Hae tästä blogista

Näytetään tekstit, joissa on tunniste Natsume Soseki. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Natsume Soseki. Näytä kaikki tekstit

tiistai 11. huhtikuuta 2017

Kolme japanilaista novellia


Lukeminen on ollut nihkeää viime aikoina. Jotenkin tuntuu, ettei ole mitään luettavaa, vaikka hyllyt pursuavat kirjoja, ja kirjastosta olen kantanut lisää luettavaa edellisten kaveriksi.

Tällä hetkellä luvussani oleva Affinity Konarin Mischling tuntuu kuin rämpisi suossa. Syy ei ole tekstin vaikeudessa (se ei ole vaikeaa, vaan pikemminkin kaunista ja kuvailevaa - tosin ajoittain hieman "teennäistä" juuri siksi), vaan tapahtumien irrallisuudessa ja sivupoluissa, jotka eivät ole pitkiä mutta rikkovat harmonian ja mielenkiintoni herpaantuu.

Mischling on nyt jäähyllä: saas nähdä palaanko sen pariin myöhemmin vai jätänkö tällä erää kesken ja luen kenties joskus toiste uudelleen kokonaan. Luulen nimittäin, että aika saattaa olla väärä kys. kirjalle.

*

Novellihaaste on kohdallani edennyt melko tahmaisesti liukkaan alun jälkeen, mutta kaikenlaisiin lukujumeihini ja -ongelmiini yleensä auttaa aasialaisen kirjallisuuden lukeminen. Niin nytkin. Luin kolme novellia ja saavutin sisäisen rauhan ja aloitin toisen romaanin (Tua Harno: Ne jotka jäävät) lukemisen.



Lainasin kirjastosta kirjan, The Oxford Book of Japanese Short Stories (Oxford 1997, koonnut Theodore W. Goossen), joka sisältää novelleja japanilaisilta kirjailijoilta eri aikakausilta.

Valitsin lukemani novellit ihan randomisti eli en alkanutkaan lukea kirjaa järjestyksessä ja alusta. Hurjaa. Kirjassa on yhteensä 35 novellia ja minä luin ensin kahdeksannentoista, joka on



Hirabayashi Taiko (1905-1972): Blind Chinese Soldiers (engl. Noriko Mizuta Lippit)

Maaliskuu 1945, mies odottaa junaa laiturin tungoksessa, kun yhtäkkiä paikalle saapuu poliisi, joka jakaa laiturialueen piirtämällä liidulla rajat. Valkoisen viivan sisäpuolelle ei ole asiaa, matkustajat menkööt muihin vaunuihin.

Blind Chinese Soldiers on lyhyt tapahtuma- ja tuokiokuvaus. Novelliin on ikuistettu pieni hetki ja tuosta hetkestä johtuva hämmennys. Tapahtuu kaksi hämmentävää asiaa, joista toinen jää toisen jalkoihin. Ja elämä jatkaa kulkuaan kuin mitään ei olisi tapahtunut. Oma elämä: se kaikista tärkein.

Tuomio: mielenkiintoinen novelli, joka alkaa keskeltä ja päättyy keskelle niin kuin tuokioilla on tapana. Pidin, mutta maa ei tärissyt allani.


Higuchi Ichiyo (1872-1896): Separate Ways (engl. Robert Danly)

Separate Ways kertoo orvosta pojasta, Kichizosta, joka on ystävystynyt nuoren naisen, Okyon, kanssa. Tuo ystävyys on kaunista ja Kichizo on siitä ylpeä. Okyo on aina ollut ystävällinen Kichizolle, mikä on tärkeää, sillä orvon elämä ei ole helppoa ja ystävälliset sanat ja teot ovat harvinaista maustetta.

Kichizo on menettänyt tärkeät ihmiset elämästään ja niin käy nytkin, sillä Kichizo ei voi hyväksyä Okyon tekemää päätöstä.

Tuomio: Lukemistani kolmesta novellista ehdottomasti lempparini. Tunnelmaltaan voimakkain ja koskettavin.


Natsume Soseki (1867-1916): The Third Night (engl. Aiko Ito ja Graeme Wilson)

Tämä vain kaksi ja puoli sivua lyhyt novelli on uni. Se on kertomus siitä, kun kantamus muuttuu taakaksi - kevyt painavaksi.

