Traagisia salaisuuksia

Keigo Higashino: The Final Curtain
alkuper. Inori no Maku gaOriru Toki, 2014
Abacus 2023
englannintanut Giles Murray
s. 390


Keigo Higashinon The Final Curtain jatkaa Kyoichiro Kaga -sarjaa. Kaga työskenteli aiemmin (ensimmäisessä enkkukäännöksessä eli Malicessa) Tokyo Metropolitan Policen murhayksikössä, mutta sittemmin (jossain vaiheessa ennen kirjaa Newcomer) sai alennuksen paikallispoliisiksi Nihonbashiin (alue Tokiossa).

Tässä tuoreimmassa enkkukäännöksessä eli The Final Curtainissa Kaga työskentelee edelleen Nihonbashissa “tavispoliisina”, mutta kun hänen serkkunsa Matsumiya Tokion murharyhmästä pyytää apua liittyen erääseen keissiin, Kaga kertoo mielipiteensä. Lopulta hän (Kaga) päätyy itsekin tutkimaan kyseistä tapausta.

En pääsääntöisesti tykkää kopsata kirjojen takakansia blogipostauksiini, koska se on mielestäni laiskaa ja melkoisen turhaa: ne (kirjan kuvaukset) saa helposti luettua mistä tahansa muualtakin. Lisäksi minua kiinnostaa omin sanoin kirjoitetut postaukset ja erityisesti lukijan omat ajatukset ja pohdinnat.

Nyt teen kuitenkin poikkeuksen, koska mikäpäs sen mukavampaa kuin tehdä juuri sitä, mitä kritisoi eli kas tässä kirjan takateksti (lupaan, ettei tästä tule tapa ja tunnustan samalla, että olen aiemminkin kopsannut kirjan takatekstejä ja sivuliepeitä blogiini, jos olen katsonut sen olevan mielestäni perusteltua):

The Final Curtain brings the story of Detective Kaga to a surprising conclusion in a series of rich, surprising twists with a confounding murder in Tokyo connected to the mystery of the disappearance and death of Detective Kaga's own mother.

A decade ago, Tokyo Police Detective Kyoichiro Kaga went to collect the ashes of his recently deceased mother. Years before, she ran away from her husband and son without explanation or any further contact, only to die alone in an apartment far away, leaving her estranged son with many unanswered questions.

Now in Tokyo, Michiko Oshitani is found dead many miles from home. Strangled to death, left in the bare apartment rented under a false name by a man who has disappeared without a trace. Oshitani lived far away in Sendai, with no known connection to Tokyo - and neither her family nor friends have any idea why she would have gone there.

Hers is the second strangulation death in that approximate area of Tokyo - the other was a homeless man, killed and his body burned in a tent by the river. As the police search through Oshitani's past for any clue that might shed some light, one of the detectives reaches out to Detective Kaga for advice. As the case unfolds, an unexpected connective emerges between the murder (or murders) now and the long-ago case of Detective Kaga's missing mother.

The Final Curtain valottaa Kagan henkilökohtaista elämää, erityisesti liittyen hänen äitinsä katoamiseen Kagan ollessa vielä lapsi. Näihin on ollut viittauksia aiemmissa romaaneissa (etenkin The Death in Tokyossa), mutta nyt tuo mysteeri avautuu kunnolla.

Todella koukuttava ja ovela romaani, jossa tosin ilmeni muutamia piirteita (tai pikemminkin asenteita), jotka saivat silmäni pyörimään kuopissaan ja huulet huokaamaan just joo saatana ei tätä paskaa taas pliis dear lord.

Ei aio käsitellä asiaa blogissani, koska… En jaksa vaivautua. En myöskään tiedä ovatko kirjassa esiintyvät asenteet tarkoituksellisia vai joiden misogynisyyttä kirjailija ei edes itse tajua, koska asenteet ovat niin “normeja” hänelle ja empiiristen kokemusteni mukaan monille muillekin (onneksi ei kaikille).

Meni kuitenkin maku kirjoittaa kirjasta mitään enempää, joten that’s it. Lukekaa itse kirja ja tsekatkaa löydättekö kohdat, joihin mahdollisesti viittaan. The Final Curtain ehdottomasti on lukemisen arvoinen romaani ja aion jatkossakin lukea Higashinon tuotantoa eli ei tässä avioeroa tullut vaikka pieni särö kylläkin.

7. luukku: Eräs lempikirjailijani

Jo seitsemäs päivä enkä ole vielä(kään) luovuttanut. Tämän päivän aihe on UNDER eli ALLA.

Aikeeni oli (on yhä) listata kaikki kirjani, joissa esiintyy sana UNDER tai ALLA. No ei löytynyt kuin yksi (hutiloiden etsin eli pidätän oikeuden joskus löytää lisää). Mieli pahoittui ja aloin mietiskellä ihania kirjojani, joista melkein kaikista luovuin tänne böndelle muuttaessani.

Mikään pakko ei olisi ollut kirjoista luopua, mutta jostain syystä halusin hankkiutua niistä eroon. Nyt ehkä vähän kaduttaa, mutta ei niin paljon että alkaisin asialla itseäni kiusata. Turha vinkua kaatuneen maidon perään.

Se yksi löytynyt Under-kirja on Keigo Higashinon Journey Under the Midnight Sun. On muuten mahtava teos ja vaikka ankaralla kädellä heivasin mäkeen kirjoja, Higashinolta sai jäädä muutama romaani.

Higashinolta on tulossa perinteiseen joulukuiseen tapaan uusi enkkukäännös. Se on nimeltään The Final Curtain ja se julkaistaan Briteissä tänään.

Kuolema Tokiossa

A Death in Tokyo on yhdestoista Keigo Higashinolta englanniksi käännetty romaani. Se on myös yhdestoista kirja, jonka olen Higashinolta lukenut, koska hän on kirjailija jonka kaikki kirjat automaattisesti pääsevät lukulistalleni ja vieläpä kiilaavat sen kärkeen.

On epätavanomaista, että tämä jo viime vuonna julkaistu teos päätyi vasta nyt luettavakseni. Mutta tästäpä saan aasinsillan Helmet-lukuhaasteeseen ja siellä kohtaan 4. Kirja, jonka aioit lukea viime vuonna.

Sitten itse kirjaan.

 

Ollaan Tokiossa, kuten kirjan nimestä voi päätellä. Mies hoipertelee Nihonbashi-sillalle ja lyyhistyy sillalla olevan Kirinin* juurelle. Hoipertelun havaitsee järjestyspoliisi, joka aluksi luulee kyseessä olevan humalainen. Kun hoipertelija jää röhnöttämään kirinille, katsoo poliisi aiheelliseksi käydä katsomassa, mistä on kyse: selviää, että miestä on puukotettu ja hän on kuollut.

