Musta Sunnuntai

Kirjan takakansitekstit ovat (minulle) tärkeitä, koska niiden perusteella joko kiinnostun tai en kiinnostu kirjasta. En ole ihminen, joka valitsee kirjan lukuun pelkän nimen/kannen tai muun vastaavan perusteella.

Paitsi joskus usein olen kyllä valinnut lukuun kirjoja ihan vain kirjailijan koti/synnyinmaan perusteella. Samoin olen saattanut huomata kirjan sen kannen tai nimen takia, mutta se ei yksistään riitä siihen, että kirja pääsee lukulistalleni vaikka käteeni pääsisikin ainakin hetkeksi.

Yllä oleva alustus on aasinsilta, joka johtaa Tola Rotimi Abrahamin romaaniin Black Sunday (Canongate 2020, s. 276).

 

Tärkeä huomio: pidin kirjasta.

Kirjan takakansi sen sijaan on melkoisen harhaanjohtava: se maalaa kuvan kaksosista ja antaa ymmärtää, että kirja käsittelee elämää lähinnä heidän näkökulmistaan.

Hieman yllättävästi Black Sundayssa onkin neljä kertojaa eikä kirjan painopiste varsinaisesti ole kaksosissa.

Bibike ja Ariyike ovat nämä kaksoset. Heillä on kaksi nuorempaa veljeä (ei kaksosia) Andrew ja Peter, jotka ovat kirjan kaksi muuta kertojaa. Kullakin sisaruksista on omanlaisensa rooli perheessä.

Bibiken ja Ariyiken kaksosyhteyttä ei juuri kuvata, vaan lukijan tulisi se itse muodostaa. Että hei, koska kyseessä on kaksoset niin tokihan heillä on jokin syvempi henkinen yhteys kuin vain identtinen ulkonäkö. Koin, että identtinen kaksosuus on melko turha detalji, koska sitä ei sinänsä hyödynnetty kirjassa. Bibike ja Ariyike olisivat voineet olla ihan vain siskoksia.

Lagos 1996. Sisarukset elävät melko mukavaa elämää. Heidän vanhempansa käyvät töissä ja ruokaa on pöydässä. He omistavat talon, jossa asuvat ja lapset on puettu hyvin. Sitten perheen äiti saa potkut töistä ja toimeliaan isän bisnekset menevät reisille kerta toisensa jälkeen. Lopulta lapset dumpataan isoäidilleen ja perhe hajoaa.

Tarina etenee neljän sisaruksen näkökulmin vuosia harppoen. Ehkä juuri kerrontatyylin takia se (identtinen) sisarsuhdekin jää vain sivujuonteeksi? Tämä ei sinänsä kirjaa ”huononna”, mutta se tuli yllätyksenä, koska ennakkoasenteeni oli toisenlainen kirjaan tarttuessani. Ja sitten kirja paljastui painopisteeltään melko toisenlaiseksi kuin olin odottanut.

Itse näkisin kirjan painopisteen olevan siinä, miten tytöt ja naiset ovat monesti pelkkiä (seksi)välineitä miehille. Ja sitten toisaalta, miten naiset käyttävät miehiä edistääkseen omaa asemaansa tai elintasoaan. Eivät varmasti käyttäisi, jos olisi parempia vaihtoehtoja, mutta aina ei ole.

Koska veljetkin saavat äänensä kuuluviin kirjassa, painottuu sekin miten pojat varttuvat tässä seksistisessä kulttuurissa. Näin jälkikäteen mietin, onko tarkoituksellista (todennäköisesti on) että suunnilleen kaikki kirjassa esiintyvät tytöt/naiset ovat kokeneet tai kokevat jonkin sortin seksuaalista sortoa. Tämä ei silti tarkoita, että KAIKKI kirjan miehet/pojat ovat sortajia - ainakaan tietoisesti ja varsinkaan siis pojat. Miehet kyllä tietävät mitä tekevät.

Aluksi koin Bibiken kiinnostavimpana kertojana, mutta tarinan edetessä aloin kallistua Ariyiken puolelle. Ariyike löytää voimaa uskosta ja kirkosta, erityisesti pastori Davidista tulee hänelle tärkeä henkilö. Myös Andrew’n ja Peterin osuudet ovat mielenkiintoisia.

Koska kirjan rakenne on hajanainen, jää paljon kertomatta. Aluksi tyyli arvelutti, mutta nyt koko kirjan luettuani ymmärrän kirjailjan päätöksen: ei kaikkea tarvitse kertoa ja selittää juurta jaksain niin kuin ei elämää yleensäkään voi.

Ja ihminen on mitä on ja kun on ollut tarpeeksi kauan, ei uskalla (tai jaksa) enää muuttua. En kerro, keneen sisaruksista tällä viittaan.

