Hae tästä blogista

perjantai 15. helmikuuta 2019

Äitini on psykopaatti

Olivia Raynen nimi oletettavasti ei ole Olivia Rayne ymmärrettävistä syistä. Vaikka hän lopulta sai katkaistua narut, joilla hänen psykopaatti-äitinsä häntä liikutteli kuin marionettiä, on äiti silti olemassa ja silloin tällöin antaa elonmerkin itsestään.



Olivia Rayne & S.M. Nelson: My Mother, the Psychopath
Growing up in the shadow of a monster
Ebury Press 2019
S.320

Olivia (nyt 27-vuotias) on britti-isänsä ja ranskalaisen Josephine-äitinsä ainokainen. Kuten kirja nimi jo vihjaakin, Olivia kertoo muistelmissaan suhteenstaan äitiinsä ja siitä, millaista on kasvaa psykopaatin "hellässä" huomassa.

Siinä oppii itsekin pelaamaan, koska selviytyäkseen on pakko lopulta nitistää omat tunteet ja murtua. Äiti harjoittaa hajota ja hallitse -tyyliä, jonka kaavan Olivia melko pian oppii, mutta josta ei niin vain irrottauduta, sillä lapsen rakkaus vanhempaansa on voimakas. Lapsi haluaa ja jaksaa toivoa muutosta, uskoa parasta, lakaista pahan pois. Äiti on muuttunut, nyt äiti oikeasti rakastaa. 

Mutta ei psykopaatti kykene sellaiseen tunteeseen.

Tämä ei ole mikään nyyhkytarina, vaan pohtiva ja rohkea muistelmateos, jota lukiessa tekee mieli nyppiä ihokarvat yksitellen irti: niin turhauttavaa! Niin turhauttavaa nähdä saman kaavan toistuvan ja toistuvan (etenkin sitten kun Olivia on jo hieman vanhempi), hamsteri juoksupyörässään ei vain pääse pois. Ja mihinkä lapsi nyt pääsisikään ilman tukea ja apua.

Isä, Clive, on melko lailla menetetty tapaus. Hän varmasti rakastaa tytärtään ja joskus jaksaa nousta Josephinen hullutuksia vastaan vain tullakseen lakaistuksi syrjään. Lopulta Clive ei jaksa edes yrittää: hän on jumissa Josephinen tossun alla eikä sieltä voi muuta kuin tarkkailla, miten Oliviaa riepotellaan. Isä asuu tapetissa, tarkkailee, muuttuu olemattomaksi.

Olivia itse mainitsee kirjassaan, että hänen on vaikeampi ymmärtää isäänsä kuin äitiänsä. Toisaalta Clive – vaikka aikuinen onkin – on saman hallinnan alaisena kuin Olivia, mutta voimaton sitä vastustamaan. Clive jopa lopulta katkaisee välit omaan sukuunsa, koska Josephine niin määrää.

Kaikelle, mitä Josephine tekee, on syynsä. Kaikki nuo syyt liittyvät valtaan, hallitsemiseen ja omistamiseen, vaikka ne onkin naamioutu muka rakkaudeksi ja välittämiseksi. Josephine hallitsee ja hajottaa Olivian seurustelusuhteetkin, kun kyllästyy niihin. Mikään Olivian elämässä ei ole hänen omaansa.

Kunnes on. Oman elämänsä johtajaksi nouseminen on raskas tie, mutta lopulta Olivia asettuu valtaistuimelle ja kohottaa valtikan vapisevin käsin. Hän on vapaa.

Kukin kirjan luku on nimetty jonkin psykopaattisen piirteen/oireen mukaan. Kyseinen piirre sitten korostuu kussakin luvussa enemmän tai vähemmän. Rakenne on kiinnostava ja koukuttava. Kirja etenee melko kronologisesti sisältäen sirpalemaisia muistoja ja yksittäisiä kohtauksia. Psykopatiasta ja ihmismielen kuvauksesta kiinnostuneille tämä on ihan must read. Itse pidin tästä kovasti, jos nyt tällaisen kirjan kohdalla on sopivaa niin sanoa.

