Remppatauko

Blogi vaikenee hetkeksi, sillä kylpyhuone haluaa tulla remontoiduksi. Remontin luonteen (on tyyliä kaikki helvettiin ja uutta tilalle) huomioon ottaen täällä ei voi silloin asua, koska ilman vessasysteemejä on aika vaikeaa olla.

Lähden evakkoon joko huomenna illalla tai keskiviikkoaamuna (jolloin remppa toivottavasti alkaa) ja vaikka evakkopaikassa on netti, ei minulla ole tietokonetta. Jätin kannettavani Suomeen, koska ajattelin etten sitä täällä tarvitse, mutta väärin ajateltu.

Olen remontin ajan puhelimeni armoilla enkä todellakaan aio päivittää yhtään mitään blogia puhelimella. Puhelinta käytän lähinnä uutisten ja muun paskan lukemiseen, Instaan plus podcastien kuuntelemiseen. Missään tapauksessa en jaksa näpytellä sillä mitään pidempiä tekstejä: jo viisi sanaa tuntuu työläältä.

Remontin arvioitu kesto on kaksi viikkoa. Toivon, ettei se kestä niin kauan.

Evakkoaikaan olen varatunut lainaamalla kirjastosta kirjoja. Tällä hetkellä on luvussa israelilaisen D.A. Mishanin dekkari The Man Who Wanted to Know, joka on kolmas kirja ns. Avraham-sarjassa.

Muut kirjat ovat

Femi Kayode: Gaslight 

Pidin Kayoden ensimmäisestä romaanista Lightseekers (suom. Pimeän jäljillä), joten luonnollisesti kiinnostaa jatkaa ed. kirjasta tutun Philip Taiwon parissa.


Tania Branigan: Red memory

Teos käsittelee Maon kulttuurivallankumouksen vaikutuksia Kiinassa.

Damon Galgut: The Promise

Tämä romaani on roikkunut lukulistallani sen ilmestymisestä lähtien. Nyt se osui eteen kirjastossa ja poimin sen mukaan taka-ajatuksena sulloa se Helmet-lukuhaasteessa kohtaan 3. Booker- tai Pulitzer-palkinnon voittanut kirja.


Lucy Clarke: The Hike

Luonnollisesti haikkaus kiinnostaa, joten miksipä siitä ei lukisi trillerinkin muodossa. Kirjassa patikoidaan Norjassa ja ruumiita ilmeisesti tulee (ainakin yksi).

Hei me raiskataan

Cheon Myeong-kwan on eteläkorealainen kirjailija ja elokuvaohjaaja. Whale (koreankielinen alkuteos julkaistiin vuonna 2004) on Cheonin ensimmäinen romaani ja se voitti ilmestyessään Munhakdongne-kirjallisuuspalkinnon (Munhakdongne Novel Award).

Parisenkymmentä vuotta myöhemmin kirja käännettiin englanniksi ja se oli ehdolla (ei voittanut) viime vuonna The international Booker Prize:ssa.

Cheon Myeong-kwan: Whale
alkuper. 고래, 2004
Europa Editions, 2023
koreasta englannintanut Kim Chi-Young
s. 368

 

Whale on erittäin runsas, mutta hallitusti rönsyilevä tarina, jonka punaisimpana lankana voinee pitää Geumbokia, jonka elämä on eräänlainen ryysyistä rikkauksiin -tarina. Unohda kuitenkin perinteiset ryysytarinat sun muu, sillä sellaisia ei ole luvassa.

Ennen kuin pääsemme Geumbokiin, saamme kuitenkin maistaa palasen Chunhuita joka on Geumbokin ylenpalttisen suurikokoinen ja vahva tytär, josta äitinsä ei ole kiinnostunut. Chunhui sattuu myös olemaan mykkä eikä koskaan opi ymmärtämään ihmisten puheita. Sen sijaan hän kiintyy elefanttiin, jonka kanssa hän kaikeksi ihmeeksi (telepatiaa?) pystyy kommunikoimaan.