Mutta elämä jatkuu ja sitä elellään kukin tahoillamme.

Black Sunday on sellainen kirja, joka paranee mitä enemmän aikaa kuluu sen lukemisesta. Teos on vahvasti feministinen ja veikkaan, ettei tämä romaani ihan heti poistu mielestäni. Edelleen palaan pohtimaan joitakin sen kohtauksia: kääntelen niitä mielessäni ja mietin, miten monin tavoin voi lukemaansa tulkita.

Pelkästään kirjan nimi on hyvin monitulkintainen. Itse löysin mieleiseni tulkinnan sille kirjan viimeisestä virkkeestä.

Pako helvetistä

You don’t choose to be born. You just are.

Ajattele, kun voisikin valita syntyykö vai ei. Kuinkahan moni jättäisi syntymättä, jos tietäisi millainen tie on edessä kuljettavana? Mahdoton kysymys, mutta aina voi spekuloida. Omalla kohdallaan toki – toisten elämät ja tunteet eivät kuulu kenenkään muun arvioinnin piiriin. Kukin huolehtikoon omasta elämästään.

And your birth is your destiny, some say. I say the hell with that. And I should know. I was born not just once but five times. And five times I learned the same lesson.

Näin alkaa Masaji Ishikawan muistelmateos A River in Darkness.

Masaji Ishikawa: A River in Darkness – One Man’s Escape from North Korea
alkuper. 北朝鮮大脱出 地獄からの生還 2000
AmazonCrossing 2017
japanista englannintanut Risa Kobayashi ja Martin Brown
s. 159
suomennettu nimellä Pako helvetistä – kohtalona Pohjois-Korea

 

Ishikawa syntyi 1947 Kawasakissa Japanissa. Hänen äitinsä oli japanilainen, isänsä korealainen. Ishikawan isä oli vain 14-vuotias, kun hänet komennettiin (eli lähinnä pakotetttiin lähtemään) Japaniin monen muun korealaisen tavoin työskentelemään sotatarviketehtaalle.

Ishikawan elämä Japanissa ei ole pumpulissa pyörimistä, mutta kuitenkin siedettävää. Perheellä on ruokaa lautasella ja katto pään päällä. Tosin Ishikawan vanhempien avioliitto on helvetti. Ja sitten päädytään helvetistä toiseen, kun Ishikawan isää houkutellaan/painostetaan palaamaan Koreaan paremman elintason ja elämän toivossa.

Näin perhe päätyy Pohjois-Koreaan vuonna 1960 Ishikawan ollessa 13-vuotias. Lienee selvää, etteivät mitkään annetut lupaukset pidä ja elintaso laskee entisestään. Aina kun luulee, etteivät asiat voisi mennä huonommin, silti ne lähes aina menevät.

Ishikawan tyyli on napakka ja toteava, myös syitä ja seurauksia pohtiva. Rivien väleissä voi nähdä suurta katkeruutta ja raivoa – mutta ei itsesääliä (vaikka sekin kyllä olisi enemmän kuin oikeutettua). Pikemminkin näkisin vihan yleisenä vastenmielisyytenä epäoikeudenmukaisuuteen ja epäinhimillisyyteen. Siihen, että on toisten sätkynukke ja joutuu saattamaan läheisiään hautaan voimatta heitä auttaa.

1996 Ishikawa pakenee. Hänen toiveensa on ulkopuolelta käsin saada autettua myös perhettään pakenemaan.

Tämä on raastava kirja, joka nostattaa tutun vastenmielisyyden Kimien dynastiaa kohtaan. On uskomatonta, että tuollainen sadistivaltio voi edes olla olemassa nykyaikana. Se on koko maapallon häpeätahra. Feikkivaltio. Yhden ihmisen leikkikenttä.

Sillä aikaa, kun Ishikawan läheisiä kuolee nälkään, yksi ihminen sen kun lihoo palatsissaan. Diktaattorille muut ihmiset ovat lähinnä vaihdettavissa olevia pelinappuloita, joita voi siirrellä mielensä mukaan ja tarvittaessa heivata mäkeen kokonaan. Ja kuten tiedämme, heivaaminen voi tarkoittaa niin ”veivin heittämistä” kuin sadistiselle työleirille joutumista.

Toisaalta. Pelkkä "normaali" elämä suurimmalle osalle pelkkää selviytymistä päivästä toiseen.

I often think about what would have become of me if I’d stayed in North Korea. I would probably starved too. But at least I’d have died in someone’s arms with my family gathered around me. We’d have said our goodbyes. What chance of that now?

People talk about God. Although I can’t see him myself, I still pray for a happy ending.