Apujoukot saapuvat paikalle ja lähistöltä löydetäänkin epäilty: mies joka ottaa hatkat, kun poliisi lähestyy häntä. Mies saadaan kiinni, mutta lähinnä siksi että hän karkaa autotielle ja jää auton töytäisemäksi. Miehen nimi on Yashima ja häneltä löydetään muun muassa murhatun miehen lompakko.

Case solved. Murha tapahtui ja murha selvisi.

Vai niinkö sittenkään? Näennäisen yksinkertainen keissi muuttuu monimutkaiseksi, kun sen taustoja aletaan lähemmin tarkastella. Tässä tietysti Kyoichiro Kaga (jolla ei ole huume- tai alkoholiongelmia) erityisesti kunnostautuu.

Higashino kirjoittaa tavallisista ihmisistä ja tekee sen taiten. Samalla hän osoittaa, ettei henkilöiden tarvitse olla traumakimppuja tai mielenterveysongelmaisia, narkkareita tai alkoholisteja ollakseen kiinnostavia.

Joo, irvailen nyt suoraan niille dekkareille joissa suunnilleen kaikki poliisia ja etsiviä myöten (liioittelen) ovat jollakin tavalla traumatisoituneita, alkoholisoituneita tai muuten vain sekopäitä ja silti hoitelevat hommansa mallikkaasti ja loistavat älyllään. Toki muutama tavis mahtuu näihin kirjoihin, mutta yleensä juuri he eivät loista älyllä.

Olen kyllästynyt tuohon kaavaan, joten siksi lakkasin lukemasta pohjoismaisia dekkareita ja itse asiassa lähes kaikkia hypetettyjä dekkareita. Niissä kun tällainen kaava tuntuu olevan vakio (etenkin ruotsalaisissa dekkareissa miinus Henning Mankell RIP ja toki on muitakin poikkeuksia).

Ja toki pidätän oikeuden vaikka heti ensi viikolla ottaa lukuun jonkin (mahdollisesti pohjoismaisen, krhm) dekkarin, jossa  voimakkaisiin kipulääkkeisiin koukkuun jäänyt terävä-älyinen alkoholisti-etsivä ratkaisee murhia (anteeksi). (Lisäys: on eri asia, jos esim. alkoholismista/mielenterveysongelmista kirjoitettaisiin jotenkin uskottavasti, mutta kun yleensä nekin nojautuvat kummallisiin kliseisiin, jotka ovat yhtä uskottavia kuin maapallo on litteä.)

Raakuus ei minua häiritse, mutta joissakin tapauksissa koen sen (raakuuden) mielikuvituksen köyhyydeksi: täytyy olla brutaali murha ja överit henkilöhahmot, että aihe voi kiinnostaa? No ei tarvitse. Sitä paitsi henkilöstä voi tehdä muullakin tavalla kiinnostavan (kuin tekemällä hänestä traagisen juopon tai ongelmakimpun: löysää ajattelua, jos ei muuta keksi).


Brutaalisuusmittari: 0/3. Sopii herkemmillekin.


Higashinon dekkarit ovat enemmän kuin dekkareita. Ne ovat myös tarinoita erilaisista ihmisistä ja heidän elämästään, siitä miten murha vaikuttaa heihin ja mahdollisesti lähiympäristöön. Tässäkin murha resonoi aina murhatun työpaikalle asti. En viitsi paljastaa enempää, koska en tietenkään halua spoilata mitään. Mutta melkoinen vyyhti on luvassa ja mielenkiintoisia kohtaloita.


*Kirin on patsas Nihonbashilla. Sekä sillalla että itse patsaalla on suuri merkitys kirjassa. Voit lukea sillan ja kirin-patsaiden taustoja tästä.

 

Keigo Higashino: A Death in Tokyo
alkuper. Kirin no Tsubasa, 2011
Abacus, 2022
s. 359
japanista englannintanut Giles Murray

Kyoichiro Kaga -sarja, voi lukea missä järjestyksessä tahansa

Malice
Newcomer
A Death in Tokyo (tässä postauksessa)
The Final Curtain (tulossa joulukuussa)

 

Jälkimiete:

Pohdin deleteoinko nuo parin kappaleen marmatukseni, mutta enpä taida. Ihan liikaa pohdin nykyään muutenkin, mitä viitsin edes sanoa/kirjoittaa ja sellainen on alkanut ahdistaa. Eivät nämä minun kirjamietteeni niin vakavia ole, että niitä pitäisi vielä sensuroimaan ryhtyä. Mein Gott.

Keigo Higashino: Silent Parade

 

Keigo Higashino: Silent Parade
alkuper. Chinmoku no Parēdo, 2018
Little Brown, 2021
japanista englannintanut Giles Murray
s. 344
Silent Parade on neljäs englanniksi käännetty kirja ns. Galileo-sarjassa.

Kikuno (kuvittellinen esikaupunkialue Tokiossa)

Namikin perheen vanhempi tytär Saori katoaa jälkiä jättämättä. Kolmen vuoden kuluttua hänen ruumiinsa löydetään palaneesta talosta. Poliisille ennestään tuttua henkilöä, Kanichi Hasunumaa, epäillään Saorin kaappaamisesta ja murhasta. Kyseessä ei olisi Hasunuman ensimmäinen veriteko, mutta aiemmasta henkirikoksesta häntä ei koskaan saatu tuomittua.

Eikä saada tästäkään. Hasunuma vaikenee kuin muuri eivätkä todisteet riitä hänen tuomitsemiseensa ja mies vapautetaan. Se on luonnollisesti pettymys Saorin perheelle ja monille muillekin. Onko se kenties niin iso pettymys, että täytyy ottaa oikeus omiin käsiin. Käy nimittäin niin, että pian Hasunuma löydetään kuolleena eikä kuolisyy ole luonnollinen.

Tapausta ryhtyy tutkimaan aiemmista sarjan kirjoista tuttu (Detective Chief Inspector) Kusanagi tiiminsä kanssa. Sattumalta Kikunossa työasioidensa tiimoilta ramppaa myös professori Manabu Yukawa (eli ”Detective Galileo”), joka on aiemminkin auttanut poliisia selvittämään rikoksia. Yukawan panos tämänkin keissin selvittelyssä on omaa luokkaansa.

Kirjassa ei ainoastaan tutkita murhaa (tai pikemminkin murhia), vaan myös sen vaikutusta yhteisöön. Kaivellaan motiiveja ja selvitellään, miten on murhattu. Saorin palaneista jäänteistä on murhatapaa vaikea päätellä, mutta ei ole Hasunuman eli epäillyn murhaajan kuolintapakaan ihan itsestään selvä.

Jos on lukenut aiempia Galileo-sarjan kirjoja, voi tunnistaa Higashinon tyylin. Mikään ei ole lopulta sitä, miltä näyttää ja kun pintaa raaputtaa, paljastuu alta kaikenlaista.

