Kaikki oikein lotossa

Kansi: Kirsti Maula

Anna-Leena Härkönen: Kaikki oikein
Otava 2014
S. 317
Arvostelukappale

Moni on varmaan joskus leikitellyt ajatuksella, että saisi lotossa kaikki oikein ja voittaisi yksinään koko potin - tai miksei jonkun muunkin kanssa, kunhan jaettava voitto on riittävän iso. Olen itsekin ajatuksella leikitellyt, vaikken edes lottoa.

Härkösen romaani Kaikki oikein käsittelee lotossa voittamista ja sen mukanaan tuomia mahdollisia seurauksia.

Eevi ja hänen miehensä Kari elelevät näennäisen onnellista elämää (oma huomio tähän väliin: oliko se onnellista? Minun standardeilla ehkä ei). Rahaa ei tosin ole liikaa, joten moni asia jää helposti haaveeksi. Materialistiselle luonteelle melko ikävää.

Kun Eevi sitten havaitsee voittaneensa lotossa, menee koko pakka sekaisin. Elämänhallinta tuntuu lentävän ikkunasta ulos, kun hän haluaa "toteuttaa" itseään. Karilla ei mene sen paremmin, koska viina maistuu vielä makeammin kuin ennen. Lasiin ei ole Kari näet koskaan ennenkään sylkenyt. Sen sijaan, että voitto yhdistäisi pariskuntaa, se tuntuukin erottavan. Myös ystävien vilpittömyyttä aletaan epäillä.

Pidän Härkösen tyylistä kirjoittaa: se on rempseää ja rikasta. Ajoittaisen karkeuden alta löytyy paljon ajattelemisen aihetta, jos haluaa ajatella. Hauskat ja nokkelat dialogit naurattavat ja keventävät romaanin sinänsä hieman synkkää pohjavirettä. Erittäin nautinnollista luettavaa , vaikka itse en pysty samastumaan yhteenkään kirjan henkilöön.

En pitänyt Eevistä enkä Karistakaan. Enkä oikeastaan muistakaan kirjan henkilöistä paitsi ehkä Eevin veljestä, Jusasta, joka ei tosin paljon kirjassa vilahdellut. Jusa vaikutti kuitenkin ihmiseltä, joka olisi toiminut melko toisella tavalla, jos olisi voittanut. Hänellä olisi saattanut järki pysyä päässä.

Haluan loppuun huomauttaa, että vaikka en juuri pitänytkään kirjan henkilöistä, se ei tarkoita sitä, etten pitänyt kirjasta. Kyllä pidin. Kirja voi olla erinomainen, vaikkei sen henkilöistä pitäisikään.

Minusta oli myös äärimmäisen kiinnostavaa lukea lottovoitto-teemasta. Tällainen tarina voisi kaiketi olla ihan mahdollinenkin, vaikka kirjassa keskitytään mielestäni lähinnä voiton tuomiin negatiivisiin vaikutuksiin. Mutta eipä se raha sinällään onnea tuo, ja jos on elämässä - ja suhteessa - paljon pielessä ennen voittoa, niin ei se raha niitä ratkaise. Ellei siis kyseessä olisi ainoastaan taloudelliset ongelmat, jotka ehkä voisivatkin ratketa rahalla.

Kaikki oikein muualla blogeissa: Annika, Arja, Kirjakaapin kummitus ja Maija.

Miltä tuntuu hoitaa varastettuja lapsia?

Kansi: Kirsti Maula

Anna-Leena Härkönen: Onnen tunti
Otava 2011
S. 287


Tuulan ja Harrin perhe-elämä on mallillaan. Harri on kuin isä Tuulan pojalle, Roopelle. Roopen oikeaa isää ei pahemmin maisemissa näy, mutta Harri paikkaa tuota isänmentävää aukkoa mallikkaasti.

Tuula ei koe lapsikiintiönsä olevan täynnä, mutta koska hän ei voi enää lapsia saada, pitää keksiä jokin toinen ratkaisu. Miltä tuntuisi ottaa hoitoon ns. sijoituslapsi? Sellainen, jota vanhemmat eivät voi syystä tai toisesta itse hoitaa. Harri on epäileväinen, mutta taipuu Tuulan tahtoon.

Härkönen kuvaa hauskasti ja koskettavastikin Harrin ja Tuulan suhdetta. Vaikka Harri on ehdottomasti äijä, hän on silti tietyllä tapaa pehmeämpi, romanttisempi, kuin Tuula. Harrilla on rennon löysä ote elämään eikä hän turhia hötkyile.

