Sielunmurskaaja

Sebastian Fitzekin The Soul Breaker törrötti kirjastossa ja pisti silmääni, joten nappasin sen mukaan varaamiani kirjoja yhä odotellessa. Olen lukenut aiemmin Fitzekiltä The Nightwalkerin ja Therapyn, joten tiesin suunnilleen mitä odottaa.

Nyt osui kohdalle sellainen brutaalimpi Fitzekin trilleri, joten en suosittele tätä väkivallan vihollisille. The Soul Brakesissa kidutetaan, ollaan väkivaltaisia noin yleisesti ja tietysti liukastellaan verilammikoissa.

Ollaan Berliinissä, pääasiassa Teufelsbergin psykiatrisessa hoitolaitoksessa. Ärhäkkä lumimyrsky eristää syrjässä sijaitsevan laitoksen ulkomaailmasta eivätkä kännykätkään toimi. Eivät ilmeisesti lankapuhelimetkaan tai mikään muukaan, jolla voisi saada yhteyden ulkomaailmaan. Suljetun laitoksen mysteeriä on siis luvassa.

Henkilökuntaa ja potilaita on niukasti, sillä joulu tekee tuloaan. En tiedä, miksi joulu vaikuttaa potilasmäärään, mutta ilmeisesti kaikki eivät ole niin sekaisin, etteikö heitä voisi päästää niin sanotusti vapaalle jalalle lomien ajaksi. Toisaalta kyseessä on yksityinen hoitolaitos, jossa potilaat ovat vapaaehtoisesti ja vuodepaikka maksanee maltaita, joten…. Ja ehkä tämä ei ole edes oleellista. Tärkeää ilmeisesti on (juonen kannalta), ettei laitoksessa pörrää liikaa ihmisiä.

Henkilökunnan ja potilaiden kauhuksi ilmenee, että laitoksessa lymyää vuosia sitten pelkoa niittänyt Sielunmurskaajaksi nimetty rikollinen. Sielunmurskaaja ei tapa uhrejaan, vaan saattaa heidät katatoniseen tilaan, jossa henkilö ei ole hereillä eikä varsinaisesti unessa. 

Tuorein potilas on Caspariksi nimetty muistinsa menettänyt mies, joka on kirjattu sisään Teufelsbergiin vain muutamaa viikkoa aiemmin. Caspar on kirjan keskushenkilö ja hänen näkökulmastaan tapahtumat laitoksessa kuvataan. Casparin muisti palailee pätkittäin lyhyiden ja mystisten flashbackien myötä. Oma nimi muistuu mieleen, ammatti, joitakin tapahtumia…

Omaa identeettiä ei ole kuitenkaan varsinaisesti aikaa pohdiskella, koska koko ajan on niin sanotusti draamat tulilla. Outoja asioita tapahtuu ja pelko kiristää henkilöiden välejä ja haurasta luottamusta toisiinsa.

Juonenkäänteet ovat sen verran absurdeja, että piti useaan otteeseen nykiä kulmia alas hiusrajasta ja räpytellä silmiä, etteivät ne pompsahda ulos kuopistaan. Mutta mutta, uskottavuus ei ole Fitzekin tavaramerkki muutenkaan, joten se siitä.

The Soul Braker on tehokkaan toiminnan trilleri ja erittäin juonivetoinen. Toiminta tapahtuu valitettavasti henkilöhahmojen kustannuksella, sillä yhteenkään henkilöön ei mahdu sentin vertaa syvyyttä. Tämä on valitettava piirre useissa toimintaromaaneissa ja myös -elokuvissa. Henkilöhahmot ovat toissijaisia kun halutaan keskittyä vain juoneen. Näillekin on toki yleisönsä, mutta itse en oikein tällaista jaksaisi.

Kirja on kuitenkin nopealukuinen (luin sen vielä erityisen nopeasti niin kuin minulla on tapana tehdä, kun haluan päästä kirjasta eroon asap mutten kuitenkaan halua jättää kesken) ja lukuisine käänteineen koukuttava, vaikka lukeminen ajoittain uuvuttikin. Tai suoraan sanottuna tylsistytti.

Sivuseikkana mainittakoon, että Sielunmurskaajassa yllättäen pompsahtaa esiin muutama Fitzekin aiemmasta kirjasta (Therapy) tuttu henkilö. Nimimainintana tosin vain, asiaa voi miettiä enemmän jos jaksaa.

Fitzekiltä on käännetty useita romaaneja sekä englanniksi että suomeksi (ja monille muillekin kielille). Itse jään tässä vaiheessa miettimään jatkanko enää Fitzekin parissa.