Ishikawa asuu Japanissa, haluaisin tietää, mitä hänelle kuuluu. Miten hän voi. Googlettelu ei tuottanut juuri tulosta.  Goodreadsissa joku oli linkannut Japan Timesin juttuun, joka hieman valottaa Ishikawan (joka Japanissa käytti kirjoittajanimeä Shunsuke Miyazaki) elämää pakenemisen jälkeen. Juttu on vuodelta 2004, joten vanha sekin.

Haluaisin minäkin uskoa onnelliseen loppuun, mutta joskus loput ovat vain loppuja.

Kirjasta on blogannut myös mm. Kirjarakkautta, jonka blogista nähtävästi taannoin kirjan bongasin. Kiitos siis vinkistä, vaikka pari vuotta vierähti ennen kuin kirja löytyi lukuun asti!

Pohjois-Koreaa käsittelevää kirjallisuutta - sekä faktaa että fiktiota - löytyy blogistani tunnisteen Pohjois-Korea alta.

Israelilainen katoamistemppu

Nyt sinne Israeliin, josta höpisin aiemmin.

D.A. Mishani: The Missing File
alkuper. תיק נעדר
Quercus 2013
hepreasta englannintanut ?
s. 308

Avraham Avraham, kavereiden kesken Avi, saa tutkittavakseen kadonneen 16-vuotiaan pojan tapauksen. Avi ei aluksi ota katoamistapausta kovin vakavasti, sillä yleensä katoilevat nuoret palaavat kotiinsa hetkisen seikkailtuaan. Niin Avi olettaa nytkin käyvän eikä ole halukas tekemään katoamisilmoitusta, vaikka pojan äiti on huolissaan.

Poika kuitenkin pysyy kateissa ja ilmoitus tehdään ja tutkinnat aloitetaan. Avi uskoo edelleen vahvasti, että poika on elossa ja omilla teillään. Että jokin tavanomainen selitys katoamiselle löytyy ja poika saadaan kotiin. Mutta aikaa kuluu eikä pojasta näy jälkeäkään. Silminnäkijähavainnotkin ovat niukkoja. Avi alkaa olla epätoivoinen, ymmällään ja pelätä pahinta.

Riesaksi muodostuu myös yli-innokas opettaja, joka haluaa kertoa suhteestaan kadonneeseen poikaan: hän nimittäin antoi pojalle taannoin englannin kielen yksityistunteja ja kokee tuntevansa kadonneen pojan hyvin. Opettaja ei kuitenkaan halua puhua muille kuin Aville.

Avi on kiireinen, koska hänellä on omat epämääräiset teoriansa tapauksesta. Tuntuu, että Avi on jäänyt jumiin omiin ennakkoasenteisiinsa ja -käsityksiinsä. Hän tuntuu tallovan paikallaan kykenemättä vaihtamaan ajatustensa raiteita. Onneksi tutkijaryhmässä on muita, jotka näkevät asiat toisin.

Minulla oli läpi kirjan ambivalenttiset tuntemukset Avia kohtaan. Hän on sympaattinen, mutta samalla hänen jääräpäisyytensä ja yksisilmäisyytensä otti päähän. Olisi tehnyt mieli potkia häntä hieman pepulle – hellästi toki.

Kirjassa on useitakin kiinnostavia henkilöitä ja pohdintaa. Mikään toimintadekkari ei siis ole kyseessä, joten raakaa äksöniä kaipaavat voivat tämän skipata. Sen sijaan ihmiskohtaloista ja kulttuureista kiinnostuneille tätä voisin suositella. Itse pidin kovasti kirjan maltillisesti etenevästä tyylistä: koko ajan oli jotain tapahtumaa siellä taustalla, vaikka missään luotijunassa ei matkustettukaan.

Ja se miljöö, aah. Kirjan tapahtumat sijoittuvat Israeliin, pääasiassa Holoniin ja Tel Aviviin.

En ole Holonissa käynyt, mutta Tel Avivissa kyllä. Ja Jerusalemissa. Seuraan Israelissa asuvan suomalaisen Jaelin pitämää blogia Appelsiinipuun alla. Suosittelen, jos Israel kiinnostaa! Minulla oli taannoin ilo saada ystäväni Jael seurakseni ja oppaakseni Tel Aviviin siellä ollessani. Muistelen edelleen lämmöllä tuota viikkoa – terkut vaan Jael!

Brutaalisuusmittari: 0/3 Nyt rohkenen laittaa pyöreän nollan, sillä tässä väkivaltaa on ihan nimeksi.

Mielipide selkokielellä: Pidin tästä kirjasta valtavasti, minulle merkittävät tekijät osuivat kohdilleen: tunnelma, henkilöhahmot jotka herättivät ristiriitaisia tuntemuksia (se on hyvä asia!), itse tarina, tyyli, miljöö. Nämä kaikki yhdessä tekivät kirjasta omaperäisen ja kiinnostavan. Jatkoon!