Tuula on taipuvainen hienovaraiseen hysteriaan ja hän ottaa toisinaan asiat vähän turhankin vakavasti. Vakaa Harri kuitenkin tasapainoittaa "draamailevaa" Tuulaa. Pidin erityisesti Harrista; vaikka hänellä ei omia biologisia lapsia olekaan, hän on mitä mainioin isähahmo Roopelle.

Vaan eipä tiennyt Tuula millaisen myllerryksen sijoituslapset saavat aikaan. Suurin myllerrys ei suinkaan tapahdu elämisen rutiineissa ja muissa ulkoisissa tekijöissä, vaan Tuulan sisällä. Pintaan nousevat omat, ne ei niin ruusuiset lapsuudenkokemukset.

"Mikä sun lapsuuden kauhein kokemus on?" kysyy Harri.
"Koko lapsuus", vastaa Tuula eikä uskalla sanoa ääneen että häntä pelottaa.

Onnen tunnissa pohditaan paljon äitiyttä ja myös sitä, voiko toisten lapsia rakastaa. Vaikka kirjan teema ei sinänsä liippase läheltäkään omaa elämääni, pidin tästä kirjasta kovasti ja se antoi minullekin paljon ajattelemisen aihetta ja eri näkökulmia.

Oli myös vaihteeksi suoranainen ilo lukea kirja, jossa (pari)suhde on hyvällä tolalla ja lämmin, läheinen. Sellainen suhde, jossa vaikeudet oikeasti yhdistävät eivätkä erota. Suhde, johon ei tarvitse väkisin rakentaa draamaa.

Pidin myös Härkösen tyylistä, jossa on aimo annos huumoria ja säteilevää lämpöä kaikenlaisista vaikeuksista ja peloista huolimatta.

*Postauksen otsikko on lainaus kirjasta.

Takana puhumisen taito

Anna-Leena Härkönen: Takana puhumisen taito
Kirjakauppaliitto 2014
Vuoden 2014 Kirjan ja ruusun päivä -kirja
S. 156

Aivan alkuun haluan esittää kiitokseni Maijalle (Kirjojen keskellä), joka mahdollisti tämän lukukokemuksen. En nimittän olisi itse millään päässyt kyseisille päiville kirjashoppaamaan, mutta onneksi Maija osti senkin edestä ja tarjoutui lähettämään extrakirjansa minulle. Kiitos siis vielä!

Olen lukenut muutamia Härkösen romaaneja, mutta en muistaakseni koskaan hänen kolumnejaan tai pakinoitaan. Nyt olen, sillä Takana puhumisen taito sisältää 151 herkullista kolumnia. Suurimpaan osaan voin jopa itse samastua (en tosin kaikkiin esim. niihin keski-ikäisjuttuihin, sillä olenhan itse ikinuori) ja jos en voinutkaan, silti nauratti.

Tekstiviestittelyyn liittyvää kirjoitusta lukiessani repesin nauruun. Mitä, kirjoittaako Härkönen minusta ja miehestäni, vaikka väittääkin kirjoittaneensa itsestään ja miehestään.

"Hei rakas, mitä kuuluu?" näpyttelen pahaa aavistamatta kännykän viestikenttään.
"Ihan hyvää", mies vastaa. "Jatkan vielä töitä. Mitäs sinne?"
Tulee ikävä tunne mahaan. Viestin sävy on liian asiallinen, jopa kylmä.
...
Ei vieläkään sanoja kulta, rakas, pieni, ei mitään sellaista, mistä tulisi mukava ja turvallinen olo. Jumalauta. Nyt on asiaa niin paljon, että näpyttely ei riitä. Täytyy saada puhua. Tarkemmin sanoen huutaa. Soitan miehelle.

Tarina jatkuu vielä puhelun verran, jota en tähän siteeraa. Lulekaa itse. Minä luin sen ääneen miehellenikin; piti lukea se hänelle kaksi kertaa ennen kuin meni jakeluun.

"Ongelma" ei ole toistaiseksi ajankohtainen, koska emme tekstaile. Parin viikon kuluttua saatamme tekstailla. Inhoan tekstaamista; se vie aikaa (minulla on vanha epä-älykäs simpukkapuhelin enkä muuta haluakaan) ja on muutenkin työlästä. Ehkä voisimme suosiolla soitella, jos on ihan pakollista asiaa. Koska ilmeisesti joutuisin kuitenkin soittamaan hänelle sen jälkeen, kun olen saanut kylmiä tekstiviestejä.