Kirjaa ja koko tätä sarjaa voisin suositella cosy crimen ystäville: väkivaltaa on nimeksi ja painopiste on ihmisten välisissä suhteissa ja jännitteissä sekä uusia ja ovelia suuntia saavassa rikosselvittelyssä. Silent Parade itsessään ei ole jännittävä eikä hiuksia nostattava eli sitä voi lukea vaikka yksin erämaamökissä eikä tarvitse lukita ovea (itse kyllä silti lukitsisin).

Higashino sanoo lukevansa länsimaisia dekkareita, mutta mainitsee esikuviensa olevan pääasiassa japanilaisia. Hän mainitsee muun muassa Seicho Matsumoton, jonka kirjoja olen itsekin lukenut. 

Muutaman Agatha Christien kirjan lukeneena voisin kuvitella, että nämä Higashinon dekkarit voisivat miellyttää myös sitä lukijakuntaa.

Higashinon haastattelu vuodelta 2011 (The Wall Street Journal – Scene Asia)

Olen lukenut ja kirjoittanut kaikista Higashinon tähän mennessä englanniksi käännetyistä kirjoista. Higashinon tuotanto käsittää muutakin kuin dekkareita. Koosteesta puuttuu  The Miracles of the Namiya General Store, koska se on julkaistu myöhemmin.

EDIT. 24.2. kello 7:55

Galileo-sarja

The Devotion of Suspect X (suom. Uskollinen naapuri)
Salvation of A Saint (suom. Myrkyllinen liitto)
A Midsummer’s Equation
Silent Parade (tässä postauksessa)

Ihmeiden aika ei ole ohi

Kun Keigo Higashinolta käännetään jotain, olen kärppänä paikalla. Voin helposti odotella uutuuskirjojen ikääntymistä vuosiakin ennen kuin tartun niihin, mutta muutamia poikkeuksia on. Ja Higashino on yksi niistä.

Tästä pääset katsomaan tekemäni koosteen Higashinon kirjoista.

The Miracles of the Namiya General Store on himpan erilaista Higashinoa. Herrahan on tunnettu (ainakin käännöskirjoissa) dekkareistaan ja trillereistään, mutta joukkoon mahtuu muutakin.

Namiya General Store on Naokon lailla maagista realisimia sisältävä romaani, jossa pohdiskellaan muun muassa ihmisyyttä. Naokossa enemmänkin menettämistä, tässä Namiya General Storessa ihmissuhteita ja mahdollisuuksia, elämää.

Kolme nuorisorikollista piiloutuu vanhaan, hylättyyn tavarapuotiin ryöstökeikan päätteeksi odottelemaan pölyn laskeutumista. Sitä odotellessa laskeutuu puodin postiluukusta kirje. Kolmikko on ihmeissään ja uteliaisuus ajaa heidät lukemaan kirjeen, jossa joku pyytää neuvoa vaikeaan tilanteeseensa.

Tästä alkaa tarina, joka johtaa toiseen ja limittyy kolmanteen. On kaksi aikaa: menneisyys avaa keskusteluyhteyden nykyisyyteen. Mutta miten kaukana tuo mennyt on? Ja miten se liittyy rapistuneeseen tavarapuotiin, joka on suljettu jo aikoja sitten?

Kirjassa yliluonnollinen epäilyttää, mutta se otetaan järkeillen vastaan. Löydetään sille ”looginen” perustelu ja hyväksytään. Oikeastaan aika ei ole merkityksellistä, vaan se mihin se johtaa – sekä konkreettisesti että ajatusten tasolla. Ajatukset sysäävät meidät toimimaan, toimintaa ei muodostu ellei ajattele, tai ainakin ratkaisut ja teot ovat silloin hyvin toisenlaisia.

Higashino kuljettaa lukijaa ajassa ja tutustuttaa erilaisiin ihmisiin ja kohtaloihin, joilla ei näennäisesti ole mitään tekemistä toistensa kanssa. Mutta mitä pidemmälle lukee, sitä enemmän alkaa nähdä. Melkoisia sattumia esiintyy. Joku voisi ajatella, että liikaakin ollakseen uskottavaa, mutta hei – mistä lähtien kirjeenvaihto läpi kahden ajan on ollut uskottavaa? Kirjoissa kaikki on mahdollista ja miksei myös uskottavaa omassa kontekstissaan.

The Miracles of the Namiya General Store on taianomaisen kaunis romaani, joka sisältää useamman koskettavan tarinan. Kudelma on kentis naiivi, mutta se on sitä omaperäisellä tavalla. Ihastuttava kirja, I love you Keigo!

Kirjan tiedot:

Keigo Higashino: The Miracles of the Namiya General Store
alkuper. Namiya Zakkaten no Kiseki 2012
Yen On 2019
englannistanut Sam Bett
s. 314

Kirjan pohjalta on tehty elokuva, jonka haluaisin kovasti katsoa. Pitäisi vain ensin löytää versio, jossa on enkunkielinen tekstitys. Laitan tähän trailerin, se paljastaa asioita kirjasta joita en itse paljastanut postauksessani. Toisaalta en usko, että nuo spoilerit haittaavat kirjan lukemista, koska… Noh, lukemalla kirjan ymmärtää miksi.

Esittelyssä Keigo Higashino

Keigo Higashino on eräs japanilainen lempikirjailijani. Olen lukenut kaikki kahdeksan englannistettua romaania ja toivon, että kääntämistä jatketaan (käännettävää nimittäin piisaa vielä).

Tuorein käännös on marraskuulta ja se on nimeltään

Keigo Higashino: Newcomer
Alkuper. Shinzanmono 2009
Little Brown 2018
Englannistanut Giles Murray
S. 342


Newcomer on ns. Kyoichiro Kaga -sarjan kahdeksas osa. Sarjasta on aiemmin käännetty englanniksi vain Malice, joka sarjan neljäs kirja. Nämä kirjat seisovat kuitenkin vankasti omilla jaloillaan, joten ei haittaa vaikkei saakaan lukea sarjaa järjestyksessä. Lisäksi muistaakseni kolmas osa sarjasta on novellikokoelma: tällainen tuntuu olevan yleistä (mutua) japanilaisten dekkarisarjojen kohdalla.

Newcomerin kohdalla on muutamia viittauksia (eivät häiritse lukemista/lukemisen ymmärtämistä) johonkin edelliseen sarjan kirjaan. Kaga on nimittäin alennettu “paikallispoliisiksi” (Tokyo Metropolitan Policesta) jonkin selkkausen takia ja siitä osin kirjan nimikin: Kaga on “newcomer” uudella toimialueellaan.

