En osaa päättää mitä haluan, mutta haluan kuitenkin

Joskus joutuu palauttamaan kirjastoon kirjoja, joita ei ole lukenut. Tai pakko ei tietenkään ole, koska lainoja voi uusia (ellei niistä ole varauksia).

Kuitenkin siinä vaiheessa kun on uusinut kirjat jo useamman kerran, voi pohtia mielessään - ja miksei ääneenkin - onko niitä lukufiiliksiä (liittyen kys. kirjoihin: muuten toki luetuttaa) tulossa ihan heti. Tätä pohdin ja totean hieman harmistuneena, että tuskin on.

Kirjastoon siis palautuu kaksi kirjaa, joista toista oikein odottamalla odotin.

Hejdå!

Clare Mackintoshin I See You julkaistiin viime vuonna ja heti kirjastoon päädyttyään se on ollut lainassa jatkuvasti. Olen odotellut sen vapautumista kärsivällisesti, mutta kun viimein sain sen käsiini, ei enää just nappaakaan. Samoin kävi tuolle Ottessa Moshfeghin novellikokoelmalle: en vaan jaksa juuri nyt innostua. Onneksi kirjat voi lainata myöhemmin uudelleen, kun joskus tulee oikeanlaiset fiilikset.

Nyt on ihmeelliset fiilikset: haluttaa kovasti lukea, mutta jotenkin olen hukassa, koska en osaa päättää minkälaista kirjallisuutta juuri nyt tekee mieli. Tämä on melkein yhtä ärsyttävä tila kuin se, että on niin paljon kiinnostavia kirjoja nenän edessä, ettei osaa päättää.

Ne samat (kiinnostavat) kirjat ovat muuten edelleen kotona, mutta yhtäkkiä ne eivät enää houkutakaan samalla lailla kuin vaikkapa viikko tai kaksi sitten. On se jännä, miten mieli aaltoilee. Tällaisten aaltoilevien olotilojen tiimoilta rakentelen myös kirjakasoja, mutta ne (kasat) toimivat vain sen tietyn olotilan verran. Sitten täytyy rakentaa uusi kasa. Onko hieman sekavaa? Tunnistaako kukaan muu samaa itsessään?

Hiekkaan piirretyt sanat

Clare Mackintosh: I Let You Go
Sphere, 2014
S. 371
Julkaistaan suomeksi helmikuussa nimellä Annoin sinun mennä


Haluan joskus lukea varman nakin. Mistään ei tietenkään voi olla varma ennen kuin kokeilee, mutta se kuuluisa intuitioni (johon usein viittaan ja vetoan) oli jälleen oikeassa. Voi miten rakastankaan intuitiotani: pitäisi kuunnella sitä enemmän muissakin kuin kirja-asioissa!

Ismail Kadaren jälkeen oli lyöty olo. Ihan kuin minua olisi kuskattu hevoskärryillä ympäri mukulakivitoria: molempiin päihin koski. Mietin, että olisi vaihteeksi kiva matkustaa junalla. Ei pendolinolla eikä Suomessa näin talviaikaan, koska junien kulkeminen on silloin epävarmaa, eikä ajatus raiteilla kököttämisesta innosta. Myöskään tube ei innosta, koska nekin jumittavat raiteilla harva se päivä signaalivikojen takia, jos nyt lakon takia kulkevat ollenkaan.

Clare Mackintoshin juna nimeltä I Let You Go on miellyttävä juna. Se kulkee vaivattomasti eteenpäin ja kyydissä on mukava hytkyä ja katsella maisemia. Koko ajan on kiinnostavaa vireillä ja helpossa muodossa. Ei tarvitse kuin istua ja nauttia, ottaa vastaan se mikä annetaan. Sitten juna ajaa päin seinää.

On hieman vaikea kirjoittaa kirjasta, josta ei kannata tietää mitään etukäteen. Tai no, takatekstin voi lukea että saa jonkin vainun; voidakseen päätellä kiinnostaako kirjaa edes lukea.

Takakannesta:

"In a split second, Jenna Gray's world descends into a nightmare. Her only hope of moving on is to walk away from everything she knows to start afresh. Desperate to escape, Jenna moves to a remote cottage on the Welsh coast, but she is haunted by her fears, her grief and her memories of a cruel November night that changed her life forever.

Slowly, Jenna begins to glimpse the potential for happiness in her future. But her past is about to catch up with her, and the consequences will be devastating . . ."

Minulta kyllä vahva suositus niille, jotka trillereistä tykkäävät. I Let You Go tyrmää Naisen junassa mennen tullen ja pesee vessaa Kaksoiselämällä. Gone Girliä (Gillian Flynn) en ole lukenut (katsoin elokuvana kyllä), mutta varmaan I Let You Go telkeää Kiltin tytön saunaan ja polttaa saunan mennessään. Tai sitten ei.

Clare Mackintoshilta julkaistiin tänä vuonna toinen romaani, I See You. Se kiinnosti minua enemmän takatekstin perusteella, mutta kirjastossa oli hyllyssä vain I Let You Go. Noh, jännä nähdä millainen Mackintoshin toinen romaani on, kun tämä ensimmäinen oli n ä i n hyvä.

Ps. Mitä tekemistä postauksen otsikolla on kirjan kanssa? Mietipä sitä.