Avi Avraham -sarja:

1. The Missing File
2. A Possibilty of Violence
3. The Man Who Wanted to Know Everything

Kirjoja ei ole suomennettu ainakaan toistaiseksi. Olen onnekas, sillä nämä kaikki kirjat saa meidän kirjastostamme. Pistin juuri toisen osan varaukseen.

Sananen vielä kirjan nimestä eli The Missing File: en ymmärrä, mihin kirjan nimi viittaa. Kirjassa eivät ole kansiot kateissa eikä niillä muutenkaan ole kummoisempaa merkitystä. En edes symbolisella tasolla keksi, mihin nimi voisi viitata (tai no, jos nyt ihan villiksi heittäytyy niin kyllähän kaiken voi aina jotenkin selittää). Itse nimeäisin kirjan mystisesti vaikkapa The Unwritten Silence (joka tietysti viittaisi termiin unwritten rule). Ai miksi, no lue niin ehkä tajuat tai sitten et.

Down on memory lane, Tel Aviv.

Katsaus Helmet-lukuhaasteeseen

 

Marraskuussa on hyvä kurkistaa, mitä Helmet-lukuhaasteelle kuuluu. Ei kovin hyvää, periaatteessa. Onnekseni en jaksa stressailla saanko (en saa) luettua jokaisen kohdan, joten haaste pysyy mielekkäänä.

Tilanne nyt on se, että (laskujeni mukaan, voi heittää parilla suuntaan tai toiseen) 20 kohtaa on lukematta. Ne ovat

2. Iloinen kirja

Tähän minulla on kirja katsottuna ja luen sitä parhaillaan. Valinnassa on mukana luovuutta, mutta iloisuus onkin osin makuasia. Kirjoitin tämän postauksen jo jokin aika sitten ja mieleni on muuttunut tässä välissä eli kirja ei tunnu enää yhtä iloiselta kuin alkusanojen jälkeen, joten...

Mitä opimme tästä? Että ei kannattaisi kirjoittaa postauksia varastoon, vaan äkkiä vaan vaikka keskeneräiset horinat ulos, ettei mieli ehdi muuttua.

5. Saamelaisen kirjailijan kirjoittama kirja

Jäänee avoimeksi, koska vaikka keksisinkin kirjan, tuskin saan sitä käsiini.

8. Kirja, jonka joku toinen valitsee puolestasi

Kukapa valitsisi minulle kirjan? Mieheltä en viitsi edes pyytää, koska tiedän mitä hän ehdottaisi enkä halua lukea sitä. Haluaako joku ehdottaa minulle jotain, joka on saatavilla englanniksi? Saa laittaa niin monta ehdotusta kuin haluaa, niin varmaan löytyy joku jonka saan käsiini ja viitsin peräti lukea. Ei mielellään mitään tiiliskiveä.

10. Kirja sijoittuu maahan, jossa on vähemmän asukkaita kuin Suomessa.

Mikäs olisi sellainen maa, hmm. Irlanti, Islanti… Muita? Tietty voisi lukea Ragnar Jónassonia, kun sitä on omassa hyllyssä.

11. Vaihtoehtohistoria

Ei tule mitään mieleen! Ehdotuksia?

12. Kirjasta on tehty näytelmä tai ooppera

Hankala. Olisi helppo löytää kirja, jonka pohjalta on tehty elokuva mutta että näytelmä tai ooppera.  Pää lyö tyhjää.

13. Kirjassa eksytään

Tähän minulla on kirja eli ei tuota ongelmaa. En tosin enää muita mikä se kirja on. Olisi pitänyt merkitä se ylös.

14. Urheiluun liittyvä kirja

Tarkoitukseni on lukea Haruki Murakamin juoksukirja, joka on minulla enkuksi hyllyssä. Saas nähdä miten käy.

17. Tutkijan kirjoittama kirja

Kesken on Kate Foxin kirja, jonka haaveilen saavani tänä vuonna luettua loppuun. Kirja on ollut minulla pari vuotta kesken.

19. Kirja, jota luet yhdessä jonkun kanssa

Hankalaa, kun en ikinä lue kenenkään kanssa mitään. Pitäisi varmaan joku kimppaluku järkätä, anyone?

21. Pidän kirjan ensimmäisestä lauseesta

Taitaapi olla juuri kesken, mikäli aloitan laskennan ensimmäisestä luvusta enkä prologista.

23. Kirja on julkaistu myös selkokielellä

Jaa, ei mitään hajua. Jäänee tyhjäksi tämä kohta.