Mutta ennen kuin Chunhuin tarina avautuu, palataan takaisin Geumbokiin. Tarinan raami on pääasiassa kronologinen, mutta syrjähyppyjä eri henkilöihin esiintyy runsaasti: ovathan ihmiset kytköksissä toisiinsa ja yleensä elämäntarina alkaa jo ennen syntymää – tai ainakin siihen vaikuttavat syntymää edeltävät asiat.

Tätä kirjaa on mahdoton kuvailla juonen kautta sen ollessa niin laaja ja eri suuniin ulottuva. Siitä huolimatta tarina pysyy kasassa ja on helposti seurattava.

Kiinnitetään siis huomio tyyliin, joka on kauttaaltaan maaginen. Whalen kuvaillaan olevan ”an adventure-satire of epic proportions by one of the most original voices in international literature.” (kirjan sivulieve)

Juu, varmasti näin. Sitä satiiria on tosin ajoittain vaikea nähdä. Keskeinen osuus Geumbokin elämäntarinan lisäksi on syrjäisellä eteläkorealaisella (kuvitteelisella) kylällä nimeltä Pyeongdae, jonka nousua (ja tuhoa) lukija pääsee seuraamaan. Tarkkoja aikakausia ei mainita, mutta historiansa lukenut voi kyllä päätellä vihjeistä, missä ajassa suunnilleen liidellään.

Sinänsä kiinnostavaa ja ilmeisesti kirja on hauskakin. En nauranut kertaakaan missään kohdin. Muutamassa kohdassa sen sijaan tunsin kuvotusta. Ja erityisesti ärsytystä. Kaikki mikä voisi olla vähänkin kaunista (esim. se elefantti) pilkataan palasiksi – yleensä seksismillä.

Whale pursuaa seksiä ja seksismiä. Kärjistän (enkä edes paljon jos lainkaan), koska niin tehdään romaanissakin. Kaikki miehet ovat raiskaajia. Kaikki naiset raiskataan tässä romaanissa vähintään kerran. Vai olikohan niin, ettei kukaan raiskannut ”vanhaa harppua”, joka ei tosin tietenkään nuorena ollut vanha mutta rumuutensa takia kutsuttiin ”vanhaksi harpuksi” eikä häntä kai kukaan olisi edes halunnut raiskata.

Jos en nyt henkilöissä sekoa, niin ”vanha harppu” olleessaan nuori pani nuorta vähä-älyistä poikaa, jonka hoitaminen hänelle oli uskottu. Pojalla oli niin iso kyrpä, että sitä ihmeteltiin koko kylän voimin.

Ja niin edelleen.

Whale on groteski enkä sitä suosittele herkille. Kepeän ja tunteettoman tyylinsä takia se ei ainakaan minun iholleni tullut, mutta täytyy myöntää että jatkuva raiskaaminen ja muut irvokkaat tapahtumat ja kuvailut alkoivat puuduttaa. En tiedä olisiko niiden pitänyt olla hauskoja, mutta ei tosiaan naurattanut. Ei itkettänytkään. Silmät pyörivät kuopissaan ja huokauksia pääsi – syvän turhautumisen huokauksia.

Ja tästä kaikesta huolimatta luin Whalen helposti ja uteliaana ja olin koukuttunut kuin… eeh, harppuuna valaaseen. Vasta aivan lopussa aloin hyytyä, kun tuntui ettei kirja ikinä lopu. Mutta sitten se onneksi loppui.

Veikkaan, että tässä on tämän vuoden eräs mieleenpainuvin romaani.

Mielipide selkokielellä: En osaa sanoa pidinkö vai en. Sanonkin näin: kannatti lukea kaikesta huolimatta.

 

Sivulieve:

A woman sells her daughter to a passing beekeeper for two jars of honey. A baby weighing fifteen pounds is born in the depths of winter but named “Girl of Spring.” A storm brings down the roof of a ramshackle restaurant to reveal a hidden fortune. These are just a few of the events that set Myeong-kwan Cheon’s beautifully crafted, wild world in motion.

Whale, set in a remote village in South Korea, follows the lives of many linked characters, including Geumbok, an extremely ambitious woman who has been chasing an indescribable thrill ever since she first saw a whale crest in the ocean; her mute daughter, Chunhui, who communicates with elephants; and a one-eyed woman who controls honeybees with a whistle.

