Hae tästä blogista

tiistai 31. tammikuuta 2023

Miten erottaa aito feikistä tai päinvastoin?

Se on täällä taas: nimittäin klassikkohaaste. Nyt jo kuudestoista kierros käynnissä. Haastetta luotsaa tällä kertaa Kirjaluotsi, jonka blogista voit katsoa haasteen ohjeet. Tästä pääset haastekoontiin, jossa on linkit osallistuneiden klassikkopostauksiin.

Tällä kertaa lukuun valikoitui Philip K. Dickin scifiklassikko Do Androids Dream of Electric Sheep? jonka luin yhdessä Lauran kanssa.

 

Maapallo on osin tuhoutunut, mutta asumiskelvollinen. Kriteerit täyttäviä ihmisiä patistetaan muuttamaan Marsiin, jonne on perustettu uusi yhdyskunta. Heitä houkutellaan ilmaisilla palvelija-androideilla, jollaisen jokainen saisi käyttöönsä Marsiin muutettuaan.

Rick Deckard on maassa asuva palkkionmetsästäjä, jonka toimenkuva on etsiä androideja ja tuhota ne. Työstä tekee vaikean alati kehittyvä teknologia: androidit ovat niin ihmisen kaltaisia, että niitä on vaikea erottaa ihmisistä. Deckardilla on käytössään testi, joka hänen tulee suorittaa saadakseen selvyyden onko henkilö androidi vai ihminen.

En ryhdy tässä kirjan juonta puimaan sen syvemmin, vaan tartun muutamiin ajatuspolkuihin, joita kirja minussa herätti. Näitä ovat pääasiassa aidon ja “feikin”/keinotekoisen väliset suhteet ja asenteet.

Aivan kirjan alussa lukija tutustutetaan niin sanottuun mood organiin, josta voi valita itselleen tunteita tai intressejä. Jos on vaikkapa alakuloinen, voi valita itselleen innokkaan olon tai ohjelmoida itsensä haluamaan katsoa telkkaria esimerkiksi kymmenen tuntia putkeen.

Tai voi, kuten Deckardin vaimo Iran, valita itselleen kuusi tuntia itsesyytöksillä kuorrutettua masennusta.

“My Schedule for today lists a six-hour self-accusatory depression,” Iran said.
“What? Why did you schedule that?” It defeated the whole purpose of the mood organ. “I didn’t even know you could set it for that,” he (
Rick Deckard) said gloomily.


Mood organ kiehtoo ja häiritsee minua. Jos ihminen käyttää tunteidensa säätelyyn mood organia, mistä hän tietää millainen hän oikeasti olisi. Mitä oikeasti tuntisi. Mistä oikeasti pitää. Tunteethan ovat osa persoonaa siinä mielessä, että ne kertovat mistä pidämme/mikä meitä kiinnostaa ja mistä emme. Mood organin avulla voi siten myös määritellä itselleen tekemistä, joka lähtökohtaisesti ei kiinnosta. Siis aidosti, oikeasti. 

Mutta... Onko oikeastaan merkityksellistä onko tunne aito, jos se tuntuu aidolta. Ja onko sillä väliä, mistä tai miten esimerkiksi onnellisuus tulee, jos sen voi valita nappia painamalla. Onko ihminen (tai hänen tunne-elämänsä) silloin aito. Jos ei ole, onko sillä lopulta väliä.

Tästä pääsemme androideihin. Jos androidi on niin ihmisen kaltainen, ettei eroa edes huomaa ilman erillistä testausta, onko silloin väliä onko kyseessä ihminen vai androidi. Kuitenkin synttejä halveksitaan ja halutaan eliminoida epäaitoina. Mutta eikö ihminen, joka säätelee tunteitaan ns. mood organin avulla keinotekoisesti ole aivan yhtä feikki. Androidit on ohjelmoitu, mutta ihminen joka käyttää mood organia, ohjelmoi periaatteessa itseään.

Tämä ristiriita kiehtoo minua ja uskon, että se on kirjailijan tarkoituskin. Philip K. Dick ei myöskään esitä androideja ääripahoina ja ihmisiä hyvinä, vaan kirjo on laaja. Marsista karanneet androidit, jotka Deckard on saanut tehtäväkseen eliminoida (tai ”retire”, jos käytetään kirjan termiä) eivät varsinaisesti välttämättä ole vaarallisia, vaan yrittävät maankamaralla soluttautua ihmisten pariin ja elää elämäänsä paljastumatta androideiksi.

