keskiviikko 24. lokakuuta 2018

Aamut ovat kärsimistä varten

On asioita, jotka eivät ole kirjan kannalta oleellisia (esim. French Exitin Malcolmin oletettu diagnoosi) ja siitä tuli mieleeni, että on myös asioita jotka eivät ole tämän kirjamietteen kannalta oleellisia. Ne olenkin kirjoittanut sinisellä fontilla, eli voit huoletta skipata ne etkä missaa mitään. Spoilereita ei ole, joten kaiken voi kyllä halutessaan lukea.



Patrick deWitt: French Exit
Bloomsbury 2018
S. 244

Frances Price (65) on yläluokkainen leski, joka asuu poikansa Malcolmin kanssa New Yorkissa. Frances on omistushaluinen äiti 32-vuotiaalle pojalleen, joka on sosiaalisesti kömpelö.

Kömpelyyden taustalla on ilmeisesti jokin psyykkinen häiriö, jota ei kirjassa sen kummemmin avata (toki lukija voi vedellä omia johtopäätöksiä, mutta asiaa ei selitellä). Sitä ei muistaakseni edes mainita kirjassa: ainoastaan sivuliepeessä mainitaan, että Malcolm on ajautunut ”a permanent state of arrested development”. Toisaalta käsitteen avaamiseen ei ole tarvetta, sillä ihminen ei ole yhtä kuin diagnoosinsa eikä toisaalta mahdollisen diagnoosin mainitseminen toisi kirjaan mitään lisäarvoa. On myös mahdollista, ettei mitään varsinaista diagnoosia ole ollut.

Francesin ja Malcolmin pienperheeseen kuuluu lisäksi lemmikkikissa Small Frank. Small Frank ei ole mikä tahansa kissa, vaan se on päätynyt Francesin hoivaan omituisella tavalla, ja Frances uskookin kissassa asuvan edesmenneen miehensä hengen. Se voisi tietenkin olla iloinen asia, jos liitto olisi ollut iloinen.


”A séance is the summoning of the deceased,” she rplied. ”I don’t know if we can say that the man we’re to contact is dead.”
”Of course he’s not dead,” said Mme Reynard reassuringly.
Madeline asked Frances, ”What do you think?”
”To be honest I wish he were more dead, but I don’t know if that speaks to his aliveness so much as my dislike of the man.” (s. 148)


Joka tapauksessa, mies on kuollut ja Frances elellyt miehensä rahoilla yltäkylläisesti. On siis aivan normaalia, että rahat joskus loppuvat. Francesin laskelmat menevät siinä mielessä pieleen, että hän on olettanut kuolevansa itse ennen rahojen loppumista. On päästävä pois New Yorkista ja niin Frances (omaisuuden realisoituaan) ja talutusnuorassa kulkeva Malcolm lähtevät Pariisiin.

French Exit on ehdottomasti henkilökirja: henkilöt ja heidän väliset suhteet ovat oleellisempia kuin mitkään tapahtumat. Mikään juonivauhtihirmu tämä kirja ei muutenkaan ole, mikä on ansiokasta sillä se antaa tilaa nimenomaan kirjan henkilöhahmoille. Henkilöitä on juuri sopiva määrä ja kaikki ovat omalla tyylillään ”sekaisin” tai vinoutuneita, mutta kumma kyllä silti moniulotteisia ja fiktiivisesti uskottavia, aitoja – todella taitavasti rakennettuja!

Ujo yksityisetsivä, Julius, nostatti minussa jo kauan hautautuneita tunteita pinnalle.


Julius stood to address the group. He said, ”I’ve been sitting here wondering what I can share with you, but I can’t think of a single thing. This is embarrassing for me, as you can imagine, but I want you to know how much I’ve been enjoying myself here. Thank you for allowing me to sit in your company. I hope that I may continue to do so. That’s all.” (s. 198)


Minusta tuli ujo teini-iässä. Siihen oli useita syitä, mutta eräs niistä oli puhevikani, josta minua (muun lisäksi) kiusattiin koulussa. Yläkoulun loppupuolella minulla ei juuri ollut kavereita omassa koulussani, vaan eristäydyin siellä. Kavereita oli toisen lähiön koulussa, jossa koin jotenkin kuuluvani joukkoon. Osan ajasta hengailin vanhempien tyyppien seurassa bestikseni kanssa. Valitettavasti vain en ollut heidän keskuudessa kovin suosittu, vaikka ihailin heitä.

Yllä oleva Julius tuo mieleeni minut: olisin ollut ihan tyytyväinen porukassa vain hiljaa ollen ja kuunnellen. Mutta sitä pidettiin tietenkin friikkinä ja erityisesti pojat olivat aggressiivisia minua kohtaan ja jättivät joskus ulkopuolellekin. Ystäväni x ja x voivat tulla, Ele ei. Nöyryytys ja häpeä. Kirjan Julius siis osui minussa johonkin uinuvaan hermoon. Nykyäänhän vastaavassa tilanteessa haistattaisin peet ja poistuisin ylpeästi pää pystyssä paikailta. French exit? Haha. Kerron tämän siksi, koska haluan jotenkin painottaa, miten vahvasti tämän kirjan koin eikä kyseessä ole vain tämä kohta(us).