“Newcomer” on myös Mineko Mitsui, joka ei kauan ehdi asua uudella asuinalueellaan ennen kuin hänet murhataan. Murhaa selvittelee Tokion poliisi ja Kaga, koska murha tapahtuu prefektuurissa, jossa Kaga työskentelee. Voisi kuvitella, että Kaga on katkera, mutta ei hän ole: hän antaa ylempiarvoisten tutkia rauhassa ja keskittyy itse näennäisesti epäolennaisilta vaikuttaviin yksityiskohtiin ollen varsin perusteellinen.

Tämä dekkari on kuin palapeli, joka on yleistä lukemilleni Higashinon dekkareille (tätä ei pidä ymmärtää niin, että Higashinon dekkarit ovat kaikki samanlaisia – eivät ole, vaikka tiettyä tunnistettavuutta esiintyykin). Tässä palapelimaisuus ulottuu kirjan rakenteeseen asti, joka aluksi tuo mieleeni jopa novellit: kukin luku on nimittäin otsikoitu ja melko omanlaisensa kokonaisuus etenkin alussa. Tapahtumat ja henkilöt kuitenkin limittyvät ihastuttavallakin tavalla toisiinsa ja henkilöt ovat hyvin mielenkiintoisia.

Raakuutta ei ole juuri lainkaan eli brutaalisuusmittarin lukeman voi määritellä pyöreäksi nollaksi. Newcomer on kenties sympaattisin dekkari, jonka olen koskaan lukenut. Nokkelan ja hieman nenäkkään kuoren alla Kyoichiro Kaga itse on empaattinen ja käsittää poliisin työn muuksikin kuin vain murhien tai muiden rikosten selvittelyksi. Voi olla ihan sopivaa sanoa, että Newcomer sisältää opetuksen – tai opetuksia. HUOM: Mistään lässytyksestä ei silti ole kyse.

Kirjan alussa on sisällys- ja henkilöluettelo, joten jos japanilaisten nimien muistaminen tuntuu vaikealta, niin henkilöluettelosta voi luntata.

Keigo Higashino kirjoittaa muutakin kuin dekkareita. Lisäksi useiden hänen kirjojensa pohjalta on tehty elokuva tai tv-sarja (aikeissani on katsoa ne, jotka saan käsiini englanninkielisen tekstityksen kera). Higashino on varsin suosittu Japanissa ja hän on voittanut useita kirjallisuuspalkintoja.


Journey Under the Midnight Sun on olevinaan dekkari, mutta mielestäni se on paljon muutakin – ehkä eniten omaperäinen ja mystinen trillerimäisiä piirteitä sisältävä kasvutarina.

Naoko on maaginen romaani menetyksestä ja surusta. Se on kirja, joka sai minut itkemään holtittomasti, mutta myös nauramaan.


Keigo Higashinolta englannistetut dekkarit:


Galileo-sarja, voi lukea missä järjestyksessä tahansa

The Devotion of Suspect X
Salvation of A Saint
A Midsummer’s Equation


Kyoichiro Kaga -sarja, voi lukea missä järjestyksessä tahansa

Malice
Newcomer (tässä postauksessa)