Soppa sekoittuu entisestään, kun ihmiseksi itsensä olettava alkaa epäillä omaa ihmisyyttään. Entäs jos hän onkin androidi. Entä jos Deckard itsekin on androidi. Tämä kirja todella herättää vainoharhoja ja melko vainoharhaiseksi meininki kirjassa äityykin. Hyvällä tavalla erittäin hämmentävää.

Vielä kirjan nimeä sivuten.

Tärkeä statussymboli ihmiselle on omistaa aito eläin. Aidot eläimet ovat harvinaisia ja hyvin kalliita, joten moni hankkii synteettisen eläimen, jotka nekin ovat niin aidonnäköisiä, että niistä on vaikea suorilta käsin päätellä ovatko ne synttejä vai aitoja. Deckardkin haaveilee aidosta eläimestä, jota pitäisi katollaan muiden nähtävänä. Toistaiseksi on ollut tyytyminen feikkiin.

Koen, että kirjassa kaikki peilautuu sen mukaan, mikä on aitoa ja mikä ei. Huvittavana näen sen, että ihminen itse rakentelee replikoita ihmisistä ja eläimistä, mutta kuitenkin jatkuvasti haikaillaan aidon perään tai yritetään selvittää onko jokin aito. Jos ei feikkiä erota aidosta, onko lopulta väliä onko jokin tai joku aito vai ei. Ja kuinka aito on ihminen, joka ohjelmoi tunne-elämäänsä ja intressejään mood organin avulla.

Do Androids Dream of Electric Sheep? on mielenkiintoinen scifiromaani, joka ei anna vastauksia postauksessa esittämiini retorisiin kysymyksiin, vaan jättää ne lukijan pohdittaviksi ja päätettäviksi. Monitasoinen teos, jossa kussakin tasossa on mielestäni kuitenkin aina kyse siitä mikä on aitoa ja mikä on aidon suhde keinotekoiseen.

Kirja tuntuu teemaltaan yllättävän modernilta ottaen huomioon, että se on julkaistu 1968. Itse asiassa kirjan herättämät pohdinnat ovat hyvinkin ajankohtaisia nykyään. Ehdottomasti on mielestäni ansainnut klassikkoasemansa.



Philip K. Dick: Do Androids Dream of Electric Sheep?
Gollancz 2010 (ensimmäisen kerran julkaistu 1968)
s. 193
kirja on suomennettu nimellä Uneksivatko androidit sähkölampaista?

Helmet-lukuhaasteessa sijoitan kirjan kohtaan 21. Kirja on scifiä eli tieteiskirjallisuutta.

 

Pakollinen jälkihuomautus:

Tätä kirjaa ei voine mainita tuomatta esille sen pohjalta tehtyä elokuvaa Blade Runner. Tai pikemminkin kirja toimii elokuvan raamina: yhtäläisyyksiä on, mutta elokuvassa on käytetty melkoisesti taiteellisia vapauksia ja se onkin mielestäni aivan eri teos kuin kirja.

Katsoin Blade Runnerin hiljattain, koska en sitä ole silloin muinoin nähnyt. En koe aiheelliseksi elokuvasta sen enempää tässä jauhaa: ainoastaan totean, että kirja on huomattavasti enemmän makuuni. Blade Runner ei minua juuri säväyttänyt.

Sarjavinkki:

Katsoin viime vuonna (Amazon Primesta) Humans-nimisen sarjan, joka tuli oitis mieleeni DADoESia lukiessani. Jos scifi ja androidit kiinnostaa, suosittelen sarjaa lämmöllä. Itse pidin siitä todella paljon.

torstai 26. tammikuuta 2023

Suljetun huoneen mysteeri

 

Kylä nimeltä Okamura Japanissa talvella 1937. Ja tarkemmin Ichiyanagin perheen talo. Perheen vanhin poika on avioitumassa, mutta hääyö muuttuu veriseksi painajaiseksi, kun vastanaineet löydetään kuolleina.

Mitä on tapahtunut ja miksi? Sitä paikalle saapuu selvittelemään itseoppinut etsivä Kosuke Kindaichi.

