Kooste lukemistani kirjoista

Terveiset jostakin päin talvista Suomea. Luntahan tänne tulin katselemaan ja sitä on nähty ja siinä on tarvottu.

Lukeakin olen ehtinyt, mutta kuten jo ennalta aavistelin, en ole saanut aikaiseksi kirjoittaa lukemistani kirjoista. Syy ei ole kirjoissa, vaan olosuhteissa.

Koska en halua täysin ohittaa lukemiani kirjoja, teen poikkeuksellisesti koosteen. Kas tässä:

Johanna Holmström: Sulje silmäs pienoinen (Otava 2015, ruotsinkielisestä käsikirjoituksesta suomentanut Tuula Kojo)

Trillerimäinen draamaromaani, jossa mielenkiintoinen miljöö ja henkilöhahmot. Pidin kovasti muuten, mutta kirjan kieli ja tyyli hieman häiritsivät lukemista (lisäksi kirjassa oli valitettavan paljon typoja).


Tanja Kaarlela: Saara (Torni 2013)

Surullinen ja täyteläinen Suomen lähihistoriaan sijoittuva romaani erään maatilan perheen elämästä ja erityisesti Saarasta. Ääriuskovaiselta äidiltä ei pahemmin rakkautta lapsille heru, mutta onneksi on Iida-piika ja pikkusisko Esteri. Ja tietenkin maailmaa kierrellyt Aukusti-setä.

Koin kirjan jotenkin nostalgisena, vaikka en tuona aikana ole elänyt. Kaarlelan maalaamat maisemat ja henkilöt ovat niin aitoja, että oma todellisuus unohtui. Haikean kaunis kirja, joka jää pitkäksi aikaan mieleen elämään. Ehdottomasti haluan lukea lisää Kaarlelalta.


Karita Sainio: Me emme elä samassa maailmassa kuin te (Aula & Co 2016)

Kertomus sisaruksista, erityisesti isoveljestä Nikosta, ja hänen varttumisestaan kolmekymppiseksi, jolloin hän kuolee. Kirja alkaa Nikon kuolemasta ja takautumin paljastetaan Nikon oikeastaan koko elämän kestänyt kujanjuoksu aikaiseen hautaansa.

Sainion huumeidentäyteinen romaani tuli eri tavalla nostalgisesti liki kuin Kaarlelan Saara. Tunnistan Sainion romaanista monia oman nuoruuteni ajan ilmiöitä, tuntemuksia ja "kohtauksia" hieman samalla tavalla kuin Juvosen Lähiöoksennuksessa. Kolahti ja kosketti.


Amelie Nothomb: Samuraisyleily (Otava 2007, suomentanut Lotta Toivonen)

