohtaan 46. Kirjassa on trans- tai muunsukupuolinen henkilö. Jään nyt miettimään olisiko sopivaa sijoittaa tämä kirja myös Kuukauden kieli -haasteessa tanskan kielen kohdalle. Greenlandin asemahan Tanskaan nähden on kai hieman sama kuin Ahvenanmaan asema Suomessa. Vaikka Korneliussen kirjoittikin kirjan alun perin greenladiciksi, hän kuitenkin käänsi sen itse tanskaksi, joten...

Crimsonin ansiosta luin hieman faktoja Greenlandista sekä katselin videoita ja kuvia ja koin oikein mielenkiintoisen nojatuolimatkan silläkin saralla. Aivan mahtavaa, että on olemassa kaiken maailman kirjoja ja niitä meille käännetään!

Kirjaostosten seurantavuosi 2019 alkaa

Pidin blogissani vuonna 2015 kirjaa kaikista sen vuoden aikana ostamistani kirjoista. Tuon kokeilun oli tarkoitus kartoittaa, miten paljon kirjoja oikeastaan vuodessa ostelen. Järkytyin tuloksesta enkä ole sen jälkeen uskaltanut kirjata ostoja mihinkään.

Nyt aion uusia tuon kokeilun eli tänä vuonna kirjaan taas jokaisen ostamani kirjan ja julkistan ne blogissani koottuine selityksineen (jos jaksan) kunkin kuun lopussa.

Ostokriteerini ovat hieman muuttuneet vuosien saatossa, mutta lipsun niistä toisinaan enkä jaksa hirveästi ruoskia itseäni sen takia (tästä linkistä pääset lukemaan päänsisäisen taisteluni liittyen erään kirjan ostamiseen, siinä valottuu samalla hieman ne ostokriteeritkin). Lukeminen on niin iloinen ja rakas asia, että minun on vaikea pidätellä itseäni eikä tämä aihe ole sellainen, että koen siihen (pidättelyyn) edes kovin suurta tarvetta.

Tietenkin pitäisi varmaan syyllistyä (en jaksa, sori) kirjojen ostelemisesta(kin) niin kuin nykyään pelkästä olemassaolosta, koska [insert tähän ihan mikä tahansa syy maan ja taivaan väliltä]. Toisaalta jos ei kukaan osta kirjoja, niin ei niitä kukaan kirjoitakaan. No osta e-kirja ja säästä luontoa? En tykkää lukea lukulaitteelta, kokeiltu on enkä ole ainakaan toistaiseksi siihen valmis siirtymään.

Koska olen mahdollisesti ensi viikolla lähdössä reissuun (patikoimaan), listaan jo nyt tammikuun kirjaostot. Jos kirjat jotenkin mystisesti sattuvat lisääntymään vielä tässä tammikuun aikana, lisään ne helmikuun raporttiin.

Tammikuun törsäilyt

1. Teju Cole: Open City
Kirja kiinnostelee, mutta sitä ei saa kirjastosta joten PAKKO oli ostaa.

2. Fiona Mitchell: The Maid’s Room
Takateksti oli kiinnostava, pelkäsin että unohdan kirjan jos en osta sitä, joten ostin muistaakseni.

3. Jean-Paul Sartre: Nausea
Olen jo pitkään halunnut lukea Nausean ja minulla on ollut se kirjastostakin lainassa, mutta kirjaston versio oli hajoamispisteessä ja törkyinen, joten kirja aiheutti minussa nimensä mukaista olotilaa. Palautin kirjan lukematta.

4. Shirley Jackson: We Have Always Lived in the Castle
Jaa, oli vaan pakko kun halvalla sai ja kirja kiinnostaa runsaasti paljon.

Irrallinen irlantilainen sukupolvikertomus

Vuoden ensimmäinen uutuus on nyt korkattu. Kunnian, mikäli tässä mistään kunniasta on kyse, saa

Jacqueline O’Mahony: A River in the Trees
Riverrun 2019
S. 320

Tässä kirjassa kauneinta on kansi, sen takia otin sen lähempään tutkiskeluun kirjastossa ja päätin lainata, koska

kiinnostaa

kaksi kerrontatasoa; nykyisyys ja sata vuotta sitten Irlannissa.
Irlannin vapaussota ja itsenäistyminen.
O'Donovanin suvun vaiheet.