27. Runomuotoinen kertomus, runoelma tai säeromaani

Tähän on mielessä yksi kirja, joka ei tosin kiinnosta minua kovin paljon eli ei oikeastaan ollenkaan.

36. Tunnetun henkilön suosittelema kirja

Jaa-a, enpä juuri seuraa tunnettuja henkilöitä.

40. 2010-luvulla kuolleen kirjailijan kirjoittama kirja

Ajattelin tähän kohtaan Andrea Levyn Small Islandia. Vielä kun saisi sen luettua.

43. Kustantamon kirjasarjassa julkaistu kirja

Hmmmmmmmmmmmmmmmm, joo.

46. Kirjassa on sauna 

Ei ole vielä ollut.

47. - 48. Kaksi kirjaa, joilla on hyvin samankaltaiset nimet

Ööööööh.

50. Kirjaston henkilökunnan suosittelema kirja

Jääpi nyt väliin, koska ei ole asiaa kirjastoon tonkimaan enkä usko, että on koko loppuvuonna.

Eli tänä vuonna lukuhaastekin menee penkin alle niin kuin moni muukin asia meni. Sopii siis vuoden teemaan enkä jaksa repiä verkkareitani. Ensi vuonna uusi yritys ja tokihan vielä yritän tänäkin vuonna.

Yökävelijä

Minuun on iskenyt dekkari- ja trillerikärpänen, joten olen nyt lueskellut vaihteeksi enemmän sen lajin kirjallisuutta. Minulla nämä lukuintressit menevät sykleissä ja koska luen ilokseni, voin vapaasti valita luettavaksi mitä milloinkin lystään.

Olen toki tarkka siitä, mitä lukuun otan. Nyt olen varsin kokeilunhaluisella tuulella, joten haluan lukea kirjallisuutta maista/kulttuureista, jotka ovat paitsiossa lukemistossani tai vaikuttavat muuten vain erilaisilta suhteessa siihen, mitä yleensä luen. Tosin minulla ei taida varsinaista linjaa lukemisissani olla muutenkaan: luen sitä, mikä kiinnostaa. Linjahan sekin tietysti.

Saksalaisen Sebastian Fitzekin trilleri The Nightwalker vaikutti hyvin herkulliselta ja tämän hetkisiin fiiliksiin sopivalta. Aiheessa kiinnosti erityisesti unissakävely. 

Leon herää varhain aamulla ja huomaa Natalie-vaimonsa puuhastelevan jotain. Näyttää siltä, että Natalie on pakkaamassa laukkua ja niin hän onkin. Kaiken lisäksi Natalien naama on mustelmilla ja hän selkeästi pelkää miestään. Ja hups, sitten Natalie häipyy ja katoaa.

Leon on ymmällään ja karmea ajatus tulee mieleen: onko hän taas alkanut yölliset kulkemisensa. Leonilla nimittäin on taipumusta unissakävelyyn ja hän on siihen saanut hoitoakin ja on ”parantunut”.

Tässä kohden kohottelin hieman kulmiani, sillä ei unissakävely ole sinänsä sairaus, jonka voi ”parantaa”. Jos on taipumusta unissakävelyyn, se voi jatkua kaiken maailman terapioista huolimatta tai sitten ei. Mutta toki kyseessä on fiktio, joten en ihmettele asiaa tämän enempää.

Leon haluaa selvittää mahdolliset yölliset kulkemisensa, joten hän hankkii liikkeestä aktivoituvan kameran ja lämäsee sen otsaansa mennessään nukkumaan. Nyt mietin, miten ihminen voi nukkua jonkun otsapannan, jossa kaiken lisäksi on kamera, kanssa. Luulisi, että tuntuu epämukavalta. Onhan toki olemassa myös kameroita, jotka voi asettaa kuvaamaan huonetta ja ne aktivoituvat liikkeestä. Mutta sellainen ei sopisi kirjan ideaan.

Melkoisia asioita nimittäin paljastuu nauhalta Leonin ollessa unessa. Tilanne muuttuu yhä hurjemmaksi ja Leonin lailla aloin itsekin epäillä hänen (Leonin) mielenterveyttä. Mikä on lopulta totta ja mikä unta?

Kirjan tunnelma on pahaenteinen ja klaustrofobinen, suorastaan hyytävä. Mainio osoitus, ettei karmaisevan tunnelman luomiseen tarvita litrakaupalla verta ja suonenpätkiä, vaikka ruhjeita esiintyykiin.

Mielenkiintoinen tuttavuus tämä Sebastian Fitzek. Kirjastossamme näyttää olevan muitakin hänen kirjojaan ja koska The Nightwalker oli niin yllättävä ja vetävä lukuelämus, aion lukea Fitzekiltä jotain muutakin.

Pakko kauniiksi lopuksi lisätä tähän eräs hauska sitaatti kirjasta, kun "ystävykset" tapaavat pitkästä aikaa.

