Tänään on joulukalenterin aiheena Decoration. Koristelen kirjaimilla tämän postauksen. Lukutaitoinen huomaa, että kyseessä on Peace Adzo Medien romaani Nightbloom (Oneworld 2023, s. 346). Olen aiemmin lukenut Medieltä His Only Wiven, josta pidin kovasti.
Aluksi ja myös lopuksi ollaan Ghanassa.
Tarinassa on kaksi kerrontalinjaa, Akorfan ja Selasin: ystävyys kukkii lasten ja myöhemmin nuorten välillä, mutta sitkeinkin kukka taipuu tuulessa. Hyvää tarkoittavat sanat vääristyvät kuulijan korvissa piikeiksi, jotka naarmuttavat ihoa. Kuinka monta osumaa ystävyys kestää?
Akorfan tarina avataan ensin, elinkaari lapsesta aikuisuuteen. Miten Akorfa ja Selasi tapasivat, miten ystävyys alkoi ja miten se lopulta lakastui.
Kysymys on näkökulmista ja kokemuksista. Siitä, miten samat tapahtumat suodattuvat hyvinkin erilaisiksi riippuen siitä, kuka niitä katsoo ja tulkitsee. Ja kuinka paljon kohinaa tulkintaan päätyy. Kohinana voi pitää juoruja, muiden ihmisten asenteita ja vaikutuksia, ilmapiiriä ymv.
Vuosikymmeniä myöhemmin koittaa päivä, kun Akorfa ja Selasi kohtaavat pitkästä aikaa. Molemmat ovat menestyneet tahoillaan – Akorfa Yhdysvalloissa, Selasi Ghanassa, Accrassa.
On aika kohdata menneisyys ja sen kipupisteet. Voiko vuosikausia kestänyttä kaunaa enää mitenkään poistaa. Voiko lakastunut virota ja puhjeta kukkaan uudelleen? Ei ehkä samanlaisena, mutta jonkinlaisena?
Tulee mieleen muistot ja sisareni. Me muistamme lapsuudesta täsmälleen samoja kohtauksia (sitten on asioita, joita hän muistaa mutta minä en ja päinvastoin), mutta monia yllätyksiä olen kokenut siinä, miten eri tavoin olemme ne tulkinneet ja kokeneet. Osan jopa niin eri tavoin, että tekisi mieli kyseenalaistaa toisen käsitykset. Mutta ei se kannata: emme ole sama ihminen, emme ajattele samoin, emme ole ohjelmoitu samoin emmekä ollenkaan. Olemme millaisia sattuu ja tulkitsemme miten sattuu. Me molemmat olemme yhtä oikeassa kuin olemme väärässä.
Se pitää hyväksyä.
Mietin myös, että ensin kerrottua aletaan helposti pitää totuutena. Koska Nightbloomissa Akorfa saa äänensä ensin esiin, tekee mieli tulkita Selasin osuutta sitä kautta ja niinhän lukiessani teenkin. Se on inhimillistä, koska minulla on tietoa, johon sitten peilaan Selasin kokemusta. Selasia voi siten pitää jo valmiiksi altavastaajana – ikään kuin hänen pitäisi lähtökohtaisesti puolustautua tai selittää itseään.
Vaan miten suhtautuisimme Akorfan osuuteen, jos Selasi olisikin se, joka saa ensin puhua suunsa puhtaaksi?
Pidin kovasti Nightbloomista ja se tarjoaa oivan alustan johtaa ajatuslonkeroita tarinaakin kauemmas.