Ellen edustaa O’Donovanien nykyaikaa. Hän on kaikin puolin hukassa sössittyään työnsä ja avioliittonsa (sitä ei tietenkään yksin sössitä) ja suru lapsettomuudesta kalvaa. Erityisen traumaattinen kokemus on vauvan menettäminen jo ennen sen syntymää.

Ilmeisesti näiden masentavien tapahtumien takia hän kiinnostuu omista sukujuuristaan. Mahdollisesti hän on ollut niistä kiinnostunut aiemminkin, muttei ole tehnyt mitään ottaakseen selvää asioista. Kun Irlannissa tulee O’Donovanien vanha sukutila myyntiin, Ellen haluaa ostaa sen – miehensä rahoilla.

En tajua miten on mahdollista, että Ellen voi käyttää miehensä hilloja tyyriisiin kiinteistöostoksiin ihan vain ilmoitusluonteisena asiana. Ehkä heillä ei ole avioehtoa. Tosin Ellenin miestä ei tuntunut sinänsä moinen (kiinteistön mahdollinen ostelu) ihan kamalasti häiritsevän.

Ellen on kohtuullisen vastenmielinen henkilöhahmo. Hän rypee tuskassaan ja turruttaa sitä ryyppäämällä eikä alkoilu estä autonrattiin tarttumista. Pienessä tumussa on ihan hyvä ajella. Ellen inhoaa myös pöhöttynyttä vartaloaan. Tässä kohdin oletin, että kehoinhoon paneudutaan kenties syvemmin, mutta ei paneuduta.

Ei muutenkaan paneuduta Ellenin persoonaan: Ellen lähinnä märisee ja ajelehtii saamatta mitään ahaa-oivalluksia (niitä ei saa lukijakaan, ainakaan minä). Siinä sivussa hän kiusoittelee paikallista kiinteistönvälittäjää ja välittäjän (vaikkakin) epäonnistunut “kosto” on karu. Tässä vaiheessa pyörittelin silmiäni epäuskosta ja turhautumisesta. Jestas sentään mitä skeidaa, nyt oikeasti!

Vuosi 1919 on hieman kiinnostavampi. O’Donovanit piilottelevat kapinallisia talonsa ullakolla brittisotilailta. Irlannin tasavaltalaisarmeija (IRA) on itsenäisyyden asialla ja kapinoi brittihallintoa vastaan väkivalloin. Tässä ajassa seurataan erityisesti nuoren Hannah O’Donovanin elämää. Juuri Hannahin kyseenalaisesta ansiosta perhe alkoi ottaa vastaan ja piilottaa kapinallisia. Se johtaa tietysti ongelmiin, sillä britit saavat asiasta vihiä.

Mielenkiintoista siihen asti, kunnes tapahtuu väistämätön. Sen arvaaminen ei ollut järin vaikeaa, sillä asia on tiedossa nykyajassa. Ironista on, että Hannah pamahtaa paksuksi (tuohon aikaan valtava häpeä tietenkin) ja kertalaakista tietty kun taas nykyajassa Ellen kärvistelee lapsettomuuden takia.

En tiedä mitä ajatella tästä koko vyyhdistä. Kauhea pettymys se ainakin oli. Juoni on kulunut ja kunnianhimoton. Menneisyyden ja nykyisyyden siteet jäävät melko irrallisiksi: ihan kuin olisi vain lukenut kaksi eri tarinaa.

She’d had the same dream again last night, she realized. You can’t tell anyone your dreams, no one wants to hear them. They’re only interesting to you. Simon had told her that a long time ago. (s. 68)

Olen samaa mieltä Simonin (Ellenin aviomies) kanssa. Toisten unet ovat usein kuolettavan tylsiä. Valitettavasti saamme lukea muutamatkin unet kirjassa. Onneksi niitä ei seposteta pitkästi. Tällä kirjalla kuittaan Helmet-lukuhaasteen kohdan 29. kirjassa nähdään unia.

Ai niin, Simonkin on melko ärsyttävä henkilöhahmo, josta en saanut minkäänlaista otetta onko kala vai lintu. Kun pariskunta pohtii avioliittoaan ja rakkautta, Ellen (joka mielestäni on läheisriippuvainen) kysyy johtuuko Simonin latistuneet tunteet siitä, että hän on lihonut.

“Is it because of the weight?” she said. “The weight is because of the hormones.” ---- “I can try to lose the weight,” she said quietly. ---
“You can’t blame the hormones anymore anymore, Ellen,” he (Simon) said. “It’s the crisps and the wine and the no exercise.” (s300)

Ei ollut minua varten tämä kirja, joka on saanut ihastuneen vastaanoton ainakin Goodreadsissa.