The Honjin Murders on ensimmäinen kirja ns. etsivä Kosuke Kindaichi -sarjassa. Kyseessä on klassinen murhamysteeri, johon Seishi Yokomizo on ottanut vaikutteita länsimaalaisista kirjailijoista ja mainitseekin esikuviaan (mm. Agatha Christie, A.A. Milne, John Dickson Carr).

Kirja on tyyliltään rikospähkinämäinen, kuten vaikkapa Soji Shimadan The Tokyo Zodiac Murders. Yhtäläisyytenä myös ns. suljetun huoneen mysteeri.

Minua The Honjin Murdersissa kiinnosti eniten kaikki muu kuin murhien selvittely. Henkilöhahmot ovat kiinnostavia, samoin ajankuva ja miljöö. Mutta koska kyseessä on puhdasverinen mysteeri, ei taustoituksessa mennä turhan pitkälle.

Tällaiset rikospähkinät eivät varsinaisesti kuulu suurimpien intressieni piiriin, mutta silloin tällöin luettuna ovat ihan kiintoisia välipaloja ja antavat aivoille purtavaa. Vähän kuin palapeliä kokoaisi.

Seishi Yokomizo (1902-1981) oli aikanaan Japanissa eräs tunnetuin ja rakastetuin murhamysteerien kirjoittaja. Yokomizo voitti The Honjin Murders -romaanillaan Mystery Writers of Japan -palkinnon 1948.


Seishi Yokomizo: The Honjin Murders
alkuper. Honjin satsujin jiken (1946)
Pushkin Vertigo, 2019
japanista englannintanut Louise Heal Kawai
s. 189 

 

Helmet-lukuhaasteessa sijoitan kirjan kohtaan 46. Kirjassa on epätavallinen mies tai poika. Epätavallisuus on suhteellista: se kannattaa pitää mielessä.


Hyllyyni on kertynyt kaikki tähän mennessä englanniksi käännetyt Kosuke Kindaichi -sarjan kirjat. (huom: kirjasarjaa ei ole englanninnettu kronologisessa järjestyksessä):

1. The Honjin Murders
2. The Inugami Curse
3. The Village of Eight Graves
4. Death on Gokumon Island
5. The Devil’s Flute Murders (julkaistaan kesäkuussa 2023)

perjantai 20. tammikuuta 2023

Demi Moore omin sanoin

Kukaan ei varmaan ole onnistunut olemaan kuulematta nimeä Demi Moore – en minäkään. Sen sijaan olen onnistunut olemaan katsomatta yhtäkään hänen tähdittämäänsä elokuvaa tai tietämään hänestä juuri mitään.

Tietämykseni taso oli mallia tyhjä paperi, jossa oli pari suttua. Nyt tuolle paperille on muodostunut epäselvä ja suhruinen kuva Demi Mooresta. Ääriviivat erottaa, mutta muuten kuva on rosoinen ja suurpiirteinen.

Miksi luin Demi Mooren muistelmateoksen Inside Out, vaikkei hän henkilönä minua kiinnosta? Mainitsen vielä, että noin yleisesti ottaen en ole kiinnostunut (varsinkaan elossa olevien) julkkisten muistelmista. Mrs Karlsson lukee kirjoitti Mooren kirjasta niin kiinnostavasti blogissaan, että ajattelin että miksikäs ei. Olen joustava eikä intressejäni ole kiveen hakattu, joten voin seikkailla missä huvittaa – myös kirjallisuudessa.


Moore etenee muistelmissaan alun prologia, jota voinee pitää jonkin sortin tiiserinä, lukuun ottamatta kronologisesti. Mooren lapsuus on turvaton ja se sisältää jatkuvaa muuttamista milloin minnekin sekä vanhempien epävakauden. Selviää myös, ettei Mooren isänään pitämä mies ole hänen biologinen isänsä.

Moorella on kuitenkin onnea matkassa ja hän pystyy rakentamaan itselleen ainakin päällepäin turvalliselta näyttävän ja vakaan elämän. En aio tässä käydä läpi Mooren vaiheita, koska ne voi lukea tästä kirjasta, joka muuten etenee melko vauhdilla ja on ihmeen koukuttava. Siis vaikka julkkiselämä yleisesti ei kiinnostaisi.