"It's been a hell of a long time, hasn't in? Almost entire beach must have passed through the hourglass since we last saw each other."

 

Tietoja kirjasta:

Sebastian Fitzek: The Nightwalker
alkuper. Der Nachtwandler 2013
Sphere 2016
saksasta englannistanut Jamie Lee Searle
s. 341
ei ole ainakaan toistaiseksi suomennettu


Suomennosuutisia

Fitzekiltä on julkaistu äänikirjana teos nimeltä Paketti (Das Paket).
Bazar julkaisee tammikuussa Fitzekin trillerin nimeltä Potilas (Der Insasse).
Bazar julkaisee toukokuussa Fitzekin trillerin nimeltä Matkustaja 23 (Passagier 23)

*

Tällä hetkellä luen israelilaisen kirjailijan dekkaria ja olen aika ihastunut. Pelkästään kirjan miljöö kiehtoo (olen käynyt Tel Avivissa) ja toki muukin asetelma. Kirja on rauhallinen, mutta pohtiva. Lisää kirjasta, kun olen sen lukenut. Ja kirja on muuten hepreasta käännetty, taitaa olla toinen alkujaan hepreankielinen kirja, jota minulla on ilo lukea. Ensimmäinen oli Yossi Ghinsbergin Jungle (postaukseen tästä).

Sitten taidankin siirtyä hieman toisenlaisiin kirjoihin hetkeksi. Minulla on nyt myös sellainen kausi, että pakahdun näiden ihastuttavien kirjojen keskellä. Olen innostunut varailemaan kirjoja oikein urakalla (täällä ei tosin voi urakalla varata, koska varausraja on ilmeisesti viisi) kirjastosta. Joutunen tekemään tässä pian kirjarakastajan hehkutuspostauksen, koska olen pakahtua tähän euforiseen kirjarakkauteen.

Sinun elämäsi ei ole sinun käsissäsi

Luin muutama vuosi sitten Sayaka Muratan Convenience Store Womanin (suom. Lähikaupan nainen), josta pidin kovasti. En tosin pitänyt kirjaa hauskana ja humorillisena, kuten moni muu tuntui pitäneen. Mielenkiinnolla tartuin Muratan toiseen vastikään englannistettuun romaaniin Earthlings. Earthlings viittaa maan asukkaisiin.

Natsuki ja serkkunsa Yuu kokevat olevansa ulkopuolisia, ulkopuolisuuden tunne on niin voimakas että erityisesti Yuu kokee olevansa alien. Natsukilla on ”tiedonantaja” (katso kirjan kansikuvaa), joka kertoo hänelle muun muassa että on olemassa toinen planeetta.

Lapsuus vaihtuu aikuisuudeksi, mutta lapsuuden kokemukset eivät ole unohtuneet. Natsuki ja Yuu elävät tahoillaan. He eivät ole tavanneet toisiaan vuosikausiin. Erään lapsuudessa tapahtuneen selkkauksen takia perinteiset sukukokoontumiset kuvitteellisen Akishina-vuoriston kupeessa Naganossa muuttuivat toisenlaisiksi.

Natsuki on avioitunut, mutta avioliitto on lähinnä kulissi joka palvelee molempien osapuolten tarpeita. Teemassa on paljon samaa kuin Muratan Lähikaupan naisessa eli täytyy rakentaa kulissit, jotta ympäristö olisi tyytyväinen. Erilaisuutta ei hyvällä katsota ja ”elämän tie” on ennalta määritelty eikä sooloilua sallita. Miten ympäröivä kulttuuri ja muut ihmiset hankaloittavat elämää, jos ei sitä suostu elämään kuten kuuluu. Jos ei ole sellainen kuin pitää.

Ikääntyminen ei helpota Natsukin ulkopuolisuuden tunnetta, vaan hän kokee ympäröivän maailman niin vieraaksi itselleen, että kokee olevansa kokonaan toiselta planeetalta. Elämä ei tunnu olevan elämistä varten, vaan se tulee suorittaa tehtaan omaisuutena, työkaluna.

My womb was a factory component and would couple with someone’s testes, which were also a factory component, in order to produce babies. Males and females crawled around their nests with these factory components hidden within their bodies.

Etenkin ulkopuolisuus ja alienimaisuus kiehtovat minua ja niitä Murata kuvaa taiten. Earthlings ei silti ole toisinto Lähikaupan naisesta vaan vaikka teemat ovat samoja, on niiden käsittely erilaista. Earthlings menee alienimaisuudessaan vielä pidemmälle kuin Lähikapuan nainen ja loppua kohden muuttuu jopa koomiseksi, menee överiksi.