Sebastian Fitzek: The Soulbraker
alkuper. Der Seelenbrecher, 2008
Head of Zeus, 2021
saksasta englannintanut John Brownjohn
s. 342
suomennettu nimellä Sielunmurskaaja

Minimiete: Sebastian Fitzekin Therapy ja kuvalliset kuulumiset

Eipä ole pahemmin tullut luettua viime aikoina, joten siksi olen ollut hiljaisena. On kyllä ollut aikeenani esitellä uusimmat kirjaostot (joo, nyt se hamsterointi jo on alkanut, mutta kun kirjastosta ei saa plus muut kootut selitykset).

Yhden kirjan ole tässä välissä saanut luettua kokonaan ja se on Sebastian Fitzekin Therapy, joka olikin erittäin nopealukuinen ja -tempoinen.

Therapyn keskiössä on psykiatri Viktor Larenz, jonka maailma luhistuu kun hänen 12-vuotias tyttärensä katoaa. Larenz lopettaa työnsä ja eristäytyy saarelle käsittelemään tragediaa. Toivo tyttären löytämisestä elossa kytee ja roihahtaa liekkiin Larenzin saadessa vieraakseen salaperäisen kirjailijan Anna Glassin. Saattaa olla, että kirjailija tietää jotain Larenzin tyttären kohtalosta.

Hmm, kannattaa unohtaa uskottavuus ja nauttia fiktiivisistä kyydeistä (eli sama huomio kuin aiemmin lukemassani Fitzekin trillerissä The Nightwalker, joka oli piirun verran enemmän makuuni kuin tämä). En koe, että nämä mielenterveydelliset kuvaukset saati terapiat ovat järin uskottavia muualla kuin tässä kirjan maailmassa ja koska kirjallisuudessa kaikki on mahdollista, niin parempi antaa vain fiktion viedä ja unohtaa muu.

Oletin kirjan olevan brutaali, koska Fitzekin kirjoja ovat monet moittineet melko raaoiksi. Enpä kokenut tätäkään erityisen raakana, muutama kohauttava kohtaus on mutta mielestäni esim. moni Jo Nesbon Harry Hole -sarjan kirja on huomattavasti brutaalimpi (eivätkä ne ole edes minun mittapuullani järin brutaaleja – lähinnä verilammikoissa liukastelua ja muuta perushuttua).

Asettaisin siis brutaalisuusmittarin ykköseen eli 1/3. Hieman eläinrääkkäystä esiintyy, mikä oli minulle se brutaalein osuus.

 

Sebastian Fitzek: Therapy
Corvus, 2008
alkuper. Die Therapie, 2006
saksasta englannintanut Sally-Ann Spencer
s. 293
kirja on suomennettu nimellä Terapia

Mahdollisesti luen joskus lisääkin Fitzekiä, vaikka ei tämä varsinaisesti vakuuttanut. Fitzekin Potilas erityisesti kiinnostaa, mutta luonnollisesti sitä ei saa kirjastostamme joten tuskin tulee sitä ihan ensi tilassa luettua, koska en ole aikeissa sitä ostaa.

Tästä saisi kätevän aasinsillan niihin kirjaostoksiin, vaan eipä nyt mennä sille tielle. Sen sijaan lämäsen tähän muutaman kuvan viime päivien patikoilta. Olen nimittäin patikoinut urakalla ja myös fillaroinut. Siinäpä syy, miksei ole oikein tullut luettua: en yksinkertaisesti jaksa eikä ole aivotoimintaa enää illalla jäljellä.

Mukavaa tuoretta viikkoa!

Yökävelijä

Minuun on iskenyt dekkari- ja trillerikärpänen, joten olen nyt lueskellut vaihteeksi enemmän sen lajin kirjallisuutta. Minulla nämä lukuintressit menevät sykleissä ja koska luen ilokseni, voin vapaasti valita luettavaksi mitä milloinkin lystään.

Olen toki tarkka siitä, mitä lukuun otan. Nyt olen varsin kokeilunhaluisella tuulella, joten haluan lukea kirjallisuutta maista/kulttuureista, jotka ovat paitsiossa lukemistossani tai vaikuttavat muuten vain erilaisilta suhteessa siihen, mitä yleensä luen. Tosin minulla ei taida varsinaista linjaa lukemisissani olla muutenkaan: luen sitä, mikä kiinnostaa. Linjahan sekin tietysti.