Moore harrastaa paljon “name droppailua”, mutta mainitsemilleen henkilöille hän on pääasiassa kiltti. Mitään sensaatiomaisia paljastuksia ja juoruja on turha odottaa. On myös turha odottaa mitään kovin syvälle menevää pohdintaa oikeastaan mistään asiasta – sen sijaan selittelyä piisaa.

Minulle kirjasta jäi hieman omituinen olo. Erityisesti sen loppupuoli jäi kaihertamaan eli juuri se, mihin jo prologissa viitataan: Moore on tullut jätetyksi (avioliitto Ashton Kutcherin kanssa päättyi) eivätkä edes omat lapset halua olla hänen kanssaan tekemisissä. Lasten radiohiljaisuutta jatkuu kolmisen vuotta, mikä on kyllä melkoisen pitkä aika enkä sitä voi käsittää kirjan lukeneena.

Ellei tietenkin ole jätetty melko paljon asioita kertomatta niin kuin varmaan on. Vaikka Moore tuo esiin ongelmiaan mm. alkoholin ja huumeiden käyttämisen kanssa, hän silti onnistuu esittämään itsensä enemmänkin säälittävänä olosuhteiden orjana, joka kuitenkin on hyvä äiti. Mainittakoon, ettei Moore kirjansa mukaan käyttänyt alkoholia eikä juonut lastensa ollessa pieniä.

Moore alkoi juoda uudelleen vasta aloitettuaan suhteen Ashton Kutcherin kanssa. Tulee tunne, että Moore rivien välistä vihjaa, että Kutcher olisi jotenkin edesauttanut tai patistanut Moorea käyttämään alkoholia.

Tuli myös tunne, ettei Moore ainakaan näitä muistelmiaan kirjoittaessaan ollut valmis ottamaan täyttä vastuuta omasta elämästään. Kaikki on usein jonkun muun syytä tai seurausta jostain. Äitiyttä(än) Moore ylistää ja se tuntuu olevan hänelle tärkeää. Varmasti onkin.

Minulle teoksessa resonoi Mooren syömishäiriöt ja suhde omaan kehoon. Niiden tiimoilta jopa toisinaan samastun Mooren ajatuksiin ja kokemuksiin. Mutta kuten ei missään muussakaan asiassa, siinäkään ei mennä järin syvälle.

Mielenkiintoiset muistelmat, jotka voi lukea vaikkei Demi Mooresta mitään tietäisikään eikä hän henkilönä edes kiinnostaisi. Muistelot voi lukea kuin kenen tahansa muistelmina: näin tein itse, koska en ole koskaan kumarrellut julkkiksia tai ketään muutakaan (paitsi nuorempana, kun pelkäsin kaikkia).

Minulle julkkikset ovat ihmisiä siinä missä muutkin. Suurin ero lienee se, että he ovat siellä julkisuudessa eivätkä voi sitä kontrolloida. Moore mainitsee itsekin, että tämä kirja on hänen tarinansa kerrottuna hänen näkökulmastaan ja sanoillaan. Ei siis se tarina, jota media meille syöttää. Moni voinee ymmärtää tuo halun: ei varmaan kukaan halua tulla määritellyksi tai “kerrotuksi” jonkun toisen tai kolmannen osapuolen kautta/sanoin.

Demi Moore: Inside Out
4th Estate, 2019
s. 262 plus kuvaliite


Kirjan sijoitan Helmet-lukuhaasteessa kohtaan 36. Olet ennakkoluuloinen kirjan kirjoittajaa kohtaan.

 

sunnuntai 15. tammikuuta 2023

Tuhman rotan tarina

Vaihteeksi sarjakuva, joka tuli tietooni joulukalenteri-postaukseni kommenteissa. Gregorius (Jotakin syötäväksi kelvotonta) mainitsi Bryan Talbotin sarjakuvasta The Tale of One Bad Rat ja se alkoi minua kiinnostaa niin paljon, että varasin sen kirjastosta.

 

The Tale of One Bad Ratissa liikuskellaan Helen Beatrix Potterin jalanjäljissä. Jopa kirjan keskushenkilö on nimeltään Helen Potter, mutta siihen yhtäläisyydet jäävät. Tai no, Helen kirjoittaa ja kuvittaa sadun jäljitellen Beatrix Potterin tyyliä. Siitä enemmän myöhemmin.

