Alkuper. Hakase no Aishita Suushiki, 2003
Vintage, 2010 (2009)
Japanista englanniksi kääntänyt Stephen Snyder
S. 180
Matematiikka ei ole koskaan minua kiinnostanut. Paitsi ehkä prosenttilasku, koska saatan tarvita sitä muun muassa alennuslaareja kolutessani. Noin muuten inhosin matematiikkaa ja varmasti eniten sen takia, ettei se mennyt minulle jakeluun.
Siksi hieman jännitti alkaa lukea The Housekeeper and the Professoria, koska kirjassa punaisena lankana kulkee numerot. Ja matematiikka.
Professorin lähimuisti kestää tasan 80 minuuttia: sen jälkeen mielestä pyyhkiytyy kaikki uusi pois. Professorin viimeiset pysyvät muistikuvat ovat vuodelta 1975, sen jälkeen ei mitään. Lienee selvää, että tällainen tuottaa haasteita taloudenhoitajille, jotka ovatkin vaihtuneet melko tiuhaan.
Kunnes paikalle palkataan jälleen uusi taloudenhoitaja, nuori nainen jolla on 10-vuotias poika. Professori nimeää pojan Rootiksi neliöjuuren mukaan. Kolmikon välille syntyy omituisesta tilanteesta huolimatta lämmin ystävyys, jossa numerot ja matemaattiset yhtälöt toimivat yhdistävänä tekijänä.
Minä, numeronvihaaja, en tämän kirjan luettuani näe niitä enää samalla tavalla. Matematiikkainhoni on myös laantunut ja muuttunut hiljaiseksi hyväksynnäksi. En edelleenkään ole kiinnostunut ratkaisemaan matemaattisia yhtälöitä enkä oikeastaan mitään muutakaan, mutta näen ne nyt eri tavalla.
Minun olisi pitänyt lukea tämä kirja teininä. Professorin olisi pitänyt olla opettajani. Jos näin olisi ollut, luulen etten olisi ollut ihan niin surkea matematiikassa. Ainakaan en olisi pelännyt ja inhonnut matematiikkaa. Sain muutaman ahaa-oivalluksen kirjasta: jotkin asiat loksahtivat paikoilleen. Löysin tavan, jolla lähestyä numeroita pelkäämättä niitä.
Vaikka kirjassa esitellään ja ratkaistaan matemaattisia yhtälöitä, eivät itse tehtävät ole tärkeimpiä. Matematiikan välityksellä avautuu kieli, joka sitoo kolmikon yhteen, sinetöi ystävyyden.
The Professor never really seemed to care whether we figured out the right answer to a problem. He preferred our wild, desperate guesses to silence, and he was even more delighted when those guesses led to new problems that took us beyond the original one.
Harvemmin löytyy kirja, joka muuttaa omaa ajattelutapaa ja suhtautumista näin voimakkaasti. Nyt on sekin päivä nähty. Eikä tässä kirjassa lopulta ole kyse matemaatikasta, vaan ihan muusta.
Sinua hän ei voi muistaa huomenna, mutta minua hän ei voi koskaan unohtaa.
~~~
Muualla blogeissa: Satun luetut ja Hyönteisdokumentti.