Itsenäinen trilleri

The Name of the Game is a Kidnapping
 

 ~~~

Keigo Higashinon kirjoja ei ainakaan toistaiseksi ole suomennettu.

Halukas kidnapattu

Keigo Higashino: The Name of the Game is a Kidnapping
Alkuper. Game no na ha yukai 2002
Vertical, 2017
Englannistanut Jan Mitsuko Cash
S. 238
(ei ole ainakaan toistaiseksi suomennettu)


Kunpa voisin haltioissani taas hehkuttaa Higashinoa, mutta nyt ei mitenkään pysty. The Name of the Game is A Kidnapping (jatkossa NGK) on ehdottomasti Higashinon heikoin tekele. Olen lukenut kaikki englanniksi käännetyt Keigo Higashinon romaanit.

Mitään lyttäystä ei kuitenkaan ole luvassa, koska ei NGK nyt n i i n huono ollut sitä paitsi iso osa huonoutta liittyi kirjan kieleen - siis käännökseen. Mutta tätä kirjaa ei ollutkaan kääntänyt Alexander O. Smith, joka on kääntänyt suurimman osan (eli kaikki aiemmat paitsi yhden) Higashinon kirjoista.

NGK:ssä kieli on paikoin niin omituista, että minun piti lukea virkkeet useampaan kertaan, mutta ei sen takia, että olisin jäänyt ihailemaan ja kylpemään niissä, vaan siksi että olivat niin käsittämättömiä, että niiden tajuaminen otti aikansa. Harmittaa, etten merkinnyt sellaisia kohtia ylös voidakseni näyttää esimerkkejä. En jaksa niitä erikseen penkoa kirjasta, sori.

Kun kieleen ja sen ajoittaiseen kankeuteen tottui, NGK oli ihan vetävää luettavaa. NGK:stä tosin puuttui lähes kaikki ne piirteet, joista muissa Higashinon kirjoissa olen pitänyt, mutta onpahan tämä taas osoitus siitä, että herra Higashino on monipuolinen kirjailija, joka ei ole alistunut toistamaan yhtä ja samaa kaavaa.

NGK:n asetelma on herkullinen: lipevä poikamies Sakuma saa yllättäen fudut tärkeän asiakkaan, Katsutoshi Katsuragin, projektista jonka parissa on työskennellyt. Se on kova isku Sakuman itsetunnolle ja lisäksi tapa, jolla fudut annetaan on nöyryyttävä. Siksi Sakuma päättää aloittaa pelin, kun siihen tarjoutuu yllättäen tilaisuus: the name of the game is a kidnapping. Sillä erotuksella, että kidnapattu on itse halukas tulemaan napatuksi.

Juri Katsuragi on Katsutoshin vanhempi tytär avioliiton ulkopuolisesta suhteesta. Hän livahtaa kotoaan ja törmää Sakumaan. Juri on kyllästynyt ja vihainen: elämä isän ja hänen vaimonsa ja toisen tyttärensä taloudessa on rasittavaa ja Juri kokee itsensä ulkopuoliseksi. Lisäksi sisarpuolet eivät voi sietää toisiaan. Sakuma ja Juri liittoutuvat, peli voi alkaa.

NGK on melko nopeasti etenevä ja mielettömän kiinnostava. Kyseessä on eräänlainen arvoitusromaani, jossa koko asetelma heilahtaa päälaelleen jossain vaiheessa. Se on kuin juoksumatto, joka yhtäkkiä pysäytetään ja juoksija lentää ns. perseelleen. Lento ei sinänsä tullut yllätyksenä, vaan sitä osasi odottaa. Mutta missä muodossa, se onkin toinen asia.

Oli todella antoisaa ja hermoja lepuuttavaa lukea tällainen melko kepeä ja hauskakin romaani. Todella hyvää päännollausta, mutta ei NGK missään tapauksessa yllä Higashinon muiden kirjojen tasolle. Tämä vaikuttaa enemmänkin riisutulta välityöltä (anteeksi rakas Keigo - olet silti edelleen lempparini!).

NGK:n pohjalta on tehty elokuva nimeltä G@me. Olen katsonut sitä noin kymmenen minuuttia, enempää en joutanut. Aion katsoa sen kokonaan, kun tulee sopiva tilanne.

Battle Royale -elokuvan kanssa on muuten ongelmia: en ole saanut sitä mistään, joten en ole siksi voinut sitä vieläkään katsoa. Opin kyllä, että sille on tehty jatko-osa (Battle Royale II) ja sehän kiinnostaa minua valtavasti. Mutta pakko jostain saada ensin katseluun se ensimmäinen.

Helmet-lukuhaaste: 47. Kirja täyttää kahden haastekohdan kriteerit

Pitkät jäähyväiset

Keigo Higashino: Naoko
Alkuper. Himitsu, 1998
Vertical, 2004
Japanista englanniksi kääntänyt Kerim Yasar
S. 282
Naokoa ei ole käännetty suomeksi


Naoko on ensimmäinen Higashinolta englanniksi käännetty romaani. Minulle Naoko on viimeinen Higashinolta lukemani enkkukäännös. Nyt ei ole enää muuta jäljellä kuin odotus. Toive, että käännetään lisää ja mielellään pian.


Heisuke työskentelee tehtaassa elättääkseen pientä perhettään. Perheeseen kuuluu vaimon, Naokon, lisäksi 11-vuotias tytär, Monami. Lukija ei ehdi perheidylliä pahemmin katsella, sillä tapahtuu onnettomuus. Linja-auto, jossa Naoki ja Monami ovat kyydissä, ajaa ulos tieltä. Suurin osa matkustajista menehtyy. Naoko ja Monami kiidätetään sairaalaan, jossa Naoko pian menehtyy.

Monamin suhteen on toivoa ja hän herääkin maattuaan koomassa joitakin päiviä. Tai kuka herää, kuka ei. Monamin ruumiissa herääkin hänen äitinsä, Naoko. Heisuke on ymmällään, mutta pakkopa se on uskoa, sillä Naoko tietää asioita, joita Monami ei millään voisi tietää.

Tästä alkaa Heisuken ja Naokon uusi elämä. On pohdittava, miten elää tässä uudessa tilanteessa. Miten elää, kun vaimo onkin tyttären ruumiissa ja tytär poissa. Ketä pitäisi surra, kun vaimo on poissa, mutta hänen mielensä on läsnä, mutta lihallisena edessä seisoo rakas tytär?

Kammoan tästä kirjasta kirjoittamista, ja ehti jo käydä useammankin kerran mielessäni, etten kirjoita ollenkaan. Mutta en voi olla kirjoittamatta, koska tämä kirja on ihastuttava, koskettava, koominen, itkettävä, suututtava, kaikkea!

Naoko osui hermooni. Sitä ei huomaa heti alussa, vaan hermopinne alkaa kiristyä vaivihkaa kirjan edetessä. Alun koomisuus ja huumori haipuvat luku luvulta siten, ettei sitä heti edes huomaa. Tyhjyys alkaa jäytää salavihkaa, tulee tukala olo. Vesi vyöryy eteenpäin, virtaukset kasvavat ja kiihtyvät. Vesi runnoo patoa, kunnes saa sen murtumaan allaan. Tukehdun kyyneliini.

Aluksi mietin, missä suru. Mutta kukin suree tavallaan eikä se välttämättä ilmene päällepäin mitenkään tai ainakaan siten kuin on totuttu. Siellä se suru silti on ja saa ihmisen tekemään asioita, toimii ehkä jopa kannustimena. Ainakin Naokolle se antaa tilaisuuden elää annettu elämä uudelleen, toisin, silti lastaan ajatellen. Mutta onko Monami kokonaan poissa?

Minut tämä kirja yllätti muutamankin kerran. Lisäksi lukiessa ei muutenkaan ollut paljonkaan hajua, mitä seuraavaksi tapahtuu. Vääjäämättä Naokon ja Heisuken suhde kuitenkin luisuu kohtia tuhoa. Mukaan astuu myös mustasukkaisuus, katkeruus, pelko.

Aloin itkeä ennen kuin kirja päättyi ja itkin kauan sen jälkeen. Itketti vielä seuraavanakin päivänä, ja sitä seuraavana. Siksi tästä kirjasta kirjoittaminen on viivästynyt. Pelkkä kirjan koskettaminen itketti. Nyt on tunneryöppy laantunut, mutta haava tästä taitaa jäädä. 

Tämä kirjoitukseni ei tee oikeutta Naokolle. En vain pysty parempaan.

~~~

Osallistun tällä kirjalla Kurjen siivellä -haasteeseen. 

Fyysikon murhatutkimuksia

Keigo Higashino: A Midsummer's Equation
alkuper. Manatsu no Hoteishiki, 2011
Little Brown, 2016
Japanista englanniksi kääntänyt Alexander O. Smith
S. 358
Kirjaa ei ole suomennettu

Higashino on räjäyttänyt potin jo neljä kertaa. Haluaisin sanoa, että nyt räjähti viidennen kerran, mutta en ihan voi. Tosin koska kyseessä on Keigo Higashino, annan kaiken anteeksi.

Tosin oikeastaan mitään anteeksi annettavaa ei ole, koska ei tässä romaanissa sinänsä ole mitään vikaa. Odotin vain enemmän vertauskuvia ja ajatuksia, joita aiemmissa Higashinon dekkareissa on ollut.

Mutta kuulkaa, Higashino teki silti jotain, mihin moni ei pysty: uudistui. A Midsummer's Equation on jälleen melko erilainen verrattuna Higashinon muuhun tuotantoon.

Hari Cove on parhaat päivänsä nähnyt, ja rapistumaan ryhtynyt merenrantakylä. Aikoinaan suosittua lomakeskusta ei edes kaunis ranta pelasta - turistit virtaavat nimekkäisiin paikkoihin. Kaikki rannathan näyttävät samalta.

Fyysikko Yukawa Manabu, joka myös Galileona tunnetaan, matkustaa rantakylään asiantuntijan roolissa. Hari Covessa järjestetään konferenssi, jossa tutkitaan mahdollisuuksia merenalaisiin kaivauksiin. Paikalliset luonnonsuojelijat eivät ole asiasta kovin innostuneita.

Yukawa majoittuu hotelliin, johon hänen lisäkseen saapuu ainoastaan yksi vieras. Käy myös ilmi, että hotellinpitäjien tytär on eräs luonnonsuojelijoista. Sitten toinen vieras katoaa ja löytyy myöhemmin kuolleena rannalta. Yukawa aloittaa omat tutkimuksensa paikalliselta poliisilta salaa. Apunaan hänellä on tokiolainen poliisituttunsa Kusanagi ja Utsumi. Yukawalla on omat syynsä tutkia tapausta: on eräs, jota hän haluaa suojella.