Teini-ikäinen Helen karkaa kotoa vaikeiden olosuhteiden takia. Äiti on välinpitämätön ja isä hyväksikäyttäjä. Eli varoituksen sananen: kirja sisältää insestiä. Sitä ei kuvailla graafisesti eikä muutenkaan, vaan tuodaan hienovaraisesti esille siten, että lukija ymmärtää mistä on kyse.

Helen kerjää Lontoon kaduilla, kunnes tutustuu muutamiin syrjäytyneisiin ja saa katon päänsä päälle. Mukana kulkee lemmikkirotta, jonka Helen pelasti koulunsa (koe-)eläinhäkistä. Levottomuus ja paha olo vaivaavat Heleniä ja monien syiden summana hän päättää liftata Pohjoiseen, Lake Districtille.


Kirja on jaettu kolmeen lukuun: Town, Road ja Country. Helen tekee matkaa sekä fyysisesti että mentaalisella tasolla. Hän yrittää käsitellä kokemuksiaan ja päästä niistä yli tai ainakin niiden “herraksi”.

Seksuaalinen hyväksikäyttö on kammottava RIKOS, joka rikkoo henkilön. Suorastaan kauhua on, että oma isä on tuo hyväksikäyttäjä. Henkilö, johon pitäisi voida luottaa ja turvata. Lapsen on tosi vaikea vihata vanhempaansa, vaikka hän olisikin “karsea mulkku” (pardon my French). Siksipä viha ja vastenmielisyys kääntyy helposti itseen: minä olen kauhea ja paha – kaikki tämä on omaa syytäni.

Onnekseen Helen tapaa turvallisia ihmisiä ja saa lopulta apua traumaattisten kokemusten käsittelyyn. Siinä sivussa Helen kirjoittaa ja piirtää pahasta rotasta, joka on eräs tapa hänelle käsitellä traumaa. Tarina on sisällytetty kirjaan.

Pidin kovasti kirjan tyylistä ja tarinasta, jos nyt tällaisesta aiheesta voi näin sanoa. Teoksen visuaalinen tyyli on selkeää ja miellyttää silmää. Lisäksi kirjan Helenin kirjoittama tarina kuvineen antaa osviittaa Bryan Talbotin monipuolisuudesta piirtäjänä.

Eikä tosiaan unohdeta ihastuttavia Lake Districtin maisemia, joista tunnistin osan paikoista. Osassa ne kyllä mainittiinkin, mutta osan olisin tunnistanut ilman eritysmainintaa. Esimerkiksi tämän alla olevan.


Kirja on suomennettu nimellä Tuhman rotan tarina.

Bryan Talbot: The Tale of One Bad Rat
Jonathan Cape, 2008
Tarina on alun perin julkaistu 1995
s. 136


Helmet-lukuhaasteessa sijoitan kirjan kohtaan 16. Kirjassa kirjoitetaan kirjaa. 


Edit. klo. 14:33 Olin kirjoittanut otsikon ja suomennosnimen väärin. Ei PAHA, vaan tuhma. Korjattu tekstiin. Ajatusvirheitä sattuu.

torstai 12. tammikuuta 2023

Överi maaseututrilleri

 M.J. Fordin The Hiker kiinnitti huomioni en enää muista missä. Todennäköisesti bongasin sen jostain kustantamon uutiskirjeestä tai vastaavasta. Olen tilannut monien brittikustantamojen ja kirjakauppojen uutiskirjeet, ettei vaan lopu ideat lukemisen suhteen kesken. Aina en noita maileja jaksa edes lukea tai korkeintaan silmäilen pikaisesti. Romaanit, joita voimakkaimmin markkinoidaan, eivät yleensä osu minun intressialueilleni.

 

The Hiker alkoi kiinnostaa, koska haikkaaminen/patikointi kiinnostaa. Lisäksi kirjan tapahtumat sijoittuvat lähistölle eli Penniineille. Kirjan kuvitteellinen maalaiskaupunki (tai lähinnä kylä), Hartsbridge, oletettavasti sijaitsee Lake Districtiltä itään ja on suunnilleen samalla korkeudella kuin Keswick (jossa asun).