Saksalaisen Sebastian Fitzekin trilleri The Nightwalker vaikutti hyvin herkulliselta ja tämän hetkisiin fiiliksiin sopivalta. Aiheessa kiinnosti erityisesti unissakävely. 

Leon herää varhain aamulla ja huomaa Natalie-vaimonsa puuhastelevan jotain. Näyttää siltä, että Natalie on pakkaamassa laukkua ja niin hän onkin. Kaiken lisäksi Natalien naama on mustelmilla ja hän selkeästi pelkää miestään. Ja hups, sitten Natalie häipyy ja katoaa.

Leon on ymmällään ja karmea ajatus tulee mieleen: onko hän taas alkanut yölliset kulkemisensa. Leonilla nimittäin on taipumusta unissakävelyyn ja hän on siihen saanut hoitoakin ja on ”parantunut”.

Tässä kohden kohottelin hieman kulmiani, sillä ei unissakävely ole sinänsä sairaus, jonka voi ”parantaa”. Jos on taipumusta unissakävelyyn, se voi jatkua kaiken maailman terapioista huolimatta tai sitten ei. Mutta toki kyseessä on fiktio, joten en ihmettele asiaa tämän enempää.

Leon haluaa selvittää mahdolliset yölliset kulkemisensa, joten hän hankkii liikkeestä aktivoituvan kameran ja lämäsee sen otsaansa mennessään nukkumaan. Nyt mietin, miten ihminen voi nukkua jonkun otsapannan, jossa kaiken lisäksi on kamera, kanssa. Luulisi, että tuntuu epämukavalta. Onhan toki olemassa myös kameroita, jotka voi asettaa kuvaamaan huonetta ja ne aktivoituvat liikkeestä. Mutta sellainen ei sopisi kirjan ideaan.

Melkoisia asioita nimittäin paljastuu nauhalta Leonin ollessa unessa. Tilanne muuttuu yhä hurjemmaksi ja Leonin lailla aloin itsekin epäillä hänen (Leonin) mielenterveyttä. Mikä on lopulta totta ja mikä unta?

Kirjan tunnelma on pahaenteinen ja klaustrofobinen, suorastaan hyytävä. Mainio osoitus, ettei karmaisevan tunnelman luomiseen tarvita litrakaupalla verta ja suonenpätkiä, vaikka ruhjeita esiintyykiin.

Mielenkiintoinen tuttavuus tämä Sebastian Fitzek. Kirjastossamme näyttää olevan muitakin hänen kirjojaan ja koska The Nightwalker oli niin yllättävä ja vetävä lukuelämus, aion lukea Fitzekiltä jotain muutakin.

Pakko kauniiksi lopuksi lisätä tähän eräs hauska sitaatti kirjasta, kun "ystävykset" tapaavat pitkästä aikaa.

"It's been a hell of a long time, hasn't in? Almost entire beach must have passed through the hourglass since we last saw each other."

 

Tietoja kirjasta:

Sebastian Fitzek: The Nightwalker
alkuper. Der Nachtwandler 2013
Sphere 2016
saksasta englannistanut Jamie Lee Searle
s. 341
ei ole ainakaan toistaiseksi suomennettu


Suomennosuutisia

Fitzekiltä on julkaistu äänikirjana teos nimeltä Paketti (Das Paket).
Bazar julkaisee tammikuussa Fitzekin trillerin nimeltä Potilas (Der Insasse).
Bazar julkaisee toukokuussa Fitzekin trillerin nimeltä Matkustaja 23 (Passagier 23)

*

Tällä hetkellä luen israelilaisen kirjailijan dekkaria ja olen aika ihastunut. Pelkästään kirjan miljöö kiehtoo (olen käynyt Tel Avivissa) ja toki muukin asetelma. Kirja on rauhallinen, mutta pohtiva. Lisää kirjasta, kun olen sen lukenut. Ja kirja on muuten hepreasta käännetty, taitaa olla toinen alkujaan hepreankielinen kirja, jota minulla on ilo lukea. Ensimmäinen oli Yossi Ghinsbergin Jungle (postaukseen tästä).

Sitten taidankin siirtyä hieman toisenlaisiin kirjoihin hetkeksi. Minulla on nyt myös sellainen kausi, että pakahdun näiden ihastuttavien kirjojen keskellä. Olen innostunut varailemaan kirjoja oikein urakalla (täällä ei tosin voi urakalla varata, koska varausraja on ilmeisesti viisi) kirjastosta. Joutunen tekemään tässä pian kirjarakastajan hehkutuspostauksen, koska olen pakahtua tähän euforiseen kirjarakkauteen.