Lottovoitto pilaa elämän?

Eipä ollut minulla järin suuret odotukset tämän kirjan suhteen ja siksi se pääsikin yllättämään. Aloin lukea kirjaa joskus viime tai toissa vuonna, mutta jätin kesken. En enää muista miksi. Nyt sain sen kuitenkin luettua kokonaan. Kyseinen kirja on

Grégoire Delacourt: Onnen koukkuja
alkuper. La liste des mes envies 2012
Wsoy 2013
ranskasta suomentanut Leena Leinonen
S. 163


Lottovoitto tietenkin kiinnostaa enkä panisi pahitteeksi, jos sellainen osuisi omalle kohdalle (en tosin lottoa). Siis päävoitto tietenkin. En usko, että suuri rahamäärä onnistuisi päätäni sekoittamaan, se ainoastaan toisi turvallisuuden tunnetta ja mahdollisuuksia, vapautta. Jos olisin tehnyt kirjan sivuliepeessä mainitut listat ennen kirjan lukemista ja lukemisen jälkeen vielä yhden listan, niin tuskinpa ne olisivat toisistaan mitenkään merkittävästi jos ollenkaan eronneet.

Lankakauppaa pyörittävä Jocelyne voittaa lotossa reilut kahdeksantoista miljoonaa euroa. Jocelyne ei ole mikään ahkera lottoaja, vaan tekee rivin ystäviensä kehotuksesta/painostuksesta. Siitä alkaakin sitten miettiminen lunastaisiko voiton vai ei. Haluaako Jocelyne arkisen elämänsä muuttuvan niin paljon kuin kahdeksantoista miljoona sitä kenties muuttaisi (ihan kuin olisi pakko muuttaa mitään)? Entä miten kävisi hieman väljähtäneen avioliiton, jossa kai kuitenkin on rakkautta?

Näitä asioita kirjassa pohditaan Jocelynen ollessa pääosin kertojana. Hienovireisesti vihjaileva ja pohtiva kerronta avaa hiljalleen Jocelynen ja miehensä monimutkaista suhdetta sekä toisiinsa että jo kahteen aikuiseen lapseensa. Myös Jocelynen arki pienessä kaupungissa tulee lukijalle tutuksi, sen sijaan aviomies jää piikiksi tapettiin. 

Pidin kovasti kirjan kerronnallisesta tyylistä: se on lempeäa ja pohtivaa (katkerahkon realistisella sivumaulla), jossa muistot tulvahtelevat värittämään nykyaikaa. Erityisen kauniisti Jocelyne kuvaa suhdettaan tyttäreensä, mutta myös poika saa äitinsä ehdottoman rakkauden. Koska kirja on lyhyt ja tiivis, ei asioihin jäädä muhimaan. Minulle riitti kuitenkin tällainen niukka kerronta luomaan tunnelmaa ja koskettavuutta, jota en oikeastaan edes pysty määrittelemään. Onnen koukkuja vain on surumielisen kaunis kirja.

Ja sitten. Vaikka pidinkin kirjasta, niin sen tietynlainen “asenne” hieman ärsytti minua. Tarkoitan sellaista raha pilaa kaiken ja tekee ihmisistä ahneita paskoja -asenne. Lottovoitto siis koetaan jotenkin harmillisena ja mahdollisesti elämän tuhoavana asiana. Ehkä sen tietysti voi niin nähdä ihminen, joka lottosi vastentahtoisesti kuten kirjan Jocelyne. Ja ehkä niin voi käydäkin.

Kirjasta löytyy useita bloggauksia, mutta linkitän nyt Kirjakaapin avaimeen, koska olen nähtävästi sinne taannoin kommentoinut, että kirja jäi kesken.

Lukupaikkani

Onnen koukuilla korkkaan Perkeet-lukuhaasteen ensimmäisen kohdan, joka on “Kirja, jonka olet aiemmin jättänyt kesken.”

Helmet-lukuhaasteessa kirja sopii kohtaan 35. Kirjassa on yritys tai yrittäjä.

Nemesis

Olen saanut luettua kirjan eli vaihteeksi on tarjolla blogiin muutakin sisältöä kuin listoja ja koosteita, vaikka eipä niissäkään mielestäni mitään moittimista ole. Lähes kaikki kirjoihin ja kirjallisuuteen liittyvä oheistoiminta on mielestäni mukavaa.