 *

Helmet-lukuhaasteessa kohtaan 2. Kirjassa tehdään taikoja. Kaipa esim. kiroukset voi laskea taioiksi tai minä ainakin lasken.

Vaikuttavimmat lukukokemukset 2023

Minulla on ollut tapana listata tammikuussa edellisen vuoden vaikuttavimmat lukukokemukset. Joskus on jäänyt vuosi välistä, mutta nyt ei jää.

Listauksen teen samalla kaavalla kuin aina, ja tuon kaavan lukea vaikkapa vuoden 2022 postauksesta.

Kirjat ovat satunnaisjärjestyksessä, postaukseeni pääsee klikkaamalla kirjailijan nimeä.

 

1. Aiwanose Odafen: Tomorrow I Become a Woman

Todella runsas ja tunteita herättävä kirja, joka on erittäin koukuttava. Tunneskaala vaihtelee ilosta ja lämmöstä suoranaiseen raivoon. Pidin todella paljon Odafenin kirjoitustyylistä. Sanonnat/sananlaskut ovat kiintoisia ja jotkin luvuista on nimetty niillä.

2. Edwidge Danticat: Claire of the Sea Light

Danticat taitaa tarinankerronnan: asioita ei usein sanota suoraan, vaan kuvaillaan siten, että lukija saa itse päätellä ja havaita. Tyyli on tehokas ja muutamissa kohdin pysäyttäväkin – etenkin, kun lukija jää lopulta yksin oivalluksensa kanssa janoamaan jatkoa, jota ei tule.

3. Lola Jaye: The Attic Child

Lola Jaye kirjoittaa kauniisti ja koskettavasti olematta imelä. Hän tuo esille rasismin eri piirteitä aina kolonialismin ajoilta kirjan nykyaikaan. Muita teemoja ovat muun muassa identiteetin rakentuminen ja oman paikan löytäminen maailmassa.

4. Jevhenija Kuznjetsova: Kysykää Mialta

...ihastuin Kysykää Mialta -romaaniin jo alkumetreillä ja ihastus sen kuin kasvoi tarinan edetessä. Kyseessä ei ole juonivetoinen teos, vaan tarina on kuin hitaasti kypsyvä omena, joka aivan kirjan lopussa putoaa puusta. Loppu on uuden ajanjakson alku.

5. Andrea Levy: Small Island

Levy on taitava luomaan todentuntuiset ja aidot henkilöhahmot, jotka selkeästi erottuvat toisistaan niin tyyliltään kuin ajatuksiltaan. Kaikkien henkilön taustoja avataan riittävästi siten, että heitä voi alkaa ymmärtää (pakollinen huomio: ymmärtää ja hyväksyä ovat eri asioita). Minulle kiehtovin oli Hortensen tausta ja hän nousi muutenkin ”lempikertojakseni”.
Vaikuttava ja vahva romaani, jossa ei ole mitään turhaa.

6. Yasunari Kawabata: Kioto

Kioto on lempeä tunnelmakirja, jonka tapahtumat sijoittuvat – ylläripylläri – Kiotoon, Japaniin. Kirjan sivuliepeessä kerrotaan, että kirjaa voi pitää eräänlaisena rakkaudentunnustuksena Kiotolle ja olen taipuvainen olemaan samaa mieltä. Kawabata kuvaa miljöötä huolellisesti, erityisesti luontoa ja ihmisten suhdetta luontoon.

7. Peace Adzo-Medie: Nightbloom

Kysymys on näkökulmista ja kokemuksista. Siitä, miten samat tapahtumat suodattuvat hyvinkin erilaisiksi riippuen siitä, kuka niitä katsoo ja tulkitsee. Ja kuinka paljon kohinaa tulkintaan päätyy. Kohinana voi pitää juoruja, muiden ihmisten asenteita ja vaikutuksia, ilmapiiriä ymv.