French Exit on mahtavan humoristinen ja lämmin, sarkastinen ja lempeä, ironen ja nokkela. Se on kokonaisuus, joka piti suorastaan ahmia, vaikka samaan aikaan teki mieli hidastella ja makustella jokaista sanaa ja dialogia. Ihan kaikkea. Ja muuten, kannattaa makustellakin, koska kirjailija ei selitä. Patrick deWitt petaa sängyn mutta lukijan tehtäväksi jää katsoa, millainen patja, millaiset lakanat, millainen tyyny, millainen pussilakana, onko tyynylina eri setistä, onko aluslakana muuten uusi vai jo vuosien saatossa virttynyt…

Kirjan ajankuvaus tuntuu vanhahtavalta (ei mainita tietokoneita eikä kännyköitä) puhelinkopissa käytettävine puhelinkortteineen ja lankapuhelimineen. Muutenkin kirja tuntuu ”vanhalta” (hyvässä mielessä), mutta ilmeisesti se sijoittuu kuitenkin 2000-luvulle, koska Ranskassa on käytössä eurot. Kirjan tunnelmaan ja muuhun kuvaukseen sopisi mielestäni frangit paremmin.

Kirjassa juodaan ja tupakoidaan, mutta yläluokkaiset ystävämme eivät eivät örvellä kuten katujen miehet, vaan jonkinlaista tasoa pidetään ylhäällä pikkurillin kera.


--- ”Would you really drink both gallons in a night?”
”Yeah, yes, I surely would.”
”Wouldn’t you feel awful in the morning?”
”That’s what mornings are for, ma’am.” (s. 7)


French Exit menee heittäen suosikkeihini. Ihan harmittaa, että se pitää palauttaa kirjastoon. Luulenkin, että ostan kirjan omakseni koska se kestää useita lukukertoja. Voisin lukea sen vaikka heti uudelleen. French Exitiä ei ainakaan toistaiseksi ole suomennettu.

2 kommenttia:

  1. Ollaanpa satuttu kirjoittelemaan miltei samaan aikaan varsin samanlaisista kokemuksista! Minäkin mietiskelin sitä, miten lapsuusiän kokemukset - eristäminen ja kiusaaminen - ovat vaikuttaneet myöhempään elämääni. Kokemukseni ovat hyvin samankaltaisia kuin sinunkin. Syvä ymmärrys niistä. <3

    Ja vasta nyt muistin, että minullakin oli puhevika (ässävika tarkemmin sanottuna). Jouduin alaluokilla käymään puheopettajan tunneilla, ja se ämmä oli persoonaltaan niin perseestä kuin olla ja voi. Kaiken lisäksi hänellä oli tapana tulla hakemaan minut puheopetukseen kesken tunnin, ja oli äärimmäisen nöyryyttävää poistua luokasta kesken kaiken puheopetukseen. Opin tuon takia ahdistumaan jokaisesta koputuksesta ja ovikellon soitosta, ja jopa vieläkin, kun ovikello soi, ensimmäinen reaktioni on säikähdys. On tämä ihmisen mieli kummallinen.

    Kirjakin kuulostaa oikein kiinnostavalta. :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, kävinkin jo lukemassa blogiasi ja kommentoimassa sinnekin. Tuo yksi pieni kohta kirjassa toi mieleeni ison tulvan muistoja. En ole niistä traumatisoitunut enkä sinänsä niitä enää ajattele, mutta toki ne aikanaan olivat isoja juttuja ja olivat kolaus jo ennestään epävarmalle itsetunnolle, josta myöhemmin tuli huono ja minusta eteismatto, johon voi pyyhkiä jalat. Mutta näistä on päästy enkä nykyään salli minua kohdeltavan miten sattuu.

      Minulla oli myös S-vika :D Nykyään ei kai saisi puhua vioista, mutta silloin muinoin sitä tosiaan kutsuttiin viaksi. Itse olin ihan sinut vikani kanssa (kävin puheopetuksessa ja pidin siitä vaikkei siitä mitään hyötyä ollutkaan) ja kiusaaminen alkoi vasta muutettuamme Helsingistä Espooseen. Siellä jouduin puheopetukseen, jossa oli muutama muu mukana: se oli silkkaa pelleilyä ja nöyryyttävää (meidän piti esim. kieriä laittalla ja esittää hyljettä jne. En vieläkään ymmärrä, miten se liittyi S-vian korjaamiseen. Lisäksi ryhmässä oli eräs kiusaajani [poika], jota hieman pelkäsin koska hän oli arvaamaton ja aggressiivinen).

      En muuten koskaan oppinut sitä ässää “oikein” puheopetuksessa. Opitko sinä? Opin ässän joskus yli parikymppisenä itsekseni. Tosin henkinen ässävika minulla kai on edelleen, koska se on niin kiinni persoonassa enkä oikeastaan tiedä onko ässäni erilainen. Kukaan ei kuitenkaan ole maininnut ja opiskellessani puheviestintää vapauduin lopulta omista peloistani enkä jaksa enää ajatella asiaa. Muuten, minun ässäni on erinomainen enkkua puhuttaessa – suorastaan täydellisen sopiva kys. kieleen :D

      Poista

Kiitos paljon kommentistasi! Vastaan kaikkiin kommentteihin (paitsi mahdollisiin epäasiattomuuksiin en välttämättä jaksa), vaikka joskus vastaaminen voi vähän kestää.