Lukuaikaani vei joulu- ja vuodenvaihdepyhien aikana tavanomaista runsaampi television tuijottelu. Erikoisin katselukokemus oli Netflixin tuottama interaktiivinen elokuva Black Mirror Bandersnatch, jossa katsoja voi valita annetuista vaihtoehdoista, miten päähenkilö-Stefan toimii missäkin tilanteessa. Ehdin tosin katsoa hyvän aikaa elokuvaa ennen kuin tajusin, että voin vaikuttaa valintoihin. Luulin, että ruutuun ilmestyvät vaihtoehdot olivat päähenkilön eli Stefanin sisäistä pohdintaa tmv.

Ja sitten takaisin kirjoihin. Tämän vuoden saa kunnian korkata Jo Nesbø dekkarillaan Nemesis.

Olen varsin myöhäisherännäinen tämän Harry Hole -sarjan kanssa, mutta onneksi kirjat eivät sinällään vanhene. Nähtävästi pidin viime vuoden kokonaan taukoa Nesbøsta, mutta tänä vuonna tilanne (mahdollisesti) korjautunee udeammankin kirjan voimin.

Nemesis on Harry Hole -sarjan neljäs osa. En olekaan nähtävästi kolmannesta osasta eli Punarinnasta blogannut. Noh, Punarinta oli osin melko puuduttava. Siinä oli minun makuuni liikaa sotatannerta.

Nemesiksessä seurataan kahta rikostapausta: pankkiryöstömurhaa ja yksityishenkilön kuolemaa, jonka aluksi oletetaan olevan itsemurha, mutta Harry Holea epäilyttää – erityisesti siksi, että Hole tunsi uhrin ja oli vieraillut hänen luonaan kuoliniltana. Alkoholiongelmaisen Holen muistikuvat illasta ovat pyyhkiytyneet, joten hän joutuu hieman epäilemään itseäänkin.

Tämä on nyt oikeastaan ensimmäinen Hole-kirja, jossa minulle syntyy Harryyn jonkinlainen ”tunneside”. En ole aikaisempien kirjojen kohdalla (paitsi Torakoissa kyllä hieman "ihastuin") ollut järin innostunut hänen henkilöhahmostaan, joka oli muuten oikeastaan syy, miksi taannoin otin Torakat lukuuni: halusin tietää, mistä Harry Hole –hehkutuksessa on kyse.

En ole vieläkään täysin vakuuttunut missä määrin jaksan innostua norjalaisesta alkoholisti-poliisista, mutta ainakin toistaiseksi totean, että jatkoon menee. Sitä paitsi kirjan taustalla kulkee koukuttava kestojuoni, josta haluan lukea lisää. Myös moni kirjan henkilöhahmoista on kiinnostava, joten sekin puoltaa sarjan lukemisen jatkamista.

Tiettyä dekkareille ominaista kliseisyyttä ilmenee (muun muassa poliisin läheisiä vaarassa jne.), mutta toisaalta myös kiinnostavaa pohdintaa. Juoni on yllättävän monihaarainen, mutta pysyy hienosti kasassa. Väkivaltaa esiintyy, mutta ei mitään suolenpätkissä liukastelua eikä yksityiskohtaista raakuuksien kuvailua.

Kaiken kaikkiaan pidin ja Nemesis peittoaa Punarinnan mennen tullen. Itse asiassa Punarinta lienee syy siihen, miksi piti ihan vuoden tauko pitää tästä sarjasta.


Kirjan tiedot:

Jo Nesbø: Nemesis
alkuper. Sorgenfri 2002
Vintage 2008
Norjasta englannistanut Don Bartlett
S. 695
Suomennettu nimellä Suruton


Harry Hole -sarja:

1. Lepakkomies – The Bat (en ole lukenut)
2. Torakat - Cockroaches
3. Punarinta – Redbreast (ei bloggausta)
4. Suruton – Nemesis (tässä postauksessa)
5. Veritimantit – Devil’s Star
6. Pelastaja – The Redeemer
7. Lumiukko – The Snowman
8. Panssarisydän – The Leopard
9. Aave - Phantom
10. Poliisi - Police
11. Jano - Thirst
12. Knife (julkaistaan enkuksi 8/2019)

~~~

Nemesiksellä korkkaan myös kuukauden kieli -haasteen osaltani alkaneeksi.
Helmet-lukuhaasteessa sijoitan Nemesiksen kohtaan 2. Kirjassa etsitään kadonnutta ihmistä tai esinettä. Tässä kirjassa etsittiin molempia.

Lukuhaasteet 2019

Rauhoitin itseni viime vuonna lukuhaasteista enkä silloin osallistunut muuta kuin Helmet-lukuhaasteeseen, jota en saanut ihan kokonaan luettua (viisi kohtaa jäi uupumaan). Olen myös osallistunut säännöllisesti kaksi kertaa vuodessa luettavaan klassikkohaasteeseen. Viime vuonna jäi tosin heinäkuun klassikko lukematta.

Klassikkohaasteeseen osallistun tänäkin vuonna (seuraavaa emännöi Tarukirja, jonka blogista voit myös lukea haasteen säännöt ja ohjeet), mutta sitä en koe aiheelliseksi erikseen kirjata, vaan riittää että postaan haasteeseen lukemastani klassikosta määräpäivänä. Seuraava määräpäivä on 31.1. ja aion lukea siihen Jean-Paul Sartren Nausean.

Mutta mennään nyt niihin läpi vuoden kestäviin haasteisiin.

KUUKAUDEN KIELI 2019

Haastetta emännöi Aukeamia-blogin La Plume, lue lisää haasteesta täältä.

“Alkuperäisen idean mukaan ideana on lukea kunakin kuukautena tietyllä kielellä alun perin kirjoitettu kirja.”

Koska haasteen sääntöjä saa hieman venyttää, niin välttämättä en aina lue tietynkielistä kirjaa juuri sille määrättynä kuukautena. Pyrin kyllä siihen, mutta haluan säilyttää lukuilon, joten olen valmis joustamaan.


Vuoden 2019 kielet

tammikuu: korea
Hwang Sok-Yong: At Dusk
Un-Su Kim: The Plotters

helmikuu: norja
Jo Nesbo: Nemesis
Jo Nesbo: The Devil's Star

maaliskuu: islanti
Ragnar Jónasson: Blackout

huhtikuu: unkari
Sándor Márai: Embers

toukokuu: albania
kesäkuu: hollanti
heinäkuu: kiina
Wang Ting-Kuo: My Enemy's Cherry Tree

elokuu: viro
syyskuu: heprea
lokakuu: tanska
Niviaq Korneliussen: Crimson
Naja Marie Aidt: When Death Takes Something From You Give It Back

marraskuu: tšekki
joulukuu: kreikka


Tilastoinnin helpottamiseksi lisään yllä olevalle listalle kyseisen kielialueen kirjan/novellin (kirjat/novellit) aina sen luettuani. Tämä on siis päivittyvä postaus. Tällä hetkellä luen muuten alun perin norjankielistä kirjaa eli helmikuu saa piakkoin ensimmäisen kirjansa.


PERKEET-LUKUHAASTE 2019

Haasteella ei ole kuvaa, joten käytän omaani.

Haaste on julksistu Taru Luojolan blogissa, lue lisää haasteesta.

“Vuosi sitten keksimme Tyhjän arkin retkikunnassa julkaista Perkeet-lukuhaasteen eli haasteen, jonka suorittaminen olisi mahdollisimman ikävää ja raskasta. Haastekohdat oli muotoiltu niin, että lukemaan joutuisi kaikkea sellaista jämäkirjallisuutta, joka yleensä mieluimmin unohdettaisiin.”

Kuulostaa kamalalta haasteelta ja juuri siksi siihen osallistun, mutta hyvin rennolla otteella tavoitteenani kiskaista pari omaa lehmää ojasta.


Tässä perkeet-haastelista:

1. Kirja, jonka olet aiemmin jättänyt kesken. Grégoire Delacourt: Onnen koukkuja
2. Kirjassa on ruma tai luotaantyöntävä kansi. Niviaq Korneliussen: Crimson
3. Yksi kokonainen Valittujen Palojen Kirjavaliot -nide.
4. Kirja, jonka kannet ovat kokonaan tai osittain irronneet ja hävinneet.
5. Isän- tai äitienpäivälahjaksi mainostettu kirja.
6. Kirjallisuustieteellinen teos.
7. Kirja kielellä, jolla et ole aiemmin lukenut kirjoja.
8. Väitöskirja alalta, jota et ole opiskellut (ei popularisoitu versio, vaan nimenomaan väitöskirjaversio).
9. Blogiin tai vlogiin perustuva kirja.
10. Urheilijan elämäkerta.
11. Täysin ohi aiheestaan menevä kirja (jos et tiedä ennalta, lue niin monta kirjaa, että tällainen löytyy).
12. Kymmenes tai myöhempi osa sarjasta, josta et ole lukenut vielä yhtään kirjaa (älä lue niitä edeltäviä osia ennen tätä).
13. Kirjan formaatti, asettelu tai kirjasin on vaikealukuinen ja silmille raskas.


Lähden tavoittelemaan seitsemää kohtaa (joita en jännityksen säilyttämiseksi aio paljastaa), jotka periaatteessa ovat ihan mahdollisia lukea ilman aivan järkyttävää hedaria ja krokotiilinkyyneliä, mutta en ruoski itseäni verille, jos (kun) en saavuta tavoitettani.

Lisään luetut kirjat suoraan yllä olevaan listaan.


RUNO19

Haasteen äiti on Omppu (Reader, why did I marry him?), lue lisää haasteesta täältä.


Kopioin tähän haasteen säännöt muistiksi itselleni:

1. Lue runoja
2. Kirjoita tai puhu runoista
3. Innostu runoista
4. Vuoden lopussa nosta esiin sinulle merkittävimmät sitaatit lukemistasi runoista (muista mainita mistä ja kenen kokoelmasta sitaatti on peräisin) ja yhdistä sitaatit yhdeksi runoksi eli tee oma runosi sitaattien avulla. Älä muuta sitaateissa mitään, älä lisää, poista tai taivuta sanoja, vaan anna sitaattien kommunikoida keskenään sanatarkasti sellaisina kuin runoilija on ne alunperin kirjoittanut.


Runohaasteen seurannan hoidan privana, mutta pyrin tuomaan runoutta blogiini kuukausittain ja muutenkin toimimaan haasteessa annettujen ohjeiden mukaan. Olen jo nyt innostunut runoista ja päässä muhii kaikenlaisia ideoita, miten niitä käsitellä blogissani. Yksi postaus on jo viittä vaille valmis!