8. Claire Fuller: Unsetteled Ground

Tämä kirja herätti minussa syistä, jotka pidän itselläni, yllättävän paljon kaikenlaisia mietteitä – myös sellaisia, joista en ole ylpeä tai joita en missään nimessä sanoisi ääneen. Toisinaan jopa omat asenteet ja ajatukset voivat yllättää ja niitä täytyy ihan jäädä pohtimaan. Mietin, että antaisin jonkin pienen esimerkin, mutta eihän sellaista voi tehdä lyhyesti, koska oma ajatuskulkuni näyttäytyisi todennäköisesti omituisena ja epäloogisena sellaiselle, joka ei minua perin juurin tunne.

*

Yleinen miete lopuksi

Olen aiemmin kirjoittanut samastumisesta lukiessani. En varsinaisesti etsi samastusmispintaa kirjallisuudesta. Tai jos etsin, niin silloin kirja on valittu hieman eri perustein kuin yleensä. Minulla ei ole varsinaista tarvetta tulla nähdyksi (mitä se nyt sitten tarkoittaakaan) lukiessani kirjallisuutta

Toki peilaan kirjassa esiintyviä ajatuksia tmv. omaan elmääni/itseeni, mutta en pidä siitä että tulkitsisin niitä vain oman napani kautta. Minua kiinnostavat TOISTEN navat ja asettuminen toisen asemaan ja itseni häivyttäminen. Toki oma taustani vaikuttaa tulkintaan.

Lukiessa voi itsestäkin paljastua asenteita, joista ei ehkä ollut edes tietoinen. Ikinä ei tiedä, mikä kirja voi saada sellaisenkin ajatusrumban aikaiseksi.

Ja tietysti, jos en saa kirjaan minkäänlaista tarttumapintaa mihinkään, voi lukukokemus jäädä melko kummalliseksi. Tästä esimerkkinä vaikka James Dickeyn Syvä joki.

Suomi-kirjalista

Saavun kirjastoon Suomessa. Ajatukset rientävät tahoilleen ja jään seisomaan tyhjänä hyllyjen väliin. Transsissa alan hamuilla kirjoja ja poimin mukaan mitä sattuu.

Se tapahtuu joka kerta enkä ole toistaiseksi oppinut mitään. Nyt ajattelin oppia. Nimittäin kokoan Suomi-kirjalistan, joka kulkee minulla aina mukana ja on helposti löydettävissä.

Aiemmin on ollut mentaalinen muistilista, paperilappu, puhelimessa muistilappu (jota en enää edes löydä mistään) ja ties mitä, mutta ne kaikki ovat mystisesti kadonneet jonnekin eikä yksikään niistä ole koskaan onnistunut olemaan mukana kirjastossa.

Nyt teen listan blogiini ja laitan sivupalkkiin linkin siihen. Näin voin siellä kirjastossa, kun pää on tyhjentynyt, painaa paria nappia ja lista lävähtää naamalleni. Siitä sitten vain noukkimaan.

Päivitän tätä (nyt vielä erittäin aneemista) listaa sitä mukaa, kun muistan mitä haluan lukea. Kirjoja, joista arvelet minun voivan pitää, saa ehdotella. Tutkin kaikki ehdotukset ja kiinnostavat lisään listalle.

Suomessa luen VAIN suomenkielistä kirjallisuutta. Preferoin suomalaisia kirjailijoita, mutta myös käännöskirjoja voin lukea, kunhan eivät ole alun perin enkunkielisiä (ne voin lukea enkuksi).

Lasten- ja nuortenkirjoja en lue, joten niitä ei kannata ehdotella. Mahdolliset kirjasarjat haluan lukea järjestyksessä eli aloittaa ensimmäisestä (ei siis kannata ehdottaa jonkin sarjan viidettä osaa) Myöskin sarjakuvat ovat valitettavasti out, koska aikani on rajallinen ja käytän sen mieluummin toisenlaisiin teoksiin.

Tämä lista on hyvä apu kirppareilla ja kirjakaupoissa käydessä, koska muutaman kirjan voinen ostaa myös kotiin luettavaksi.

Kirjat yliviivaan sitä mukaa, kun olen ne lukenut tai ostanut omaksi/muilla keinoin saanut käsiini.