A Midsummer's Equation ei ole mitenkään erityisen jännittävä eikä varsinkaan raaka. Mutta ei Higashinon tarvitse kirjoittaa raakuuksia, sillä hän osaa kirjoittaa vetävän ja koukuttavan romaanin ihan ilmankin. Kieli on melko askeettista ja sujuvaa, helposti etenevää ja virtaavaa. Dialogeilla on oleellinen rooli Higashinon romaaneissa, ja ne (dialogit) on taiten tehty ja eläviä. 

Tässä romaanissa Yukawalla on hyvin keskeinen rooli. Aiemmissa Galileo-sarjan romaaneissa, hän on pysytellyt enemmänkin taustalla. Olikin siis mielenkiintoista saada olla Yukawan kanssa näinkin kauan tekemisissä ja tutustua häneen paremmin. Sympaattinen ja viisas mies. Minulla on jo ikävä häntä, apua.

Mitä enemmän tätä kirjaa pohdin mielessäni sen nyt luettuani, sitä enemmän pidän siitä. Erityisen koskettavaksi kirjassa nousee erään pienen pojan ja Yukawan suhde. Tämä on myös ylistys tieteelle.

Toivottavasti Higashinoa käännetään pian lisää! Alla aiemmat englanniksi käännetyt Galileo-sarjan kirjat:

1. The Devotion of Suspect X
2. Salvation of a Saint


Nämä voi oikeasti lukea missä järjestyksessä tahansa. Tämä A Midsummer's Equation on mielestäni kaikkein tavanomaisin (länsimaisesta näkökulmasta siis) dekkari, joten periaatteessa suosittelen aloittamaan jollain muulla. 

Muut Higashinolta lukemani kirjat (ovat itsenäisiä teoksia):