~~~

Tässäpä siis nämä tämän vuoden haasteet Helmet-haasteen lisäksi. Enempää en uskalla haalia, koska olen havainnut että haasteiloni ja keskittymiskykyni katoaa, jos rohmuan niitä liikaa.

Lisään sivupalkkiin kuvakkeen, jota klikkaamalla päätyy tähän haastepostaukseen. Tein saman Helmet-lukuhaasteelle seurannan helpottamiseksi.

Vuoden 2018 vaikuttavimmat kirjat

Luin viime vuonna paljon sellaisia kirjoja, jotka tekivät minuun vaikutuksen tavalla tai toisella. Vaikuttuvuus ei välttämättä tarkoita sitä, että rankkaisin kirjat parhaiksi viime vuonna lukemikseni kirjoiksi. Paremmuusjärjestelyn koen muutenkin vaikeana, joten siksi pidättäydyn mieluummin vaikuttavuuslistassa.

Eräs vaikuttavuuden kriteeri on se, että kirja on mieleenpainuva. Mieleenpainuvakaan kirja ei välttämättä ole edes hyvä, mutta tähän listalleni olen huolinut vain ns. hyvällä tavalla vaikuttavat. Paitsi kunniamaininnan annan eräälle kirjalle, joka oli hmmm... melko tömäkkä... varsin mieleenpainuva.

Kirjat ovat lukuajankohtajärjestyksessä, eivät siis paremmuus/vaikuttavuusjärjestyksessä. Klikkaamalla kirjailijan nimeä pääset suoraan siitä kirjoittamaani postaukseen.


1. Reni Eddo-Lodge: Why I’m No Longer Talking to White People About Race

Provosoiva kirjan nimi melko lailla kertoo, mistä siinä on kyse. Avartava ja perspektiiveja antava esseekokoelma haastaa niitä omiakin ajatuksia ja asenteita.


2. Jon Krakauer: Into Thin Air

Into Thin Air kertoo kiipeämisestä Mount Everestille ja siellä sattuneesta katastrofista vuonna 1996. Minulle on kehittynyt jonkin sortin pakkomielle Mount Everestiin (ja siis erityisesti tuohon vuoden 1996 katastrofiin ja oikeastaan kaikkiin siellä kuolleisiin) ja tällä kirjalla on keskeinen osa siinä.