Kirjan asetelmakin on kiinnostava. Toisistaan etääntyneet sisarukset Sarah ja Gemma elelevät tahoillaan: Sarah Lontoossa, Gemma Brightonissa. He ovat viimeksi tavanneet toisensa vuosia sitten äitinsä hautajaisissa. Lapsuus oli turvaton ja nuorempi sisarus, Gemma, muutti jo nuorena omilleen.

Kun Sarah saa tiedon sisarensa katoamisesta Penniineillä, hän lähtee selvittämään Gemman liikkeitä. On selvää, ettei kyse ole katoamisesta patikkaretkellä, vaan jostain ihan muusta.

Tarina kulkee kahdessa tasossa ja esiin nousevat sekä Gemman että Sarahin näkökulmat. Ratkaisu toimii, koska siten lukija saa tiedonmurusia eikä tarina tunnu niin junnaavalta (mitä se kyllä silti vähän on). Itsehän en pidä ollenkaan sellaisesta, että lukijaa pidetään pimennossa lähes koko kirjan ajan ilman mitään mahdollisuutta tehdä omia johtopäätöksiä ja sitten kelataan koko vyyhti kasaan kymmenessä sivussa. Supertylsää!

The Hiker tosiaan välttää tuon ongelman, mutta minulle ongelmaksi muodostuu tylsät henkilöhahmot, joihin ei oikein saa mitään otetta. Jäävät siis lähinnä puhuviksi paperinukeiksi.

Loppua kohden meno muuttuu överiksi ja vaikka itse tarkastelen uskottavuutta suhteessa kirjan maailmaan, niin… Eeh, tämä oli jo liian överiä minunkin makuuni.

Ihan viihdyttävä joskin pitkitetyn tuntuinen trilleri. Voisin elää jos en olisi tätä lukenut enkä aio lukea mitään muuta M.J. Fordin kirjaa.

Brutaalisuusmittari: 2/3 Veriroiskeita lentelee ja suolenpätkissä liukastellaan.


Helmet-lukuhaasteessa sijoitan kirjan kohtaan 8. Kirja kertoo pienestä kaupungista


M.J. Ford: The Hiker
Avon, 2022
s. 390

 

tiistai 3. tammikuuta 2023

Vaikuttavimmat lukukokemukset 2022

On aivan mahdoton tehtävä asettaa lukemiaan kirjoja paremmuusjärjestykseen, koska kukin hyvä kirja on omalla tavallaan hyvä. Sama huonojen kanssa. Hyvässäkin kirjassa voi olla jotain huonoa ja huonossa hyvää. Sekä hyvällä että huonolla tarkoitan tässä tietysti omaa subjektiivista näkemystäni.

Listaan tähän kirjat, jotka tekivät minuun vaikutuksen tavalla tai toisella. Vaikuttuvuus ei välttämättä tarkoita sitä, että rankkaisin kirjat parhaiksi viime vuonna lukemikseni kirjoiksi.

Eräs vaikuttavuuden kriteeri on se, että kirja on mieleenpainuva. Mieleenpainuvakaan kirja ei välttämättä ole (mielestäni) hyvä, mutta tähän listalleni olen huolinut vain ns. hyvällä tavalla vaikuttavat teokset.

 

Kirjat ovat satunnaisjärjestyksessä.

 

1. Mieko Kawakami: Heaven

Mieko Kawakamin romaani Heaven käsittelee koulukiusaamista – jopa sellaisella intensiteetillä, että tekisi mieli luokitella kirja kauhuksi. Todella vaikuttava teos, johon ajatus palaa vieläkin.


2. Tenzing Norgay, James Ramsey Ullman: Man of Everest – The Story of Tenzing Norgay, Sir Edmund Hillary’s Sherpa

Man of Everest kertoo Tenzing Norgayn elämäntarinan aina siihen asti, kun hän nousee Everestille Hillaryn kanssa ja jonkin verran sen jälkeisestä ajasta. Kirjan on kirjoittanut James Ramsay Ullman, koska Tenzing itse oli luku- ja kirjoitustaidoton.

Erittäin kiinnostavaa paikan- ja ajankuvausta.


3. Emmi Itäranta: Memory of Water (Teemestarin kirja)

Jokseenkin maltillisen hypnoottinen dystopia, joka tuli iholle.


4. Mizuki Tsujimura: Lonely Castle in the Mirror

Maaginen ja koskettava romaani.