Olivian motiivi kirjan kirjoittamiseen ei muuten ole mikään säälinkerjuu tai vastaava. Hän haluaa kertoa tarinansa antaakseen tukensa mahdollisesti muille samassa tilanteessa oleville tai olleille ja myös valaa uskoa: on mahdollista selviytyä eikä menneen tarvitse määrittää nykyisyyttä.

~~~

Inhoamani Daily Mail on kirjoittanut kirjasta jutun, jossa paljastetaan yksityiskohtia. Sinne vaan lukemaan, jos kiinnostaa. Itse en jaksanut kuin silmäillä jutun ja havaitsin, että siinä on virhe heti ingressissä. Tämä kirja ei suinkaan ole ENSIMMÄINEN kerta, kun Olivia kertoo tarinansa. Tämä kirja nimittäin sai alkunsa lehtieartikkelin (jonka kirjoitti Olivian ystävä) pohjalta.


Tällä kirjalla pääsen taas osallistumaan Elämä, kerta kaikkiaan! -lukuhaasteeseen. Nyt on kaksi kirjaa luettu kys. haasteeseen. Helmet-lukuhaasteessa sijoitan kirjan kohtaan 43. Kirja seuraa lapsen kasvua aikuiseksi.

10 kommenttia:

  1. Onpas kiinnostava kirja. Luen heti, kun se suomennetaan :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen hieman skeptinen suomennoksen suhteen eli ei kannata pidättää hengitystä sitä odotellessa :D

      Poista
  2. Lapselle on todella tuhoisaa, jos vanhempi on psykopaatti tai narsisti, luultavasti en halua lukea kirjaa, mutta bloggauksesi luin. Kiitos siitä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, kyllähän sitä toivoisi että lapset saisivat elää turvallisen lapsuuden.

      Poista
  3. Ohoh, ei kuulosta kivalta lapsuudelta. Tuo olisi mielenkiintoista luettavaa, jos tosiaan on onnistuttu analyyttisessä lähestymistavassa eikä kyseessä ole sankarillinen terapiakirja (jotka varmasti ovat tarpeellisia kirjoittajilleen ja osalle lukijoista, mutta joita minä en oikein jaksa lukea kovinkaan montaa)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei tämä minun mielestäni ole sankaritarina eikä kirjassa mässäillä kauhuteoilla. Joitakin yksittäisiä kohtauksia mainitaan (ovat lähinnä psykologisen vallan käyttöön liittyviä tai kuvaavat sitä, miten äiti manipuloi Oliviaa tekemään tai käyttäytymään tietyllä tavalla), että voidaan selittää jotain tiettyä käytösmallia tai piirrettä. Esimerkiksi äiti rankaisi Oliviaa lukitsemalla hänet autoon tai huoneeseensa moniksi tunneiksi selittämättä, miksi häntä rankaisee jne. Olivia sitten analysoi ja tulkitsee motiiveja kirjassaan.

      Mielestäni tässä kirjassa on enemmän ajatuksia kuin varsinaista "toimintaa".

      Poista
  4. Rankka aihe, mutta kiinnostava kirja kyllä. Kiinnostaa erityisesti se, miten Olivia onnistuu pääsemään irti äitinsä vallan alta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Työpaikan ja ystävien tuki on tärkeä voimavara Olivialle, samoin hänen isoäitinsä.

      Poista
  5. Mielenkiintoinen aihe. Psykopaateissa on jotain todella karismaattista ja kiinnostavaa. Kuinka paljon tästä on nimenomaan lapsuusajan muistelua ja kuinka paljon sitten vähän vanhemman Olviian muistoja?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Koko kirja on periaatteessa vanhemman Olivian asian käsittelyä. Kun Olivia esim. mainitsee jonkin kohtauksen tai tapahtuman lapsuudestaan, hän pohtii mitä tuntemuksia se silloin hänessä herätti ja mitä nyt. Kun itse muistelen omaa lapsuuttani, ymmärrän monet tapahtumat eri tavalla kuin lapsena. Koko menneisyyttään ei tietenkään kukaan voi täysin muistaa (ja mitä enemmän aikaa kuluu, sen epäluotettavimmiksi muistot muuttuvat ja osa katoaa kokonaan), mutta joitakin yksittäisiä tapauksia kyllä. Olivia myös piti päiväkirjaa nuorena.

      Poista

Kiitos paljon kommentistasi! Vastaan kaikkiin kommentteihin (paitsi mahdollisiin epäasiattomuuksiin en välttämättä jaksa), vaikka joskus vastaaminen voi vähän kestää.