3. David Whitehouse: The Long Forgotten

Erikoinen ja omaperäinen romaani, jossa harvinaisilla kukilla on keskeinen merkitys. Kirja itsessäänkin on kuin harvinainen kukka, jota lukiessa katoavat ajat ja paikat ja oikeastaan kaikki muukin. Kirja on kuin seikkailuretki, jossa voi tapahtua mitä vain ja joskus tapahtuukin.


4. Indra Sinha: Animal’s People

Ihan käsittämättömän koskettava ja ristiriitaisia tuntemuksia herättävä hallittu kaaos – sekä kielellisesti että tarinallisesti. En varmaan ikinä unohda tätä kirjaa!


5. Patrick deWitt: French Exit

Mahtavan humoristinen ja lämmin, sarkastinen ja lempeä, ironen ja nokkela.


6. Hernan Diaz: In the Distance

Ihmeellisen koukuttava – omalla hiljaisella tavallaan. Vaikuttava elämys, jonka tunnelma jää kieppumaan ilmaan kirjan kannet suljettuaan.


7. Kanoko Okamoto: a Riot of Goldfish

Novelli, jota ajattelen vieläkin. Niin voimakas lukuelämys, että näen sen edelleen elokuvana mielessäni.


8. Mia Kankimäki: Asioita jotka saavat sydämen lyömään nopeammin

Aika erilainen kuin olin kuvitellut, mutta mitäpä sillä on merkitystä kun kirja tempaisi mukaansa ja jopa aiheutti inspiraatiovyöryn sisälläni. Ihana kirja!


Erityismaininnan annan Linda Tiradon kirjalle Hand to Mouth, joka sisältää esseitä (jenkkiläisestä) köyhyydestä. Kirja sekä nauratti että vitutti ja sai kulmat kohoilemaan useamman kerran.

Mietin kehtaanko edes linkata juttua tähän, koska itse asiassa haluaisin unohtaa jutun kommenttikentän. Käyttäydyn ehkä hieman “kovasti” siinä, vaikka tarkoitukseni ei ole ollut olla ilkeä. Olin tuohon aikaan sekaisin monista syistä johtuen. Sanojeni takana kyllä seison.

Viime vuosi oli aika vaikea ja ilmeisesti maksan siitä nyt “veroa” pudottamalla hiukseni. Toisessa blogissani on asiaa hiustenlähdöstä. Blogi hakee edelleen muotoaan, mutta tuo minulle iloa ja yrittää innostaa tekemään luovia juttuja. Tunnen itseni sotatantereeksi, josta sotilaat jo ovat poistuneet mutta maa yhä höyryää pommien jäljiltä eikä siinä jaksa mikään versoa.

Helmet-lukuhaaste 2019

Olen osallistunut kaksi kertaa Helmet-lukuhaasteeseen ja mieltynyt siihen. Kummallakaan kerralla en saanut täytettyä kaikkia haastekohtia, mutta minulle tärkeintä tässä haasteessa on ulottaa lukulonkeroitani hieman tottumastani toisaalle. Siihen tämä haaste on oivallinen ja siksi siihen osallistun.

Tietenkin jotkin kohdat täyttyvät ilman sen kummempaa etsiskelyä, mutta osaan kohdista täytyy ihan varta vasten miettiä luettavaa. Se on mielestäni hauskaa.

Säännöt ovat melko vapaat (lue lisää haasteesta Helmetin sivulta). Minä toimin edellisvuosien tapaan eli liitän kuhunkin kohtaan vain yhden kirjan, vaikka sopivia tulisi luettua useampikin. Haastekohdan perään lisään lukemani kirjan. Tämä on siis päivittyvä postaus. Katsotaan, kuinka monta kohtaa saan täytettyä vuoden aikana.