5. Jennifer Nansubuga Makumbi: The First Woman

Joskus harvoin käy niin, ettei haluaisi kirjan ikinä loppuvan. On niin sulautunut sen maailmaan ja henkilöihin, että soisi tarinan jatkuvan ikuisesti. Jennifer Nansubuga Makumbin komea romaani The First Woman muodostui minulle tällaiseksi – kauhulla katsoin sivujen hupenemista ja piti oikein hidastaa lukutahtia saadakseen nauttia kirjasta kauemmin.

6. Xiran Jay Zhao: Iron Widow

Pidin kirjan maailmasta, jos nyt niin voi sanoa. Minulle se erottui raikkaana ja erilaisena ja jäi siksi mieleeni.

7. Anniina Tarasova: Venäläiset tilikirjani

Omaperäinen, raikas ja rempseä!

8. Raisa Omaheimo: Ratkaisuja läskeille

Voisi tehdä hyvää monen lukea tämä – siis vaikkei olisi läski. Tai ehkä juuri siksi. Minulla on kirjasta postaus kesken, mutta harkitsen edelleen sen julkaisua.


Voisin mainita useammankin kirjan viime vuodelta, mutta nämä kahdeksan saa riittää.


Kirjainstakuuluminen

Perustin kirjainstan @kirjakivaa lokakuussa 2021. Kävi niin, että alkuinnostuksen jälkeen en ole sitä jaksanut juuri päivittää. Tilin pitäminen tuntuu pakkopullalta, joten voipi olla etten sitä päivitä enää ikinä. En kuitenkaan vielä sitä poista, jos nyt jostain syystä innostun.

Minulle kirjainstan pitämisessä rasitteeksi muodostui sen hektisyys. Tuo tunne tietysti on osin omassa päässäni, koska jokainen voi vaikuttaa itse siihen, miten paljon aikaa siellä roikkumiseen käyttää. Aloin kokea, että jo pelkkä kirjainstan selaaminen vei liikaa aikaa enkä halua käyttää aikaani sellaiseen.

Henkilökohtaista instaani en sen sijaan pidä rasitteena enkä aikasyöppönä: varmasti siksi, että se on yksityinen ja hyvin rajattu eli tunnen jollain tasolla lähes kaikki siellä omassa ihanassa kuplassani olevat ihmiset ja nautin katsella ja lukea heidän juttujaan. Olen ilmeisesti niin intiimi ihminen, etten  kaipaa liian isoja massoja ympärilleni edes somessa. Tämän tajuamiseen meni vuosi, mutta parempi myöhään kuin ei ollenkaan.

Tulipa kevyt olo, kun sai kirjainstan pois sydämeltä: voi taas keskittyä tähän blogiin, josta on tullut minulle tärkeä ja rakas harrastus. Olen pitänyt tätä blogia jo 17 vuotta ja intoa edelleen on!

Mieluummin myös keskityn lukemaan toisten blogeja kaikessa rauhassa, blogien maltillisempi tempo ja formaatti sopivat minulle paremmin. Kauan eläkööt blogit ja bloggaajat, kiitos teille kun olette!

sunnuntai 1. tammikuuta 2023

Helmet-lukuhaaste 2023

 

Pidin viime vuonna taukoa Helmet-lukuhaasteesta, mutta tänä vuonna osallistun jälleen. Alla haastekohdat, päivitän listaan kirjat sitä mukaa, kun saan niitä sopiviin kohtiin luettua.

 

1. Kirjassa on kartta - Jon Krakauer: Into the Wild

2. Kirja kertoo lapsesta ja isovanhemmasta - Marianne Fredriksson: Anna, Hanna ja Johanna

3. Kirjan nimessä on kasvi

4. Kirja, jonka aioit lukea viime vuonna - Keigo Higashino: A Death in Tokyo

5. Kirjassa ollaan maan alla

6. Kirjan kansikuvassa on vaate tai kirjan nimessä on jokin vaate - Ore Agbaje-Williams: The Three of Us

7. Kirja on klassikkoteos Ruotsista, Norjasta tai Tanskasta

8. Kirja kertoo pienestä kaupungista - M.J. Ford: The Hiker

9. Kirjan kirjailija kuuluu vähemmistöön, ja kirja kertoo tästä vähemmistöstä - Konstantin Kisin: An Immigrant's Love Letter to the West