Itse näen överiksi vetämisen tehokeinona. Murata haluaa alleviivata kirjassaan, että omaa tietänsä kulkevan ihmisen täytyy tehdä melkoiset temput voidakseen elää haluamallaan tavalla. Tässä kohden muistutan, että Muratan henkilöhahmot eivät ole mitään rikollisia eli oman tien kulkemisen ei pitäisi olla uhka yhtään kenellekään. Harmi vain, että erilaiset valinnat monesti nähdään uhkana ja jopa loukkaksena omia arvoja kohtaan.

Siinä missä jotkut kenties nauroivat Lähikapuan naisessa Keikon outoudelle (minusta siinä ei ollut mitään hauskaa), tässä kirjassa kyseenalaistetaan massojen valinnat.

Everyone believed in the factory. Everyone was brainwashed by the factory and did as they were told. They all used their reproductive organs fot the factory and did their jobs for the sake of the factory. My husbans and I were people they’d failed to brainwash, and anyone who remained unbrainwashed had to keep up an act in order to avoid being eliminated by the factory.

Kiitos Sayaka Murata jälleen mahtavasta lukunautinnosta! Pidin tästä jopa enemmän kuin Lähikaupan naisesta. Earthlings on tragedia, joka sisältää mustaa komediaa ja surullisia, jopa järkyttäviä tapahtumia. Se näyttää, muttei selitä. Esimerkiksi Natsukin äiti kohtelee Natsukia hyvin kylmästi ja epäreilusti kun taas nuorempi sisarensa saa osakseen lämmintä huomiota. Omien piirteiden näkeminen toisessa voi saada aikaan suurta ärtymystä eikä edes äitiys tee ihmisestä pyhää empatian esikuvaa.

”Yuu, have you ever thought that your life doesn’t belong to you?”
For a moment he (Yuu) couldn’t get his words out, but then he said in a small voice, ”Children’s lives never belong to them. The grown-ups own us. If your mom abandones you, you won’t be able to eat, and you can’t go anywhere without help from a grown-up. It’s the same for all children.”

En yleensä kopsaa kirjan takakansia postauksiini, mutta nyt teen poikkeuksen. kas tässä:

Natsuki isn't like the other girls. Together with her cousin Yuu, she spends her summers in the wild Nagano mountains, hoping a spaceship will take her home. When a terrible sequence of events threatens to part the cousins for ever, they make a promise: survive, no matter what.

Now, Natsuki is grown. She lives quietly in an asexual marriage, pretending to be normal, and hiding the horrors of her childhood from her family and friends. But dark shadows from Natsuki's past are pursuing her. Fleeing the suburbs for the mountains of Nagano, Natsuki prepares herself for a reunion with Yuu. Will he still remember their promise? And will he help her keep it?

A dark and magical reckoning with what it might take to survive a shattered life, Earthlings is an exhilarating cosmic flight that will leave you reeling.


Sayaka Murata: Earthlings
alkuper. Chikyu seijin 2018
Granta 2020
japanista englannistanut Ginny Tapley Takemori
s. 247

Sydänverellä maalattu

Tein tammikuussa jännittävän kirjalöydön nimeltä Flowers Over The Inferno. Kyseinen kirja aloitti Pohjois-Iltaliaan sijoittuvan dekkaritrilogian, jonka keskiössä on kiehtova poliisipäällikkö Teresa Battaglia. Nyt sarjan toinen kirja on julkaistu englanniksi ja innoissani sen lainasin kirjastosta.

Mitä muuten kirjasto(i)lle kuuluu?

Kirjasto on täällä toiminut varaa ja hae -periaatteella siitä lähtien kun se ensimmäisen lockdownin jälkeen saatiin avata. Kirjastossa on myös saanut tutkia hyllyjä vartin kerrallaan ja lainata haluamansa (plus tietokoneaikoja on voinut varata). Itse en tuota mahdollisuutta käyttänyt, koska ei vartissa mitään ehdi ja pläräysaikaa olisi kenties saanut jonotella kirjaston ulkopuolella.

En ole ihminen, joka jaksaa jonottaa mitään. Sain tarpeekseni jonottelusta ensimmäisen lockdownin aikana, kun piti ruokakauppaan jonottaa. Eilen täällä sitten alkoikin toinen lockdown, mutta onneksi kirjasto saa jatkaa varaa ja hae -palvelua (muut palvelut lakkautettiin taas ainakin 2.12. asti).

Jospa nyt siihen kirjaan, joka on

Ilaria Tuti: Painted in Blood
alkuper. Ninfa Dormiente 2019
Weidenfeld&Nicolson 2020
italiasta englannistanut Ekin Oklap
s. 436

Tällä kertaa Teresa Battaglia saa tutkittavakseen maalauksen, jota ei ole ihan perinteisellä tyylillä maalattu: sen tekemiseen on nimittäin käytetty verta eikä mitä tahansa verta. Voisi puhua sydänverestä ja nyt ihan kirjaimellisesti.