Helmet-lukuhaaste 2019


1. Kirjan kannessa on ihmiskasvot - Hwang Sok-Yong: At Dusk
2. Kirjassa etsitään kadonnutta ihmistä tai esinettä - Jo Nesbo: Nemesis
3. Kirja sellaisesta kirjallisuuden lajista, jota et yleensä lue - Lorraine Massey: Curly Girl, The Handbook
4. Kirjailijan ainoa teos - Katja Ivar: Evil Things
5. Kirja on ollut ehdolla kotimaisen kirjallisuuspalkinnon saajaksi - Stuart Turton: The Seven Deaths of Evelyn Hardcastle
6. Rakkausromaani - Beth O'Leary: The Flatshare
7. Kirja kertoo paikasta, jossa olet käynyt - Naja Marie Aidt: When Death Takes Something From You Give It Back
8. Kirja, jonka lukeminen kuuluu mielestäsi yleissivistykseen - Jennifer Eberhardt: Biased, The New Science of Race and Inequality
9. Alle 18-vuotiaan suosittelema kirja
10. Rodullistetun kirjailijan kirjoittama kirja - Michael Fuller: "Kill The Black One First"
11. Kirja käsittelee naisen asemaa yhteiskunnassa - Abby Norman: Ask Me About My Uterus
12. Kirja liittyy Isoon-Britanniaan - Kate Snell: Diana, prinsessan viimeinen rakkaus
13. Kotimainen lasten- tai nuortenkirja
14. Kirjailijan sukunimi alkaa samalla kirjaimella kuin oma sukunimesi - Noora Vallinkoski: Perno mega city
15. Kirjassa käsitellään jotain tabua - Märta Tikkanen: Vuosisadan rakkaustarina
16. Kirjassa liikutaan todellisen ja epätodellisen rajamailla - Taichi Yamada: In Search of a Distant Voice
17. Kirjassa on kaksoset - Niccolò Ammaniti: Anna
18. Eurooppalaisen kirjailijan kirjoittama kirja - Jean-Paul Sartre: Nausea
19. Et pidä kirjan nimestä - Catana Chetwynd: Little Moments of Love
20. Kirja käsittelee sinulle entuudestaan vierasta kulttuuria - Wang Ting-Kuo: My Enemy's Cherry Tree
21. Julkisuuden henkilön kirjoittama kirja
22. Ilmastonmuutosta käsittelevä kirja
23. Kirjan nimessä on jokin maa
24. Sokkona hyllystä valittu kirja
25. Kirja kirjailijalta, jonka tuotantoa et ole lukenut aiemmin - Elisa Lodato: An Unremarkable Body
26. Kirja, jota näet sinulle tuntemattoman henkilön lukevan
27. Pohjoismaisesta mytologiasta ammentava kirja
28. Kirjan kannessa on kuu - Ben Aaronovitch: Moon Over Soho
29. Kirjassa nähdään unia - Jacqueline O'Mahony: A River in the Trees
30. Kirjan kannessa on kaupunkimaisema - Un-Su Kim: The Plotters

31. Kirjassa kuljetaan metrolla - Greer Hendricks & Sarah Pekkanen: An Anonymous Girl
32. Kirjan nimessä on ammatti - Yoko Ogawa: The Memory Police
33. Olet nähnyt kirjasta tehdyn elokuvan
34. Kirjassa on usean kirjoittajan kirjoituksia - Mariam Khan: It's Not About The Burqa
35. Kirjassa on yritys tai yrittäjä - Grégoire Delacourt: Onnen koukkuja
36. Kirjassa ollaan yksin - Ragnar Jónasson: Blackout
37. Pienkustantamon julkaisu
38. Jossain päin maailmaa kielletty kirja
39. Ihmisen ja eläimen suhteesta kertova kirja - Junichiro Tanizaki: A Cat, a Man, And Two Women
40. Kirja käsittelee mielenterveyden ongelmia - Lori Schiller: The Quiet Room
41. Kirja sijoittuu aikakaudelle, jolla olisit halunnut elää - Francesca Jakobi: Bitter
42. Kirjailijan nimi viehättää sinua - Tomoka Shibasaki: Spring Garden
43. Kirja seuraa lapsen kasvua aikuiseksi - Olivia Rayne: My Mother, the Psychopath
44. Kirja kertoo Berliinistä
45. Kirjan nimessä on kieltosana - Niccolò Ammaniti: I'm Not Scared
46. Kirjassa on trans- tai muunsukupuolinen henkilö - Niviaq Korneliussen: Crimson
47. Kirjassa on alle 100 sivua - Joe Benitez: Lady Mechanika - La Dama de la Muerte
48. Kirja kertoo kuulo- tai näkövammaisesta henkilöstä
49. Vuonna 2019 julkaistu kirja - Arttu Tuominen: Verivelka
50. Kirjaston henkilökunnan suosittelema kirja - Nathan Gelgud: A House in the Jungle

~~~

Aion osallistua myös muun muassa Perkeet-lukuhaasteeseen ja mahdollisesti johonkin muuhunkin, mutta niistä lisää myöhemmin.