10. Kirjassa on ohjeita ja neuvoja

11. Kirjailijan nimessä on yhtä monta kirjainta kuin sinun nimessäsi - Amélie Nothomb: Vaitelias naapuri

12. Kirjan nimi liittyy veteen - James Dickey: Syvä joki

13. Kirjan kansi on värikäs tai kirjan nimi on värikäs - Juan Gómez-Jurado: Red Queen

14. Kirja kertoo terveydenhuollosta

15. Kirjan nimessä on ja-sana - Makoto Shinkai ja Naruki Nagakawa: She and Her Cat

16. Kirjassa kirjoitetaan kirjaa - Bryan Talbot: The Tale of One Bad Rat

17. Kirja on kokoelma esseitä, pakinoita tai kolumneja

18. Kirja on julkaistu alun perin kiinan, hindin, englannin, espanjan tai arabian kielellä (Maailman viisi puhutuinta kieltä) - Claire Fuller: Unsettled Ground

19. Kirjassa on paikka, jossa olet käynyt - Susan Allott: The Silence

20. Kirja kertoo naisesta, joka on matkalla - Pamela Anderson: Love, Pamela

21. Kirja on scifiä eli tieteiskirjallisuutta - Philip K. Dick: Do Androids Dream of Electric Sheep?

22. Kirja kertoo aiheesta, josta olet lukenut paljon - Tiffany D. Jackson: Grown

23. Kirja on iso - Aiwanose Odafen: Tomorrow I Become a Woman

24. Kirja kertoo urheilijasta

25. Kirjan nimessä on viikonpäivä tai kuukausi

26. Kirja, jonka lukeminen on sinulle haastavaa jostakin syystä - Susanna Hast: Ruumis/huoneet

27. Kirjassa joku etsii ratkaisua ilmastokriisiin - Andy Weir: Project Hail Mary

28. Kirjassa on sama vuodenaika kuin lukuhetkellä

29. Kirjassa on minä-kertoja - Lola Jaye: The Attic Child

30. Kirja on ollut ehdokkaana kirjallisuuspalkinnon saajaksi - Avni Doshi: Burnt Sugar

31. Kirjan kansikuvassa on taivas tai kirjan nimessä on sana taivas - Jane Harper: Exiles

32. Kirja kertoo asiasta, josta haaveilet

33. Kirja, jonka voit lukea kerralla alusta loppuun - Anni Saastamoinen: Sirkka

34. Kirja kertoo Ukrainasta - Jevhenija Kuznjetsova: Kysykää Mialta

35. Kirjassa tehdään työtä, joka on sinulle tuttua

36. Olet ennakkoluuloinen kirjan kirjoittajaa kohtaan - Demi Moore: Inside Out

37. Kirja kertoo elämäntavasta, jota ei enää ole

38. Kirjan tarina perustuu myyttiin, taruun tai legendaan - Akimitsu Takagi: The Tattoo Murder

39. Kirja, josta sait vinkin mediasta tai sosiaalisesta mediasta - Edwidge Danticat: Claire of the Sea Light

40. Kirjassa hylätään jotain - Andrea Levy: Small Island

41. Kirjan kirjailija on syntynyt 1990-luvulla - Danya Kukafka: Notes on an Execution

42. Kirjan nimessä on ainakin kolme sanaa - Margaret Atwood: The Heart Goes Last

43. Kirja kertoo tulevaisuudesta niin, että siinä on toivoa

44. Kirja kuuluu genreen eli kirjallisuuden lajiin, jota et lue yleensä - Cixin Liu: Ball Lightning

45. Kirja sopii haastekohtaan, johon olet jo lukenut kirjan - Yasunari Kawabata: Kioto

46. Kirjassa on epätavallinen mies tai poika - Seishi Yokomizo: The Honjin Murders

47.-48. Kaksi kirjaa, joiden tarinat sijoittuvat samaan kaupunkiin tai ympäristöön - Qiu Xiaolong: Red Mandarin Dress ja Qiu Xiaolong: Tapaus Mao

49. Kirja on julkaistu vuonna 2023 - Arttu Tuominen: Vapahtaja

50. Kirjaa on suositellut kirjaston työntekijä