Malice
Journey Under the Midnight Sun

~~~

Osallistun tällä kirjalla Kurjen siivellä -haasteeseen.

Journey Under the Midnight Sun

Keigo Higashino: Journey Under the Midnight Sun
Alkuper. Byakuyak, 1999
Little Brown, 2015
Japanista englanniksi kääntänyt Alexander O. Smith
S. 539


Oho. Olo on melko sanaton tällaisen mammutin jälkeen. Kuin olisi saanut maatuskan, mutta sisältä ei paljastunutkaan toinen maatuska, vaan ihan muuta. Silti olo ei ole petetty, ainoastaan hämmentynyt.

Osaka, 1973: Murhatun miehen ruumis löytyy autiosta rakennuksesta. Tapausta tutkii rikosetsivä Sasagaki, mutta murha ei koskaan selviä. Siitä tulee mysteeri, joka ei jätä Sasagakia rauhaan. Erityisesti Sasagakia kiinnostaa uhrin poika (Ryo) ja erään epäillyn tytär (Yukiho), vaikka murhan tekoaikaan he olivat vasta lapsia. Mutta tietävätkö he kuitenkin enemmän kuin ei mitään.

Tästä alkaa kaksikymmentä vuotta kestävä näkymätön ajojahti. Vuodet vierivät ja lapset varttuvat tahoillaan. Mystisyys heidän ympärillään säilyy. Tässä kohden on todettava, että Higashino on nerokas kirjailija. Lukija ei kohtaa yhden yhtä kertaa Yukihoa saati Ryo'a suoraan: näkökulma on aina jonkun muun.

Niitä muita onkin melko joukko eli kannattaa painaa nimet tarkasti mieleen. Aluksi minulla oli hieman vaikeuksia paisuvan henkilögallerian kanssa, mutta koska ihmisille suotiin pääsääntöisesti melko paljon (sivu)tilaa, ne jäivät kyllä mieleen. Tai ainakin ponnahtivat muistista, kun yhtäkkiä myöhemmin pompsahtivat uudelleen esille jossakin toisessa yhteydessä.

Luulin tämän kirjan olevan dekkari ja niinhän tämä periaatteessa onkin, vaikka Sasagaki katoaa kirjasta melko alussa ja palaa uudelleen "näkyvästi" kuvioihin vasta kirjan puolivälin tienoilla. Ei siis pelkkää dekkaria tämä, vaan myös elämien seurantaa parinkymmenen vuoden ajalta. Aikaharppauksia on lukujen välillä joskus useitakin vuosia. Silti mukana on helppo pysyä ja uusi "aika" vie nopeasti mukanaan.

Kirjan rakenne on periaatteessa varsin perinteinen, mutta kerrontatapa erilainen. Eipä ainakaan heti tule mieleeni toista vastaavaa. Hienovaraiset vihjeet kertovat omaa kieltään: pitää vain nähdä ne ja uskaltaa vetää johtopäätökset. Siitä huolimatta, että ne ehkä ovat vääriä. Tuliko siis vedeltyä liikaa vai kenties liian vähän?

Kirjan suljettuani ensimmäinen ajatus "oho:n" jälkeen oli "voi paska". Tämä kirja ei ihan heti lähde pääkopasta. Suosikkeihini menee taas ihan heittämällä. Luulen, että tämä kirja jakaa mielipiteet melko rankasti eli joko tykkää kovasti tai sitten ei lainkaan. Toki voin olla väärässä niin kuin usein olen.

Entäs kirjan nimi sitten? Se saa merkityksensä lukemalla.

Miinukset liittyvät käännökseen: Typoja on ihan hullun paljon ja jonkin verran prepositiovirheitä. Ihan kuin olisi kiireessä väännetty käännös kasaan eikä jaksettu oikolukea ollenkaan.

Osallistun tällä kirjalla Kurjen siivellä -lukuhaasteeseen. Onpahan muuten jo kolmas haasteeseen lukemani kirja.

Kirjailijan kuolema

Kannen suunnittelu: Ceara Elliot LBBG

Keigo Higashino: Malice
Little Brown, 2014
(alun perin japaniksi 1996)
Englanniksi kääntänyt Alexander O. Smith
S. 281


Jumitan edelleen Japanissa. Tai no, periaatteessa olen siirtynyt Pohjois-Koreaan, mutta tämä aiemmin lukemani Malice sijoittuu Japaniin.

Malicessa onkin varsin mielenkiintoinen asetelma, sillä nyt on mukana menossa kirjailija. Menestystä saanut kirjailija oikein, joka tosin murhataan brutaalisti (kirjassa ei kuitenkaan lennä veri saati suolenpätkät, että jos niitä kaipailee, niin tämä kirja ei ole Se Oikea). Mutta kuka murhaa ja miksi?

Higashinomaiseen tyyliin saamme tietää - melko varmasti ainakin - murhaajan jo kirjan alkupuolella. Mutta siinä ei ole järkeä: ei ole motiivia ja alibikin löytyy. Kuitenkin kaikki viittaa erääseen tiettyyn henkilöön.

Kulissi toisensa jälkeen sortuu, mutta kenties se onkin tarkoitus. Tapausta tutkii poliisietsivä Kyoichiro Kaga, joka on sangen tarkkanäköinen ja älykäs. Häneltä ei jää pieninkään vihje huomaatta. Hän onnistuu sijoittamaan rubiikinkuution väripalikat siististi omille kyljilleen, vaikka kuutio on sotkettu hyvin huolellisesti.

Jälleen kerran mietin, miten Higashino onnistuu tällä kertaa yllättämään - vai onnistuuko. Kaksi kirjaa luettuani tunnistan tietynlaisen kaavan, mutta silti Higashino on onnistunut olemaan raikas ja ennalta-arvaamaton. Tämäkään kirja ei tuottanut pettymystä.

Vaikka tietynlainen perustyyli on sama, Malicessa kirjan rakenne on erilainen (kuin kahdessa aiemmin lukemassani): se koostuu epäillyn muistiinpanoista ja Kyoichiron omista merkinnöistä. Ja se kuulkaa toimii! En osaa edes selittää, mikä taika ja tenho tässä kirjassa on. Enkä edes voisi, etten vahingossakaan spoilaa. Sillä kaikki ei ole sitä, miltä näyttää ja kuitenkin on.

Voisin muuten melkein väittää, että jos pitää yhdestä Higashinon kirjasta, pitää näistä kaikista. Toisaalta jos ei pidä yhdestä, ei pidä mistään näistä.Pidätän itselläni oikeuden olla väärässä. Sellaistakin voi joskus sattua.

Higashinosta on tullut lellikkini - hän todella kirjoitti itsensä sydämeeni. Tämä on jo kolmas Higashinolta lukemani kirja lyhyen ajan sisällä. Olen koukussa kuin pahinkin narkkari. Ehdin jo kauhistua, että olen nyt lukenut kaikki Higashinolta englanniksi käännetyt romaanit, vaan huoli pois: vielä löytyykin yksi! Se on nimeltään Naoko ja sehän pitää toki lukea ensi tilassa (kunhan onnistun saamaan sen hyppysiini).

Tuli taas tällainen tynkä miete, mutta en viitsi väkisin tänne mitään vääntää. Mutta kuten voimme huomata, mietteitteni pituus ei todellakaan korreleoi kirjan hyvyyden kanssa.

Kuka murhasi mieheni - en kai minä itse?

Keigo Higashino: Salvation of a Saint
Alkuper. Seijo no Kyusai, 2008
Abacus, 2012
Japanista englanniksi kääntänyt Alexander O. Smith
S. 377

Mietin voiko Higashino räjäyttää potin kaksi kertaa. Kyllä voi.

Vuosi avioliittoa takana, mutta lasta ei näy eikä kuulu. Yoshitaka ilmoittaa vaimolleen Ayanelle, että on aika miettiä avioliittoa uudelleen. Toisin sanoen on aika erota.

"I believe it quite strongly and have no intention of changing my mind. Which is to say, I've no intention of continuing on like this if we can't have children. "
Ayane pressed her fingers to her temples. She had a headache. She hadn't seen this one coming. "Let me get this straight," she said. "You don't need a woman who can't bear your children. So you'll throw me out and switch to someone who can. That's what you're telling me?"

Pian Yoshitaka kuolee Ayanen ollessa matkoilla. Selviää, että kyseessä on myrkytys. Mutta kuka haluaa myrkyttää Yoshitakan? Muuta kuin ehkä Ayane. Vaimolla olisi periaatteessa motiivi, mutta ei mahdollisuutta murhata: hän oli satojen kilometrien päässä murhan tapahtuessa.

Tapausta ryhtyy tutkimaan edellisestä kirjasta (The Devotion of Suspect X) tuttu Kusanagi apunaan Kishitani. Joukkoon on nyt myös liittynyt uusi naisetsivä. Hänen nimensä on Utsumi ja hän saa tässä kirjassa oikeastaan yhtä keskeisen roolin kuin Kusanagi.

Sekä Kusanagi että Utsumi tapaavat professori Yukawaa (eli ns. Galileota) murhatutkinnan tiimoilta. Utsumi ei luota Kusanagin arviointikykyyn, koska Kusanagi on lumoutunut  Ayanesta. Voiko Kusanagi tutkia tapausta objektiivisesti, jos on ihastunut epäiltyyn?