Tuomio: Monitulkintainen novelli, ja kuten unien kohdalla yleensä, pitäisi tuntea unennäkijä voidakseen tulkita hänen unensa. Toisaalta - voiko unen perusteella tehdä tulkinnan henkilöstä? No toki voi: me olemme vapaita tulkitsemaan sekä lukemamme että unemme, miten haluamme.

~~~

Näin kartutin haastetta kolmella novellilla. Edistymistäni voi seurata täältä.

torstai 8. toukokuuta 2014

Kokoro kosketti, mutta ei ottanut sydämestä

Kansi: Alexander Parsonage
Natsume Soseki: Kokoro
Peter Owen 2007
Alun perin julkaistu Japanissa 1914
Kääntänyt Edwin McCellan
S. 248

Kokoro tarkoittaa sydäntä - ei kuitenkaan fyysisessä, vaan lähinnä hengellisessä (enkä tarkoita uskontoa) mielessä . Ymmärrän Kokoron luettuani, mihin sillä kirjassa viitataan; synnit sydämessä ovat raskaita kantaa, näin niin kuin yksinkertaistettuna.

Kirjan kertojapoika (opiskelija) tapaa iäkkäämmän miehen lomallaan. Jostain syystä opiskelija kiinnostuu miehestä ja haluaa ystävystyä hänen kanssaan. Kertojamme kutsuu miestä Senseiksi.

Sensei on misantrooppi, joka elää melko eristäytynyttä elämää eikä kaipaa siihen mitään "ylimääräistä". Hän on "pakottanut" itsensä vihaamaan ja elämään "kuolleena". Hänellä on siihen syynsä, jotka kyllä avautuvat lukijalle aikanaan.

Hieman petyin näistä syistä, koska koska... Niin niin ennalta-arvattavaa! Se ei olisi haitannut laisinkaan minua, Japani-rakastajaa, jos... Niin mitä, hmm? Odotin kirjalta syvällisyyttä, henkevyyttä, uusia tai vanhoja kauniisti esitettyjä ajatuksia, tajunnan räjäyttäviä virkkeitä jotka saavat minut polvilleen ja läähättämään kuin koiranpentu. Turhaan odotin; pinnalla snorklattiin, ei tarvinnut happipulloja.

Kirja on jaettu kolmeen osaan, joista kaksi ensimmäistä suorastaan ahmin. Mitään ei oikeastaan tapahdu, mutta jokin hiljainen taika niissä velloo ja kuljettaa lukijaa. Kolmas osa on Sensein tarina, joka on kirjan heikoin lenkki. Ei se huono ole aiemmasta marinastani huolimatta. Mutta mutta... odotin syvempiä vesiä, joita ei koskaan tullut. Odotin tyrskyjä, joihin hukkua mutta huomasin kahlaavani hieman latteissa mainingeissa.

Ymmärrän kyllä periaatteessa kirjan ansiot. Näen siinä sukupolvien välisiä eroja, joita etenkin Sensein luvussa tulee esille. Niissä näkyy niitä hiljaisia kulttuurin muutoksia, joita tapahtuu ajan saattelemana väistämättä lähes kaikissa kulttuureissa. Se on mielenkiintoista, mutta valitettavasti nekin jäävät melko pinnallisiksi Kokorossa.

Olen opiskellut kulttuurienvälistä viestintää ja syventynyt Japaniin, joten Japani ei ole ihan tuntematonta maaperää minulle. Kunnia ja kasvojen menettäminen häälyvät kirjan taustalla ja niitä vasten on periaatteessa "helppo" ymmärtää Sensein ahdinko; Sensei rikkoo normeja.

Mieleni jakautuu pian kahtia tämän kirjan takia. Minä pidin pidin pidin, mutta jokin haraa vastaan. Silti en saata unohtaa kirjan mielenmaisemia enkä oikeitakaan. En pääse ihan sisälle, mutta en jää uloskaan. Seison ovimatolla ja kuuntelen, tirkistelen. Jään sivustaseuraajaksi.

kirjan alussa on Damian Flanaganin kirjoittama esittely. Siinä on erilaisia tulkintoja kirjasta - myös juonipaljastuksia. Siksi en lukenut sitä (esittelyä) ennen kirjaa enkä ole lukenut vieläkään. En halua vaikutteita omiin pohdintoihini.

Mutta nyt kun kaikki on lopussa, avaan kirjan vielä kerran ja luen ne. Palaan vielä kerran Tokioon (ja vähän muuallekin Japaniin), mutta säilytän loput itselläni. Koska miksipä minä tänne toisten tulkintoja toistaisin.

"The tragic news touched us like the bitter wind which awakens the trees and the grass sleeping in the remotest corners of the countryside."


 Kokorossa vieraillaan hautausmaalla, mutta kuka siellä käy ja kenen haudalla?


(Kuvat olen ottanut Tokiossa)

Lisäys: Kokoro on käännetty myös suomen kielelle (Tammen keltainen kirjasto).