Takana puhumisen taito on runsas, mutta tiivis paketti sattumuksia, kohtauksia, väärinkäsityksiä, ajatuksia ja mielipiteitä, jotka Härkönen tarjoilee huumorinkukka tarjottimellaan. Hän ei säästele itseäänkään, vaan rennon hupsulla otteella antaa litsareita myös omalla naamalleen.

Tämä on hyvän mielen kirja, joka tuo esille myös aikamme ilmiöitä aina Naamakirjasta muihin someilmiöihin. Elämää on onneksi niidenkin ulkopuolella ja esimerkiksi karaokeen ja ravintolan valomerkkiin liittyvistä jutuista tuli lähes nostalginen olo.

Sanoisin, että nappivalinta kirjan ja ruusun päivän kirjaksi. Mainittakoon nyt kuitenkin, että tämä on ihka ensimmäinen koskaan lukemani kirjan ja ruusun päivän kirja.

Laitan yleensä mielelläni kirjoja kiertoon, mutta tämä kirja menee en anna! -osastolle. Takana puhumisen taito on ajaton ja tiedän palaavani sitä lehteilemään ja lukemaan sieltä täältä vielä myöhemminkin.

Ulkoasun suunnittelu: Eevaliina Rusanen

Seksiä - ei kiitos

Anna-Leena Härkönen: Ei kiitos

Anna-Leena tupsahti väkisin postiluukusta, vaikka olin perunut Bookavenuen kuukaudenkirjan. Koska en saanut aikaiseksi palauttaa kirjaa, ajattelin lukaista sen saman tien pois, vaikka aihe ei sinänsä oikein jaksanut innostaa.

Ei kiitos on ihmissuhdekirja. Se pureutuu miehen haluttomuuteen, siihen että miehelläkin on oikeus sanoa ”ei” seksille. Miehen haluttomuus on vaiettu asia, sillä useinhan miesten ajatellaan aina olevan ns. hetivalmiita.

Heli ja Matti ovat aviopari, joiden liitto on alkanut notkua. Mattia on seksi lakannut kiinnostamasta, kun taas siitä on tullut Helille pakkomielle. Ei kuitenkaan seksin itsensä takia, vaan Heli haluaisi liittonsa alkuaikaisen intohimon takaisin. Hänelle on kova paikka – kenellepä ei olisi – tulla jatkuvasti torjutuksi Matin taholta.

Pariskunnan puheyhteys on kadonnut liki kokonaan. Mistään tärkeästä ei oikein voida keskustella, sillä Matti kokee Helin hyökkääväksi, kun taas Helin mielestä Matti sulkeutuu omaan maailmaansa jättäen hänet kokonaan ulkopuolelle.

Kirja valottaakin aika hyvin Helin käytöstä ja motiiveja sekä sitä, miltä tuntuu tulla torjutuksi oman aviomiehen taholta. Sen sijaan Matin maailma jää hiukan etäiseksi, sillä kirja on kirjoitettu Helin näkökulmasta. Matilla on kuitenkin syynsä haluttomuuteen. Jokseenkin ne aika ”arkiset” ja ”tavanomaiset” syyt, joihin hän on kuitenkin liian ylpeä tai pelokas hakemaan apua.

Voidaanko siis sanoa, että Matin kyvyttömyys ottaa apua vastaan sai Helin tekemään ratkaisevan askeleen toiseen suuntaan? Voiko hänen (Heli) ratkaisunsa olla puolusteltavissa mitenkään? Kirja ei vastaa näihin kysymyksiin, vaan antaa lukijan itse päättää, millaiset tuomiot sen henkilöille langettaa.

Ei kiitos tempaa mukaansa heti ensimmäiseltä sivulta alkaen. Muuten en olisi sitä varmaan jaksanutkaan lukea, sillä seksi – tai sen puute – aiheena ei oikein jaksa juuri tällä hetkellä kiinnostaa.

Mutta älkää ymmärtäkö väärin – minä pidin tästä kirjasta todella paljon. Sen kieli on ytimekästä ja se kulkee helposti eteenpäin. Vaikka perustunnelma on synkkä, niin silti kirjassa on kosolti mustaa huumoria. Pidin myös Anna-Leena Härkösen tyylistä valottaa Helin ajatuksia kursiivein.

Olen aiemmin lukenut Härköseltä kirjat Häräntappoase ja Juhannusvieras. Juhannusvieras (linkki vie vanhaan blogiini, jossa on arvostelu tästä) ei tehnyt kovin suurta vaikutusta, vaikkei se huono kirja ollutkaan. Sen sijaan Häräntappoaseesta pidin.

Mitäs Härkösen kirjaa suosittelisit minulle luettavaksi? Ei kiitos sai minut nimittäin haluamaan lukea Härköstä enemmänkin.