Keissistä hieman pulmallisen tekee se, että taulu on maalattu huhtikuussa 1945 eli ihan tuore maalaus ei ole kyseessä. Taiteilija itse on edelleen elossa, mutta hän on pitänyt suunsa supussa jo vuosikausia.

Kirjan tapahtumat sijoittuvat Pohjois-Italiaan, merkittävin osin Resiaan. Tunnen Italiaa maana huonosti, joten minulle tämä kirja oli varsin sivistäväkin elämys. Kirjailija itse asuu Friulissa, joka niinikään sijaitsee Pohjois-Italiassa ja kirjaa varten hän haastatteli useita resianilaisia.

Mikään tietokirja tämä ei tietenkään ole, vaikka sijainnilla on monestakin syystä hyvin merkittävä rooli tässä kirjassa, joka on fiktiivinen dekkari. Niitä syitä en paljasta, koska en halua spoilata.

Juoni on mutkikas, mutta helposti seurattava. Asioita paljastuu, mutta aika paljon pysyy piilossa kirjan loppumetreille asti. Tai ehkä joku muu arvaa maalauksen sisältämän salaisuuden aiemmin, mutta minä en vaikka toki lukiessani spekuloin.

Painted in Blood on edeltäjänsä lailla kiehtova myös henkilöhahmojensa takia. Teresa Battaglian tiimi on sama kuin ensimmäisessäkin kirjassa ja sieltä tuttu Massimo Marini saa nyt enemmän lihaa luidensa päälle ja tällä kertaa tarkoitan symbolisella tasolla, en kirjaimellisesti.

Ja itse Teresa Battaglia sitten… Jo ensimmäisessä kirjassa vihjailtiin kammottavasta salaisuudesta. Jos olet lukenut ensimmäisen kirjan, tiedät mikä se on. Jos et halua tietää, älä maalaa alla olevaa tekstiä, koska se mahdollisesti spoilaa ensimmäistä kirjaa.

Battaglialla on todettu Alzheimerin tauti, joka alkaa oireilla yhä enemmän. Luonnollisesti muistisairaus vaikuttaa Battaglian työskentelyyn ja hän joutuu punnitsemaan vakavissaan, miten kauan hän voi sairautta salailla ja milloin on aika siirtyä syrjään.

Koen vaikeaksi kirjoittaa dekkareista, koska monesti juuri dekkarit ovat sellaisia, joista on parempi olla tietämättä kovin paljon etukäteen. Siksi en nytkään viitsi juonta sen kummemmin tässä riepotella.

Teen listan, vaikka yleisesti ottaen en siedä listoja (kirjallisuudessa siis, mutta tämäpä onkin blogi):

Painted in Blood on

-nopeatempoinen, mutta silti rauhallinen. Tarkoittaa, että asioita tapahtuu ja paljastuu, mutta mitään äksöpläjäyksiä ei juuri ole. Onneksi.
- superkoukuttava ja -kiinnostava.
- henkilöhahmojen osalta taiten kuvattu. Lisäksi kiinnostavia henkilöitä on useita, ei silti liikaa että menisi pää sekaisin.
- ajoittain hauska dialogeiltaan. Hörähtelin ääneen muutamassa kohdassa.
- aavistuksen kliseinen eräältä kohdin, joka liittyy Massimo Marinin traumaan. Ymmärtänet, mitä tarkoitan luettuasi kirjan. Jos et jaksa lukea kirjaa, mutta haluat tietää, maalaa alla oleva teksti. Minun on pakko laittaa se tähän ihan itsellekin muistiin.

Massimo Marinin vaikea lapsuus paljastuu tässä kirjassa. Eräs tietty tapaus on traumatisoinut Marinin tosi vaikeasti, mutta onneksi hän Battaglian avulla lopulta tajuaa tilanteen ja sitten tapahtuu kliseinen ”ihmeparantuminen”.

Minulla on vaikeuksia suhtautua tällaisiin mielen ”ihmeparantumisiin” etenkin jos ovat dominoineet henkilön koko elämää. Ei asioiden tiedostaminen tarkoita, että niiden ikeestä yhtäkkiä hupsistakeikkaa vaan vapaudutaan. Mutta fiktiossa kaikki on tietenkin sallittua eikä tämä yksittäinen ”vika” kirjasta huonoa tee.

-saatanan hyvä.

Brutaalisuusmittari: 1/3, veret lähinnä siinä maalauksessa. Ehkä olisi voinut nollaksikin määritellä, mutta annetaan nyt varmuuden vuoksi yksi.