 

FICTION (romaanit)

Airio, Elina: Metsässä juoksee nainen
Hämäläinen, Pilvi: Cinderella
Kauhanen Maija Laura: Ihmeköynnös
Kekkonen Helmi: Liv!
Jääskeläinen, Pasi Ilmari: Väärän kissan päivä, Kuurupiilon anatomia
Laitila Kälvemark, Tiina: H2O
Rainio, Sari ja Rautaheimo, Juha: Vainajat eivät vaikene
Tarasova, Anniina: Kuoleman kulissit
Tiuraniemi, Siina: Kukkia Birgitalle
Turpeinen, Iida: Elolliset
Turunen, Eeva: Sivistynyt ja miellyttävä ihminen
Vasantola, Satu: Kun isä osti merenkurkun
Viro Jenna: Tuhkimoleikkaus

NON-FICTION (muistelmat, elämäkerrat, esseet, tieto)

Aitonurmi, Tuomas: Ruumiin ylittävä ääni
Envall, Markku: Rautasydän
Envall, Markku: Rajan kahta puolta
Eväsoja, Minna: Sensei
Outinen, Kati: Niin lähelle kuin muistan
Piha, Kirsi: Levoton lukija
Saarikoski, Sonja: Naisvangit
Schulman, Alex: Polta nämä kirjeet
Vehkoo, Johanna: Oikeusjuttu

RUNOUS

Rajamaa, Lassi
Tulusto, Riitta: Runoja ja ryppyjä eletystä elämästä

Minimiete: lapsipaholaiset

Zijin Chen: Bad Kids
alkper. Huai Xiao Hai, 2014
Pushkin Vertigo, 2022
englannintanut Michelle Deeter
s. 332

Kesäkuu 2013. Ningbo, Kiina.

Zhang Dongsheng työntää appivanhempansa alas jyrkänteeltä. Ja alkaa huutaa apua, sillä kamala vahinko on tapahtunut. Miten he nyt sillä lailla putosivat. Tapauksella ei ole silminnäkijöitä, koska Zhang on suunnitellut murhat huolellisesti.

Väärin.

13-vuotias Chaoyang on kahden ystävänsä kanssa samaisella vuorella ja he pelleilevät kameran kanssa. Murha tallentuu Chaoyangin kameralle, mutta kolmikko huomaa sen vasta myöhemmin, kun katsovat tekemänsä videon.

Pitkällisen pohdinnan tuloksena he päätyvät ratkaisuun – nimittäin kiristämiseen. Zhang Dongsheng saa luvan maksaa siitä, että murhavideo ei päädy poliisille.

Ratkaisu johtaa toiseen ja sitten toiseen eikä vierimään lähtenyttä kiveä voi enää pysäyttää.

Juonesta en viitsi enempää paljastaa, koska en halua spoilata romaanin yllätyksellisyyttä. Teinitoveruksilla on kuitenkin syynsä toimia, miten toimivat vaikka kelkka lopulta lähteekin holtittomaan luisuun eikä törmäykseltä voi välttyä.

Monen kehnohkon lukukokemuksen jälkeen Bad Kids osui juuri oikeaan hermoon ja aikaan. Juoni on kiero ja vireillä on koko ajan jotain. Mikään toimintarytke tämä ei – onneksi – ole, mutta tuntui silti nopeatempoiselta.

Zijin Cheniltä on käännetty (englanniksi) myös romaani The Untouched Crime, joka on Bad Kidsin kanssa samaa sarjaa. Itse asiassa se on sarjan ensimmäinen osa, mutta hyvin Bad Kids toimi itsenäisenäkin teoksena. Kiinnostaisi kyllä lukea myös tuo ensimmäinen osa. Siinä on ainakin yksi sama henkilö – tosin eri tehtävissä, koska hän on vaihtanut alaa. Super kiinnostavaa.

Luonnollisesti Zijinin kirjoja ei kirjastostamme saa, joten täytynee tuo ensimmäinenkin osa hankkia omaksi.

Mielipide selkokielellä: pidin saatanan paljon.

Brutaalisuusmittari: 1/3. Vaikka ruumiita tulee, ei kuolemisilla repostella.

Helmet-lukuhaasteessa sijoitan Bad Kidsin kohtaan 9. Kirjassa joku karkaa.