Tällä kertaa lukijakaan ei tiedä murhaajaa. Vaikka vahvin motiivi tuntuu olevan vaimolla, voisi ehkä joku muukin olla kiinnostunut Yoshitakan murhaamisesta. Tapauksen tutkiminen on vaikeaa, koska ei edes tiedetä, miten myrkky on päätynyt Yoshitakan teekuppiin. Näyttää siltä, että kyseessä on täydellinen murha.

"You may have heard me mention the process of elimination, by which we invalidate one hypothesis at a time, eliminating all the possibilities until we're left with a single truth. However, when there is a basic error in the way we form our hypotheses, that method can lead to extremely dangerous results."

Kirjan lukeminen on kuin palapeliä kokoaisi. Eikä tarvitse koota yksin, vaan yhdessä kusanagin, Utsumin ja professori Yukawan kanssa. Yukawa on melko arvoituksellinen mies hypoteeseineen. Hän ei kerro olettamuksiaan suoraan edes poliisietsiville, koska ei halua vaikuttaa heidän arviointikykyynsä. Niinpä hän johdattelee ja vihjailee.

Kirja on tyyliltään melko samanlainen kuin aiemmin lukemani eli dialogit ovat keskeisessä osassa ja teksti on muutenkin melko lakonista ja riisuttua. Ei siis turhia lätinöitä, vaan tiukkaa asiaa ja merkityksiä, vihjeitä. Pidän kovasti tällaisesta(kin) tyylistä. Se on yllättävän eloisaa ja jopa humoristista. Tämä kirja on tunnelmaltaan astetta kevyempi kuin se aiemmin lukemani (jonka nimeä en jaksa olla koko toistamassa, kun se on niin pitkä).

Niin että kyllä, Higashino räjäytti potin toistamiseen. Pelkäsin, että kirja on liian samanlainen kuin edeltäjänsä, vaan eipä ole. Olen rakastunut - taas! Ja toivon, että joku muukin innostuisi kokeilemaan näitä kirjoja!

"Because a real debate can only happen between two people with opposing points of view."

Ps. Sivuuttakaa nuo kannen Stieg Larsson -vertaukset. Ovat ihan höpöä eivätkä sovi näihin kirjoihin. Olen Larssonini lukenut ja tykännyt, mutta en tajua miksi sitä (Larssonia) pitää hieroa naamaan. Tuo vertaus esiintyy täällä yllättävän monien kirjojen kansissa.

Nerokas murhamysteeri Tokiossa

Keigo Higashino: The Devotion of Suspect X
alkuper. Yogisha X No Kensbin, 2005
Abacus 2011
Japanista englanniksi kääntänyt Alexander O. Smith
S. 440

Nyt on sellainen olo, etten tiedä miten päin tässä pitäisi olla. Tuli nimittäin luettua varsinainen kultakimpale ihan vailla mitään odotuksia.

Kirja päätyi käsiini Charity shopissa: hyllyjä pyyhkiessään silmäni bongaavat automaagisesti japanilaisia nimiä. Sitä kautta päätyi Keigo Higashino kassiini ja samantien luettavaksi (helmikuun kirjaostoraportista taitaa tulla melko pitkä, jos tahti jatkuu samanlaisena).

Yasukon elämä on mallillaan. Hänellä on säännöllinen työ, koti ja tytär käy koulua. Rahaa ei ole liikaa, mutta riittävästi kuitenkin. Hiljainen idylli hajoaa, kun Yasukon ex-mies putkahtaa kylään. Tapahtuu jotain karmaisevaa, mistä poliisikin kiinnostuu. Mutta mitä oikeastaan tapahtui?

En kerro. Se tosin selviää lukijalle melko pian. Tarinan pointti lepää siinä, että lukija tietää eli sinänsä kyseessä ei olisi edes spoileri, jos paljastaisin tuon tapahtuman.

Tässä kirjassa tutustumme poliisietsivä Kusanagiin, jonka tehtävä on selvitellä tuota aiemmin mainitsemaani tapausta (jota en siis aio paljastaa, haha - lukekaa itse kirjanne!). Apunaan hänellä on nuorempi etsivä, Kishitani. Kusanagin ja Kishitanin suhde on jokseenkin huvittava (hyvällä tavalla), mikä ilmenee etenkin dialogeissa.

Dialogit ovatkin kirjan keskeistä sisältöä. On hauskaa sanailua, mutta myös mielenkiintoisia teorioita ja spekulaatioita. Sanat eivät ole vain sanoja, vaan niiden alta paljastuu toinen sanoma. pitää vain osata tulkita se. Sanomisten (ja eleiden) tulkitsijana professori Yukawa (jota Galileoksikin kutsutaan: palaan siihen myöhemmin) on melkoinen mestari. Tässä tapauksessa häntä tosin auttaa se, että eräs mahdollinen epäilty on hänen muinainen opiskelutoverinsa.

Tapahtumat sijoittuvat Tokioon. Osan paikoista tunnistin (koska olen käynyt Tokiossa), osaa en (koska Tokio on iso kaupunki ja minä vietin siellä vain kaksi viikkoa). Minulle on nähtävästi kehittynyt tapa, että lukemisen ohessa käyn googlettamassa paikat, koska haluan nähdä ne, ja lukea niistä hieman faktaa myös. Niin tein tämänkin kirjan kohdalla eli tavallaan pääsin samalla nojatuolimatkalle rakastamaani Tokioon.

Kirjan huumori on hienovaraista ja tietyllä tapaa ylellistä. En osaa selittää, mutta olin kuolla nauruun monissa kohdissa.

"You know, chess really isn't my kind of game", Kusanagi muttered. Yukawa rolled his eyes. "Here he goes again."
"First of all, what's all this about taking your opponent's pieces and not being able to use them? They're the spoils of war! Why can't I add them to my army?"
"Don't go blaming the rules of the game. Besides, the fact of the matter is your opponent's pieces aren't spoils, they're soldiers. When you take them off the board, you're killing them. Not much use for dead soldiers." 

Mikään huumorikirja tämä ei silti ole, joskaan ei synkkyyden esi-isäkään. Pohdiskelevainen on kuvaava sana. Viipyilevä ja arvoituksellinen kuvaavat myös hyvin tätä romaania. Jos kaipaa vauhdikasta menoa ja vaaratilanteita, ei tämä kirja ole valintasi. Verta ja suolenpätkiäkään ei ole tarjolla, vaikka tokihan tässä kuollaan.

Monista "sarjadekkareista" poiketen tässä ei käsitellä juuri lainkaan etsivien yksityiselämää. Jos käsitellään, se on jollain tavalla oleellista ja perusteltua. Mitään ylimääräistä kotona menee päin peetä -juttua on turha odottaa. Ja silti, siitä huolimatta ainakin minulle syntyi suhde erityisesti Kusanagiin ja Yukawaan. Koska me ihmiset olemme myös, mitä ajattelemme. Ehkä jopa eniten juuri sitä. Mitä väliä onko kotona koira tai vaimo. Se ei ole oleellista.

Ja sitten, voiko dekkari olla kiinnostava, jos lukija tietää rikoksen? Kylläpä vaan voi, ja voi veljet ja siskot ja navetan eläimet, miten tässä viedään lukijaa, vaikka lukija periaatteessa tietää. Ainakin luulee tietävänsä. Melkoinen palapeli, sanoisin. Kun viimeinen pala asetettiin paikalleen, meinasi leuka tipahtaa. Viimeisen virkkeen luettuani mietin, pitäisikö hieman itkeä vai ehkä ei. Jessus sentään.

Loppuun pakolliset käännösfaktat.

Galileo- sarja:

The Devotion of Suspect X on ensimmäinen englanniksi käännetty kirja tätä Galileo-sarjaa. Kokonaisuudessaan kirjasarjassa on tällä hetkellä kahdeksan kirjaa, joista tämä The Devotion of Suspect X on kolmas. Kaksi ensimmäistä (joita ei siis ole käännetty enkuksi) on käsittääkseni novellikokoelmia. Ehkä niitä ei ole siksi käännetty, vaan on haluttu aloittaa kääntäminen kokonaisesta romaanista.

Toinen enkuksi käännetty kirja tätä sarjaa on Salvation of a Saint, joka on oikeasti Galileo-sarjan viides kirja. Luen sitä parhaillaan. Tästä linkistä (vie Goodreadsiin) pääset katsomaan kaikki sarjan kirjat.

Kyoichiro Kaga -sarja:

Malice: A Mystery on oikeasti sarjan neljäs kirja, mutta toistaiseksi ainut englanniksi käännetty.

Pikaisten tutkimusteni perusteella ei Higashinon kirjoja ole käännetty suomeksi. Mikä harmi! Toisaalta nämä ovat mielestäni tosi helppolukuisia, joten rohkeasti vaan enkuksi lukemaan, jos vähänkin kiinnostaa. Minä olen ihan rakastunut ja innoissani Higashinosta.