Kulttuurieroilla stereotypisesti leikittelevä ns. muistelmaromaani. Ihan naurattava, kunhan muisti pistää huumoriksi kaiken. Muuten olisi lähinnä ärsyttänyt.

~~~

Kirjastoreissu meni pieleen enkä saanut lainattua juuri mitään niistä kirjoista, joita alun perin piti. Ensi kerralla on ihan oikeasti otettava kirjalista mukaan ja kenties jopa varattava osa kirjoista etukäteen: kävi nimittäin klassiset eli pääni tyhjeni täysin kirjastossa.

Asiaa ei myöskään helpottanut niskaan hengittävä "kuljettaja", joka ei malttanut antaa minun rauhassa viettää aikaa kirjastossa. Voin kyllä taata, että oli viimeinen kerta kun hän uskaltaa keskeyttää kirjastonautiskeluni. Ensi kerralla hän saa häipyä jonnekin ja pysyä poissa TODELLA KAUAN tai sitten istuu hiljaa eikä häiritse hyllyjen välissä viettämääni elämää.

Asfalttienkelit

Johanna Holmström: Itämaa
(alkuper. Asfaltsänglar)
Otava 2013
S. 334
Suomentanut Tuula Kojo
Kirja on pyytämäni arvostelukappale

Minulla kesti hävyttömän kauan lukea tämä kirja, mutta se ei ollut kirjan vika. Minulla oli täällä tosiaan ystäviä kyläilemässä ja samalla tuli sitten pidettyä yli viikon suunnittelematon lukutauko.

Tunnustan, että (luku)tauko kaiketi teki hyvää, vaikka vieroitusoireita alkoi ilmaantua.

Leila ja Samira ovat sisarukset, joiden syntyperältään suomalainen äiti on kääntynyt muslimiksi ja haluaa kasvattaa lapsensakin sellaisiksi.

Sisarusten isä, Farid, on muslimi, joka uskossaan noukkii "rusinat pullasta" eli uskoo, miten hänelle sopii. Se lienee yleistä (kirjan perusteella) muslimimiehille, jotka saavat melko vapaan kasvatuksen muslimityttöihin verrattuna.

Erikoista kirjan asetelmassa on se, että nimenomaan tyttöjen äiti ottaa uskonasiat hyvin vakavasti. Jopa niin vakavasti, että onnistuu lähes tuhoamaan välit lastensa kanssa. Ja myrskyisiä ovatkin äidin ja tytärten suhteet.

Siskoista vanhempi, Samira, saa lopulta perheen touhuista tarpeekseen ja muuttaa muualle. Muutto vaikuttaa nuoremman Leilankin elämään: Sarah-äiti muuttuu entistä tiukemmaksi ja haluaisi saada Leilan käyttämään mm. huivia.

Jo kirjan alussa selviää, että Samiralle on tapahtunut jotakin, sillä Samira makaa sairaalassa. Nukkuu. Leila ikävöi sisartaan ja haluaisi saada tietää totuuden siitä, miksi Samira päätyi sellaiseen kuntoon, mihin päätyi. Miksi hän päätyi sairaalaan.

Itämaan islam-teeman lisäksi kirjassa kulkee voimakkaasti mukana koulukiusaaminen. Leila saa osansa siitä, mutta on myös muita oppilaita, joilla menee vielä huonommin.

Raskaiden teemojensa takia kirja on melko synkkä. Siinä ei pahemmin naurua ole, onnenhetkiäkin laimentavat synkät varjot. Kaikki ihmissuhteet tuntuvat vaikeilta, jollakin tavalla kieroutuneilta.


Jasmina heilutti artikkelia klitoridektomiasta itäisessä Afrikassa ja sanoi:
- Herranen aika... Oletko lukenut tämän?
Samira vilkaisi juttua ja vastasi:
- Hmmm.
- Mitä kaikkia aineita olisi voinut valita...
Jasmina silmäili artikkelin läpi ja sanoi:
- Kuuntele: "Tietyissä tapauksissa morsian voi olla niin ummessa, että sulhanen ei pysty penetroimaan. Penetraatio voi kestää jopa neljä päivää. Jos ei mies ei pysty lainkaan penetroimaan, anaaliseksi on tavallista." Kuulostaa ihan jonkun luonto-ohjelman kuvailulta vieraiden lajien parittelukäytöksestä.


Minua ei kirjan synkkyys sinänsä häirinnyt, sillä siedän hyvin sellaisia tunnelmia. Jokin tässä kirjassa toi mieleeni Anja Snellmanin Parvekejumalat, josta pidin kovasti. Pidin tästäkin kirjasta, vaikka Holmström ei päästä oikeastaan yhtäkään kirjan henkilöistä helpolla. Siksipä en tätä kirjaa suosittelisi kovin herkille - kaikille muille kylläkin.

Itämaassa käydään paljon keskustelua islamista ja muslimina olemisesta - etenkin naisnäkökulmasta. Jos aihe kiinnostaa, suosittelen lämpimästi tätä kirjaa.

Kannattaa toki muistaa, että kyseessä on fiktio. On kuitenkin totta, että perheen kunnia on keskeinen ja tärkeä asia muslimiperheissä. Se vaikuttaa oikeastaan ihan kaikkeen, sillä yksittäisen perheenjäsenen teko leimaa koko perheen.


- Jos mies ei pysty penetroimaan, pitää ottaa veitsi avuksi. Mies käsittelee reikää, kunnes se laajeneeseuraavien kuukausien aikana, usein sillä seurauksella, että arpikudos repeää kerran toisensä jälkeen.


Itämaan on lukenut ja siitä kirjoittanut ainakin Annika ja Mari A.

~~~

Kauniiksi lopuksi minun on pakko tarttua kirjan laukkuasiaan. Guessit ja Guccit ovat IN ja MUST, mutta miten ihmeessä niitä voi käyttää koululaukkuina? Mahtuuko johonkin Guessin käsilaukkuun muka koko päivän koulukirjat ja muut tarpeet niin kuin kirja antaa ymmärtää?

Tiedän, että Guess on IN Suomessa: sitä käyttävät monet kolmekybäsetkin. Mutta että 15-vuotiaat koululaiset?

Valaiskaa minua, joka kävin peruskouluni silloin, kun käytettiin koulureppua eikä merkillä ollut niin väliä, jos vain jalassa oli aidot Levikset. Pilotista sai plussaa ja mokkahapsurotsi oli jo lähes palvonnan aihe.